Kiertotalouden siirtymät

Kiertotalouden tiekartassa Sitra on esittänyt 64 toimenpidettä ja 250 toimenpideideaa, joilla voidaan auttaa Suomea siirtymään lineaarisista tuota-käytä-hävitä taloudesta syklisiin malleihin. Muutos kiertotalouteen tapahtuu siis erilaisten siirtymien kautta, joissa uusien ajattelutapojen, käytännön menetelmien ja systeemisten muutosten kautta pyritään mahdollistamaan kiertotalousajattelun mukainen toiminta. Tämä saattaa vaatia taloudellisia resursseja, mutta tärkeämpää on innovaatiot ja keksinnöt, jotka fasilitoivat ajattelutapojen ja toimintojen muutosta

Neljä selkeää siirtymää, joita voidaan koulussa tarkastella ovat:

  • jätteestä raaka-aineeksi
  • omistamisesta yhteiskäyttöön
  • tuotteesta palveluun
  • kertakäyttöisyydestä korjattavuuteen

Alla on kuvattu tarkemmin näitä siirtymiä. Lisäksi kolmesta ensimmäisestä siirtymästä on videoidut haastattelut eri ikäisiltä peruskoulun oppilailta. Haastatteluiden yhteydessä on kysymyksiä, joiden avulla voi tarkastella oppilaiden suhtautumista kiertotalouteen. Niitä katsellessa voi myös olla hyödyllistä pysähtyä pohtimaan, mitä itse vastaisi oppilaille esitettyihin kysymyksiin.

Jätteestä raaka-aineeksi

Tässä siirtymässä on tavoitteena tarkastella joissain tuotantoprosesseissa syntynyttä materiaalia uudelleen. Jätteenä hävittämisen sijaan materiaalit kierrätetään suoraan tai väliprosessien kautta takaisin raaka-aineeksi. Tämä voi tapahtua saman teollisuudenalan tai jopa saman laitoksen sisällä. Usein kuitenkin materiaali kiertää yritykseltä ja alalta toiselle. Esimerkiksi tracegrow valmistaa hävitetyistä paristoista lannoitteita maatalouden käyttöön. Tämän tyyppisessä toiminnassa taloudellisena tavoitteena on maksimoida raaka-materiaalista saatava rahallinen arvo ja samalla pienentää tuotannon ympäristöhaittoja.

Jätteen käyttö raaka-aineena myös vähentää tarvetta luonnon raaka-aineiden käyttöönottoa ja rajoittaa niiden ylikulutusta. Esimerkiksi tekstiiliteollisuus ja nykyinen halpavaatekulttuuri tuottaa jatkuvasti suuria määriä tekstiilijätettä. Tähän ongelmaan pyrkii vastaamaan Infinited Fiber, joka on kehittänyt teknologiaa, jolla kierrätysmassasta voidaan tuottaa puuvillan kaltaista pehmeää tekstiilikuitua.

Evansin ym. (2007) tutkimuksen mukaan noin puolet 6-8 vuotiaista lapsista kertoo kierrättävänsä kotona suurimman osan ajasta ja vajaa kolmannes ainakin ajoittain. Sen sijaan ravintolassa tilatessaan liikaa ruokaa lapsista hieman yli 60 prosenttia myöntää jättävänsä ajoittain ruokaa syömättä. Tutkittujen lasten vanhempien koulutustausta ja poliittiset arvot ovat yhteydessä heidän ympäristöarvoihin ja -asenteisiin. Kuitenkaan vanhempien arvot ja asenteet eivät korreloi lasten arvojen ja asenteiden kanssa.

Millä tavoin mielestäsi oppilaat käsittävät tuotteen tai tavaran elinkaaren? Onko se lineaarinen vai osittain syklinen? Millä tavoin oppilaat kuvailevat kierrättämistä? Miten voisit tukea oppilaita roskien ja tavaroiden kierrättämisessä? Vertaa oppilaiden ehdotuksia roskan määrän vähentämiseksi ylen videolla esitettyihin väitteisiin.

Omistamisesta yhteiskäyttöön

Yhteiskäyttö on jo pitkään ollut monelle tuttua. Esimerkiksi kerrostalossa on usein yhteiskäytössä oleva pesutupa, jonka takia asukkaiden ei tarvitse hankkia omia pesukoneita. Tämä on taloudellisempaa asukkaille ja vähentää materiaalien kulutusta. Modernimpi esimerkki on yhteiskäyttöautot, jotka voivat olla käyttäjien itsensä yhteisesti hallinnoimia. Tämä ei tosin tuo taloudellista arvoa, mutta usein yhteiskäyttöautot voivat olla myös vuokrattavia kuten 24Rent-yrityksen liiketoiminnassa. Tämän tyyppisen toiminnan mahdollistaa internet-infrastruktuuri ja sitä hyödyntävät palvelut. Tästä käytetään yleisesti nimeä alustatalous, joka ei rajoitu vain kiertotalouteen, mutta on suureksi hyödyksi useissa siirtymissä. Koulussa alustaloutta voisi olla esimerkiksi puhelinsovellus, joka mahdollistaa välitunti- tai urheiluvälineiden yhteiskäytön varausperiaatteella.

Jakamiseen ja yhteiskäyttöön vaikuttaa useat eri asiat. Edellisessä kappaleessa esitetyille esimerkeille yhteistä on se, että tavaran omistava taho ei ole yksityishenkilö vaan esimerkiksi instituutio, osuuskunta tai yritys. Mikäli henkilö omistaa tavaran itse, vaikuttaa jaettavaan tavaraan liittyvä omistamisen merkitys siihen, onko henkilö halukas jakamaan tavaran toisten käyttöön. Lisäksi sosiaalinen etäisyys ihmisten välillä vaikuttaa tähän. Läheisen ihmisen kanssa on helpompi jakaa itselle tärkeä esine ja toisaalta vähemmän tärkeän esineen voi jakaa vieraammankin ihmisen kanssa. Yllättävää kuitenkin on, että Schreinerin, Pickin ja Kenningin (2018) mukaan kulutustottumukset ja ihmisten välinen luottamus ei juurikaan vaikuta jakamishalukkuuteen.

Lapsille on perheen kesken jakaminen hyvinkin luontevaa. Silti mahdollisuuksia jakaa omia tavaroitaan yhteiseen käyttöön on huomattavasti enemmän. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa on käytössä useita lelukirjastoja, joiden asiakkaat voivat tuoda omia lelujaan lainattavaksi ja lainata itse muiden tuomia leluja (Ozanne & Ballantine, 2010).

Millaisia tuntemuksia oppilaat liittävät omistamansa tavaran jakamisesta? Entä millaisia ajatuksia heillä on yhteisistä välineistä? Miten voisit tukea oppilaita jakamaan tavaroitaan tehokkaammin? Nämä seikat tulee tiedostaa ohjatessa oppilaita ideoimaan yhteiskäyttöön tähtääviä sovelluksia ja toimintamalleja.

Kertakäyttöisyydestä korjattavuuteen

Talouskasvu nähdään usein kulutuksen lisäämisenä, joka johtaa kertakäyttöisyyteen ja edelleen jätteen lisääntymiseen sekä luonnonvarojen ylikulutukseen. Kiertotalouden mukaisesti luonnonvarat tulisi sitoa kiertoon mahdollisimman pitkäksi aikaa ja antaa siten luonnolla aikaa palautua ja uusiutua. Tähän pyritään tuotteen elinkaaren pidentämiseen tuottamalla parempia ja kestävämpiä tuotteita, sekä erityisesti kiinnittämällä huomiota tuotteiden korjattavuuteen.

Aiemmin, jos tuote meni rikki, se saatettiin korjata itse tai jos ei ollut tarpeeksi osaamista, pyydettiin asiaan vihkiytynyt korjaaja. Nykyään useat tuotteet on liimattu, laminoitu tai prässätty kiinni, jolloin kuluttaja ei voi niitä edes helposti avata. Toisaalta monet, etenkin elektroniikan, tuotteet on mahdotonta korjata edes valmistajan toimesta tai korjaaminen on kalliimpaa kuin uuden tuotteen hankkiminen. Lisäksi asiaa haittaa valmistajien negatiivinen suhtautuminen kuluttajan oikeuteen tuotteen korjaamiseksi ja niin sanottu suunniteltu vanheneminen.

Korjattavuutta voidaan helposti lisätä suunnittelemalla tuotteet modulaarisiksi. Tätä ajattelua edustaa esimerkiksi Muuramen modulaariset huonekalut. Tämän tyyppisen tuotteen nopeasti kuluvat osat ovat helposti vaihdettavissa tai korjattavissa. Tämä tosin vaatii nykyisen ajattelun ja kulutustottumusten muutosta, sillä tuotteet ovat usein huomattavasti arvokkaampia kuluttajalle verrattuna kertakäyttöisiin tuotteisiin. Tämä on selkeästi haasteellinen ongelma, jonka ratkaisuun tarvitaan innovaatioita sekä itse tuotteiden, että niiden käytön hyötyjen osoittamisen osalta.

