Motiivi

Teollistumisen yhteydessä fossiilisten polttoaineiden käytön lisääntyminen on lisännyt ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. Hiilidioksidin vaikutus ilmakehän ominaisuuksiin on tunnettu kauan. 1970 – 80 lukujen vaihteessa syntyneen ympäristöliikkeen myötä paikallisten ympäristöongelmien, kuten happosateiden lisäksi myös globaalit ympäristöongelmat tulivat laajasti tunnetuksi. Julkisessa keskustelussa on kuitenkin jopa korostunut fossiilisten polttoaineiden riittävyys. Öljyn loppumisesta on puhuttu pitkään. Kivihiiltä ja maakaasua riittää ennusteiden mukaan öljyä pidemmäksi aikaa. Myös uusiutuvien luonnonvarojen liikakäyttö aiheuttaa ympäristöongelmia. Maankäytön muutokset, kuten metsien raivaus pelloiksi aiheuttaa eliölajien elinympäristöjen pirstoutumista. Fakta on, että ihmiskunta kuluttaa luonnonvaroja paljon enemmän, kuin niitä uusiutuu. Tiedeyhteisössä ilmastonmuutos on tiedetty jo kauan ja kansainvälinen ilmastopaneeli on raporteissaan säännöllisesti ennustanut ilmaston lämpenemistä siitä seuraavia ilmaston muutoksista.

Tulevaisuudessa uhkaa asuinkelvoton maa. Kuivuudet, rankkasateet, äärimmäiset sääilmiöt yleistyvät. Elinympäristöt pirstoutuvat, kasvitaudit ja tuhoeläimet yleistyvät ja tuhoavat sadot. Elinolosuhteiden radikaali heikkeneminen synnyttää alueellisia konflikteja ja ihmiset joutuvat pakenemaan asuinseuduiltaan. Siten ilmaston lämpenemisestä aiheutuneet muutokset vaikuttavat välillisesti elämään myös siellä, missä ilmastonmuutoksen välittömiä vaikutuksia ympäristöön ei juuri vielä ole. Luonnonvarojen liikakäytöstä johtuvat ympäristöongelmat uhkaavat ympäristön lisäksi myös länsimaisia demokratioita. Eurooppalaiset ääriliikkeet tuntuvat vastustavan erityisesti maahanmuuttoa. Pakolaisuuden ja siirtolaisuuden taustalla on hyvin usein taustalla kuivuutta, myrskyjä tai muita sään ääri-ilmiöitä.  Kuitenkin vasta aivan viimevuosina on saatu aikaiseksi lämpenemisen hillitsemiseksi tarkoitettuja poliittisia päätöksiä. Vaikuttaa siltä, että ilmastonmuutokseen on havahduttu.

Ilmastonmuutokseen havahtuminen on synnyttänyt vaikeita tuntemuksia, ilmastoahdistusta. Ympäristön ongelmat tuntuvat valtavan suurilta ja samaan aikaan omat vaikutusmahdollisuudet tuntuvat mitättömiltä. Ympäristön ongelmiin liittyvä keskustelussa näyttäytyy ilmastonmuutoksella pelottelu ja toivoin herättämisen tärkeys. ”Maailman ongelmia on käsiteltävä riittävällä vakavuudella, jotta ihmiset pitävät ympäristökasvatusta uskottavana ja kokemusmaailmaansa vastaavana. Samalla on huolehdittava siitä, että draaman kaari vie kohti voimaantumista, jossa toivo on keskeinen merkityksen ja voimien antaja” (Pihkala, 2017, s 11). Toivoon liittyy se, että vielä ei ole liian myöhäistä muuttaa vallitsevaa kestämätöntä elämäntapaa kestävämmäksi (katso esim. IPCC, 2018). Kestävään tulevaisuuteen kasvatuksen kannalta on tärkeää, että lapsilla ja nuorilla on sellaisia tietoja ja taitoja, jotka auttavat voimaantumaan ja toimimaan omassa elämässään kestävää tulevaisuutta edistävällä tavalla. Pelkkä kuluttamisesta syyllistäminen ei synnytä toivoa siitä, että voin tehdä jotain tulevaisuuden eteen. Kulutussyyllistäminen saattaa ennemminkin lamaannuttaa, jos tärkein teko tulevaisuuden eteen olisi olla tekemättä mitään!

