Palvelukulttuuria tutkimassa Japanissa, Etelä-Koreassa ja Suomessa

Petnets-hankkeen kansainvälisestä yhteistyöyliopistosta (Kyoto University) oli kolmen viikon ajan vierailulla tutkija Nao Sato. Järjestimme 13.3.2015 japanilais-eteläkorealais-suomalaisen kulutustutkimusseminaarin, jossa tutustuimme kolmen esityksen kautta kiinnostaviin, ajankohtaisiin palvelu- ja kulutuskulttuurisiin ilmiöihin.

Japanilainen Nao Sato esitteli sushiravintoloiden palvelusta tehtävää tutkimusta, jota Kioton yliopiston Design Schoolissa tehdään yliopistonlehtori Yutaka Yamauchin johdolla. Esityksessään Customer’s Evaluation of Service Interaction Situations in Japanese Sushi Restaurants tutkija Sato kertoi, miten he ovat tutkineet sushiravintoloiden asiakasarvioita sekä asiakkaan ja sushikokin välistä vuorovaikutusta ravintoloissa. Erityisesti fine dining -tason sushiravintoloissa kuluttaja ei voi tilatessaan tietää, minkä hintaisia kokin luomukset lopulta ovat. Tärkeää onkin kuluttajan ja chefin välinen vuorovaikutus ja luottamus. Ravintolassa ilmapiiri on kuitenkin jännitteinen ja kuluttajan ja kokin välillä on pelitilanne, joka saa asiakkaan hermostumaan: ”I do not calm down because of tension-filled atmosphere.” Sushikokkien työlle omistautumista arvostetaan ja jännittyneisyys luo myös myönteistä asiakaskokemusta. Intensiivinen vuorovaikutus on emotionaalista, kuten asiakas kuvaa: ”The relationship between sushi chef and customer is like a love.”

Kuluttajien arvioita japanilaisessa ”Tabelog”-ravintola-arviointijärjestelmässä (vrt. eat.fi) analysoidessaan tutkijat löysivät kiinnostavan tuloksen: korkeamman hintaluokan ravintoloissa tyytyväisyys ruokaan ja palveluun saturoituu, eli arviot eivät nouse, vaikka ravintolan taso periaatteessa nouseekin. Toisaalta harvemmin hintavammissa ravintoloissa ruokailevat arvioivat tason korkeammalle kuin niissä usein ruokailevat kanta-asiakkaat. Näin kuluttajan osaamisella, kompetenssilla on merkitystä – taitava kuluttaja arvostaa taitavaa kokkia ja asiakaspalvelutaidoilla on vähemmän merkitystä. Kuvaa tästä suhteesta saa esimerkiksi elokuvasta Jiro Dreams of Sushi (2011), jota Sato käytti esityksessään esimerkkinä sushikokin arvostuksesta.

Kuluttajaosuuskunnat eteläkorealaisen vähittäiskaupan muutoksessa

Kuluttajaekonomiassa vierailevana tutkijana toimiva Suji Lim (Incheon National University, Jangan University, South Korea) esitteli ajankohtaisia, pääosin vähittäiskauppaan ja kaupan palveluihin liittyviä tutkimusteemojaan. Tällä hetkellä Suji Lim tutkii eteläkorealaisia kuluttajaosuuskuntia, jotka ovat saaneet runsaasti lisää jäseniä ruokaskandaalien ja geenimuuntelun vastustuksen takia.

Hän on laajentamassa tutkimusta kansainväliseen vertailuun suomalaisen osuustoiminnallisen vähittäiskaupan kautta. Kiinnostavana erona näyttäytyi osuustoiminnan korkeampi aatteellisuus ja yhteistoiminnallisuus Etelä-Koreassa. Eteläkorealaisten kulutusosuuskuntien oman brändin alla olevissa tuotteissa korostuu ekologisuus, lisäaineiden ja prosessoinnin minimoiminen, ruuan turvallisuus sekä luottamus tarjolla oleviin tuotteisiin. Yhteisinä periaatteina Suomen ja Etelä-Korean välillä Lim näki muun muassa eettisyyden, avoimuuden, sosiaalisen vastuullisuuden ja välittämisen. Mahdollisena tulevana tutkimussuuntana Lim esitti myös jakamis- ja kiertotalouden tutkimuksen. Erityisesti Suomessa kehitellyt Siivouspäivä ja Ravintolapäivä rinnastuivat Limin ajatuksissa paitsi kirpputoreihin myös mm. kansainväliseen suurmenestykseen Airbnb:hen.

Lemmikki kuluttajan rinnalla

Petnets-hankkeen tutkijat Eliisa Kylkilahti ja Jaakko Autio esittelivät hankkeen viimeisimpiä tutkimustuloksia otsikolla Co-consumer journey – Service design perspective. Esityksessä tarkasteltiin sitä, miten lemmikinomistaja neuvottelee lemmikkinsä (kanssakuluttaja/co-consumer) kulutusta erilaisissa palvelukohtaamisissa. Analyysissä mukana olleiden noin 50 haastateltavan tarinoista on muodostettu lemmikille kolme erilaista kanssakuluttajuuden ”roolia”: välittäjä (perinteinen palvelukulutuksen lähestymistapa), kokija (lemmikin kokemus ratkaisevaa palvelukohtaamisessa) ja palveluntarjoaja (lemmikki hyvinvoinnin tuojana omistajalleen).

Kun palvelumuotoilua lähestytään co-consumerin kautta, perinteiset lähestymistavat eivät ole riittäviä, vaan palvelupolkua tulisi lähestyä sekä kuluttajan että lemmikin tarpeiden ja kokemusten kautta. Lemmikin kokemukset vaikuttavat myös siihen, että perinteinen palvelukulutuksen polku muuttuu usein lineaarisesta, ketjumaisesta yhden yrityksen palvelutarjooman kuvauksesta usean palveluntarjoajan verkostomaiseksi ketjuksi. Kuluttajalle polku voi kuitenkin näyttäytyä vapauttavana ja elämyksellisenä, koska riippuvuus yhdestä palveluntarjoajasta vähenee ja kanssakuluttaja nousee ratkaisevampaan rooliin.

