Ruoka ja teknologinen toiminta -opintojaksolla toteutimme tutkimuksen kolmen erilaisen jäätelökoneen käyttöominaisuuksista. Tutkimuskysymyksemme oli ”Miten Philipsin ja kahden erilaisen Krupsin jäätelökoneet eroavat toisistaan käytettävyyksiltään ja ominaisuuksiltaan?”

Jäätelökoneella valmistetaan kotitekoista jäätelöä ilman lisäaineita. Käyttämistämme jäätelökoneista Krupsin molemmissa malleissa koko jäätelönvalmistuskulho laitetaan pakastimeen vähintään kahdeksitoista tunniksi kun taas Philipsin mallissa pakastimeen laitetaan vain kylmävaraava irtopohja. Jäätelökoneiden ideana on jääkylmä kulho, johon lavan pyöriessä kaadetaan jäätelömassa. Lapa pyörittää massaa kulhon reunoja myöten jolloin massa alkaa vähitellen jäätyä. Jäätelö valmistuu massan määrästä riippuen noin 10-45 minuutissa.

Toteutimme tutkimuksen tekemällä mansikkajäätelömassan, jonka jaoimme koneisiin. Arvioimme koneiden kasaamisen helppoutta, käytännöllisyyttä, valmiin jäätelön rakennetta sekä koneiden puhdistettavuutta. Testin tuloksia esittelemme alla olevassa taulukossa.

Koe suoritettiin 21.2.2013 klo: 8-12.

Valitsin aiheeksi tutkimuksessani testata sitä, kuinka rasvakeittimellä tehdyt kotitekoiset ranskalaiset eroavat kattilassa uppopaistetuista ranskalaisista. Keskityin erityisesti vertaamaan itse valmistettavan ruoan ominaisuuksia makua, rakennetta ja ulkonäköä.

Tutkimuksessa käyttämäni rasvakeitin oli mallia Tefal Family ÓleoClean.

Tutkimuksen toteutuksen aloitin valmistamalla itse perunoista ranskalaisia kumpaakin menetelmää varten saman määrän. Kuivasin ne, ja jätin tarjottimelle odottamaan uppopaistamista. Ensin tein testin rasvakeittimellä. Ohjeiden aluksi hieman epäselvän tulkinnan jälkeen sain varmistettua, miten laitteen kanssa tulee menetellä. Hankaluutta ohjeiden luvussa aiheutti se, ettei sanallista informaatiota juurikaan löytynyt, vaan ohjeet oli annettu kuvin suurelta osin.  Itse valmistusvaihe sujui todella vaivattomasti, ja turvallisesti, sillä rasva ei päässyt missään vaiheessa roiskumaan tai ylikuumenemaan liikaa, sillä päällä oleva kansi ja automaattinen lämmönsäätö huolehtivat turvallisuudesta. Ainoa riskitilanne koettiin, kun uppopaistamisen jälkeen kannen avasi ja sieltä vapautui suuri määrä kuumaa höyryä käsille. Lopputulosta arvioidessani huomasin, että laitteen ohjeistuksen antamat arvioajat tälle määrälle ranskalaisia olivat liian pitkät, ja vähempi olisi riittänyt. Ranskalaisista tuli hyvin tummia, mutta sopivan rapeita omaan makuun. Ravintolatason rapeutta niissä ei kuitenkaan saavutettu. Tähän saattoi vaikuttaa myös liian pitkän paistoajan lisäksi liian pieni rasvamäärä sekä ranskalaisten koko.

Seuraavaksi siirryin testaamaan kattilassa uppopaistamista. Siinä ranskalaisten valmistumisen ja kypsyyden seuranta ja arviointi oli helpompaa sillä pystyi helposti näkemään mitä ranskalaisille tapahtui. Lämpötilan seuraaminen ja säätäminen oli työläämpää kuin rasvakeittimen kanssa, sillä sai vahtia melko tarkasti ettei rasva ylikuumentunut. Ranskalaisia mahtui kattilaan pienempi määrä kerrallaan kuin rasvakeittimeen. Suurempaan kattilaan olisi kerralla mahtunut enemmän, mutta öljyn määrää olisi tällöin tullut lisätä melko paljon. Lopputulosta tarkastellessani täytyi myöntää, ettei kattilassa keittämällä ranskalaisista saanut yhtä rapeita kuin rasvakeittimellä, mutta maku ja ulkonäkö eivät juuri eronneet menetelmistä riippumatta. Kattilassa valmistetut ranskalaiset maistuivat enemmän itse perunalta, kun taas rasvakeittimellä valmistetut ranskalaiset olivat imeneet itseensä melko paljon enemmän rasvan makua. Ranskalaisten koko tosin vaikutti tähän myös.

Lopputuloksia arvioidessani yhteenvetona voisin sanoa, että rasvakeittimellä valmistetut ranskalaiset miellyttivät enemmän suutuntumallaan ja rakenteellaan, mutta molemmat testaustavat pärjäsivät yhtä hyvin ruoan lopputuloksen maun osalta. Rasvakeittimen käytöstä jäi alun skeptisyyden jälkeen hyvä olotila, ja sitä voisikin suositella talouksiin, joille tämän kaltainen kypsennysmenetelmä on mieluisa. Mikäli kotona rasvakeittimen käyttö olisi vain satunnaista, suosittelisin niissä tapauksissa tyytymään kattilassa uppopaistamiseen.

Jälkikäteen ajateltuna tutkimuskysymyksen olisi voinut muotoilla tutkimaan ja vertaamaan enemmänkin menetelmien käyttöominaisuuksia ja mukavuutta kuin valmistettavien ruokien lopputuloksien maun eroavaisuutta. Molemmissa menetelmissä oli hyvät ja huonot puolensa: rasvakeittimen käyttäminen oli huomattavasti vaivattomampaa kuin kattilamenetelmän, mutta laitteen peseminen oli työläämpää kuin kattilan ja siihen käytettyjen välineiden. Ajallisesti kattilassa keittäminen oli hitaampaa, koska ranskalaisia ei pystynyt kerralla uppopaistamaan yhtä paljon kuin rasvakeittimellä, mutta ero ei ollut suuri.

ONKO RIISINKEITTIMEN VAI KATTILAN KÄYTTÖPROSESSI KÄYTTÄJÄYSTÄVÄLLISEMPI RIISIÄ KYPSENNETTÄESSÄ?

Tutkimus: Sanna Heinonen ja Sanna Kujansuu

Tavoitteemme tässä tutkimuksessa oli vertailla eroja riisin kypsentämisessä käyttämällä kahta eri kypsennysmenetelmää. Toinen valitsemamme menetelmä oli perinteinen riisin kattilassa keittäminen ja toinen keittämällä riisi riisinkeittimessä. Halusimme tietää kypsyykö riisi jommankumman menetelmän kanssa nopeammin tai helpommin ja onko kypsän riisin koostumuksessa aistinvaraisia eroja. Lisäksi pohdimme koetta tehdessämme kahden eri menetelmän turvallisuutta, laitteiden säilytettävyyttä, puhdistettavuutta ja energiatehokkuutta. Käytimme tutkimuksessamme Kenwood Rc305 – riisinkeitintä ja Jamie Oliver by Tefal – kattilaa sekä Schott Ceran – induktioliettä. Kypsennettäväksi riisiksi valitsimme Rainbow:n pitkäjyväistä tummaa riisiä, joka kypsennysohjeen mukaan kypsyy 35 – 40 minuutissa.

Menetelmä 1.: Kenwood riisinkeitin, malli Rc305

Aloitin riisin valmistuksen keittimen ohjeiden mukaan. Huuhtelin riisin huolellisesti, valutin sen ja tasoitin keittimeen. Käyttöohjeiden tutkimiseen meni oletettua enemmän aikaa, sillä ne olivat jokseenkin puutteelliset. Yritin löytää tietoa suolan lisäämisestä keitinveteen ja sen laitetta mahdollisesti vahingoittavasta vaikutuksesta, mutta suolasta ei ollut mainintaa. Ohjeissa oli vain maininta, että ”riisinkeitintä ei suositella valmiiksi maustettujen riisien kypsentämiseen”; tulkitsin tämän koskevan myös suolalla maustettua riisiä ja jätin suolan koneesta pois.

Ensimmäinen tumman riisin kypsennyskerta ei onnistunut Kenwoodin riisinkeittimellä lainkaan, mutta vika ei ollut laitteessa vaan käyttäjässä. Keitin kypsensi riisiä tunnin ja viisitoista minuuttia kunnes meni pois päältä, ja riisi oli yhä raakaa – tämä johtui siitä, että olin laittanut riisin höyrytysosaan enkä keitinkattilaan. Toisella kerralla laitoimme riisit oikeaan kohtaan keitintä, ja riisi onnistui kohtalaisen hyvin. Keitin ei tosin ilmoittanut riisin olevan valmista, vaikka se ulkonäön ja koostumuksen mukaan selvästi olikin. Laitteessa ei välttämättä ole kuitenkaan vikaa, sillä käyttöohjeiden mukaan riisiä on keitettävä vähintään kaksi mitallista ja laitoimme sitä vain 1 1/3 mitallista, sillä riisi loppui kesken. Mikäli laitteen toiminta perustuu punnitsevaan anturiin, laite ei välttämättä tunnista näin pientä määrää riisiä, eikä näin ollen pysty punnitsemalla päättelemään riisin kypsyyttä ja kytkeytymään pois päältä. Päätimme odottaa niin kauan, että riisi on keittimen mukaan kypsää. Otimme kuitenkin pistokkeen pois seinästä ja pakotimme laitteen sammumaan, sillä vaikkei keitin vieläkään ilmoittanut riisin olevan kypsää, riisi oli jo palanut pohjaan kiinni.

Kenwoodin käyttöohjeet eivät myöskään selvittäneet, mikä on laitteen toimintaperiaate ja miten se säätää riisinkeittoajan. Ilmeisesti joissain riisinkeittimissä sisäkattilan alla on anturi, joka punnitsee riisikattilan painoa ja kytkee keittimen pois päältä, kun riisi on saavuttanut halutun painon eli on turvonnut vedestä ja kypsynyt. Selvitin internetistä asiaa, ja kodin1.fi -sivuston mukaan Kenwoodin Rc417 pysähtyy automaattisesti riisin ollessa kypsää; tarkempi toimintaperiaate ei kuitenkaan selvinnyt. Malli vaikutti uudemmalta kuin testissämme ollut, sillä käyttämäämme laitetta ei ole enää missään myynnissä. Käyttämämme malli vaikutti tuotekuvien ja kenwood-australia.com -sivulta löytämäni identtisten käyttöohjeiden perusteella olevan Rc305.

Menetelmä 2.: Kattila: Jamie Oliver by Tefal, liesi: Schott Ceran – induktioliesi

Testin aluksi hain esille kattilan, annostelumitan, suolan ja riisin. Mittasin riisipaketin kyljessä olevan ohjeen mukaan veden kattilaan. Asetin kattilan induktioliedelle ja kiehautin sen (vesi kiehui noin kahdessa minuutissa). Lisäsin veteen suolan ja mitatun riisin. Alensin hieman lieden lämpöä ja jätin riisin kypsymään. Riisin kiehumisen aikana sekoitin sitä muutaman kerran. Riisi kypsyi 40 minuutissa.

Yhteenveto

Riisin keitto kattilassa oli selkeästi yksinkertaisempaa. Tämä voi johtua siitä, että riisin keitto kattilassa oli meille ennestään tuttua. Tämän lisäksi riisiä riisinkeittimen kanssa keitettäessä, vastoinkäymisiä oli runsaasti. Tutkimustulosten vertailua häiritsi  epäselvyys riisinkeittimen toiminnasta ja tästä johtuva kokeen uusiminen. Edelleen riisinkeittimen käyttöä vaikeutti käyttöohjeen epäselvyys ja puutteellisuus. Lisäksi koetta uusiessamme, kokeeseen käyttämämme riisi loppui kesken ja jouduimme laittamaan riisinkeittimeen ohjeessa annettua minimimäärää pienemmän annoksen. Tämä mitä luultavimmin vaikutti tutkimustulokseen. Tutkimuksen vastoinkäymiset saivat meidät tahtomattamme ajattelemaan riisinkeittimen epäkäytännöllisyyttä, vaikka ymmärsimme tekemämme virheet ja käyttöohjeiden puutteellisuuden. Lisäksi käyttämämme tumma riisi ei ollut paras mahdollinen vaihtoehto riisinkeittimessä keitettäväksi ja tutkimuksen tulokset olisivat luultavimmin olleet luotettavammat valkoista riisiä kypsennettäessä.

Riisi kypsyi kattilassa keitettäessä riisipaketin ohjeen mukaisen ajan, 40 minuuttia. Vettä oli mitattu riisipaketissa määritelty määrä käyttämällemme riisimäärälle. Kattilaan mitattu vesimäärä riitti riisin kypsäksi keittämiseen. Päättelimme aistinvaraisesti (ulkonäkö ja maistelu), että riisi oli kypsää. Kattilassa keitetty riisi oli kypsynyt tasaisesti kauttaaltaan. Riisin koostumus oli pehmeää, sopivalla hammas tuntumalla.

Riisinkeittimellä keitetty riisi kypsyi epätasaisesti. Keittimeen riisipaketin ohjeen mukaan mitattu vesi ei riittänyt keittämään riisiä kypsäksi. Keitin ei ilmoittanut, että vesi on loppu, vaan huomasimme sen itse. Keittimeen lisättiin vettä keiton puolivälissä. Keitin ei mennyt lämmitys-asentoon vaikka riisi alkoi loppuvaiheessa olla jo osittain ylikypsää. Käyttöohjeen mukaan näin olisi pitänyt tapahtua.

