Any reading of the Bible is always selective: the more political the agenda, the more biased the reading, says Professor Martti Nissinen. According to the researcher, ideals of gender equality have met with surprising resistance within some circles interpreting the Bible.
Read the whole interview from the University of Helsinki website.
Kaikki Raamatun lukeminen on valikoivaa: mitä poliittisempi agenda, sitä tarkoitushakuisempi luenta, professori Martti Nissinen sanoo Helsingin yliopiston verkkohaastattelussa. Sukupuolten tasa-arvon ihanteet ovat tutkijan mukaan raamatuntulkinnassa nyt yllättävässä vastatuulessa.
Lue huippuyksikön johtajan uusi haastattelu kokonaan Helsingin yliopiston verkkosivuilta.
Miten historiaa tutkitaan? Mikä rooli lähdekritiikillä on kirjallisten ja arkeologisten lähteiden tulkinnassa? Entä voiko kuvista johtaa historiallista tietoa?
Huippuyksiköiden “Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” ja “Muinaisen lähi-idän imperiumit” videosarjan toisessa osassa käsitellään historiallisen tutkimuksen menetelmiä. Videolla eksegetiikan professori Martti Nissinen, arkeologian yliopistonlehtori Antti Lahelma ja eksegetiikan tohtorikoulutettava Sanna Saari kertovat tutkimuksen menetelmistä ja mielenkiintoisista tapausesimerkeistä.
Videolla selviää myös, minkälaista tietoa arkeologit voivat johtaa roskapusseista ja miten suomalaiset tutkijat ovat valottaneet Indiana Jonesistakin tuttua arkeologista kohdetta.
Videosarjan ensimmäinen osa käsitteli Raamatun muutosten tutkimusta ja sen voi katsella täältä. Sarjan kaksi viimeistä osaa julkaistaan vuoden 2019 aikana ja niissä käsitellään englanniksi muinaista maahanmuuttoa ja sukupuolentutkimuksen näkökulmia muinaisen Lähi-idän ymmärtämiseen.
Miten Raamatussa kuvaillaan sukupuolia ja sukupuolielämää? Suomen eksegeettisen seuran uutuuskirja Sukupuoli Raamatun maailmassa tarjoilee aiheesta monipuolisen artikkelikokoelman. Kirja sisältää myös useita huippuyksikön tutkijoiden kirjoittamia artikkeleita. Kirjan esittely kuuluu:
“Mitä Raamatussa sanotaan sukupuolista ja sukupuolielämästä, miehistä ja naisista? Miten erilaiset käsitykset sukupuolesta ilmenevät paitsi Raamatussa myös muissa aikalaislähteissä? Entä mitä näistä muinaisista lähteistä voidaan sanoa sukupuolentutkimuksen valossa? Sukupuoli Raamatun maailmassa esittelee raamatuntutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen leikkauspintoja suomalaiselle yleisölle.
Kirja on ensimmäinen suomenkielinen Raamattua ja sukupuolentutkimusta käsittelevä yleisteos. Se soveltuu sekä aihepiiriin perehdyttäväksi oppikirjaksi että muille aiheesta kiinnostuneille.
Moniääninen teos havainnollistaa sukupuolentutkimuksen rakentumista Raamatun ajan maailmassa erilaisia metodologisia tulokulmia hyödyntäen. Lähestymistavat ulottuvat arkeologiasta tekstintutkimukseen ja eletyn uskonnon viitekehyksestä queer-teoriaan. Raamatun tekstien ohella kirjassa tarkastellaan Qumranin tekstejä, hellenistijuutalaista ja varhaiskristillistä kirjallisuutta ja myöhäisantiikin maailmaa.”
Kirjan toinen toimittaja Elisa Uusimäki, huippuyksikön tiimin 4 jäsen, vieraili Susanna Asikaisen kanssa Vanhojan ja Nikin kirjapodcastissa puhumassa kirjasta ja sen käsittelemistä teemoista. Podcastin voit kuunnella täältä.
Kirjan voi hankkia itselleen Tiedekirjan verkkokaupasta.
How does the concept of cultural evolution relate to biblical studies? Elisa Uusimäki, a post-doctoral researcher from CSTT team 4, produced an interview about the topic to the European Association of Biblical Studies (EABS) digital video platform Scholars’ Corner. The interview features Petri Luomanen (University of Helsinki), his team, and Armin Geertz (Aarhus University). You can watch the interesting 30 minutes interview below.
Description from the EABS website: “Prof. Petri Luomanen, Professor of New Testament and Early Christian Culture and Literature at the University of Helsinki, tells us about his current research project ‘Early Christianity in Cultural Evolution’, funded by the Academy of Finland. We’ll begin with a review of Prof. Luomanen’s academic journey so far, learning how his doctoral and postdoctoral research eventually led him to analyse early Christianity in a social-scientific framework. We’ll also meet Luomanen’s research group and hear about the types of added value that the project on cultural evolution has given to the careers of the team members. Finally, Prof. Armin Geertz (Aarhus University), one of the advisory board members of Luomanen’s project, shares his thoughts on the relevance of cultural evolutionary and bio-cultural approaches to the study of religion.”