Mitä oppilaat ajattelevat tavaroiden korjaamisesta? Onko asennoitumisessa eroa eri tavaroiden suhteen? Miten voisit kannustaa oppilaita korjaamaan tavaroitaan vielä enemmän? Millä tavoin voisit ohjata lapsia tekemään kestäviä hankintapäätöksiä?

Tuotteesta palveluun

Jos tuotteesta saatavan hyödyn saakin palveluna, jokaisen ei tarvitse itse omistaa kaikkea. Aina ei ehkä ole selvää mikä erottaa palvelun yhteiskäytöstä etenkin, kun osa yhteiskäytöstä tuotetaan palveluiden avulla tai yhteiskäyttö korvaa tuotteet. Edellä mainittiin yhteiskäyttöautot, mutta onko julkinen liikenne yhteiskäyttöä vai palvelua, entäpä yhteisessä käytössä olevat kunnalliset tiet, joiden kunnossapitoa voidaan pitää kunnallisena, verorahoin rahoitettuna palveluna. Toisaalta ehkäpä tarkka jaottelu näiden välillä on turhaa semantiikkaa ja tärkeys on siirtymien toteutumisissa. Palveluissa kuitenkin korostuu aina, kuinka yksilö ei itse käytä tuotetta vaan kaikki siihen liittyvä tuotetaan hänelle maksua vastaan.

Mielenkiintoinen esimerkki voisi olla kodin valaistus, jossa ei itse osteta tuotteita vaan ammattilaiselle kerrotaan, minkälaisen valaistuksen haluaa. Tämän jälkeen ammattilainen suunnittelee ja toteuttaa valaistuksen. Valaisimet, lamput ja muut tuotteet tulevat palveluntarjoajalta ja palvelusuhteen loputtua ne palautetaan. Tämän tyyppistä toimintaa tapahtuu jo yritysmaailmassa, jossa Valtavalo myy lamppujen sijasta valoa.

Tuotteen korvaaminen palvelulla on selkeästi vaikeimmin hahmotettava siirtymä. Näin se myös osoittautui haastatteluja tehdessä, jolloin oppilaat eivät kyenneet aiheeseen vastaamaan tai vastaukset eivät olleet tarkoituksenmukaisia. Onkin syytä pohtia, miksi tämä on oppilaille niin hankala aihe. Kohtaavatko nuoret niin vähän palveluita, että heidän vaikea hahmottaa niitä ja niihin liittyviä prosesseja. Toisaalta palvelut saattavat näyttäytyä epäkonkreettisena ja siten niiden ymmärtäminen vaatii abstraktimpaa ajattelua. Kahvin mukaan nappaaminen kioskista voidaan kokea samoin kuin minkä tahansa tuotteen ostaminen, vaikka tosiasiassa kyse onkin kahvin valmistuksen palvelusta. Vastaavasti kouluruokailua ei välttämättä ymmärretä palveluna, vaikka se sitä ehdottomasti onkin. Lopuksi voisikin miettiä, mitä muita palveluita koulussa on ja miten nämä näyttäytyvät oppilaille.

Lähteitä ja lisälukemistoa

  • Schreiner, N., Pick, D., & Kenning, P. (2018). To share or not to share? Explaining willingness to share in the context of social distance. Journal of Consumer Behaviour, 17(4), 366–378.
  • Sitra. (2016). Kierrolla kärkeen, Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016–2025, Sitran selvityksiä 117.
  • Jeremy Bulow; An Economic Theory of Planned Obsolescence, The Quarterly Journal of Economics, Volume 101, Issue 4, 1 November 1986, Pages 729–749
  • Fowler, G. A. (2015, Sep 09). We need the right to repair our gadgets. Wall Street Journal
  • Evans, G. W., Brauchle, G., Haq, A., Stecker, R., Wong, K. & Shapiro, E. (2007). Young Children’s Environmental Attitudes and Behaviors. Environment and Behavior, 39, 635-658.
  • Ozanne, L., & Ballantine, P. (2010). Sharing as a form of anti-consumption? An examination of toy library users. Journal Of Consumer Behaviour9(6), 485-498.