Tutkimusta tehdessä kohtaamiemme vastoinkäymisten vuoksi emme pysty raportoimaan luotettavia tutkimustuloksia riisin keittoajoista. Lisäksi riisin koostumuksesta emme pysty kertomaan luotettavaa tietoa, johtuen riisilaadusta sekä riisin liian vähäisestä määrästä toisella keittokerralla.

Molempiin riisinkeittotapoihin liittyy omat turvallisuusriskinsä. Kattilassa keitettäessä riskit syntyvät kuumasta keittolevystä, ylikiehumisvaarasta, kattilan ja/tai sen kahvan kuumenemisesta sekä mahdollisesta ylimääräisen veden pois kaatamisesta, kun riisi on kypsää. Riisinkeittimellä keitettäessä ei ole kuumaa keittolevyä, eikä laitekaan kuumentunut kosketusaraksi keiton aikana. Myöskään ylikiehumisvaaraa ei ole. Sen sijaan keittimen sisällä oleva kattila kuumeni ja sitä käsiteltäessä tai sieltä riisiä otettaessa tulee ottaa tämä huomioon. Riisinkeitin on kuitenkin nähdäksemme turvallisempi vaihtoehto etenkin palovammojen minimointia ajatellen.

Riisinkeitin on kookas laite ja se on suunniteltu ainoastaan yhteen tehtävään. Se vie kotitaloudessa huomattavan paljon säilytystilaa, jos verrataan sitä kattilaan, joka on pienempi ja sen käyttökohteet ovat laajat. Puhdistettavuus on molemmissa samanlainen. Riisinkeittimen kattilaosan sai nostettua pois laitteen sisältä ja sen pesu tapahtui kuten kattilankin.

Riisinkeitintä voisimme suositella runsaasti riisiä kuluttavalle henkilölle, jolla todellista tarvetta voisi kookkaalle koneelle olla. Suurille perheille, joissa syödään erityisen paljon riisipainotteista ruokaa, keitin on mahdollinen ja järkevä hankinta. Tulee myös huomioida, löytyykö kodista riittävästi työpöytä- tai kaappisäilytystilaa koneelle. Riisin lopputulos koostumuksen tai maun ei eronnut mitenkään merkittävästi tavanomaiseen tapaan liedellä kypsennetystä, joten kulinaarisin perustein kone ei ole mitenkään välttämätön.

Jos lähtisimme tekemään uudelleen samanlaista tutkimusta tutustuisimme meille vieraaseen laitteeseen hyvin ennen tutkimuksen tekoa. Lisäksi varmistaisimme että tutkimukseen tarvittavia raaka-aineita on riittävästi, myös kokeen mahdollista uusimista varten. Näkemyksemme mukaan tutkimustulos voi olla luotettava ainoastaan jos kaikki tutkimusmenetelmät hallitaan yhtä hyvin.

Tutkimuksen kohteena olivat erilaiset vedenkeittimet. Vedenkeittimen tarkoitus on keittää nopeasti ja helposti vettä.

Tutkimuksessani vertailin keittimien nopeutta keittää 1L vettä ja energian kulutusta.
Käytössäni oli neljä erilaista vedenkeitintä, kolmelta eri valmistajalta:
Rowenta Brunch, Philips HD4685, Braun Aqua Express, Philips Essence

Tutkimuksen kulku:
Mittasin mahdollisimman kylmää vettä 1L mitalla huoneenlämpöiseen vedenkeittimeen. Mittasin ajan laitteen päälle laittamisesta kunnes lämpömittari ilmoitti veden olevan 100c ja siihen kun laite itse ilmoitti olevansa valmis. Mittasin samalla energiankulutuksen. Toistin testin kolme kertaa. Keittämiskertojen välissä vedenkeittimet lepäsivät noin 20 minuuttia ja ne huuhdeltiin keittämisen jälkeen kylmällä vedellä.

Tulokset:

Taulukosta käy ilmi kuinka monta minuuttia vedenkeittimellä meni keittää vesi 100°C ja kuinka monta minuuttia laitteen oma ohjelma oli päällä.

Vedenkeittimien nopeuksissa ei ollut suuria vaihteluita. Nopein keitin oli Philips,HD4685 (keskimääräinen aika 3,33 min). Hitain keittimistä oli Rowenta, Bruch (keskimääräinen aika 3,64 min), toiseksi ja kolmanneksi tulleiden välillä oli vain hienoinen ero.

Testiä tehdessä huomasin, että usein keittimessä vesi oli  100°C jopa 10 sekuntia ennen kuin vedenkeittimen “ohjelma” lopetti keittämisen.  Philips, Essencessä tämä aika oli kaikista lyhin ja luulen, että sen takia viimeisellä keittämiskerralla laite ei yltänyt 100°C (veden lämpötila jäi 95 asteiseksi)

Energiakulutus ei myöskään tuonut suuria eroja vedenkeittimien välille. Pienin kulutus olis Philips, Essencellä ja suurin Rowentalla ja Braunilla.

Pohdintaa:
Olisin toivonut saavani enemmän eroja vedenkeittimien välillä. Nyt tulokset olivat melko samat. Ainoa suuri ero oli käyttäessä induktioliettä ja kattilaa jolloin vesilitran keittämiseen meni melkein puolet enemmän aikaa. Tämän tuloksen perusteella suosittelisin käyttämään vedenkeitintä, kun lämmittää vettä ja kaatamaan kuuman veden kattilaan mikäli sitä käytetään ruoanvalmistukseen.

Mittaustuloksia häiritsi varmasti se, että keittimet eivät ehtineet jäähtyä takaisin huoneenlämpöisiksi. Huuhtelin kyllä joka kerta keittimet kylmällä vedellä ja ne odottivat n. 20min enne seuraavaa kokeilukertaa. Mielenkiintoista olisikin myös kokeilla miten keittimen keittoaika lyhenee kun siitä tulee lämmin edellisten käyttökertojen johdosta.
Sekuntikello oli kädellä pysäytettävä joten en voi sanoa, että mittausajat ovat täydellisesti katkaistu vaan ajoissa saattaa olla virheitä (n. 3 sek maks) mikä on sinänsä huono, koska erot eri keittimien välillä eivät olleet suuria.
Jos tekisin tutkimuksen uudestaa varaisin siihen enemmän aikaa, jotta keittimet ehtivät palata takaisin huoneenlämpöisiksi sekä kehittelisin ajanottoa niin, että se katkeaisi täysin samaan aikaan vedenkeittimen kanssa. Lisäksi lisäisin kokeilukertoja jotta voisin varmistaa että tulokset ovat oikeat.

Tutkimuksessamme vertailimme leipäkoneella valmistettua leipää perinteiseen käsin leivottuun leipään. Arvioimme lopputuloksista seuraavia ominaisuuksia: ulkonäkö, koostumus, maku ja tuoksu. Leivän ominaisuuksien lisäksi tarkastelimme myös leipäkoneen käytettävyyttä sekä kulunutta aikaa.