Miten Raamatusta tuli Raamattu? Miten Raamatun muutoksia voi tutkia tieteellisesti? Miten varhaiset tekstien tulkitsijat ratkaisivat luomiskertomusten ristiriitaisuuksia?
Huippuyksiköt “Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” ja “Muinaisen lähi-idän imperiumit” ovat tuottaneet yhdessä neliosaisen videosarjan, jossa esitellään ajankohtaista muinaisen maailman tutkimusta. Sarjan ensimmäisessä osassa Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen ja tutkijatohtori Jessi Orpana kertovat tutkimustyöstään.
Videosarjan kolme muuta osaa julkaistaan kevään 2019 aikana. Aiheet vaihtelevat historian tutkimuksen lähtökohdista muinaiseen maahanmuuttoon ja sukupuolentutkimuksen soveltamiseen muinaisen maailman ymmärtämiseksi. Haastatteluja julkaistaan sekä suomeksi että englanniksi ja molemmissa tapauksissa YouTubesta on saatavilla tekstitykset toisella kielellä.
Kirjoittanut Paavo Huotari
Tämä haastattelu on jatkoa 15.1. julkaistulle haastattelulle “Kenen pääkaupunki Jerusalem on? Huippuyksikön tutkijat avaavat kaupungin historiaa” (Juha Pakkala & Kirsi Valkama), jossa keskityttiin Jerusalemiin Vanhan testamentin ja juutalaisuuden näkökulmasta. Tämä haastattelu tarkastelee kaupungin merkitystä varhaisten kristittyjen ja muslimien näkökulmasta. Viime aikoina esimerkiksi Pyhän Haudan kirkko on ollut esillä mediassa (HS 25.2.).
Helsingin yliopiston yliopistutkijan ja Uuden testamentin eksegetiikan dosentin Raimo Hakolan mukaan kristittyjen kiinnostus pyhään maahan kehittyi vähitellen. Miksi Jerusalem kiinnostaa kristittyjä? “Evankeliumien kuvaukset Jeesuksen viimeisistä päivistä sijoittuvat Jerusalemiin. Kun Jeesuksen pikaisen paluun odotus vähentyi, kiinnostus näihin pyhiin paikkoihin päinvastoin lisääntyi. Taustalla oli usko, että pyhissä paikoissa hengelliset totuudet avautuvat”, Hakola kertoo pyhiinvaelluksen motiiveista.
Jerusalem ei merkitse kristityille ainoastaan Jeesuksen viimeisten päivien muistelua. Hakolan mukaan myös Jeesuksen julistuksessa korostui silloin tällöin Jumalan valtakunnan konkreettinen tuleminen. Jotkut kristityt odottivat tuhatvuotista valtakuntaa, joka laskeutuu Jerusalemiin. ”Tämä näkyy esimerkiksi Justinos Marttyyrin (n. 114–165) kirjoituksissa. Varhaisille kristityille Jerusalem ja siellä olevat rauniot osoittivat myös, että Jeesuksen evankeliumeissa esittämät ennustukset olivat toteutuneet. Pyhiinvaelluskultti saikin pian juutalaisvastaisia piirteitä. Kristityt tulkitsivat tyhjän temppelivuoren ja temppelin rauniot Jumalan rangaistuksena juutalaisille, jotka surmasivat Jeesuksen. Kirkkojen lisääntyminen Jerusalemissa nähtiin taas osoituksena Jumalan suosiosta kristittyjä kohtaan. Itse asiassa joissain kristillisissä lähteissä todetaan, ettei temppelivuorelle saa rakentaa mitään”, Hakola avaa Jerusalemin merkitystä varhaisille kristityille.
”Kun Jeesuksen pikaisen paluun odotus vähentyi, kiinnostus näihin pyhiin paikkoihin päinvastoin lisääntyi”
Mutta miten pyhiinvaelluskultti oli mahdollista ei-kristillisessä Jerusalemissa? “Toisen vuosisadan jälkipuoliskolta on säilynyt vain muutamia kristittyjen miesten matkakertomuksia Jerusalemiin. Laajempi pyhiinvaelluskultti oli mahdollista vasta 300-luvulla, kun keisari Konstantinus (n. 273–337) antoi kristityille oikeuden vapaaseen uskonnonharjoitukseen. Kristityt saivat takaisin takavarikoidun omaisuuden. Uusia kirkkoja rakennettiin Palestiinaan, niihin pakkoihin missä Jeesus oli vieraillut kristillisen perimätiedon mukaan. Kristittyjen suosiminen oli seurausta Konstantinuksen omista poliittisista pyrkimyksistä”, Hakola tarkentaa.
Pyhiinvaelluskultin vaikutus on tuntunut Palestiinan alueella. Jerusalemin lisäksi pyhiinvaellusta esiintyi myös Galilean seudulla, minne Jeesuksen toiminta keskittyi evankeliumien mukaan. Arkeologisen aineiston perusteella Galilean taloudellinen tilanne oli hyvä 400 ja 500-luvuilla. Hakolan mukaan tämä saattoi olla osittain seurausta vakiintuneesta ja laajasta pyhiinvaelluskultista, sillä useat pyhiinvaeltajat edustivat yhteiskunnan varakasta eliittiä.