Vaikeuksien uhatessa ihmiset haluavat toimia. Jotta toiminta olisi kestävää elämäntapaa edistävää, yksilöllä on oltava tietoja ja taitoja tehdä jotain kestävämmän tulevaisuuden eteen. Olisikin syytä varmistua, että ihmisillä on myös tiedot keskenään oikeassa mittasuhteessa. Lapset esittävät esimerkiksi, että roskan määrän vähentämiseksi tulee ostaavähemmän ruokaa muovipakkauksissa. Kuitenkin muovipakkaus on usein se, joka suojaa ruoka-aineista pakkauksen sisällä pilaantumasta, jotta kuluttaja ehtisi syömään ruuan. Pakkausta suurempi ympäristöjälki onkin lähes aina itse sisällöllä – esim. ruualla. Muovipakkauksilla tärkeintä on kuitenkin saada pakkausmateriaali takaisin kiertoon. On siis opittava ajattelemaan ja toimimaan uudella tavalla.

Jo pitkään on puhuttu kestävästä kehityksestä. Kestävä kehitys sisältää ekologisen, sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen kestävyyden. Kasvatuksen piirissä ekologinen kestävyys on painottunut. Myös sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys ovat olleet paljon esillä, taloudellinen kestävyys harvemmin. Länsimaiset demokratiat nojautuvat vakiintuneisiin instituutioihin, kuten sosiaali- ja terveydenhoitolaitoksiin, koulutukseen ja oikeuslaitokseen.  Jotta näitä demokratiaa ylläpitäviä instituutioita voidaan ylläpitää, tarvitaan taloudellista toimeliaisuutta. Olennainen tulevaisuutta koskettava kysymys on: Kuinka voimme käyttää vähemmän luonnonvaroja ilman, että meidän tarvitsee luopua siitä mikä on meille tärkeää?

Kiertotalous on yksi vastausehdotus kestävän tulevaisuuden haasteeseen. Kiertotalous kannustaa miettimään sitä, mikä on tärkeää ja mihin luonnonvarat mitä halutaan käyttää. Eurooppalaista kiertotalousajattelua edistävän Ellen McArthur -säätiön julkaisussa Ken Webster (2017) määrittelee kiertotalouden seuraavasti: Kiertotaloudessa toiminta suunnitellaan siten, että tuotteiden, tarvikkeiden ja raaka-aineiden käyttö ja arvo pyritään pitämään koko ajan korkeimmalla mahdollisella tasolla.

”A circular economy is one that is restorative by design, and which aims to keep products, components and materials at their highest utility and value, at all times”

Jotta tuotteet eivät olisi käyttämättöminä ja raaka-aineiden arvo säilyisi tuotteiden elinkaaren aikana, tarvitaan resurssien käytön uudelleenajattelua. Kiertotalouden mukaista uudelleenajattelua voi tarkastella neljän siirtymän kautta: 1) roskasta raaka-aineeksi; 2) tuotteesta palveluksi; 3) omistamisesta yhteiskäyttöön; 4) kertakäyttöisyydestä korjattavuuteen. Näistä ensimmäinen liittyy tuotteen elinkaareen ja siirtymää voidaan ajatella metaforalla ”raaka-aineet ovat meillä vain lainassa”. Toinen siirtymä kytkeytyy palvelutalouteen. Kaikkia tuotteita ei tarvitse omistaa itse, vaan tuotteiden tuottama hyöty voidaan saada palveluna. Kolmas siirtymä liittyy alustatalouteen, missä resurssien käyttöä tehostetaan yhteiskäytön mahdollistavalla tietojärjestelmällä. Neljäs siirtymä korostaa sitä, että sidotaan luonnonvarat käyttöön mahdollisimman pitkäksi aikaan.

Kiertotalousajattelun mukaiset siirtymät ohjaavat ajattelemaan kuluttamista ja elämäntapaa uudella tavalla ottaen huomioon myös toiminnan taloudellisen kannattavuuden. Erityisesti palveluiden ja yhteiskäytön siirtymät hyödyntävät digitaalista teknologiaa. Tarvitaan moninaisia sovelluksia, jotta palvelu saadaan käyttäjälle tai jotta resurssien yhteiskäyttö saadaan onnistumaan. Tämä on osa digitalisaation ensimmäistä vaihetta, missä materiaalinen vaihtuu digitaaliseksi.