Tutkimus toteutettiin valmistamalla hiivaleipää leipäkoneella sekä käsin. Pyrimme käyttämään molempien leipien valmistukseen samoja aineita ja samoissa määrin. Tarkoituksena oli, että leivät valmistuisivat mahdollisimman samaan aikaan, jotta voisimme vertailla täysin ”uunituoreita” leipiä.

Käyttämämme leipäkoneen tiedot:

OBH Nordica – Bread maker

12 ohjelmaa

750g / 900g leipäkone

Paahtoasteen valinta: vaalea/ keskitumma/ tumma

13-tunnin ajastin

600W

Leivän ohje (leipäkoneen käyttöohjeista):

• Leipäkone, 750 g hiivaleipä, valmistusaika 2 h 53 min
  • 2,5 dl vettä
  • 1 rkl öljyä/pullomargariinia
  • 1 rkl siirappia
  • 1 tl suolaa
  • 2,5 dl hiivaleipäjauhoja
  • 2,5 dl erikoisvehnäjauhoja
  • 1,5 dl vehnäleseitä
  • 10 g tuorehiivaa

Leipäkoneen käyttö

Leipäkone on hyvin helppokäyttöinen laite. Ainekset mitataan ohjeissa määritellyssä järjestyksessä vuokaan, kaikki samalla kerralla. Taikinanestettä ei tarvitse lämmittää erikseen vaan sen voi lisätä kylmänä. Sen jälkeen vuoka asetetaan laitteeseen, valitaan ohjelma sekä haluttu koko. Halutessa mahdollisuus on myös ajastintoimintoon. Laite käynnistetään ja näytöltä voi seurata kuinka kauan valmistusaikaa on jäljellä. Leivän vaiheita voi seurata laitteen päällä olevasta ikkunasta. Täyttäminen ei tuota muuta sotkua kuin mitta-astiat eikä valmistus vaadi enempää kuin leipäkoneen verran tilaa pöydältä. Tila saattaa tosin muodostua ongelmaksi säilytyksen kannalta, sillä leipäkone on aika kookas.

Tutkimuksen tulokset ja arviointi

Leipäkoneen täyttö ja käynnistys oli yhtä helppoa kuin ohjeet antoivat ymmärtää ja valmistuksen aktiivinen vaihe kesti alle 5 minuuttia. Kun laite on käynnissä voi sen jättää pyörimään itsekseen. Perinteinen käsin leipominen vaatii enemmän aktiivista työskentelyä valmistuksen eri vaiheissa ja tuottaa enemmän siivottavaa. Jos kuitenkin leipoessa intressi on pelkän lopputuloksen siasta, tai sen ohella myös itse tekemisessä, ei leipäkone voi korvata prosessia. Eikä käsin leipominen kuitenkaan ole erityisen työlästä. Leipäkonetta käyttäessä on huomioitava, että vuoan pohjalla oleva sekoitin jää helposti leipään kiinni tai leipoutuu sen sisälle kuten meidän tutkimuksessamme kävi. Tällöin leipä on leikattava heti, jotta osa saadaan poistettua.

Käsin leivottu

Kokonaisaika n. 2h (valmistelut + 2×30 min kohotus + 40 min paisto).

Alkuperäiseen ohjeeseen lisättiin n. 2 dl jauhoja, jotta taikina olisi tarpeeksi kiinteää.

Testiyleisön kommentteja: rapea pinta ja hyvä maku kuoressa, kuohkea sisus, hyvä rakenne, ei liian tiivis

Leipäkone-leipä

Kokonaisaika 3 h (valmistelut 5min + laitevalmistus 2h 53min)

Testiyleisön kommentteja: reunat rapeat, kuori pehmeä ja painunut vähän kasaan, yläosasta paljon isoja ilmakuplia, kuohkea rakenne, höttöinen, tiiviimpi alhaalta → ilmavempi ylöspäin, taikinaisempi tuoksu, ei niin maukas

Yhteenvetona voisimme todeta, että leipäkone soveltuu arkikäyttöön. Sillä valmistuu tuoretta leipää vaatimatta paljon aktiivista työaikaa. Esimerkiksi ajastinta käyttämällä voi itselleen valmistaa tuoretta aamiaisleipää päivittäin. Laite on helposti käytettävä ja puhdistettava sekä valmistetun leivän hinta on edullisempi verrattuna kaupasta ostettuun. Ilmavan ja ”höttöisen” koostumuksen perusteella suosittelisimme kuitenkin syömään leipäkoneella valmistettua leipää tuoreena ja se poikkeaa maultaan käsinleivotusta. Laite vaatii kokonsa puolesta paljon säilytystilaa, joten laitetta hankkiessa kannattaa pohtia, tuleeko laitetta käytettyä tarpeeksi vai viekö se vain turhaa kaappitilaa.

Kuluttajatutkimusta internetissä myytävistä leipäkoneista:

Hintavertailu

Leipäkoneita on saatavilla hyvin erihintaisia. Nettikaupoista halvin löytämämme leipäkone maksaa noin 63 euroa. Kallein leipäkone, jonka löysimme maksoi puolestaan 260 euroa.  Suurin osa nettikauppojen tarjoamista leipäkoneista on hintaluokaltaan hieman yli tai alle 150 euroa. Myös tuotemerkkejä löysimme useita, muun muassa Kenwood, OBH Nordica, Tefal, Panasonic, Moulinex, Philips, DeLonghi, Morphy Richards, Wilfa, Unold, Severin, Elextrolux ja Centurion. Joiltakin valmistajilta on tarjolla kaksi tai kolme eri leipäkonemallia. Vertasimme Kenwoodin BM900 – konetta, joka on kallein löytämämme leipäkone kyseiseltä valmistajalta, Kenwood BM 260 – malliin, jonka on puolestaan edullisin. Suurimmat erot näiden laitteiden välillä liittyvät ohjelmien määrään, tehoon ja valmistusmateriaaliin.

Energiankulutus

Leipäkoneiden maksimiteho vaihtelee, riippuen valmistajasta ja mallista. Suurin löytämämme maksimiteho on 950 W ja pienin 455 W, molempien laitteiden valmistaja on Kenwood. Muiden merkkien maksimitehot sijoittuvat tasaisesti kyseisten laitteiden tehojen välimaastoon. Otimme selvää, kuinka paljon yhden leivän valmistaminen maksaa energiankulutuksen näkökulmasta. Jos valmistetaan leipä kahden tunnin ohjelmalla koneella, jonka maksimiteho on 950W, yhteen leipään kuluu energiaa 1,9 kilowattituntia (0,95 x 2 = 1,9 kWh). Jos oletetaan, että kotitaloussähkön kilowattitunnin keskihinta kotitaloussähkössä on 15 snt/kWh, saadaan leivän valmistukseen kuluneen sähkön arvoksi 28,5 senttiä (1,9 x 15 = 28,5). Pienempitehoisella (455W) koneella yhden leivän valmistukseen kuluu energiaa 0,9 kilowattituntia (0,45W x 2 = 0,9 kWh), ja leivän valmistukseen kulunut sähkö maksaa 13,5 senttiä. Vattenfallin kotisivuilla leipäkoneen keskimääräiseksi sähkökulutukseksi ilmoitettiin 0,3 kWh/leipä, ja yhden leivän valmistukseen kuluneen sähkön hinnaksi 4,5 senttiä. Jäimmekin pohtimaan, miten hinta on niin alhainen? Pohdimme sitä, että leipäkoneet eivät välttämättä toimi maksimiteholla koko leivän valmistuksen ajan, tällöin energiakulutus laskee. Myös ohjelman pituus luonnollisesti vaikuttaa energiankulutukseen.

