Keksiminen

Perinteisesti keksiminen on mielletty jonkin kojeen tai laitteen rakentamisena. Mielikuva keksijästä on Pelle Peloton -tyyppinen hahmo, joka pakertaa laitteidensa parissa omassa työpajassaan. Keksintöjen tekemiseen liitetään helposti vahva tieteellinen ja teknologinen osaaminen. Malliesimerkki keksinnöstä onkin robotti. Sen sijaan keksintösäätion mukaan

Keksinnöt vastaavat ajankohtaisiin tarpeisiin tai ratkaisevat käsillä olevan ongelman.

Keksintö voi siis olla tuote, menetelmä tai sovellus, jolla on konkreettista käyttö. Säätiön ideat vastaavat pitkälti edellä mainittu perinteistä kuvaa, vaikka määritelmä pitääkin sisällään aineettomat keksinnöt. Tämä käsitys on kuitenkin murtumassa ja todellisuudessa keksinnöt ovat paljon muutakin ja kuka tahansa voi olla keksijä.

Keksiminen ei ole vain uutta teknologiaa, sillä mm. palvelumuotoilun kautta syntyy aineettomia keksintöjä. Opintojakson rakenteen suunnittelussa voidaankin hyödyntää esimerkiksi palvelumuotoilun timanttikaaviota. Palvelumuotoilusta voi lukea lisää Opinkirjon Matka palvelumuotoiluun – oppaasta opettajalle. Uusissa keksinnöissä hyödynnytetään myös taiteellisuutta ja muotoilua. Tätä ajaa eteen päin STEMtoSTEAM-liike, jossa tiede ja teknologia (Science, Technology, Engineering, Maths) kasvatukseen tuodaan mukaan taide (Arts). Keksiminen on pohjimmiltaan mikä tahansa luova prosessi, jossa syntyy jotain uutta. Keksimisen tukena voidaankin käyttää erinäisiä luovan ongelmaratkaisun työtapoja. Esimerkiksi uusi leikki on keksintö. Nuoret ja lapset ovatkin luonnostaan keksijöitä, vaikka he eivät sitä aina itsestään tunnistaisikaan.

Kiertotalouden keksinnöt -opintojaksolla tavoitteena on ollut juurikin aineettomien keksintöjen tekeminen ja digitaalisten työkalujen käyttö. Tärkeää olisi kuitenkin keksinnön käytännön toteuttaminen, ettei toiminta jää vain ideatasolle. Yksi tämänlainen toteutus voisi olla älypuhelimen sovelluksen (mobiiliapplikaation) prototyyppi, joita on helppo toteuttaa suoraan älypuhelimella.

Teknologisia tai aineellisia keksintöprojekteja ei haluta sulkea kokonaan pois opintojaksosta, vaan niitä voidaan toteuttaa muun toiminnan ohella. Etenkin, jos ryhmässä on selkeästi teknologisesti suuntautuneita tai konkreettisesta rakentamisesta kiinnostuneita oppilaita. Tässä tilanteessa kannattaa tutustua tarkemmin niin sanottuun Maker- eli tekijä-kulttuuriin, jota voidaan luonnehtia moderniksi aineelliseksi keksimiseksi tee-se-itse hengessä. Suositeltavaa on myös tutustua sitä opettaviin ja tutkiviin projekteihin sekä erityisesi Innokasverkostoon.

Innovaatioprosessi on Innokasverkoston tuottama, keksintöpedagogiikasta nouseva vuokaavio teknologisen keksintöprojektin suunnitteluun ja toteutukseen. Kaaviossa korostuu keksimisen iteratiivisuus ja kuvatut vaiheet soveltuvat hyvin myös aineettoman keksimiseen. Innovaatioprosessi-sivulla on kuvattu tarkemmin prosessin eri vaiheita sekä annettu videoesimerkkejä eräästä koulussa toteutetusta kiertotalouden keksintöprojektista.

Oppilaiden käsityksiä keksimisestä

Oheisella videolla on haastateltu eri ikäisiä peruskoulun oppilaita keksimisestä. Katsoessa videota voit pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä. Mitä kaikkea oppilaat pitävät keksintönä? Mitä ominaisuuksia oppilaat liittävät keksimiseen? Millainen minä-pystyvyys oppilailla on mielestäsi keksimiseen? Onko pystyvyys ristiriidassa oppilaiden esittämien osaamisvaatimusten kanssa?