Jerusalemin tärkeimmäksi pyhiinvaelluskohteeksi nousi Konstantinuksen rakennuttama Pyhän haudan kirkko. Viimeaikaisten restaurointitöiden yhteydessä on nykyisen kirkon alta löytynyt viitteitä 300-luvulla rakennetusta kirkosta. Kristittyjen lähteiden mukaan kirkko rakennettiin Hadrianuksen 100-luvulla rakentaman Venuksen temppelin paikalle. Hadrianuksen ajateltiin rakentaneen temppelin tarkoituksellisesti Jeesuksen tyhjän haudan paikalle ja näin pyrkineen turmelemaan kristittyjen jo olemassa olevia pyhiä paikkoja. ”Ajatus Jeesuksen kuolin- ja hautapaikan sijainnista Venuksen temppelin alla on mahdollisesti syntynyt vasta Konstantinuksen rakennusprojektin yhteydessä. Temppelin korvaaminen kirkolla oli todennäköisesti osa Konstantinuksen politiikkaa yhdistää valtio ja uskonto. Toisaalta tyhjä hauta on keskeinen osa varhaiskristillistä ajattelua. Jeesuksen kuolinpaikan konkreettinen osoittaminen oli tärkeää”, Hakola pohtii.
Jerusalemin ja muiden Jeesuksen elämään liittyvien paikkojen merkitys kristillisenä pyhiinvaelluskohteena näkyy yhä tänä päivänä. 1960-luvulta lähtien erityisesti fransiskaanien sääntökuntaan kuuluneet arkeologit ovat pyrkineet osoittamaan näitä paikkoja koskevan tradition luotettavuuden ja katkeamattoman ketjun ensimmäisiin kristittyihin asti. Hakolan mukaan tällainen johtopäätös perustuu usein löytöjen yksipuoliseen tulkintaan ja aikaiseen ajoitukseen. ”On usein mahdotonta sanoa tarkasti, missä jotkut evankeliumeissa kerrotut tapahtumat ovat tapahtuneet, jo siitä syystä, että Jeesuksen aikaiset kadut ovat usein monta metriä nykyisten katujen alla. Esimerkiksi nykyisen Via Dolorosan reitti vakiintui 1700-luvulla, vaikka varhaisimmat maininnat Jeesuksen kärsimystietä seuraavista kulkueista ovatkin jo 300-luvun lopulta”, Hakola sanoo.
Helsingin yliopiston tutkijatohtori ja tutkijakollegiumin jäsen Ilkka Lindstedt on varhaisen islamin asiantuntija. Jerusalemia pidetään perinteisesti islamin kolmanneksen pyhimpänä paikkana, miksi? ”Koraanin 17. Suura kertoo palvelijasta, jonka Jumala johdattaa jostain rukouspaikasta kaukaiseen moskeijaan (jae 17:1). Mahdollisesti jo Muhammadin aikaan mutta ainakin myöhemmin tämä palvelija on tulkittu profeetta Muhammadiksi (n. 570–632), joka teki yöllisen matkan Mekasta Jerusalemiin, ja sieltä taas taivaaseen. Taivaassa Muhammad olisi nähnyt entisiä profeettoja, kuten Aabrahamin. Hän myös neuvotteli Mooseksen välityksellä Jumalan kanssa päivittäisestä rukousten määrästä, jota muslimilta edellytetään. Yksi Jerusalemin moskeijoista on myöhemmin saanut nimensä tämän tekstin mukaan ”al-masjid al-aqsā ” eli kaukaisin moskeija,” Lindstedt kertoo.
Vaikka Koraani ei mainitse Jerusalemia nimeltä, Jerusalem oli pyhä kaupunki muslimeille jo islamin syntyaikoina. Varhainen islam on syntynyt pitkälti kristinuskon ja juutalaisuuden pohjalta. Arabian niemimaalla on mahdollisesti liikkunut juutalais-kristillisiä ryhmiä, ebionien jälkeläisiä, jotka noudattivat tiukasti Jumalan lakia, Tooraa. He ovat saattaneet vaikuttaa uuteen uskontoon ja sen myönteiseen suhtautumiseen lakia kohtaan. ”Koska Jerusalem oli tärkeä kaupunki juutalaisille ja kristityille, sitä sen oli oltava myös varhaisille muslimeille. Juutalaisuutta ja Islamia yhdistää erityisesti monoteismi, yksijumaluus. Koraani kuvaa Aabrahamia eräänlaisena proto-monoteistina ja idolatrian vastustajana, joka ei ollut juutalainen tai kristitty. Erityisesti profeetta Aabrahamin perintö yhdistetään Muhammadiin”, Lindstedt avaa uskontojen välisiä yhteyksiä.
Muhammadin elämänkertakirjallisuus kertoo, että muslimit olisivat rukoilleet alussa Jerusalemia kohti. Rukoussuunta kuitenkin kääntyi Mekkaa kohti, kun Muhammad pettyi juutalaisiin, jotka eivät tunnustaneet häntä Raamatun profeettana. ”Tämän elämänkertakirjallisuuden historiallisuus on epävarmaa. Toisaalta Koraanin 2. suura antaa myös viitteitä siitä, että muslimien rukoussuunta olisi vaihtunut”, Lindstedt pohtii.