Lähteet:

http://www.vattenfall.fi/fi/keskimaarainen-kulutus.htm

http://www.verkkokauppa.com/fi/catalog/6112c/Keittiokoneet-Leipakoneet-grillit, http://cdon.fi/pienkoneet/leip%C3%A4koneet/

http://cdon.fi/pienkoneet/leip%C3%A4koneet/

Internetistä löytyi useita leipäkoneista tehtyjä vertailuja. Alla on linkki muutamaan vertailuun.

Ylen kuningaskuluttaja: http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/2607

Tekniikan maailma: http://tekniikanmaailma.fi/muu-tekniikka/vertailut/tm-vertailu-leipakoneet

Adato Energian: http://www.adato.fi/LinkClick.aspx?fileticket=6nhzNUu2KGA%3d&tabid=277&mid=1053

Pizzauunin ja tavallisen sähköuunin vertaaminen

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millainen ero samasta taikinasta valmistetuilla mahdollisimman identtisillä pizzoilla on rakenteen ja maun suhteen, kun toinen paistetaan pizzauunissa ja toinen tavallisessa sähköuunissa. Tarkemmin sanoen tutkimuksessa vertailtiin paistettujen pizzojen pohjia, pintaa, täytteiden kiinteyttä sekä sitä, esiintyikö pizzoissa makueroja.

Tieteenharjoituksessa käytettiin UPO Loistoliesi 60K A 939 -kiertoilmauunia ja OBH Nordican Pizza Prontoa: Pizza maker Type 7130. Pizzaa voi paistaa sähköuunissa ja nykyään monesta uunista löytyy erityinen pizzatoimintokin. Tässä tutkimuksessa käytettiin kuitenkin tavanomaista tasalämpö-toimintaa. Pizza Pronto on sen sijaan valmistettu nimenomaan pizzan paistamiseen. Kodintekniikka-lehden (7/2005) tuoteuutuus-osiossa konetta mainostettiin sanoin: ”Paistaa kivipinnalla 400 °C:ssa – hyvää ja rapeapohjaista, nopeasti ja helposti!”

Tutkimuksen kulusta

Opetuskerralla valmistettiin pizzataikina, joka jaettiin kahtia. Taikina valmistettiin vedestä, kuivahiivasta, suolasta, sokerista, rypsiöljystä ja durumvehnäjauhoista. Täytteeksi pizzoihin laitettiin paseerattua tomaattia, säilykeananasta, ohutta keittokinkkua, kypsää tomaattia, juustoraastetta sekä pinnalle oreganoa. Pohja-aineilla tavoiteltiin mahdollisimman aitoa, italialaista pizzapohjaa.Täyteaineita päätettäessä valittiin raaka-aineita, joista osa on vetisiä. Näin pystyttiin kokeilemaan, tuleeko tavanomaista kosteammasta pizzasta rapeapohjainen Pizza Prontolla.

Pizzoja oli tarkoitus tehdä kaksi, mutta taikinan suuruuden vuoksi päädyttiin muotoilemaan kolme pizzapohjaa. Upo-uuniin menevästä pizzasta muotoiltiin pellin kokoinen ja Prontoon menevistä kahdesta pizzasta pyöreitä. Liian myöhään huomattiin, että tutkimustulosten luotettavuuden kannalta olisi ollut hyvä muotoilla uuniin menevästäkin pizzasta kaksi pyöreää pohjaa. Ensimmäinen pizza paistettiin sähköuunissa ja seuraavat kaksi Prontolla.

Ajankäytössä noudatettiin janakaaviota, ja aikataulussa pysyttiin klo 8:15–10:00. Erinäisten sattumusten vuoksi janakaavion aikataulutus ei toteutunut käytännössä ensimmäisen pizzan paiston jälkeen.

Tutkimuksen toteutuksen ohella tehtiin tarkkoja havaintoja, jotka kirjattiin ylös muistiinpanoihin. Muistiinpanoja käytettiin apuna raportin laatimisessa. Koska pizzoja tutkittiin rakenteen ja maun suhteen, kuului myös maistaminen olennaisesti arviointiin.

Tutkimustuloksia ja pohdintaa

Sähköuunissa valmistettu pizza valmistui ongelmitta. Lopputuloksen koostumus oli turhan paksu ja sämpylämäinen, vaikka taikina olikin kaulittu mahdollisimman ohueksi. Rakennetta voisi myös luonnehtia pullamaisen kuohkeaksi. Pizzan pohja oli vaalea, mutta pinnan juustokerros oli muuttunut kullanruskeaksi. Pizza oli rapeudeltaan sämpylänkaltainen. Täytettä osoittautui olevan sopivasti, sillä koostumus oli kiinteä, eikä vetisen löysä. Maku sen sijaan ei miellyttänyt erityisemmin, koska pizza maistui melko mauttomalta ja sämpylämäiseltä.

UPO-loistoliesi.

Prontossa paistetut pizzat eivät onnistuneet suunnitelmien mukaan. Laitteessa valmistettaessa pizza valmistuu nopeimmin, kun pohja on ohut ja täytettä ei ole liikaa. Vaikka Pizza Pronton käyttöohjeisiin oli tutustuttu huolella, ja käytössä huomioitavat kriittisistä pisteet oli merkitty janakaavioon, prosessissa tapahtui tutkimustulosta heikentävä virhe. Erhe sattui, kun pizzat epähuomiossa täytettiin ennen kaksiosaiseen paistolapioon asettamista, mitä ei nimenomaan kannattaisi tehdä Prontolla paistettaessa. Kun pizzat oli täytetty, ne olivat painavia ja herkästi repeäviä, minkä takia niitä oli erittäin hankala siirtää pizzalapiolle, ja siitä edelleen Pronton kivipinnalle. Ensimmäinen pizza siirrettiin Prontoon lapiolla, mutta toiseen pizzaan tuli keksiä jokin muu siirtotapa, koska ensimmäinen pizza myös irtosi hyvin huonosti lapiosta. Taikinaiseksi ruttaantunut pohja tarttui ja paloi osittain kiinni kivipinnalle, mikä aiheutti puolen tunnin siivoamisurakan – niinpä haluttiin kokeilla toisenlaista lähestymistapaa viimeisen pizzan siirtämiseen.

