Metstätieteet edistävät metsien sekä metsä- ja suoympäristöjen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää käyttöä. Hae opiskelemaan!

safari1

Safari goes Helsinki Challenge työpajoja on järjestetty kuluneen kevään aikana kolme kertaa. Työpajoissa keskitytään johonkin yhteiskunnalliseen teemaan tai haasteeseen, jota lukiolaiset ja Helsinki Challenge -innovaatiokilpailun tiimiläiset pohtivat ja puntaroivat yhdessä. Kevään ensimmäisessä työpajassa pureuduttiin terveyteen ja lääketieteeseen, toisessa työpajassa taas pohdittiin luonnontieteitä ja vaikuttamista.

Viimeisin työpaja keskittyi muuttuvan ympäristön ja ilmastonmuutoksen ympärille liittyviin teemoihin. Mukana olivat Helsinki Challenge tiimeistä Climate Whirl, Ground and Growth ja Generation Green sekä kymmekunta lukiolaista. Tiimien tutkijat ja nuoret pohtivat yhdessä muun muassa ruokailuun liittyvää ekologisuutta, ympäristön lääkekuormitusta ja taiteen yhdistämistä ilmastoviestintään. Keskustelun lisäksi nuoret loivat konkreettisia hamahelmipuita hiilipuutyöpajassa. Continue reading “Lukiolaiset toivovat lisää yhteistyötä Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa”

Vuorelma-Maria_15-01-29_133_web

Maria Vuorelma berättar om sina studier och sin karriärstig.

Vad har du studerat och varför valde du just den inriktningen?

Jag började på Soc&kom och läste socialpsykologi. Men efter ett halvt år insåg jag att det nog inte ändå var min grej. Jag ville hitta något där jag bättre kunde utnyttja min matematiska läggning och intresse för miljön. Hittade sedan ett ämne som hette miljöekonomi och kände att jag kommit rätt. Socialpsykologi som biämne var ändå ett perfekt tillägg till ekonomin eftersom båda egentligen försöker förklara och förutspå människans ageranden. Miljöekonomi kan man endast läsa i Finland som huvudämne vid Helsingfors universitet. Som biämne erbjuds det på flera ställen. Continue reading “Man bör studera för sig själv, inte för någon annan”

fuksivuosiviikissä

Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan eli

  • elintarviketieteiden
  • metsätieteiden
  • biotekniikan
  • agroekologian

ensimmäisen vuoden opiskelijat kertovat Fuksivuosi Viikissä -blogissa opinnoistaan. Blogista löytyvät myös edellisvuosien fuksien kiinnostavia kirjoituksia maataloustieteistä, kasvintuotantotieteistä, markkinoinnista, kotieläintieteistä, elintarvike-ekonomiasta.

tuomasturkki1

Nimi: Tuomas Turkki
Pääaine: Elintarviketieteet
Sivuaineet: Elintarvike-ekonomia, kemia
Tiedekunta: Maatalous-metsätieteellinen

Mikä sai sinut kiinnostumaan alastasi?

Minua on aina oikeastaan kiinnostaneet luonnontieteet ja olin aina halunnut päätyä Helsinkiin opiskelemaan. Aluksi ajatuksenani oli opiskella diplomi-insinööriksi, mutta suuri kiinnostus etenkin kemiaa ja biologiaa kohtaan ohjasivat minut elintarviketieteiden maailmaan. Continue reading “Haluan tarjota kuluttajille elintarvikkeita, jotka ovat terveellisiä, nautinnollisia, sopivan hintaisia, eettisiä sekä tuotannollisesti järkeviä valmistaa”

viikki_opokirje
Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta sekä maatalous-metsätieteellinen tiedekunta käynnistävät syksyllä 2015 uuden, laaja-alaisen ympäristötieteiden koulutusohjelman.

Ympäristötieteiden pääaineessa opiskellaan ympäristökysymyksiin liittyviä tieteenaloja luonnontieteistä yhteiskuntatieteisiin – opiskelija oppii perusasiat niin ekosysteemien toiminnasta ja vuorovaikutuksista kuin ympäristöpolitiikasta ja -taloustieteestä. Opintojen monitieteisyyden ansiosta ympäristötieteistä valmistuneilla luonnontieteiden kandidaateilla on kelpoisuus jatkaa opintojaan yhteensä kuudessa eri maisteriohjelmassa.

Ympäristötieteiden laaja-alainen koulutusohjelma sopii erityisen hyvin ympäristöasioista monipuolisesti kiinnostuneille opiskelijoille, mutta myös niille, jotka jo tietävät olevansa kiinnostuneempia joko yhteiskuntatieteellisestä tai luonnontieteellisestä näkökulmasta ympäristökysymyksiin.

Hakukohteita ympäristötieteiden koulutusohjelmassa on kaksi, Helsinki ja Lahti, joista Helsingissä tutkinnon voi halutessaan suorittaa myös kaksikielisenä. Helsingin yliopiston kaksikieliset tutkinnot ovat Suomen ainoita, joissa todistuksessa virallisesti mainitaan molemmat kielet, suomi ja ruotsi, tutkintokielinä.

Lue lisää koulutusohjelman omasta blogista!

Öhman Jenny 0904-14_1_näyttöphoto HY_Linda Tammisto

Jenny Öhman är uppvuxen på en ö i Ekenäs skärgård och har alltid varit intresserad av naturen. I högstadiet funderade hon på bli ”blomtant”, och efter gymnasiet blev det studier i trädgårdsnäring vid Novia. Agroekologi på Uni kändes sedan som ett bra sätt att bygga på kunskapen.

“Många jobb som jag tyckte att verkade intressanta krävde också högskolepapper.”

Continue reading “Agroekologi omfattar allt från produktion till politiska frågor”

Lindqvist Madelene

Namn: Madelene Lindqvist
Ämne: Lantbruksekonomi, inriktning lantbrukspolitik
Fakultet: Agrikultur-forstvetenskapliga fakulteten

“Alla möjligheter finns trots att man inte började universitetet direkt efter studenten.”

Min väg till universitet har varit allt annat än rak. Efter studenten från Pedersöre Gymnasium började jag studera miljöteknik i Vasa. Jag insåg väl ganska snabbt att det ämnet inte var riktigt min grej. Efter en del övervägande började jag hösten 2008 studera till agrolog (YH) vid Yrkeshögskolan Novia, varifrån jag fick min examen efter fyra års studier.

Efter agrologstudierna var jag ivrig att börja jobba och trivdes mycket bra med det. Ändå var det som om något saknades. Jag hade alltid funderat på Uni, men tyckte att fem års studier till kändes lite väl mycket. Eftersom jag ändå inte kunde släppa tanken så bestämde jag mig för att göra lite eftersökningar och fann att man kunde söka in direkt till magisterstadiet! Max ett års kompletterade studier + två års magistersstudier lät inte alls illa.

Ifjol satte jag således igång med ansökningsprocessen. Kopior av agrologbetyg och motivationsbrev skickades in. I maj fick jag det glada beskedet att jag kommit in till magistersstadiet i lantbruksekonomi. Continue reading “Från yrkeshögskolan till agro-forstvetenskapliga fakulteten”