Palvelukulttuurin ja -kulutuksen ilmiöiden kansainvälisissä vertailuissa tulevat erot saavat tutkijan helposti hämilleen. Lemmikkikulutuksessa erot eri maiden välillä tuntuvat olevan yllättävänkin pieniä vaikka palveluvalikoimassa onkin eroja. Sen sijaan esimerkiksi japanilaisen sushiravintolan kokkivetoisessa palvelukulttuurissa kuluttajalta vaaditaan taitoa ja kokin arvostamista eikä kuluttaja olekaan se, jota palvellaan ja kumarretaan; tämä saattaa tuntua suomalaisesta häkellyttävältä. Kuitenkin siinäkin kuluttajat vertaavat vuorovaikutussuhdetta luottamukselliseen rakkaussuhteeseen. Vieraista palvelukulttuureista oppii yllättäviä asioita.

Teksti: Jaakko Autio

Vakuutustutkimus palkittiin – ”Kyllä se on selkeästi perheenjäsen”

Kuluttajaekonomistit ja teknologit (COTES) ry palkitsi Suvi Nuutisen tutkielman ”Koiranomistajat kulutusvalintoja ja vakuuttamista järkeilemässä: laskelmointia, rutiinia ja turvanhakuista keskittämistä” koulutusstipendillä 26.3.2015 Agronomiliiton tilaisuudessa. Cotes ry toimii yhdyssiteenä kuluttajien, kotitalouksien, elinkeinoelämän sekä viranomaisten välillä. Nuutisen tutkielmassa yhdistyykin kuluttajien talous, riskin hallinta, viranomaistoiminta (HE114/1993) sekä kuluttajien vuorovaikutussuhde yrityksiin. Tutkielma tarkastelee koiranomistajia kuluttajina, kulutuspäätöstentekijöinä sekä vakuutustenottajina. Tutkimus osoittaa, miten lemmikkisuhde on merkityksellinen, kun koiranomistajat tekevät arkisia kulutuspäätöksiä sekä pohtivat lemmikkivakuutuksen mielekkyyttä ja tarvetta.

Teksti: Minna Autio

Kuluttajien verkostot liiketoimintaverkostoina -työpajan antia

PETNETS-hankkeen toimijat kokoontuivat 11.3.2015 pohtimaan, mitä yhdessä on tehty, luotu ja saavutettu. Hankkeen tutkijat Eliisa Kylkilahti, Jaakko Autio, Reetta Maila ja Otto Mäkelä alustivat siitä, miten lemmikkieläinliiketoiminnan hanke (project journey) on edennyt kulutustutkimuksen ja verkostoliiketoiminnan teorioihin pohjautuen. Yritysedustajat puolestaan kertoivat siitä, miten he ovat kokeneet yhteistyön yliopistojen kanssa sekä siitä, millaisia konkreettisia palveluinnovaatioita ja verkostoja hankkeen aikana on syntynyt.

Hanke on tuottanut tieteellisiä julkaisuja, joiden tuloksia on esitelty johtoryhmän kokouksissa sekä yrityskohtaisissa työpajoissa. Kulutustutkijat ovat kehitelleet co-consumerin (kanssakuluttaja) käsitettä, jonka avulla on voitu aikaisempaa paremmin ymmärtää asiakkaiden tarpeita, toiveita sekä päätöksentekoprosessia. Lemmikki – kanssakuluttajana – osallistuu aktiivisena toimijana palveluiden hankintaan, arviointiin sekä erityisesti kokemiseen. Tästä käytännön esimerkki on PETNETS-hankkeen aikana innovoitu Dogroom-palvelu.

Mustin ja Mirrin Hanna Sieppi kertoi, miten hankkeen MIND-työpajassa luotiin väite ”Lemmikeille voi tarjota hemmottelu- ja hyvinvointipalvelua”, jota testattiin heti käytännössä. Mikkelin toimipisteessä kokeiltiin 69 euron hemmottelupakettia, jossa koira pestiin, sen turkkia hoidettiin, kynnet leikattiin sekä tassut hierottiin ja rasvattiin. Kukaan ei aluksi uskonut näin ”hulluun” ideaan. Kokeilu kuitenkin onnistui. Yllätys oli myös se, että palvelunkäyttäjiksi valikoitui oletettujen pitkäkarvaisten, trimmausta vaativien rotujen lisäksi myös lyhytkarvaisia, hemmottelua kaipaavia koiria.

Nopea kokeilu haastaa toimijoiden luutuneita ajatuksia sekä antaa uutta ymmärrystä ja tietoa asiakastarpeista. Tällä hetkellä Mustilla ja Mirrillä on neljä Dogroomia, joissa tarjotaan mm. turkinhoitopalveluja ja kehitetään uusia palvelukonsepteja. Lemmikinomistajat arvioivat Dogroomin kulutuskokemusta sen perusteella, miten koira suhtautuu hoidon jälkeen Mustin ja Mirrin toimipisteeseen. Teoria kanssakuluttajasta saa vahvistusta. Lemmikin oma arvio palvelukokemuksesta ja suhde palveluntarjoajaan ovat tärkeitä, koska ”Koiran nautinto on merkittävä osa omistajan palvelukokemusta”, kuten Hanna Sieppi tiivisti.

Yritysten edustajat painottivat kuluttajan arjen ymmärtämistä ja kanssamatkustamista. He määrittelivät tehtäväkseen helpottaa kuluttajan arjen sujumista – mielellään 24/7. Yritykset ovatkin kehittäneet liiketoimintamallejaan siten, että asiakas saavat palvelut ”Yhden katon alta”. Tähän ajattelutapaan tutustuttiin hankkeen aikana japanilaisessa lemmikkitarvikeketju AEON PET Companyssa, jossa liiketoiminta perustuu ajatukseen ”We are trying to support that humans and animals enjoy happy life together” (ks. kuva alla). Yritys tarjoaakin asiakkailleen muun muassa ruoka-, vaatetus-, trimmaus-, koulutus-, vakuutus- ja asunnonsuunnittelupalveluja (lue myös aiemmat blogimerkinnät AEON petistä ja WAON-kanta-asiakaskortista täällä, lemmikkikuluttajan arjen verkostosta Japanissa täällä ja lemmikin elinkaaripalveluista täällä). Kuluttajan arjen ja sosiaalisten verkostojen ymmärtäminenonkin ensisijaista, kun yritykset pyrkivät tuottamaan kokonaisratkaisuja asiakkailleen (ks. esitys  ja artikkeli kuluttajan arvopolusta).

Aeon Pet slogan Japan

Hankkeen aikana osallistujayritykset ovat aktiivisesti miettineet omia olevassa olevia verkostojaan, hankkeen aikana syntyneitä sekä tulevaisuuden uusia verkostoja. Esimerkiksi Musti ja Mirri tekee yhteistyötä LähiTapiolan kanssa myymällä heidän vakuutuksiaan ja toimimalla läheisessä yhteistyössä Univet-eläinlääkäriaseman kanssa. Jatkossa haasteena onkin ymmärtää yhä paremmin kuluttajan palvelupolkuja, joihin verkostomainen liiketoimintaa integroituisi entistä kiinteämmin. Kuten yritysedustajat totesivat, olisi hyvä nähdä oman liiketoimintamallinsa yli ja ohi – laajentaa näkökulmaa.