OBH Nordican Pizza Pronto, jossa pohjaan palaneen pizzan jäänteet.

Ensimmäinen Prontossa paistettu pizza ruttaantui, kun se saatiin viimein vapaaehtoisen ryhmäläisen avulla siirrettyä lapiolle. Pizza repeili myös kun se siirrettiin lapiosta paistokivelle, niinpä sen hyvä rakenne ja pyöreä muoto hajosivat. Mentyään ruttuun pizzasta tuli paksu, mikä vaikutti paiston lopputulokseen. Paistettu pizza oli rakenteeltaan mehevä, mutta liian paksu. Pohja oli tummempi kuin sähköuunissa paistettaessa, muttei kuitenkaan palanut.  Pizzan pinta oli juuston suhteen raaempi kuin sähköuunin vastaavaan verrattuna. Tähän vaikuttanee se, että Prontoon päätynyt pizza oli liian paksu, ja se olisi palanut pohjasta, jos paistoaikaa olisi pinnan vuoksi pidennetty. Pohjan rapeus sen sijaan oli huomattavasti parempi kuin sähköuunissa paistettaessa. Täytteiden kiinteys olisi ollut optimaalisempi, jos pohja ei olisi ruttaantunut – nyt täyte oli hieman valuvaa. Pizza oli kuitenkin maultaan maukkaampaa kuin sähköuunin pizza.

Toinen Prontossa paistettu pizza onnistui lopulta paremmin, koska eräs toinen ryhmäläinen sai hyvän ajatuksen pizzan siirtämiseen paistokivelle. Pizza saatiin kivelle nostamalla se Pronton päälle leivinpapereineen, ja hivuttamalla paperi alta pois. Rakenne kärsi hieman, mutta pizza säilyi paljon paremmin kuin edellisessä siirto-operaatiossa. Viimeisen pizzan rakenne oli kolmesta pizzasta paras, koska se oli mehevämpi kuin sähköuunin pizza ja toisaalta ohuempi kuin ensimmäinen Pronto-pizza. Pizzan pohja oli sopivan tumma ja pinta oli kullanruskea. Rapeudeltaan viimeinen pizza oli paras, mistä voidaan päätellä, että oikealla käytöllä neljässäsadassa asteessa paistavalla Prontolla pizzaan saadaan rapea pohja. Täytteen kiinteys oli sopiva, ei liian jäykkä eikä liian hajanainen. Maku oli melko sama kuin ensimmäisessä Pronto-pizzassa, mutta viimeisessä pohjan rapeus kuitenkin lisäsi aterioimisnautintoa.

Tutkimusmenetelmä olisi ollut melko luotettava ja toimiva, jos tutkimuksen pizzat  olisivat olleet mahdollisimman identtisiä paistoon mennessään. Jälkikäteen ajateltuna tulosten luotettavuutta olisi voitu parantaa kokeilemalla eritäytteisten pizzojen paistoa, esimerkiksi paistamalla erittäin kuivatäytteistä ja toisaalta vetistä pizzaa. Nyt tutkimuksessa oli mukana aikarajoituksen vuoksi vain yhtä täytetyyppiä. Toisena kehittämisideana voidaan todeta, että olisi kannattanut kokeilla tasalämmön sijaan tai sen lisäksi uunin pizzatoimintaa. Toisaalta kaikissa uuneissa ei ole pizzatoimintaa, niinpä tasalämmössä paistetun pizzan tulos koskettaa useampia ihmisiä. Lisäksi tutkimusta voisi kehittää vertailemalla pizzojen ohella patongin ja piirakan paistamista kyseisissä laitteissa (Pronton käyttöohjeesta käy ilmi, että laite soveltuu myös niiden paistoon).

Tutkimuksen tavoitteena oli vertailla sähkövatkaimen ja kierrevatkaimen eroavaisuutta. Tutkimuksessa tutkittiin, miten eri vatkainten käyttö vaikuttaa vatkauksen kestoon sekä valmistettavan ruoan lopputulokseen. Sähkövatkaimena käytettiin Braun multimix 280W –vatkainta, jonka käyttöperiaatteena on lisätä taikinaan ilmaa sähkön avulla tuotetulla mekaanisella liikkeellä, jolloin se kuohkeutuu. Sama periaate on kierrevatkaimella, mutta liike tuotetaan fyysisellä voimalla.

Tutkimus toteutettiin valmistamalla kaksi erillistä muffinitaikinaa, joista toisessa rasva ja sokeri vaahdotettiin kierrevatkaimella ja toisessa sähkövatkaimella. Vatkauksen kestosta otettiin aikaa ja lopputulosta vertailtiin aistinvaraisesti ulkonäön ja maun perusteella. Mukana aistinvaraisessa tutkimuksessa oli 11 opiskelijaa.

KÄYTETTY MUFFINIRESEPTI:

– 100g juoksevaa rasvaa (juokseva Flora)

– 1dl sokeria

– 2 munaa

– 1,5dl vehnäjauhoja

– 1tl leivinjauhetta

– 1tl vaniljasokeria

– 2tl kaakaojauhetta

– 1dl kermaviiliä

– 60g vaahtokarkkeja

1. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita munat joukkoon voimakkaasti sekoittaen.
3. Sekoita  kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
4. Lisää rouhittu suklaa, paloitellut vaahtokarkit ja kermaviili taikinaan.  Jätä osa suklaasta ja vaahtokarkeista koristeluun.
5. Jaa vuokiin ja paista uunin keskiosassa n. 15min, 200-asteessa.
6. Muutama minuutti ennen muffinien valmistumista lisää koristeeksi suklaapaloja ja vaahtokarkkeja ja paista vielä hetki.

Kierrevatkaimella valmistetun rasva-sokeri-seoksen vatkaamiseen kului aikaa 13,55 minuuttia. Vaahto oli runsas ja kuohkea. Sähkövatkaimella seoksen vatkaamiseen kului 8,42 minuuttia, mutta seos ei vaahtoutunut yhtä paljon kuin kierrevatkainta käytettäessä, eikä sokeri liuennut rasvaan täysin.

Erot valmiissa taikinassa olivat myös huomattavat. Kierrevatkaimella valmistettu taikina oli kuohkeampi ja runsaampi. Sähkövatkaimella valmistettu taikina oli paksua ja vaikeasti sekoitettavaa. Taikinoiden hetken seistessä tapahtui kuitenkin muutos. Taikinat laskeutuivat ja koostumus muuttui juoksevammaksi, jolloin kierrevatkaimella valmistettu taikina muuttui liian löysäksi ja sähkövatkaimella valmistettu taikina juuri sopivaksi.

Vasemmalla kierrevatkaimella valmistettu taikina, oikealla sähkövatkaimeilla valmistettu taikina.

Uunissa, muffinien kohotessa, erot taikinoiden välillä muuttuivat entistä selkeämmiksi. Kierrevatkaimella valmistettu taikina muuttui kumimaiseksi, ja koko muffini kohosi suoraan ylöspäin. Sähkövatkaimella valmistettu taikina kohosi tornimaisesti muffinin muotoon ja repeili kauniisti. Nämä muffinit valmistuivat myös noin viisi minuuttia nopeammin.