Muhammadin pettymyksestä tai rukoussuunnan kääntymisestä huolimatta Jerusalem säilyi muslimien pyhänä kaupunkina. Kun Muhammad kuoli vuonna 632, uusi uskonnollis-poliittinen liike oli valloittanut suuren osan Arabian niemimaata. Tämän jälkeen alkoivat arabivalloitukset. Varhaiset muslimit valloittivat alueita muun muassa Lähi-idästä ja sitä myötä myös Jerusalemin pitkän piirityksen päätteeksi vuonna 637. Valloituksen jälkeen muslimit antoivat juutalaisten palata Jerusalemiin. Lindstedtin mukaan juutalaisissa aikalaisteksteissä arabivalloitukset nähdään hyvässä valossa, koska kristittyjä rangaistaan juutalaisten vainoamisesta.
”Kaiken kaikkiaan Jerusalemin merkitys muuttuu sitä mukaan mikä on ajankohtainen tilanne, niin rauhassa kuin sodassa”
Valloitusta seuranneiden tapahtumien historiallisuudesta ollaan epävarmoja. Myöhemmän historiankirjoituksen mukaan kalifi, muslimien hallitsija Umar (v. 634–644), olisi saapunut paikalle, mikä korostaa Jerusalemin tärkeyttä. ”Kertomuksen mukaan patriarkka Sophronius olisi luovuttanut Jerusalemin avaimet muslimeille. Sophronius myös esittelee kaupunkia Umarille. Kun Umar huomaa, että temppelivuorella ei ole temppeliä, hän määrää moskeijan rakennettavaksi sinne. Umar vierailee myös Pyhän haudan kirkolla, missä Sophronius kehottaa häntä rukoilemaan. Umar olisi kuitenkin kieltäytynyt rukouksesta, koska hän ei halunnut antaa mielikuvaa, että muslimit olisivat tulleet ryöstämään kristittyjen pyhiä paikkoja”, Lindstedt kuvaa myöhäisten lähteiden sisältöä.
600-luvun loppupuolella muslimien keskuudessa oli paljon sisäistä hajaannusta ja useita kalifeja. Ibn al-Zubair (v. 683–692) hallitsi Arabian niemimaata ja Mekkaa. Kilpaileva kalifi Abd al-Malik (v. 685–705) hallitsi puolestaan osia suur-Syyriasta ja Jerusalemia. Koska Mekka oli jo tuolloin keskeinen muslimien pyhiinvaelluskaupunki, useat muslimit pitivät juuri Ibn al-Zubairia oikeana hallitsijana. ”Kalliomoskeijan rakentaminen (v. 688–692) Jerusalemiin saattoi olla Abd al-Malikin pyrkimys muuttaa tätä asetelmaa. Kalliomoskeijan arkkitehtuuri viittaa siihen, että se rakennettiin alun perin pyhiinvaelluskohteeksi, ei rukouspaikaksi. Moskeijan keskellä on kivi, jossa Aabraham uskottiin olleen uhraamassa poikaansa tai mistä Muhammad nousi taivaaseen – tai molempia. Ibn al-Zubair kuitenkin kuolee vuonna 692, samana vuonna, kun Kalliomoskeija valmistuu. Kun Abd al-Malik onnistui valloittamaan Mekan, hänen uskonnollinen reforminsa Jerusalemia varten käy tarpeettomaksi”, Lindstedt pohtii kaupungin roolia muslimien välienselvittelyssä.
Umaijadi-dynastian (v. 661–750) aikana kalifaatin pääkaupunki oli Damaskoksessa, lähellä Jerusalemia. Vuonna 750 valta islamilaisessa kalifaatissa vaihtuu abbasidi-dynastialle (v. 750–1258). Samalla myös kalifaatin pääkaupunki siirtyi Bagdadiin. ”Toisaalta vaikka Jerusalemin poliittinen merkitys vähenee vuoden 750 jälkeen, sen apokalyptinen merkitys säilyy. Arabiankielisessä apokalyptisessä kirjallisuudessa useat lopun ajan tapahtumat sijoitetaan Jerusalemiin. Jeesus kuvataan esimerkiksi taistelemassa muslimien rinnalla, kun hän palaa Jerusalemiin. Kaupunkiin liittyvissä taisteluissa Jeesus lyö anti-Kristuksen (arab. al-dajjal) ja luovuttaa vallan toiselle lopun aikojen hahmolle, Mahdille, joka on profeetta Muhammadin jälkeläinen. Kaiken kaikkiaan Jerusalemin merkitys muuttuu sitä mukaan mikä on ajankohtainen tilanne, niin rauhassa kuin sodassa”, Lindstedt tiivistää Jerusalemin merkityksen islamilaisessa maailmassa.