Yhteistyön kehittymistä on hankkeen aikana edistänyt kasvokkainen vuorovaikutus, henkilökohtaiset kontaktit sekä yhdessä tekeminen. MIND-innovaatiotyöpajoissa on yhteiskehitelty, sparrattu ja kokeiltu. Erilaisten toimijoiden mukana olo on nostanut ideoiden tasoa. Reetta Maila kertasikin Lainakoira- ja Vetmob -kokeilujen antia Dogroomin rinnalla. Jokainen kokeilu on tuottanut nopeasti ja pienellä rahalla uutta ymmärrystä kuluttajien arkielämän kysymyksistä.

Yritykset kokevat haasteena sen, miten jatkossa pystytään säilyttämään ja ylläpitämään hankkeen aikana saatuja tietoja, taitoja ja käytänteitä ketterästä palvelujen kehittämisestä. Esille nousivatkin kaikki ne onnistumiset, joita ei välttämättä osata juhlia – jaettu ilo on tärkeä osa verkostoitumista. Kuten Otto Mäkelä esityksessään tiivisti: ”Jokaisen toimijan tulisi nähdä itsensä voittajana verkostossa”.

eteenpain

Yliopistollista tutkimusyhteistyötä on voitu hyödyntää yrityksissä myös ideoiden eteenpäinviemisessä nopeutetulla aikataululla – vetoamalla ”Kun meillä on tämä yliopiston tutkimusprojekti, niin …”. Hankkeen päättymisen jälkeen yritykset toivovat myös tämän yhteistyön jatkuvan, esimerkiksi työskentelemällä opiskelijoiden kanssa. Yritykset – tutkijoiden yllätykseksi – näkivät juuri yliopistot osana uutta verkostomaista liiketoimintaansa. Tieteellinen tutkimus ideoiden ja innovaatioiden yhteiskehittelyssä antaa vankan pohjan kokeiluille. Myös tulosten siirrettävyys tarvitsee teoreettista näkemystä, kuten co-consumer-käsitteen kehittäminen hankkeen aikana.

Teksti: Minna Autio, Jaakko Autio & Eliisa Kylkilahti

Kuluttajakohtaamisista kilpailukykyä kauppaan verkossa ja kivijalassa

Tunnelmia Kaupan tutkimuspäivästä 29.1.2015

Erikoiskaupan liiton ja Vähittäiskaupan tutkimussäätiön järjestämä Kaupan tutkimuspäivä kokosi yhteen suuren joukon kaupan muutoksesta ja tutkimuksesta kiinnostuneita toimijoita. Päivä tarjosi oivia verkostoitumismahdollisuuksia ja sangen kiinnostavia juttutuokioita kahvitauoilla. Puheenvuoroissa tarkasteltiin muuttuvia markkinoita eri näkökulmista, keskeisenä nähtiin verkkokaupan tuomat muutokset kilpailutilanteeseen. Päivän annin voi tiivistää kahteen kaupan toimijoille suunnattuun teesiin:

  • Panosta asiakaspalveluun.
  • Hyödynnä kaupunkikuvassa näkyminen.

Useassa puheenvuorossa sivuttiin teknologisen kehityksen tuomia muutoksia. Verkkokaupan tulo ja kasvu muuttavat kilpailutilannetta ja siten väistämättä koko markkinoita, vaikka verkkokauppaa ei pidäkään nähdä vain uhkana suomalaiselle kaupalle. Osa kaupankäynnistä ja kuluttajan kohtaamisista on siirtynyt verkkoon – sinne, missä asiakkaat muutenkin viettävät paljon aikaa. Verkkokauppa on kuitenkin vain yksi ulottuvuus kuluttajan virtuaalisessa kohtaamisessa. Verkossa haetaan tietoa niin tuotteiden ominaisuuksista ja hinnoista kuin yritysten palautuskäytännöistäkin, kuten Tiina Hurme puheenvuorossaan huomautti. Ei siis riitä, että oma sivusto on edustava ja verkkokaupan järjestelmä toimii, vaan on seurattava myös sitä, mitä muualla verkossa – ja verkostoissa – tapahtuu. Missä asiakkaat sinusta keskustelevat ja miten? Voisivatko yritykset itse osallistua keskusteluun ja vastata palautteeseen monikanavaisesti? Professori Lasse Mitrosen argumentein muuttuvat markkinat tarjoavat entistä enemmän mahdollisuuksia hyödyntää asiakasta voimavarana.

Päivän avasi Erikoiskaupan liiton puheenjohtaja Harri Bromanin katsaus markkinatilanteeseen tilastojen ja gallupien valossa. Katsauksen jälkeen saimme perehtyä ilmiöön tarkemmin professori Matti Pohjolan erinomaisen alustuksen kautta. Pohjola saikin kehuja kiehtovasta kansantaloustieteen luennostaan, jolla hän päivitti kuulijat nykyisen taloustilanteen taustoihin ja asetti Suomen ongelmat kansainväliseen vertailuun. Pohjola valoi kuulijoihin myös uskoa, että Suomella on potentiaalia liiketoiminnan kasvuun – erityisesti vahvaa teknologiaosaamista tulisi hyödyntää eri toimialoilla uusien innovaatioiden avulla. Tähän haasteeseen vastattaessa tarvitaan yhteistyötä ja vahvoja verkostoja. Lemmikkieläinliiketoiminnan kontekstissa teknologisia innovaatioiden mahdollisuuksia liiketoimintaverkostoa yhdistävänä välineenä on sivuttu tämän blogin kirjoituksissa Whistlestä ja Waon-kortista.

Professorit Lasse Mitronen ja Hannu Saarijärvi jatkoivat puheenvuoroissaan Pohjolan viitoittamalla tiellä täsmentäen sitä, mistä löytää kilpailuetua ja millä keinoin kääntää mahdolliset haitat kilpailukyvyksi muuttuvilla markkinoilla. Erikoiskaupan menestyjän reseptissään Mitronen valaisi sitä, miten asiat voisi tehdä toisin; miten eri tavoin asiakas tulisi kohdata. Asiakas onkin ensisijaisesti kumppani ja voimavara. Tavoitteena tulisi olla vaikuttavan asiakaskohtaamisen luominen, ostamisen esteiden poistaminen ja tuotantolähtöisyydestä tulisi siirtyä palveluliiketoimintaan. Saarijärven esitys rakentui samantyyppisten teemojen ympärille, kun hän käsitteli erikoiskaupan kyteviä ilmiöitä. Hän puhui vaihtoehtoisen markkinan – kuten kuluttajien välisen vaihdantatalouden – mahdollisuuksiin heräämisestä, verkkokaupan lieveilmiöistä ja asiakaspalvelun renessanssista.

