Mitä on kulttuurinen responsiivisuus?

KuKaS-hankkessa on haluttu korostaa sitä, että kouluympäristöt ja vuorovaikutustilanteet ovat ainutlaatuisia, joten yleisiä ohjeita on vaikea antaa. On harkittava erilaisia tapaukseen vaikuttavia tekijöitä sekä omia lähtökohtia, tunnereaktioita ja valta-asemaa. Muuan tutkimustiedonkin nojalla kannatettava käytänne on kuitenkin kulttuurisesti responsiivinen pedagogiikka.

Kulttuurisesti responsiivisesta opetuksesta puhutaan myös kulttuurisesti relevanttina, sensitiivisenä ja reflektiivisenä opetuksena. Se tarkoittaa oppilaiden kulttuurisen tiedon, aikaisempien kokemusten, viitekehysten ja oppimistyylien käyttämistä niin, että opetus on relevantimpaa ja tehokkaampaa kaikille. Se on identiteettiä vahvistavaa, koko lapsen huomioivaa ja voimaannuttavaa. Opetuksessa tarkatsellaan erilaisia kulttuuriperintöjä, kodin ja koulun kulttuurien välille rakennetaan siltoja ja huomioidaan opetusmenetelmissä myös oppilaiden kulttuuriset lähtökohdat.

Kulttuurinen responsiivisuus ei ole vain etnisiä vähemmistöjä varten. Kulttuurisia identiteettejä voi olla monia myös etnisesti suomalaisten keskuudessa, riippuen esimerkiksi uskonnosta, katsomuksesta, sosioekonomisesta taustasta, kielestä tai muista tekijöistä. Ja vaikka useimmat heistä todennäköisesti kokevat jakavansa jonkinlaisen suomalaisen kulttuuriperinnön, kaikkien oppilaiden näköalat avartuvat kulttuurisesti responsiivisessa opetuksessa, ja kulttuurien väliset taidot kasvavat.

Erityisesti kulttuurisesti responsiivisen opetuksen kuitenkin odotetaan pienentävän osaamiseroja etnisten vähemmistöryhmien ja enemmistön välillä, jotka Suomessakin ovat selvät. Eri aineiden oppimistulosten ja kulttuurisesti responsiivisen opetuksen yhteyttä tarkastelevia tutkimuksia on jo paljon, ja niiden on todettu osoittavan joko oppimistulosten tai oppimismotivaation ja itseluottamuksen paranemista. Oppimistulosten parantamiseen tarvitaan tosin kulttuurisen responsiivisuuden lisäksi myös kielitietoista tai kielellisesti vastuullista (responsiivista) opetusta, jossa on paljon samoja ideoita sovellettuna kuitenkin kieleen.

Tässä blogissa on aikaisemmin ohjattu kiinnittämään huomiota kulttuuriperintöjen sisällyttämiseen opetukseen, oppimateriaalien antamaan kuvaan maailmasta sekä oppilaiden kokemustaustojen ja osaamisen huomioimiseen. Ne kuuluvat kulttuurisesti responsiiviseen opetukseen. Lisäksi opettaja voisi ottaa huomioon seuraavia asioita:

Opetusmenetelmien sopivuutta kaikille oppilaille ei voi pitää oletuksena. Esimerkiksi erot kollektiivisten ja individualististen kulttuurien välillä synnyttävät eroja sen suhteen, kuinka tottuneita oppilaat ovat keksimään itse ilman tarkkoja aikuisen ohjeita, miten he suuntautuvat työskentelemään yksin tai ryhmässä, mikä heitä motivoi ja miten he ovat tottuneet vastaamaan kysymyksiin, ottamaan tai odottamaan vuoroaan keskustelussa tai ilmaisemaan ja järjestämään ajatuksiaan. Opettajan on hyvä miettiä, mitä asioita todella oppilaiden on hyvä oppia tekemään koulussa perinteisesti vaadittuun tyyliin (ja mikä ehkä ei ole välttämätöntä) ja miten tässä voisi tukea tavalla, joka rohkaisee ja kannustaa. Näin rakennetaan myös siltoja koti- ja koulukulttuurin välille.

Kulttuurinen moninaisuus kuuluu kaikkiin oppiaineisiin. Moninaisuus näkyy yllämainituissa viestintä- ja opiskelutavoissa, se näkyy tai sen tulisi näkyä myös materiaaleissa ja oletuksissa. Täten kaikissa oppiaineissa voidaan myös oppia erilaisista kulttuuriperinnöistä ja kulttuurien välisestä viestinnästä ja kunnioitukseseta.

Opettamalla kulttuurisesti responsiivisesti opettaja siis tunnistaa ja tunnustaa kulttuurisia eroja sekä mukauttaa opetustaan niihin. Kulttuurisia eroja tai ryhmiä ei kuitenkaan korosteta, vaan ymmärretään kulttuurisen identiteetin dynaamisuus ja mosaiikkimaisuus: kuulumme kaikki useampiin kulttuureihin ja kuulumisemme niihin on jatkuvassa muutoksessa – samoin myös voimme oppia hallitsemaan erilaisia kulttuurisia käytänteitä, joita tarvitaan eri tilanteissa. Näin opettaja toimii vastuullisesti ja edistää kaikkien oppimista. Se ei ole siis ylimääräinen sisältö tai menetelmä, vaan kriittinen katse niihin keinoihin, joilla edistetään yleisiä opetuksen päämääriä.

Kirjallisuutta:

Aronson, B. & Laughter, J. (2016) The Theory and Practice of Culturally Relevant Education: A Synthesis of Research Across Content Areas. Review of Educational Research 86 (1),  pp. 163–206.

Gay, G. (2010) Culturally Responsive Teaching: Theory, Research, and Practice. New York: Teachers College Press.

Nieto, S. & Bode, P. (2012). Affirming diversity: The sociopolitical context of multicultural education(6th ed.). Boston: Pearson/Allyn&Bacon.