Kirjoittanut Paavo Huotari
Jerusalem on jälleen ajankohtaisen keskustelun keskipisteessä. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lausunto ”Jerusalem on Israelin pääkaupunki, tämä ei ole enempää eikä vähempää kuin tosiasian tunnustamista” (6.12.2017) on herättänyt närää kansainvälisessä yhteisössä. Päivänpolttavan politiikan lisäksi keskustelu sivuaa Israelin muinaishistoriaa ja erityisesti Jerusalemin historiallista perustamista. Useissa kannanotoissa esitetään, että Jerusalem olisi ollut Israelin pääkaupunki jo 3000 vuotta. Kuningas Daavid mainitaan säännöllisesti Jerusalemin perustajana. Keskustelin näistä Suomen Akatemian huippuyksikön ”Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” jäsenten Juha Pakkalan ja Kirsi Valkaman kanssa.
Helsingin yliopiston eksegetiikan ja Raamatun heprean yliopistonlehtori Juha Pakkala on perehtynyt Israelin ja Juudan kuningasajan historiaan sekä Israel-Palestiinan arkeologiaan. Kysyin Pakkalalta mitä hän ajattelee väitteestä, että Jerusalem on ollut juutalaisten pääkaupunki jo 3000 vuotta. ”Jerusalem on ollut modernin Israelin pääkaupunki vuodesta 1948. Sitä ennen Jerusalem oli Juudan kuningaskunnan pääkaupunki kuningasajalla, ehkä 900-luvulta vuoteen 587 eaa. Eikä ole syytä unohtaa makkabealaisaikaa vuodesta 140 vuoteen 37 eaa., jolloin Jerusalem oli Makkabealaisvaltion pääkaupunki. Näillä kolmella ei ole poliittista yhteyttä keskenään, vaikkakin sellainen yhteys usein pyritään löytämään”, Pakkala vastaa.
Entä voiko uskonnolla olla omaa pääkaupunkia? Pakkalan mukaan Jerusalemia voidaan pitää juutalaisten pääkaupunkina samoin kuin Roomaa katolilaisten pääkaupunkina, jos uskonnoilla ylipäänsä on pääkaupunkeja. Vanha testamentti yhdistää uskonnon Jerusalemiin ja myöhempi juutalainen traditio on pyrkinyt pitämään yhteyttä yllä. Tosin juutalaisuus on syntynyt aikaisintaan 500-luvulla eaa. eli Juudan kuningaskunnan tuhon jälkeen. Siksi pitäisi ennemmin puhua juutalaisten pääkaupungista 2500 vuoden ajalta.
Miten tulisi suhtautua väitteeseen, että kuningas Daavid on Jerusalemin perustaja? ”Vanhan testamentin mukaan Daavid valloitti Jerusalemin siellä aikaisemmin asuneilta jebusilaisilta. Kaupungin nimikin oli ollut Jebus. Tosin Jerusalem tunnettiin nimellä Urusalim jo myöhäispronssikaudella, noin 350 vuotta ennen Daavidin oletettua elinaikaa. Mikäli Vanhan testamentin tekstiä pidetään näiltä osin luotettavana, Daavidia voisi luonnehtia pikemminkin Jerusalemin valloittajaksi”, Pakkala pohtii.
Paljon vaikeampi kysymys on Daavidiin liitettyjen tarinoiden historiallisuus. Pakkalan mukaan Daavid-niminen henkilö on varmaan elänyt joskus varhaisella kuningasajalla. Pelkällä nimellä ei kuitenkaan tee paljoa. ”Pidän epätodennäköisenä, että Daavid olisi valloittanut suuren osan Israel-Palestiinaa ja jopa lähialueita. On kuitenkin mahdollista, että varhaisella kuningasajalla oli Daavid-niminen sotapäällikkö, joka syöksi kuningas Saulin vallasta, nousi itse valtaan ja sai valtaansa Jerusalemin sekä ympäröivän Juudan vuoristoalueen”, hän sanoo. Ei ole kuitenkaan helppoa erottaa varhaisia tarinoita myöhäisistä legendoista. Pakkala ajattelee, että osa Samuelin kirjoissa olevista tarinoista voi jopa pohjautua tälle ajalle. Osa tarinoista on voinut alun perin liittyä toiseen henkilöön. ”Ei ole harvinaista, että erilaisia muiden tekemiä sankaritekoja liitetään tärkeäksi nousseelle henkilölle”, Pakkala miettii.
”Jerusalemin arkeologisia löytöjä on liian usein tulkittu Vanhan testamentin valossa”
Keskustelun ytimessä on usein arkeologiset kaivaukset ja löytöjen tulkinta. Vanhan testamentin tekstien ja arkeologisten löytöjen kytkeminen toisiinsa on kuitenkin vahingollista. Pakkala korostaa molempien riippumattomuutta: ”On tärkeä tarkastella jokaista kysymystä erikseen ilman ennalta annettua mallia. Vanhan testamentin tekstiä ei tulisi käyttää linssinä tulkita muuta evidenssiä.” Ongelma on ilmeinen, kun tarkastellaan Israelin kuningaskunnan varhaisvaiheita, eli Daavidin ja Salomon aikaa: ”Jerusalemin arkeologisia löytöjä on liian usein tulkittu Vanhan testamentin valossa. Ideaalitapauksessa tulisi ensin muodostaa kuva Jerusalemista vain arkeologian avulla ja myöhemmin katsoa, miten se korreloi Vanhan testamentin antaman kuvan kanssa”, hän selventää.