Kuka on asiakas? Missä hänet kohtaan?

Useissa puheenvuoroissa lähestyttiin tarkemmin jokaiselle yritykselle olennaista kysymyksiä, ketkä ovat asiakkaita ja missä heidät tavoittaa. Jo tilaisuuden alkupuolella tutkimuspäällikkö Juha Nurmela tarjosi katsauksen siihen, mitä tilastot kertovat kuluttajista, millaisia välineitä ja työkaluja tilastoilla on tarjota. Nurmela opasti kuulijoita konkreettisesti tiedon äärelle ja kannusti kaupan toimijoita etsimään itselleen olennaista tietoa Tilastokeskuksen monipuolisista tietokannoista.

Tiina Hurme oli tutkinut reklamaatiotilanteista käytävää keskustelua sosiaalisessa mediassa ja totesi, että onnistuessaan reklamaatiotilanteen hoidossa yritys voi vahvistaa asiakassuhdetta. Yhtenäiset käytännöt ovat kuitenkin tärkeitä, sillä kuluttajat jakavat kokemuksiaan.

Erikoistutkija Antti Rehusen esityksessä fokus kääntyi kohti loppupäivän teemaa: kaupan roolia kaupunkikuvassa. Havainnollistavien karttojen avulla Rehunen kertoi tarinaa alueellisesta kehityksestä – miten esimerkiksi asiointialueet ovat muuttuneet ja millaisia ennusteita Suomen ympäristökeskus (SYKE) on laatinut yhdyskuntarakenteen vyöhykkeistä, esimerkiksi siitä, millaisilla liikennevälineillä eri kaupunginosien asukkaiden odotetaan liikkuvan vuonna 2050. Rehunen korosti, että pohdittaessa kaupan sijoittumista on hyvä huomioitava muun muassa väestön ikääntymisen vaikutukset lähipalveluiden kysynnän kasvuun.

Elävän ja toimivan kaupunkialueen kehittämisestä kuultiin tarkemmin myös Vappu Idin, Pekka Puotusen ja Mari Siikosen sekä Juha Mäkelän esityksissä. Nuoret yrittäjät Id ja Puotunen ovat lähteneet tekemään liiketoimintaa kivijalan kilpailukyvyn kehittämisestä. Siikonen kertoi terveisiä Savonlinnan kaupungista, jossa on laadittu käsikirja, jossa esiteltyjen keinojen ja ohjeiden avulla kauppiaat voivat yhtenäistää ja parantaa katukuvaa. Viihtyisässä kaupungissa ihmiset viettävät aikaa mielellään: panostus katukuvaan houkuttelee asiakkaita ja edistää myyntiä. Mäkelä kertoi Espoon Tapiolan kehityksestä 1950-luvun puutarhakaupungista kaupallisesti vetovoimaiseksi keskukseksi. Tarinan käänteitä ovat olleet niin naapurikaupunginosiin nousseet kauppakeskukset ja hypermarketit kuin länsimetron rakentaminen.

Lemmikkimarkkinoilla uudet tuulet puhaltavat jo. Musti ja Mirri on vahvistanut näkyvyyttään kivijalassa kaupungeissa ja muilla liikepaikoilla, samalla kun kilpailu verkossa on kiristynyt. Kasvokkaisen asiakaspalvelun saatavuuteen onkin panostettu ympäri Suomen. Samaan aikaan myös esimerkiksi eläinlääkäriasemat ovat ketjuuntumisen myötä yhtenäistäneet ilmettään ja lisänneet näkyvyyttään vilkkailla kauppapaikoilla – mobiilia unohtamatta (ks. esimerkiksi Univetin mobiilisovellukset).

Teksti: Eliisa Kylkilahti

Kolmas ikä – Mitä lemmikkieläinliiketoiminta voi oppia ikääntymisen organisoitumisesta ja organisaation ikääntymisestä

Lemmikkimaailmassa ikääntymiseen liittyvät kysymykset ovat tulleet julkisen keskustelun aiheiksi. Eläinlääkäriyritysten mainonnassa esimerkiksi koiran ”kolmas ikä” ja varautuminen senioriuteen on viime aikoina ollut ajankohtainen teema. Taustalla on luonnollisesti se, että terveydenhoidon kehittyminen on nostanut lemmikkien ikää ja siten myös luonut uusia markkinoita alan toimijoille. Seniorilemmikit alkavat rakentua osaksi omistajan kolmatta ikää, johon yhä useammin lukeutuvat itsensä hemmottelu ja hyvinvointiin liittyvät harrastukset. Kyselytutkimuksemme mukaan yksi kysytyimmistä koiramaailman palveluista on fysioterapia ja hieronta. Myös koirien hemmotteluhoidot ovat siis käynnistymässä. Ikä ei ole este nautiskelulle.

Associate professor Kathleen Riach australialaisesta Monash Universitystä piti 23.10.2014 Göteborgin yliopiston Kauppakorkeakoulussa esitelmän aiheesta “From individualised age to organized ageing – understanding age inequality through organizational practices and cultures”. Luento järjestettiin Ruotsin ikätutkimusverkoston (AgeS) syystapaamisen yhteydessä. Esitys keskittyi pohtimaan lähinnä ikää työelämää ja organisaatiota määrittävänä tekijänä, mutta sen kautta syntyi ajatuksia myös lemmikkialan toimijoiden ja organisaatioiden kehittämiseen.

Göteborgin yliopiston päärakennus

Göteborgin yliopiston päärakennus

Johdatteluna aiheeseen Riach pohti ajallemme tyypillisiä iättömyyden korostamista, kulutuskulttuurin luomaan ”anti-age” -painetta ja kuolemattomuutta. Myös iän ilmaiseminen ja ilmaisemattomuus tuottaa meille vaikeuksia (esim. ”näyttää nuorelta” tai ”vanhentunut”). Ikä (age) ja ikääntyminen (ageing) voidaan käsitteellisesti ymmärtää hyvin eri tavoin biologisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti; ikääntyminen on myös suhteellista ajassa ja tilassa (vrt. käsitteet ”vanhempi” ja ”nuorempi”).