Kestävän tulevaisuuden edistäminen edellyttää uudelleenajattelun uudella tavalla toimimisen ja keksimisen taitoja. Pelkkä kestävään elämäntapaan liittyvä tieto ei riitä. Tietoa tulee osata myös käyttää. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa esitellyt laaja-alaisen osaamisen taidot korostavat tiedon käyttöä. Esimerkiksi ajattelun taitojen kohdalla luonnehditaan, että oppilaita ”rohkaistaan rakentamaan uutta tietoa ja näkemystä. Koulun muodostaman oppivan yhteisön jäseninä oppilaat saavat tukea ja kannustusta ideoilleen ja aloitteilleen, jolloin heidän toimijuutensa voi vahvistua. Oppilaita ohjataan käyttämään tietoa itsenäisesti ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa ongelmanratkaisuun, argumentointiin, päättelyyn ja johtopäätösten tekemiseen sekä uuden keksimiseen” (OPS, 2014, s. 20).

Keksimisen taito on siis opetussuunnitelmassa kaikkiin oppiaineisiin liittyvä oppimistavoite. Kuten taitoja yleensä, keksimisen taidon oppimiseksi sitä tulee harjoitella. Vaikka keksimisen taito näyttäytyy opetussuunnitelmassa opiskelun sisältönä, sitä ei voi opiskella irrallisena tiedonalojen sisällöistä. Koulun tehtävänä on kestävän tulevaisuuden rakentaminen.  Kiertotalouden siirtymät mahdollistavat luontevan kontekstin tiedon ja taidonalojen yhdistämiseen ja tiedonalalähtöiseen opetuksen eheyttämiseen.

Ekologisesti, kulttuurisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä tulevaisuus on keskeinen tavoite. Kestävään elämäntapaan liittyy lukuisia arvojen ja toteutuneen toiminnan välisiä ristiriitoja. Pelkkä hyvä tarkoitus ei riitä. Toiminnan on oltava kestävää myös lähemmin tarkasteltua.

Yksi oivallus kiertotalouden keksinnöt koulussa – hankkeen taustalla oli seuraava: koulun kuvataiteessa ja käsityössä käytetään oppilaiden töissä runsaasti kierrätysmateriaaleja. Kuvataide- tai käsityöprojektissa oppilaat yhdistävät tuotokseensa metallia, muoveja, pahvia, puuta, keramiikkaa kuumaliimalla. Puheessa projektista opetuksessa korostuu tavoite kestävästä kehityksestä. Käytetäänhän opetuksessa kierrätettyjä raaka-aineita. Mutta hyvästä aikeesta huolimatta tuloksena syntyy sekajätettä eikä raaka-aineet ole enää käytettävissä uudelleen. Jos oppilaiden tuotoksia ei tarkasteltaisikaan ikuiseksi tarkoitettuina taideteoksina vaan taitojen oppimisen ja itseilmaisun oppimisen osoituksina, voisi työskentelyyn ehkä helpommin yhdistää ajatuksen siitä, että ”raaka-aineet ovat meillä vain lainassa”. Käsityöprojektin suunnitteluun kytketään kysymys tuotoksen elinkaaresta: miten raaka-aineet saadaan takaisin käyttöön.

Tällaisia ristiriitoja on kaikessa kestävään tulevaisuuteen tähtäävässä toiminnassa. Siten kiertotalouden keksintöjen kehittelyssä on oltava kriittinen. Autojen yhteiskäyttö on esimerkki tällaisesta. Autojen yhteiskäytön tavoitteena on autojen määrän väheneminen. Kun autojen yhteiskäyttö toimisi hyvin, ihmiset eivät esimerkiksi kaupungeissa tarvitsisi autoa. Lasten kuljettaminen harrastuksiin tai hankalien liikenneyhteyksien päässä olevalle työpaikalle pääsy hoituisi läheisellä parkkipaikalla olevalla yhteiskäyttöautolla. Näyttää kuitenkin siltä, että esimerkiksi Uberin kaltaisten digitaalisiin järjestelmiin perustuvat henkilökuljetuspalveluita tarjoavien yritysten yleistyminen näyttää lisäävän autoliikennettä. On kuitenkin vaikeaa ennustaa, että miten autoilun määrälle tapahtuu pitkällä aikavälillä, kun ajokortteja hankitaan vähemmän. Kaikkea ei voi tai kannata kierrättää. Jokainen kiertotalouden siirtymä sisältää tällaisia ristiriitoja

Lähteet

• IPCC. (2018).
• OPS (2014). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus.
• Pihkala, P. (2017). Kuinka käsitellä maailman ongelmia? Traagisuus ja toivo ympäristökasvatuksessa. Ainedidaktiikka 1(1), 2–15.
• Webster, K. (2017). The Circular Economy: A wealth of flows (2nd ed.). Cowes: Ellen MacArthur Foundation.