Pakkalan mukaan Vanhan testamentin tekstiä ei silti tule väheksyä historiallisena lähteenä. Vaikka tekstit sisältävät voimakkaan teologisia tulkintoja, taustalla on paljon yksityiskohtaista tietoa muinaisesta Jerusalemista, Israelista ja juutalaisuuden synnystä.
Miten tulisi suhtautua Vanhan testamentin antamaan kuvaan, että Jerusalem oli suuren valtakunnan pääkaupunki? ”Tämän suhteen tulisi olla kriittinen, koska se sopii huonosti, mitä ajan historiasta muuten tunnetaan”, Pakkala päättää. Jerusalem oli pienen Juudan kuningaskunnan pääkaupunki, joka kasvoi huomattavasti, kun assyrialaiset tuhosivat Israelin kuningaskunnan 700-luvun lopulla eaa. 600-luvulta lähtien Jerusalem oli selkeä alueellinen keskus, jossa asui 10–20 prosenttia Juudan asukkaista.
Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Kirsi Valkama on tutkinut Jerusalemin tuhoutumista ja sen jälkeistä Juudan pakkosiirtolaisuutta 500-luvulla eaa. Valkama tiivistää Jerusalemin merkityksen juutalaisuudelle: ”Jerusalemilla on ennen kaikkea valtava symbolinen merkitys juutalaisuudessa. Se on pyhä kaupunki, johon liittyvää uskonnollista kaipausta kuvataan niin Vanhassa testamentissa kuin myöhemmissä teksteissä. Välillä se näyttää kohdistuvan kaupunkiin välillä erityisesti siellä olleeseen temppeliin”. Mikä merkitys Jerusalemin temppelillä on ollut? ”Jerusalemin temppeli oli, ja symbolisesti on, juutalaisen uskonnon pyhin paikka. Vaikka Jerusalemin temppeliä ei ole ollut kahteen tuhanteen vuoteen, on sen sijainti säilyttänyt pyhyytensä ja konkreettisesti toisen temppelin aikaisen tukimuurin jäänteet, eli Länsimuurin. Länsimuuri on ollut juutalaisten rukouspaikka jo vuosisatojen ajan”, hän valaisee. ”Kaikki temppelialueeseen jotenkin kytkeytyvät arkeologiset löydöt herättävät valtavasti kiinnostusta.”
Valkaman mukaan Jerusalemia on tuhottu lukuisia kertoja, mutta kahdella tuhoutumisella on ollut merkittävä vaikutus juutalaisen uskonnon muovautumiseen. Babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin kaupungin vuonna 587 eaa. ”Tämä oli Juudan kuningaskunnan loppu. Tapahtumaa pidetään myös rajana, jonka jälkeen muinaisisraelilainen uskonto alkoi muodostua siksi mitä kutsutaan juutalaisuudeksi. Jerusalemin tuhon sekä kuninkaan ja kuningaskunnan menettämisen syitä on käsitelty monissa Vanhan testamentin kirjoissa”, Valkama katsoo.
Toisen kerran Jerusalem tuhoutui osittain vuonna 70 jaa., kun roomalaiset Tituksen (tuleva keisari) johdolla polttivat Jerusalemin temppelin. Valkaman mukaan molemmille valtauksille on yhteistä se, että temppeli tuhottiin, kaupunki hävitettiin poikkeuksellisen aggressiivisesti, ja suurin osa Jerusalemin väestöstä kuoli tai vietiin pakkosiirtolaisuuteen ja vankeuteen. ”Vuosittain vietettävänä Tisha beav (yhdeksäs av-kuuta) paastopäivänä muistetaan yhä Jerusalemin ensimmäisen ja toisen temppelin tuhoa”, Valkama kertoo.
”Temppeli on monenlaisen uskonnollisen kaipauksen kohde”
Mutta miten muinainen Jerusalemin temppeli ja ennen kaikkea sen tuhoutuminen voivat vaikuttaa vielä nykyään? ”Temppeli on monenlaisen uskonnollisen kaipauksen kohde ja eräät uskonnolliset ääriryhmät suunnittelevat kolmannen temppelin rakentamista temppelivuorelle, jolla Kalliomoskeija ja Al-Aqsan moskeija nyt sijaitsevat”, Valkama selventää. Hänen mukaan temppelin muistaminen Jumalan asuinsijana pitää yllä sidosta konkreettiseen maantieteelliseen sijaintiin, joka koetaan merkittäväksi ja omaksi. Muiden myöhempien temppelien tai nykyisten moskeijoiden läsnäolo ei vähennä sen uskonnollista merkitystä juutalaisuuden piirissä.” ”Ensi vuonna Jerusalemissa” toistetaan joka vuosi pääsiäisen Seder-aterian loppupuolella sekä suuren sovintopäivän, Jom Kippurin lopetusjumalanpalveluksen loppuosassa”, hän kertoo. Kaupunkia ei voi unohtaa.
Valkaman mukaan Jerusalemin toisen temppelin jälkeinen historia sivuutetaan turhan helposti, vaikka kyse on lähes kahdentuhannen vuoden ajanjaksosta. Sen aikana kaupunki on ollut erityisen tärkeä myös kristityille ja muslimeille.