Organisoitunut ikääntyminen (ageing as organized)

Ajankohtaiset trendit hallitsevat usein keskustelua iästä, jolloin huomio saattaa kiinnittyä epäolennaiseen. ”Ainutlaatuiset” yksilöt sekä poikkeama kulttuurisista ja yhteiskunnallisista ikäodotuksista hämärtävät ajatteluamme. Erityisesti ”kolmas ikä” – keski-iän ja vanhuuden välinen aika – mullistaa iän ymmärtämistä. Kolmannen iän yksilöllistyminen (aktiivisuus, parantunut terveys, menestyminen, harrastaminen jne.) haastaa eläkeikää lähestyviä ihmisiä suhteessa tulevaan ja suhteessa vanhuuteen. Iän ymmärtämistä ja määrittämistä värittävät kuhunkin elinkaaren vaiheeseen yleisesti liitetyt kulttuuriset merkitykset. Mikä oikeastaan on hyväksyttyä missäkin iässä?

Myös lemmikinomistajien ikääntyminen on noussut osaksi lemmikkeihin liittyvää julkista keskustelua, jossa pohditaan ikääntymisen vaikutuksia käytännössä ja eettisesti. Esimerkiksi Japanissa on jopa suunniteltu ikääntyvien ihmisten lemmikinomistamisen rajoittamista, koska yhä useammin törmätään orvoksi jääneisiin lemmikkieläimiin. Toisessa vaakakupissa on tosin lemmikin vitaalisuus ja ”ikuinen nuoruus”; lemmikin tarjoama arkipäivän seura ja ulkoilutuksen tuoma sosiaalisuus pitävät yllä aktiivisuutta ja tarjoavat usein hyväksi havaittua läheisyyden terapiaa.

Organisaation ikääntyminen (organizational ageing)

Yrityselämässä ikä ja ikääntyminen ovat jatkuvasti esillä. Riach esitteli organisaatioiden ikääntymistä aluksi vampyyri-vertauksella, jossa ikä aiheuttaa yhteisössä erilaista toiseuden kokemista ja toisten ihmisten ”vaanintaa”. Karl Marxilta lainattu vampyyrisitaatti (vapaasti suomentaen ”vampyyri ei luovuta ennen kuin uhri on kokonaan imetty kuiviin”) johdatti puheen yritykseen kuolemattomuuden symbolina. Yritykset elävät arvoistaan (vrt. Walt Disneyn henkilöityminen), mutta jotkut kuitenkin kuolevat (esim. Lehman Brothers). ”Ikuisen elämän” puolesta joudutaan tekemään uhrauksia, mistä ikääntyvät työntekijät jatkuvasti muistuttavat, uhreina.

Organisaation uusiutuminen (regeneration) on keino, jolla yritykset pyrkivät säilymään kuolemattomina. Yrityksen jatkuva uudelleenbrändääminen (esim. retrobuumi) ja tasapainoilu yrityksen historian vahvuuksien kanssa ylläpitävät taistelua organisaation ikääntymistä vastaan. Yrityksissä on tyypillistä tuottaa työntekijöille ”sisäisen lapsen” -kokemuksia, joka heijastaa vallitsevaa kulttuurista re-orinteetiota: esim. kierrätys (recycle), uudelleenkeksiminen (reinvention) ja uudelleensyntyminen (reborn).

Elinkaaren ja iän rakentamista liikennemerkissä

Elinkaaren ja iän rakentamista liikennemerkissä

Organisaation uudistaminen ikääntymisen kautta ja iän merkityksen keksiminen uudestaan haastavat yritysten liiketoimintamallien kehittämisen. Riachin esiin tuoma neofilia, jatkuva fetissinomainen rakkaus kaikkeen uuteen, kuvaa yrityksen jatkuvaa muutosta, uuden ja oudon etsimistä sekä tulevaisuusorientaatiota. Yrityksessä tämä näkyy tarpeena saada ”uutta verta” organisaatioon. Ehkä tulevaisuus kuitenkin sulauttaa ikääntymisen, jos ikä kyetään näkemään organisatorisen tiedon kasaantumisena. Työssä ikäneutraalius voisi poistaa ikään (ja sukupuoleen) liittyvän ryhmien epätasa-arvoisen kohtelun ja marginalisoinnin. Organisaation tulisi olla varuillaan ”ikäloukuista” ja hakea ikääntymisestä uudenlaista dynamiikkaa.

Kuten edellä kävi ilmi, lemmikkiliiketoiminnassa iästä on tullut yksi merkittävä markkinoiden uudistamisen merkki. Käytännössä olemme pohtineet erilaisissa työpajoissa yritysten osallisuutta lemmikin koko elinkaareen. Esimerkiksi koiraa hankittaessa sitoudutaan pitämään huolta lemmikistä keskimäärin 10–12 vuotta. Ikääntyminen ja iän tuominen entistä tärkeämmäksi osaksi liiketoimintaa myös lemmikkieläinmarkkinoilla voi kehittää paitsi palvelutarjontaa myös harrastusta yleisemminkin.

Teksti: Jaakko Autio

Koirien päiväkodit tarjoavat hoitoa, virikkeitä ja helpotusta arkeen

Ruotsissa lainsäädännöllä vaikutetaan Suomea tiukemmin lemmikkien elinolosuhteisiin ja arjen rutiineihin (ks. lisätietoa ruotsiksi). Säädökset ovat vaikuttaneet myös siihen, että markkinoille on tullut uusia palveluja lemmikeille ja niiden omistajille. Esimerkiksi koiraa on ulkoilutettava Ruotsissa joka seitsemäs tunti ja pentua tai seniorikoiraa vielä useammin. Vuonna 2008 kiristetyn lainsäädännön näkyvin seuraus on lemmikkipäiväkotien määrän nopea kasvu. Yksin Göteborgin lähistöllä koirille tarkoitettuja päiväkoteja on puhelinluettelohaun perusteella lähes 30, eri puolilla kaupunkia ja lähiseutuja. Varovaisesti arvioiden päiväkodeista on tullut varteenotettava palveluliiketoiminnan muoto. Osa päiväkodeista on järjestäytynyt Ruotsin koirapäiväkotiyhdistykseen (Sveriges Hunddagisförening).

