emma
Nimi:
Emma Luoto
Työnimike ja työpaikka: Office Admin, Seriously Digital Entertainment
Pää- ja sivuaineet: matematiikka, fysiikka ja opettajan pedagogiset opinnot

“Pedagogisista opinnoista on hyötyä siinä, että tajuaa ihmisiä, niiden erilaisuutta ja erilaisia tapoja oppia asioita sekä käsitellä uutta tietoa.”

Miksi kiinnostuit opiskelemistasi aloista?

Lukiossa matikka sujui ja huomasin oppitunneilla auttavani luokkakavereita. En oikein tiennyt mitä haluan tehdä isona, joten yleishyödyllinen yliopisto, josta ei valmistu suoraan mihinkään tiettyyn ammattiin vaikutti hyvältä ajatukselta.

Mikä opiskelussa oli parasta?

Opiskelijajärjestöt ja yhteisöllisyys. Miksiköhän lukiossa ei ymmärtänyt tehdä kotitehtäviä porukassa? Yliopistolla laskuharjoituksia tehtiin yhdessä ja aina joku oli tajunnut jotain mitä itse ei – ja toisinpäin. Opiskelijajärjestöissä taas oppi etenkin nykyisessä työssä tarvittavia taitoja ja löysin omat vahvuuteni.

Kuinka päädyit nykyiseen työpaikkaasi?

Opiskelija-aikana järjestin isojakin tapahtumia ja opin hyvin järjestöhallinnon kuviot. Toimin pääjärjestäjänä osakunnan iltapukujuhlassa Wiipurin Pamauksessa, ensimmäisillä opiskelijoiden suursitseillä Senaatintorilla ja Filosofisen tiedekunnan promootiossa.

Valmistumisen jälkeen työskentelin pelialan kattojärjestöstä Neogamesissä, jossa sain yhdistettyä aiemmin oppimaani täysin uuteen alaan. Arvokkaan kokemuksen ja verkostojen myötä hain nykyiseen työhöni pelialan yrityksessä Seriously Digital Entertainmentissä.

Kerro työstäsi!

Järjestelen toimistomme käytännön asioita ja teen erilaisia hallinnon tehtäviä. Hoidan myös tehtäviä liittyen työnhakijoihin, uusiin työntekijöihin ja tapahtumien järjestämiseen. Tykkään todella paljon työkavereistani ja erityisen kivaa on päästä järjestämään niille virkistystä ja muita yllätyksiä. On siistiä nähdä, kuinka ihmiset tekevät intohimonsa parissa työtä. Työn parhaita puolia on myös vaihtelevuus, eri päivinä tulee tehtyä todella erilaisia asioita.

Olen huomannut, että matematiikan opettajan koulutuksella olen sopiva kombo nörttiä ja humanistia. Matematiikan opiskelu kehittää ongelmaratkaisutaitoja, ja sitä ei voi missään työssä olla liikaa! Pedagogisista opinnoista on hyötyä siinä, että tajuaa ihmisiä, niiden erilaisuutta ja erilaisia tapoja oppia asioita sekä käsitellä uutta tietoa. Ymmärrän opintojeni kautta paremmin, miten oma viestini menee parhaiten muille jakeluun. Kun on opiskeluaikana joutunut näitä asioita pureskelemaan, niin on varmasti paremmat valmiudet työelämässä.

suursitsit_pieni
Emma toimi ensimmäisten Senaatintorin suursitsien pääjärjestäjänä. Kuva vuoden 2015 sitseiltä (Mikko Virta)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *