Haluan kehittää tapoja, joilla matematiikkaa opetetaan kiinnostavammin

jani

Jani Kaipainen opiskelee pääaineenaan matematiikkaa. Sivuaineina hänellä on kemia ja opettajaopinnot.

Mikä sai sinut kiinnostumaan lukiossa alastasi?

Lukion aikana en tiennyt tarkkaan mitä haluaisin opiskella, mutta kuitenkin oli selvää, että halusin jatkaa opintojani yliopistossa. Matematiikka oli yksi minua kiinnostanut oppiaine monien muiden joukossa (luonnontieteet, historia), mutta se valikoitui suoravalintamahdollisuuden vuoksi: olin kirjoittanut kuusi reaaliainetta kolmella eri tutkintokerralla, mistä aiheutunut lukuväsymys heijastui osin valintaani.

Mistä omassa oppiaineessasi on kysymys?

Matematiikassa pyritään tutkimaan matematiikan teoriaa monin eri tavoin: miten esimerkiksi laskutoimituksia voidaan luokitella ja määritellä, miten luvut määritellään tarkasti? Tärkeät avainsanat ovat ”tarkkuus” ja ”määritellä” – matematiikan määrittäminen tarkasti eli meille tuttujen ominaisuuksien kirjoittaminen selkeään muotoon on matematiikan ydintä.

Mikä sinua kiehtoo omassa alassasi?

Matematiikassa kiehtoo, miten meille tutut matematiikan ominaisuudet ovat tulosta paikoin vuosisatojen aikana kehitetyistä todistuksista. Kysymyksiin, kuten ”miksei nollalla voi jakaa”, tai ”miksi 0.9999…=1” ovat sellaisia, joihin tarvitaan selkeää matemaattista perustelua. Olen myös kiinnostunut siitä, miten voisin näyttää matematiikan tarpeellisuutta – monelle matematiikka on laskemista luvuilla, eivätkä he näe matematiikkaa sovellettavan juuri missään. Haluaisin mahdollisesti opettajana parantaa matematiikan kiinnostavuutta oppilaiden keskuudessa ja kehittää tapoja, joilla nämä tavoitteet saadaan aikaan.

Miten alasi opiskelu yliopistossa eroaa lukio-opinnoista?

Lukiomatematiikka keskittyy laskemiseen: useat yliopistossa olevat eksaktit todistukset ovat kyllä mukana, mutta niitä ei todisteta tarkasti ja monissa tapauksissa ne oletetaan todeksi. Yliopistomatematiikassa keskitytään laskemisen sijaan enemmänkin matematiikan ymmärtämiseen sekä todistamiseen. Myös numeeriset laskut poistuvat myöhemmin lähes kokonaan, ja laskut koskevat yleisiä tapauksia.

Kerro esimerkki kiinnostavasta kurssista.

Eräs mielenkiintoinen kurssi on ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnattu Algebra I.

Kurssilla tutkitaan laskutoimituksia sekä niiden ominaisuuksia ja luokitellaan laskutoimituksia eri tavoin. Paikoin tämä on huvittavaa – missä muussa kurssissa pääset laskemaan hedelmäkertolaskuja?  Kurssi sisältää luentoja, palautettavia laskuharjoituksia (josta saa lisäpisteitä koetta varten!) ja kaksi kurssikoetta. Toinen hyvä esimerkki on opettajalinjalla olevilla pakollinen geometrian kurssi, jossa todistetaan meille tutut ja ilmeiset geometrian ominaisuudet pohjustamalla ne kuuteen ennakko-oletukseen eli aksioomaan.

Mitä sivuaineita luet ja miksi?

Opiskelen tällä hetkellä kemiaa sivuaineena, ja aikomuksenani on ottaa toiseksi sivuaineeksi fysiikka. Tällöin voisin olla matematiikan, kemian ja fysiikan opettaja joka parantaa mahdollisuuksia opettajan työmarkkinoilla pienemmissä lukioissa, joilla ei välttämättä ole varaa palkata erikseen fysiikan ja kemian opettajaa. Näiden lisäksi voisin opiskella tietojenkäsittelytieteitä, koska tällöin voisin hyödyntää tietokoneita paremmin muiden aineideni opetuksessa ja soveltamisessa.

Oletko ollut työharjoittelussa tai tehnyt oman alasi töitä?

Olen tehnyt tähän mennessä yhden opettajan sijaisuuden sekä toiminut yksityisopettajana lyhyen matikan abiturientille. Lisäksi eräänlaisena työharjoitteluna olen tehnyt matematiikkapäiviä yliopiston Summamutikka – keskuksessa, jolla tein kandidaatin tutkielmaan vaadittavan harjoitteluosion. Olen myös käymässä luonnontieteiden toiminnallisen ohjaamisen kurssia.

Millaisiin tehtäviin haluaisit työllistyä?

Olen huomannut sijaisuuksia, yliopiston esittelyjä ja matikkapäiviä pitäessäni, että opettajan ura voisi olla hyvin mielenkiintoinen. Opettajana voisin vaikuttaa parhaiten matematiikan opetukseen ja yrittää parantaa matematiikan kiinnostavuutta oppilaiden keskuudessa. Jos en päädy opettajaksi, niin kuitenkin luultavasti menen töihin johonkin luonnontieteitä käyttävälle alalle. Tarkkaan en kuitenkaan tiedä – eikä tarvitsekaan mielestäni vielä tietää.

Mitä muuta opiskelijaelämääsi kuuluu kuin opiskelu?

Olen opiskeluaikojeni alusta lähtien päätynyt mukaan opiskelijatoimintaan: olen istunut toista vuotta Kumpulan kampuksen ainejärjestön Limes ry:n hallituksessa ja olen tällä hetkellä järjestön taloudenhoitaja. Lisäksi olen Ylioppilaskamerat ry:n hallituksen jäsen sekä toimin Hämäläis-Osakunnan lehden Hälläpyörän toimittajana ja Hämäläis-Osakunnan valokuvaajana. Opiskelijaelämä on siis paljon muutakin kuin kirjan lukemista ja kokeisiin pänttäämistä!

Mitä neuvoja antaisit yliopistoa harkitsevalle opiskelijalle?

Tutustu ehdottomasti eri oppiaineisiin, käy eri järjestöjen tapahtumissa, mene mukaan järjestötoimintaan! Helsingin yliopistossa lienevät parhaat mahdollisuudet näihin kaikkiin vaihtoehtoihin, ja voit löytää kurssitarjontaa tutkiessasi aineen, joka voi olla sinulle se oikea, ja josta et ole tiennyt aiemmin mitään. Tervetuloa opiskelemaan!

3,069 Replies to “Haluan kehittää tapoja, joilla matematiikkaa opetetaan kiinnostavammin”