Koirien päiväkoteihin tutustuminen osoittaa palvelutarjonnan monipuolisuuden. Kiinnostavaa on, että ainakin yhdellä haastattelemistamme päiväkodeista on kolme toimipistettä, joissa on päivittäin 30, 25 ja 60 hoitokoiraa. Valtaosa päiväkodin asiakkaista tulee siis hoitoon päivittäin. Aivan kuten lapsille, myös koirille on päiväkodeissa omat ryhmänsä, joissa ne viettävät aikaansa tuttujen koirakaverien kanssa.

Ruotsin lainsäädäntö on otettu koirien päiväkodeissa tarkkaan huomioon. Koiria ulkoilutetaan kahdesti päivässä: tunti ennen lounasta käydään pidemmällä lenkillä ja iltapäivällä lyhyemmällä kävelytyksellä. Lemmikeille järjestetään myös aktivoivia harjoituksia, tarjotaan koulutusta ja leikitään kehittävillä leluilla. Koirat saavat myös jatkuvasti leikkiä keskenään.

Koirien päiväkodit tarjoavat joustavan palvelun asiakkailleen. Useimmat niistä ovat avoinna aamukuudesta iltaseitsemään. Hoitoon liittyvät kustannukset saattavat kuitenkin rajoittaa asiakaskuntaa. Päiväkotipaikan kuukausimaksu on yleisesti noin 3000 kruunua eli noin 320 euroa. Maksu on hieman korkeampi kuin lapsen kuukausittainen päivähoitomaksu Suomessa. Helsingissä kokopäivämaksu on enimmillään 283 euroa.

Lemmikin päivähoitopaikan saaminen ei kuitenkaan ole Ruotsissa aivan yksinkertaista. Osa päiväkodeista hyväksyy ainoastaan naaraskoiria. Myös rotu voi olla rajoite, sillä osa päiväkodeista ottaa hoitoon vain sellaisia koirarotuja, joita niiden henkilökunta tuntee. Niin ikään vilkkaan ja paljon liikuntaa tarvitsevan Jack Russelin saaminen hoitoon ei ole välttämättä helppoa. Isommissa päiväkodeissa rajoituksia vaikuttaa kuitenkin olevan huomattavasti vähemmän kuin pienissä. Tämä johtunee eroista henkilökunnan määrässä.

Myös Suomessa on tarjolla lemmikkien päiväkotipalveluja, mutta lainsäädäntö ei meillä ohjaa käytäntöjä kuten Ruotsissa. Suomessa päivähoidon kuukausimaksu vaihtelee noin 300 eurosta lähemmäs 600 euroa. Perheellisille, joilla myös lapset ovat päivähoidossa, päiväkotien kuukausimaksut saattavat muodostua varsin korkeiksi. Hankaluuksia saattaa tuottaa myös se, etteivät koirapäivähoitolat sijaitse lähellä lasten päivähoitoa. Kustannusten ohella lemmikkihoitopalvelujen saatavuus ja sijainti voivat siis rajoittaa niiden käyttöä.

Niin Suomen kuin Ruotsin osalta näyttää siltä, että koirapäiväkotien toiminta ei jatkossa rajoitu vain päivähoitoon ja ulkoiluttamiseen. Päiväkodit ovat laajentumassa hyvinvointikeskuksiksi, joiden yhteydessä tarjotaan päiväkodin omia tai niiden kumppanien palveluja. Hoitopäivään voidaan yhdistää esimerkiksi koulutuspalveluja, trimmausta, fysioterapiaa ja eläinlääkäripalveluja. Osa koirapäiväkodeista toimii jo nyt koirapensionaatteina, joihin lemmikin voi jättää hoitoon yöksi tai esimerkiksi omistajan matkan ajaksi.

Teksti: Jaakko Autio

Puetut hauva-vauvat – sukupuolentutkimusta lemmikeistä

Iloksemme olemme saaneet huomata, että PETNETS-hankkeen ohella lemmikkikulutus on saanut osakseen tutkimuksellista mielenkiintoa myös muualla Suomessa – hiukan yllättävilläkin tutkimusaloilla. Sukupuolentutkimuksen ja kulutustutkimuksen intressit ovat kohdanneet kuluneen vuoden aikana muutamaan otteeseen (ks. blogiteksti Sukupuolentutkimuksen näkökulmia lemmikkieläinliiketoimintaan). Vuoden aikana on myös julkaistu Annamari Vänskän (Turun yliopisto) artikkeli ”New kids on the mall: babyfied dogs as fashionable co-consumers” (abstraktiin) kansainvälisessä tiedelehdessä Young Consumers. Vänskä oli esitelmöimässä tutkimushankkeestaan otsikolla ”Uudet vauvat – pikkukoirien sukupuolittamista vaattein” Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ja Hankenin järjestämillä Sukupuolentutkimuksen päivillä 2014 – Raha, seksi ja valta 21.marraskuuta.

Pukemisilmiön tausta ovat tuttu: koirat ovat näkyvä osa tämän päivän kulutuskulttuuria niin Suomessa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Iso-Britannissa kuin Yhdysvalloissakin. Toisaalta Vänskä viittasi myös menneeseen: koirien asema on ollut oli varsin näkyvä jo 1800-luvulla ja esimerkiksi hoveissa koiria on puettu jo aikoja sitten.

Miksi koiraa puetaan? Vänskän mukaan pukemisen merkitys on viestiä koiran vaarattomuudesta; pukemalla materialisoidaan tunnesidettä lemmikkiin. Hän näkee myös, että sukupuoli on keskeistä ratkaistaessa sitä, miten koiraa pitäisi pukea.

Lemmikki on ei-eläin

Vänskä tarkastelee koirien objektivointia posthumanistisessa viitekehyksessä. Posthumanismilla tarkoitetaan tässä sitä, että lemmikki on ihmisestä riippuvainen olento, eivätkä eläimet näin ollen asetu ihmisyyden ulkopuolelle. Posthumanismia perustellaan muun muassa eläinten oleellisella osalla ihmisten historiassa. Koirasta on tehty ihmisen perheenjäsentä erilaisin käytännöin, esimerkiksi nimeämällä ja ottamalla eläin ulkoa sisälle kotiin. Ihmisen ja koiran välinen suhde on vahvasti emotionaalinen, eivätkä käsitteet kuten vauva ja perhe rajaudu tarkoittamaan ihmisiä. Tämä voidaan havaita arkisessa kielenkäytössä; myös useat PETNETS-lemmikkikyselyn vastaajat kuvailivat sanallisesti lemmikkiään lapseksi, vauvaksi, perheenjäseneksi tai ystäväksi – siis käsitteillä, joilla lähtökohtaisesti on viitattu ihmisolentoihin.