Vasemmalla kierrevatkaimella valmistettu taikina, oikealla sähkövatkaimeilla valmistettu taikina.

Valmiissa muffinsseissa ainoa selkeä ero oli ulkomuoto. Maussa tai koostumuksessa ero ei ollut huomattava – vain muutaman opiskelijan mielestä kierrevatkaimella valmistetut muffinit olivat hieman sähkövatkaimella valmistettuja ”jauhomaisempia”.

Rasvan vaahtoutumiseen vaikutti luonnollisesti rasvan valinta. Juokseva rasva ei vaahtoudu yhtä paljon kuin sulatettu, kiinteä rasva. Myös paistoastia vaikutti lopputulokseen. Ensimmäinen erä valmistettiin muffinipellissä, jolloin erot lopputuloksissa olivat merkittävät. Toinen erä valmistettiin silikonivuoissa, jolloin erot eivät olleet huomattavat. Silikonivuoissa valmistetut muffinit olivat myös pienempiä ja kovempia. Lisäksi jäin pohtimaan, jos valmiit taikinat olisi suoraan laitettu uuniin ilman seisotusta, olisivatko tulokset olleet olemattomat tai jopa päinvastaiset?

Hypoteesini oli, että vatkaustapa vaikuttaa ainoastaan vatkauksen kestoon, mutta muuten valmiissa muffinissa ei olisi eroja. Hypoteesini toteutui siis osin – vaikutus vatkauksen kestoon oli huomattava, mutta myös lopputuloksissa ilmeni selkeitä eroja.

Halusin selvittää vatkaako kalliimpi sähkövatkain tehokkaammin valkuaisvaahdon kuin halvempi sähkövatkain, entä vaikuttaako valkuaisvaahdon vatkausaikaan laitteessa ilmoitettu teho. Halvempana ja tehottomampana sähkövatkaimena minulla oli käytössäni yliopiston harjoituskeittiön Braun multimix 280W. Vatkainosat olivat ohuemmat, lankamaiset. Netistä ei löytynyt laitteelle tarkkaa hintaa, koska malli on jo poistunut tuotannosta. Yksityishenkilö jälleenmyi omaa vähänkäytettyä laitettaan Internetissä 15 euron hintaan. Laite on ostettu luultavasti useampi vuosi sitten ja se on kovassa käytössä. Kalliimpana ja tehokkaampana sähkövatkaimena minulla oli vertailussa Kenwood kMix HM791 400W. Vatkainosat olivat jykevämmät ja paksummat. Kenwoodin OVH-hinta on 95-139 euroa jälleenmyyjästä riippuen. Laite on vain muutaman kuukauden vahna ja vähän käytetty.

Braun multimix 280W, halvempi

Kenwood kMix HM791 400W, 95-139e

Tutkimuksessani vatkasin kolme valkuaisvaahtoa kullakin vatkaimella. Käytin kaikkien vaahtojen vatkaamiseen sähkövatkaimen korkeinta tehoa, P-teho poislukien. Braunilla tehoasteikko vaihteli 1-3 ja Kenwoodilla 1-5. Braunilla teho oli siis aina 3 ja Kenwoodilla 5. Ensimmäistä vaahtoa vatkasin 45 sekuntia, toista 30 sekuntia ja viimeistä 15 sekuntia. Tutkin kuinka kiinteää vaahdosta kyseisessä ajassa tuli ja vertasin sitä suoraan sähkövatkaimen tehokkuuteen.

Vatkattavat valkuaiset olivat kaikki luomumunista. Kananmunien tuoreus valitettavasti vaihteli sähkövatkaimien välillä. Braunilla vatkattavat munat olivat tuoreempia. Kaikki muut kananmunat olivat Kultamuna-merkkisiä, paitsi Kenwoodin 45s. vaahdossa käytettiin Pirkkaa. Kaikissa vaahdoissa oli yksi valkuainen, ilman lisättyjä aineita, esim. sokeria.

Oheinen taulukko kertoo, että molemmat sähkövatkaimet tekivät 45 sekunnissa valmista vaahtoa. Vaahto oli kiinteää ja tasaista, eikä se liukunut ulos kulhosta kun sen käänsi ylösalaisin. 15 sekunnin vaahdot eivät myöskään eronneet toisistaan. Molemmat vaahdot jäivät keskeneräisiksi, ne olivat löysiä, eivät pysyneet muodossaan ja liukuivat kulhoa käännettäessä. Huomattavin ero oli 30 sekunnin vaahdoissa, joissa Kenwoodin vaahdosta tuli täysin valmista, mutta Barun jätti vaahdon vielä hieman liukuvaksi. Brauninkin vaahto pysyi kuitenkin muodossaan.

Tutkimustuloksesta voimme todeta, ettei sähkövatkaimen hinnalla ja ilmoitetulla wattimäärällä ole huomattavaa merkitystä laitteen tehokkuuteen. Vaikka Kenwood (400W) vaahdottikin valkuaisen hiukan nopeammin kuin Barun (280W) oli kyse vain sekunneista. Tulos ei yllätä minua. Totta kai olisin toivonut enemmän sähkövatkaimeen investoivalle myös parempaa lopputulosta. Hinnalla voi kuitenkin olla vaikutusta testin ulkopuolisiin ominaisuuksiin, kuten laitteen pitkäikäisyyteen, käyttömukavuuteen ja estettiikkaan. Monet opiskelijat ovat kertoneet kokeneensa yliopiston sähkövatkaimet huonoiksi. Tällä tutkimuksella väitteelle ei kuitenkaan saatu näyttöä.

Markkinoiden sähkövatkaimien tehokkuus vaihtelee 125W-500W. Hintahaarukka on varmasti myös suurempi kuin tässä tutkimuksessa pystyttiin toteuttamaan. Olisi ollut mielenkiintoista saada tutkimukseen todelliset ääripäissä olevat sähkövatkaimet. Vertailun olisi myös voinut toteuttaa saman tehoisilla, mutta eri hintaisilla sähkövatkaimilla ja saman hintaisilla, mutta eri tehoisilla sähkövatkaimilla. Tällöin todellinen ero olisi tullut selkeämmin esille. En kuitenkaan usko, että ero olisi tällöinkään ollut huomattava.

Sähkövatkaimista teille raportoi Ella Airola

Paistinpannuvertailu

Tässä tutkimuksessa tutkitaan kahden erityyppisen paistinpannun paisto-ominaisuuksia kanan fileepihviä paistettaessa. Vertailukohteina ovat perinteinen valurautapannu sekä Hackmanin uusi Non-Overheatable-teknologialla kehitetty paistinpannu, NOH-pannu[1]. Paistinpannujen ominaisuuksia vertaillaan seuraavien tekijöiden suhteen: pannun kuumeneminen ja lämmön tasaisuus, lihan kypsyminen, pihviin syntyvä paistopinta, ergonomia, puhdistettavuus.