Sarjan toinen osa ”Jerusalem, Islam ja varhaiskristillisyys” ilmestyy helmi-maaliskuussa 2018.
Kirjoittanut Hanna Vanonen.
Naapureita ärsytti mutta Hanna Tervanotko innostui: postiluukusta oli taas kolahtanut selvänäkijän esittelylehtinen yhteystietoinen! Ei teologian tohtori Tervanotkokaan varsinaisesti selvänäkijän palveluita kaivannut – mutta hänelle lehtiset olivat osoitus siitä, että oma antiikista kumpuava tutkimusaihe edelleen elää ja voi hyvin.
”Työssäni tutkin sitä, miten antiikin ihmiset koettivat päästä selville jumalallisen tahdosta”, Tervanotko selittää. ”Raamatussa Jumala tyypillisesti ilmoittaa tahtonsa suoraan tai profeettojen kautta mutta tahtoa kyseltiin myös muilla tavoin ja erilaisia apuvälineitä hyödyntäen.” Selvänäkijän palvelut ovat Tervanotkon mukaan vain yksi esimerkki siitä, että kiinnostus jumalallisen suunnitelman tai kohtalon selvittämiseen ei ole laantunut vieläkään: ”Nykyäänkin on karismaattisia henkilöitä, jotka esiintyvät näyttävästi jumalallisen tahdon asiantuntijoina. Tällaiset henkilöt saattavat kertoa hallitsevansa erilaisia menetelmiä, joilla jumalallista tahtoa voidaan ennakoida tai jopa manipuloida. Kuten antiikissa, myös meidän ajassamme on paljon epävarmuutta. Siksi ihmisiä kiinnostaa, miten eri tavoin ennalta tuntemattomaan tulevaisuuteen voi varautua”, Tervanotko pohtii.
Hanna Tervanotkon oma tulevaisuus näyttää tällä hetkellä hieman vähemmän tuntemattomalta kuin vaikkapa vuosi sitten. Hän on vastikään aloittanut apulaisprofessorin työssä. Uusi työpaikka on uskontojen tutkimuksen laitoksella McMasterin yliopistossa Kanadassa.
”Kun olen tähän saakka tehnyt työtä pääasiassa apurahatutkijana, on mahtavaa suunnitella työtä ja rakentaa yhteistyöverkostoja pitkällä aikajänteellä”, Tervanotko iloitsee. Uuteen työhön kuuluu niin tutkimusta, opetusta kuin yliopistohallintoakin. Opettajana Tervanotko vastaa vuosittain kolmesta perustason kurssista ja yhdestä pitemmälle edistyneiden seminaarista. ”Onnekseni voin yhdessä kollegoitteni kanssa päättää opetusohjelmasta ja siten pystyn myös vaikuttamaan siihen, mitä opetan. Olen erityisesti innostunut opiskelijoiden ohjauksesta ja yritän parhaani mukaan soveltaa sekä eurooppalaisen että amerikkalaisen systeemin parhaita puolia”, hän kertoo.
“Kuten antiikissa, myös meidän ajassamme on paljon epävarmuutta. Siksi ihmisiä kiinnostaa, miten eri tavoin ennalta tuntemattomaan tulevaisuuteen voi varautua”, Hanna Tervanotko.
Tutkimuksen osalta Tervanotko jatkaa profetioiden, ilmoituksen ja jumalallisen tahdon kysymysten parissa: ”Tänä syksynä olen pohtinut erityisesti tekstien asemaa ilmoituksen välineenä: sitä, miten jo olemassa olevaa kirjoitusta lukemalla ja uudelleen tulkitsemalla katsottiin saatavan ’uutta’ tietoa tulevista tapahtumista.” Tervanotko on vastikään kirjoittanut artikkelin hahmoista, jotka tulkitsivat olemassa olevia kirjoituksia sekä antiikin kreikkalaisessa että juutalaisessa konteksteissa. ”On kiinnostavaa, että tämä menetelmä on ahkerassa käytössä myös nykyaikana! Kaikkein arkisimpia esimerkkejä tästä lienevät saarnat, jotka nousevat Raamatun teksteistä. Niissä pohditaan eri tavoin antikin tekstin merkitystä tälle ajalle”, hän toteaa.
Työ apulaisprofessorina on erityinen ilonaihe siksikin, että akateemisessa ympäristössä uusia työpaikkoja avautuu vuosittain vähän. Aiemmin Brysselissä asuneelle Hanna Tervanotkolle työnhakualue oli itsestään selvästi koko kansainvälinen akateeminen maailma. ”Kun Suomen Akatemian tutkijatohtorikauteni lähestyi loppuaan, hain erilaisia avoinna olevia paikkoja. Prosessi oli raskas, koska jokainen työnhaku kysyy hiukan erilaisia versioita ansio- ja julkaisuluettelosta, hakukirjeestä ja suosituksista. Lisäksi Pohjois-Amerikassa pyydetään usein erilliset esseet, joissa hakija kertoo visioistaan koskien opetusta ja tutkimusta”, Tervanotko selvittää.