Vänskä toteaakin, että lemmikkikoirista puhuttaessa ei välttämättä puhutakaan enää eläimistä. Lemmikki on eläimeen nähden etuoikeutettu ja läheinen suhde ihmiseen määrittää lemmikkiä. Eläimenä lemmikki on ikään kuin ”alennettu” ja sen eläimellisyys on ainakin osittain ”poissaolevaa”, sen sijaan lemmikki on riippuvainen olento. Ja tämä riippuvaisuus määrittää myös lemmikkeihin kohdistuvaa kulutusta. Lemmikin tehtävä on olla ihmisen seurana, tehdä ihmisestä ihminen. Sillä on kyky herättää vahvoja tunteita: positiivisten tunteiden välittäjänä koira on rakkauskone.

Teksti: Eliisa Kylkilahti

Vastuullista lemmikkikulutusta?

Lemmikit, lemmikkeihin liittyvä kuluttaminen ja moninaiset lemmikkeihin liittyvät ilmiöt ovat usein eettisen ja vastuullisen pohdinnan kohteena. Esimerkkeinä mainittakoon Helsingin eläinsuojeluyhdistys, HESY ry:n ja Suomen kennelliiton ovat vastikään tekemä kannanotto koiranjalostuksen ja liian kapean geenipoolin vaaroista sekä Seppo Turusen haastattelu, jossa hän kohahdutti pari vuotta sitten esittämällä lemmikinpidon ylipäätänsä olevan epäekologista ja epäeettistä.

Tarkasteltaessa kuluttamisen vastuullista yleisemmin, voidaan sen todeta olevan melkoinen ristiriitaisuuksien viidakko. Ensinnäkin, tutkimukset ovat jo vuosikymmeniä todenneet, että kuluttajilla on pääsääntöisesti asennetasolla halua ja arvostusta vastuullisia valintoja kohtaan, mutta useinkaan nämä vastuulliset asenteet eivät näyttäydy ostoskoreissa. Tulos on niin tavanomainen, että on alettu puhua ”green gap” –ilmiöstä (mm. McDonald et al. 2012, Black 2010), jossa asenteet ja käyttäytyminen ovat ristiriidassa. Petnets-projektissa kerätystä kvantitatiivisesta aineistosta nähdään, että valtaosa vastaajista piti esimerkiksi kotimaisuutta (75 %) ja luonnonmukaisuutta (84 %) tärkeinä tekijöinä lemmikinruokintavalintoja tehdessään. Voidaan kuitenkin kysyä, kuinka moni todellisuudessa ostaa pääsääntöisesti luonnonmukaista ja kotimaista ruokaa lemmikilleen?

Toiseksi vastuullisuuden ristiriidat kytkeytyvät siihen, että vaikka pyrkisikin kuluttamaan vastuullisesti, kuluttaja on usein ymmällään siitä, mikä olisi kaikkein vastuullisin valinta; koiranomistaja voi tuskailla vaikkapa sen suhteen, onko lähiteurastamolta haettu ihmisen käyttöön kelpaamaton puhdas lihatuote ympäristölle kuormittavampi kuin Yhdysvalloissa valmistettu, pakattu ja sieltä kuljetettu vähemmän proteiineja sisältävä valmisruoka?

Kolmanneksi, ristiriitaisuuksien lähteenä voi olla myös se, että vastuullisuus itsessään on hyvin monisyinen ilmiö, siinä on useammanlaisia ulottuvuuksia, jotka voivat olla keskenään ristiriidassa. Pyritäänkö esimerkiksi toteuttamaan ekologisesti vastuullisia valintoja vai sosiaalista vastuullisuutta? Sosiaalisen vastuullisuuden sisällöksi voisi lemmikkikontekstissa tulla vaikkapa asianmukainen koiranjätöksistä huolehtiminen kaupunkialueella tai paikallisten toimijoiden ja pienyrittäjyyden kannattaminen lemmikkikulutusvalinnoissa.

Tyypillisimmin lemmikkikulutustutkimuksessa korostuu se, että vastuulliseksi toiminnaksi mielletään lemmikistä ja sen hyvinvoinnista huolehtiminen. Esimerkiksi vastajulkaistussa Kulutustutkimus.Nyt-lehden artikkelissamme, nousi esiin altruistinen arvo tärkeäksi tutkimustulokseksi, jonka mukaan monet lemmikinomistajat kertoivat sijoittavansa jopa enemmän rahaa lemmikin kuin oman itsensä hyvinvointiin. Vastaavasti vastikään bloggasimme oletettavasti yleistymässä olevasta lemmikkien terveysteknologiasta. Usein vastuullinen toiminta siis paikantuu kohteisiin, jotka koetaan henkilökohtaisella tasolla merkityksellisiksi, lemmikinomistajilla se voi saada sisällökseen vaikkapa rahan lahjoittamisen sellaiseen hyväntekeväisyyteen, joka tukee koiratarhoja tai kodittomia koiria.

Neljänneksi vastuullisuuden ristiriitaisuudet näkyvät kuluttajan arkisissa neuvotteluissa. Lemmikille tehtävien kulutusvalintojen vastuullisuutta voidaan arvioida suhteessa esimerkiksi halpaan hintaan, tuotteen laadukkuuteen tai ostamisen ja käyttämisen helppouteen. Laadullisessa haastatteluaineistossamme vastuullisuus tai ekologisuus sinänsä keräsi vain vähän suoria kannanottoja, erityisesti siitä keskusteltiin suhteessa kuluttamisen turhuuteen ja tarpeelliseen, useat haastateltavat kokivat, että haluavat ostaa lemmikilleen vaan tarpeellisia ja välttämättömiä kulutuskohteita, eivätkä ”hassata ylenpalttiseen”. Kierrätys ja erilaiset kirpputorit myös lemmikkitavaroiden parissa näyttävätkin kasvattavan suosiotaan. Väitöskirjassani nostinkin esiin, että suomalaista lemmikkikulutusta näyttäisi osaltaan luonnehtivan turhan kuluttamisen välttäminen.

Toisaalta tutkiessamme välttämätöntä kuluttamista nuorten aikuisten kontekstissa kävi ilmi, että lemmikit itsessään ja niille kuluttaminen koettiin usein välttämättömäksi kuluttamiseksi. Voidaankin lopulta nostaa esiin lukuisat tutkimustulokset siitä (kts. lisää esim. Beck & Katcher 1983; Hines 2003), millaisia terveysvaikutuksia, niin psyykkisiä kuin fyysisiä lemmikit omistajilleen tuovat ja pohtia lemmikkeihin liittyvää vastuullisuutta myös siltä kannalta, mitä hyvää lemmikit pelkällä läsnäolollaan omistajilleen tai esimerkiksi terapia- tai kaverikoirina tuovat.