Tutkimuksen kulku

Tutkimuksessa paistetaan kanan fileepihvi kummallakin testipaistinpannulla erikseen vuoronperään. Näin voidaan käyttää samaa keitinlevyä (sama teho) ja keskittyä täysin yhteen paistotapahtumaan kerrallaan. Testissä käytetään induktioliettä, sillä NOH-pannun erikoisteknologia ei toimi muilla liesityypeillä. Pannun kuumenemista arvioidaan silmämääräisesti rasvaa tarkkailemalla. Vertailun tasapuolisuuden vuoksi molemmilla pannuilla käytetään hiukan juoksevaa kasvisrasvavalmistetta, vaikkei rasva olekaan pinnoitepannulla välttämätön. Rasva vaikuttaa kuitenkin paistopinnan syntymiseen oleellisesti. Lihan kypsymistä ja paistopinnan syntymistä arvioidaan silmämääräisesti ja maistamalla. Lisäksi seurataan kypsymiseen kuluvaa aikaa.

Paistamisen jälkeen pannut puhdistetaan pannun pintamateriaalin vaatimalla tavalla. Puhdistustyössä arvioidaan puhdistamisen helppoutta. Tutkimuksen pääpaino ei ole puhdistettavuus, mutta myös tätä ominaisuutta on mielestäni hyvä vertailla arvioitaessa pannun kokonaiskäyttöön liittyviä ominaisuuksia. Jotkut eivät esimerkiksi osta valurautaisia astioita juuri niiden työlään hoidon kannalta. Puhdistamisen jälkeen on myös helpompi arvioida pannun pinnan kunto paistamisen jälkeen.

Hypoteesi

Valurautapannun sanotaan yleisesti olevan paras pihvipannu. Oma olettamukseni on, että valurautapannulla saadaan fileeseen parempi paistopinta ja kauniimpi väri kuin NOH-pannulla.

Tutkimuksen tulokset

1.      Pannun kuumeneminen ja lämmön tasaisuus

–          UPO-induktiolieden teholla yhdeksän valurautapannun kuumeneminen paistovalmiiksi kesti 40 sekuntia. NOH-pannulla kuumeneminen samalla teholla kesti minuutin ja 40 sekuntia. Paistovalmiutta arvioitiin rasvan värin perusteella (vesi haihtuu ja rasvan väri muuttuu kullertavaksi). Valurautapannulla rasvan väri muuttui nopeammin kullertavaksi, kun taas NOH-pannulla rasva näytti tasaisemmalta ja keltaisemmalta. Rasvana käytettiin Floran juoksevaa kasvisrasvavalmistetta.

2.      Lihan kypsyminen

–          Tutkimuksessa käytettiin Saarioisen Jyväbroilerin fileitä, joissa ei ollut lainkaan suolaa. Valurautapannulla paistettava filee painoi 180 grammaa, NOH-pannulla 140 grammaa. Molemmilla pannuilla teho säädettiin asteelle kuusi fileen oltua pannulla puoli minuuttia. Valurautapannulla fileetä paistettiin seitsemän ja puoli minuuttia puoleltaan, NOH-pannulla puoli minuuttia vähemmän puolta kohden (pienempi filee). Valurautapannulla muodostui jonkin verran nestettä fileen pinnalle.

3.      Pihviin syntyvä paistopinta

–          Paistamisen jälkeen fileiden paistopintaa arvioitiin silmämääräisesti ja maistamalla. Valurautapannulla fileen pinta oli hiukan epäsiisti ja siinä oli pannusta irronnutta tummaa väriä. NOH-pannulla paistopinta oli kullertava ja muutenkin valurautapannulla paistettua fileetä esteettisempi. Värin lisäksi NOH-pannulla paistetun fileen pinta oli tasaisempi ja kauttaaltaan rapeampi. Filee oli myös tasaisemmin kypsynyt kuin valurautapannulla paistettu filee, jossa oli yksi hiukan raaka kohta. Makuarvioinnissa valurautapannulla paistetussa fileessä maistui hiukan pannun maku ja liha oli kuivempaa. NOH-pannulla paistettu filee oli puolestaan mehukkaampaa ja maukkaampaa. Fileitä ei maustettu.

Kuva 1 Pihviin syntyvä paistopinta. Oikealla valurautapannu ja vasemmalla NOH-pannu.

4.      Ergonomia

–          Valurautapannu, 1,7 kilogrammaa, oli huomattavasti painavampikuin NOH-pannu, 960 grammaa. NOH-pannun kahva oli valurautapannun kahvaa ergonomisempi: siitä sai tukevamman otteen eikä kahva ollut liukas. Lisäksi valurautapannun valurautainen kahva kuumeni paistettaessa niin kuumaksi, että pannun liedeltä siirtämisessä oli käytettävä patakinnasta.

5.      Puhdistettavuus

–          Valurautapannu pestiin pelkällä kuumalla vedellä. Pesun jälkeen pannu olisi hyvä kuumentaa kuivaksi ja jäähtyneelle pinnalle lisätä hiukan (rypsi)öljyä, jotta pannun pinta pysyy hyvänä. NOH-pannu pestiin astianpesuaineella ja kuivattiin. NOH-pannun hoito on siis huomattavasti valurautapannun hoitoa helpompaa. Valurautapannua ei esimerkiksi kannata edes kuivata keittiöpyyhkeeseen, sillä pannun pinnasta irtoaa aina rasvaa ja väriä, minkä jälkeen pyyhe on pestävä.

–          Valurautapannu on tällä hetkellä oikein käytettynä ja huollettuna markkinoiden pitkäikäisimpiä ellei pitkäikäisin. NOH-pannu on vasta tullut markkinoille, joten sen käyttöikää on vielä mahdotonta arvioida. Keskimäärin NOH-pannu (⌀ 24cm) maksaa 60–70 euroa. Valurautapannujen hinnat alkavat 30 eurosta ylöspäin.

Tulosten arviointia

Tutkimuksen hypoteesi osoittautui tämän tutkimuksen perusteella vääräksi. NOH-pannulla saatiin fileeseen parempi paistopinta ja fileestä tuli herkullisempi kuin valurautapannulla paistetusta fileestä. Muutenkin paistaminen NOH-pannulla oli miellyttävämpää. Luotettavamman tuloksen saisi, jos tutkimusasetelman mukaisen kokeen toteuttaisi useammin. Ennakkoasenteista huolimatta voin siis suositella NOH-pannua etenkin hiukan kokemattomammille paistajille, sillä valurautapannulla paistaminen on haastavampaa ja sen hoito työläämpää. Lisäksi samalla tukee kotimaista suunnittelua ja osaamista. Laadukas pannu on aina järki-investointi ja tekee ruoanlaitosta miellyttävämpää. On kuitenkin syytä muistaa, että NOH-pannun erityisominaisuudet toimivat ainoastaan induktioliedellä.

Jouni Leskinen