Lisää aiheesta voit lukea joulukuussa ilmestyvästä kuono.fi:n ja Lemmikin yhteisnumerosta!

Lähteet:
Beck, A. M., & Katcher, A. H. (1983). Between Pets and People. The Importance of Animal Companionship. New York: Putnam.
Black I. (2010). Editorial: Sustainability through Anti-Consumption. Journal of Consumer Behavior, 9, pp. 403-411.
Hines, L. M. (2003). Historical perspectives on the Human-Animal Bond. American Behavioral Scientist, 47(1), pp. 7–15.
McDonald S., Oates C.J., Panayiota J.A, Young W. & Hwang K. (2012). Individual strategies for sustainable consumption. Journal of Marketing Management, 28, pp. 445-468.

Teksti: Henna Syrjälä

Göteborgilaista koiranelämää kaduilla ja kapakoissa

Ensimmäinen vaikutelma kaupungista oli lemmikkien osalta hiljainen. Vähitellen aikataulut alkoivat käydä yksiin koiranulkoiluttajien kanssa. Ruotsin tiukka säädös koirien ulkoiluttamisesta vähintään joka seitsemäs tunti ilmeisesti näkyy siinä, että joku perheestä ulkoiluttaa lemmikkejä mahdollisimman myöhään ennen töihin menoa. Toinen ulkoilutuspiikki on varhainen iltapäivä.

Tyypillisen göteborgilaisen koiranulkoiluttajan kädessä näyttää olevan yhden hihnan sijasta vähintään kaksi, jopa kolmekin nelijalkaista. Göteborgilainen koira kulkee silmiinpistävän usein myös irrallaan ilman hihnaa. Eräänä päivänä isäntä oli ulkoiluttamassa kahta vapaana juoksevaa isokokoista setteriä polkupyörällä ja koirat ohittivat kadulla vastaantulijat vapaasti, sieltä, mistä vapaata tilaa vauhtia pysäyttämättä löytyi. Koirat käyttäytyivät kuitenkin ystävällisesti, aivan kuten ruotsalaisen koiran kuuluukin.


Ruotsissa joka kolmannessa kotitaloudessa on jokin lemmikki, koira tai kissa taas joka neljännessä. Lemmikkien määrästä Ruotsissa on monenlaista tietoa. Uusimman ”virallisen” tiedon mukaan koiria on noin 784 000 ja kissoja 1 159 000. Kissojen määrä on laskusuunnassa. Vertailuna Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan koiria oli 630 000 vuonna 2012 ja kissoja 592 000. Suomi on siis Ruotsiin verrattuna vahva koiramaa.

Koirarotujen suhteen Ruotsi muistuttaa hyvin paljon Suomea (ks. Henna Jyrinki ja Pirjo Laaksonen 2007). Noutajat, metsästykseen käytetyt jämtlanninpystykorvat, saksanpaimenkoirat, shetlanninlammaskoirat ja chihuahuat ovat molemmissa maissa kärkikymmenikössä (ks. taulukko alla). Ruotsissa myös kaupunkikulttuuriin kuuluvat spanielit mahtuvat 10 suosituimman rodun joukkoon. Vaikka villakoirat eivät ole 20 suosituimman rodun listalla, törmää tyypillisen ruotsalaisiin mustakarvaisiin puudelivanhuksiin tuon tuostakin. Kaupunkikuvassa isokokoisia, metsästyskoiratyyppisiä rotuja ei juuri näy.

Suurin osa ruotsalaisista koirista (68 prosenttia) elää aikuiskotitalouksissa, ja lapsiperheiden koiramäärä on viime vuosina laskenut. Tilanteen voi aistia myös käytännössä: koira on tavallinen vieras olutravintoloissa kahden aikuisen seurassa. Suomeen verrattuna koira on todellakin yleisempi näky pubeissa ja baareissa. Näyttää siltä, että Ruotsissa tulkitaan paljon Suomea väljemmin sitä, millaisissa tiloissa voidaan sekä käsitellä ruoka-aineita että toivottaa lemmikit tervetulleiksi. Varsinaisissa ruokaravintoloissa koiria ei ole näkynyt. Ehkäpä siinä on kysymys enemmän omistajien omasta rauhasta, tai ruokaravintolat yksinkertaisesti kieltävät lemmikkien tuonnin.


Erityisen koiraystävälliseksi Göteborgin kaupunkia ei voi sanoa, sillä koirapuistoja tuntuu olevan harvemmassa kuin Suomessa. Myös lemmikkitarvikeliikkeitä on vaikea löytää keskusta-alueelta. Kuitenkin koirat ovat tiiviimmin läsnä osana kaupunkikulttuuria. Eräänä aurinkoisena aamuna kadulla näkyi valokuvaustilanne, jossa ammattikuvaaja oli valaistusmiehen kanssa kuvaamassa hyvin harjattua ja kauniiksi ehostettua tiibetinspanielia. Spanielinarttu oli kuulemma rotunsa muotovalio. Kuvaus oli siis tarkoitettu nartun ”mallikansion” uudistamiseen.

Kenties kyse on turvallisemmasta yhteiskunnasta tai hyväuskoisuudesta, sillä göteborgilaisten ruokakauppojen edustoilla näkyy yllättävän paljon yksinäisiä koiria odottamassa emäntäänsä tai isäntäänsä saapuvaksi. Koirat kuitenkin näyttävät tyytyväisiltä ja ihmiset huomioivat niitä. Vaikka koiria on Ruotsissa suhteessa väkimäärään Suomea vähemmän, ruotsalaiset nelijalkaiset ovat ainakin tarkkailijan silmissä aktiivisemmassa roolissa.

10 yleisintä koirarotua Ruotsissa 2013, rekisteröinnit
(suluissa rodun sijoitus Suomessa 2013)

1. (1.) Labradorinnoutaja 2275
2. (4.) Jämtlanninpystykorva 1935
3. (5.) Kultainen noutaja 1809
4. (3.) Saksanpaimenkoira 1339
5. (10.) Chihuahua, pitkäkarvainen 1320
6. (14.) Cockerspanieli 1047
7. (15.) Cavalier kingcharlesinspanieli 1034
8. (7.) Shetlanninlammaskoira 916
9. (12.) Chihuahua, lyhytkarvainen 913
10. (11.) Norjanhirvikoira 797

Lähde: Svenska Kennelklubben ja Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry

Teksti: Jaakko Autio