Kun hän oli papereitten kautta selvinnyt jatkoon McMasterin hakuprosessissa, häntä haastateltiin kahteen otteeseen. ”Ensimmäinen haastattelu tapahtui Skypen kautta, ja tämän jälkeen virantäyttökomitea lennätti minut päiväksi kampusvierailulle. Haastattelun ohella vierailuun kuului tapaamisia tulevien kollegoitten, opiskelijoiden ja yliopiston johtoportaan kanssa. Minun piti lisäksi pitää tutkimusalaani liittyvä esitelmä.” Jännittävä päivä oli niin työntäyteinen, että Tervanotko ihmettelee vieläkin siitä selviytymistä. ”Aikaerokin tietysti väsytti. Mutta toisaalta päivä osoittautui huippukiinnostavaksi! Oli ainutlaatuista päästä tutustumaan uuteen akateemiseen työskentely-ympäristöön niin läheltä ja itsekin ’haastattelemaan’ mahdollisia tulevia työtovereita. Samalla sain todella pohtia, saattaisinko itse sopia työyhteisöön uudeksi jäseneksi.”
Huippuyksikössä työskentely on antanut Hanna Tervanotkolle hyvät eväät kansainvälisen tutkijanuran luomiseen. ”Huippuyksikössä olen hahmottanut entistä selvemmin, että uusi tieto syntyy aina keskustelun kautta. Joskus keskustelua käydään julkaisujen kautta, mutta huippuyksikkö on mahdollistanut säännöllisen ja usein kasvotusten tapahtuvan dialogin kollegoitten kanssa”, hän sanoo. Suuressa tutkijayhteisössä toimiminen on myös pakottanut sanottamaan omaa tutkimusalaa ymmärrettävästi – niin, että se avautuu myös niille, jotka eivät ole saman erityisalan asiantuntijoita. ”Nämä molemmat ovat esimerkkejä yhteistyötaidoista, joita kysytään yhä enemmän akateemisilla työmarkkinoilla”, Hanna Tervanotko painottaa.
What is your research about, in general terms?
For my research, I currently examine the impact of ‘materials’ in the development and shaping of Jewish religious rituals during what’s been termed the Late Second Temple period in the region of modern Israel/Palestine, that is, roughly the first century BCE and CE. In particular, I research two material features that were introduced into the region during this period: monumental, stand-alone synagogue buildings used for communal gatherings and domestic stepped pools used for purification rituals. Both aspects were used among Jews already before the first of these manmade structures was built. So, why were these structures introduced and so well spread out across Jewish society during the first century BCE and CE? This is a question that has received rather little attention in scholarship, where the idea often still lingers that a material change has little influence on the institution of synagogues and purity rituals. Societies were understood as ‘floating’ outside of the material world – uninfluenced by the material surroundings they themselves created. So my second research question is how then did the material elements of these synagogue buildings and stepped pools shape (or change) the related Jewish religious rituals?
What have I found out so far? Well, in my research I have emphasized, for example, the irregularity of water in these manmade pools, as during the long, dry summers in the region primary water needs (drinking, washing etc.) would come first. This raises the question if people would have shared these pools during such occasions, or whether the tradition of water purification was perhaps altered during such extreme periods, perhaps by simply pouring a smaller amount of ‘pure’ water over one’s body. I’ve also focused on how the standing water in these stepped pools would become dirty and unhealthy over time. With regard to the stand-alone synagogues, the main observation I have made so far is that they were not as ‘public’ as previously assumed. They are nothing like the later synagogues, built during the third to sixth centuries (or our current churches), with their large, grotesque doors (sometimes more than one) and monumental façades inviting the congregation to gather. Instead, the façade of these early synagogues was usually rather unimpressive and, due to a lack of decoration, would have blended in with the larger village surroundings in which it stood. Its door (usually not more than one) was more narrow and usually did not provide a direct line of sight into the main congregation hall of the synagogue. These observations fit well with earlier research that showed that only a rather small percentage (ca. 10-20%) of a town’s population would fit in these buildings. This evidence hints toward a split community to some degree: those who made the decisions and discussing town politics, and those who did not. There appears thus to have been a more significant social segregation in these communities than there was later on, when all people were invited to participate in the congregation.
Why particularly did you choose this topic?
I first came to this topic through my doctoral research at the University of Leuven, in Belgium. There I focused on the socio-cultural development of Galilee in the second century CE. To study this development, I also needed to contrast the period in question with what came before, so the first centuries BCE and CE. Doing so, I felt a kind of unease with the broad claims that were made in some studies about certain ‘traditional’ material elements used by Jews, such as stepped pools and synagogues. In many cases, it felt that these claims were more based on their particular understanding of the texts than on the actual archaeological remains. Why was no one bothered by the fact that the distribution of the archaeological phenomena is so uneven at times. To give one example, we have various homes in Sepphoris with more than one stepped pool, while in others none were found. Clearly there is something going on here in terms of economic, social, cultural, or religious differentiation between these homes which we cannot really put our finger yet on.
How would you describe the relevance of your work for society?
I have been struggling with this question for as long as I’ve been doing archaeology. Surely there is a certain societal relevance to my work, but it is not as straightforward and as easy to pin down as, for instance, medical research with the potential of saving babies’ lives. Yet, often it gets forgotten that in those fields, the role of the individual researcher is rather minor – only a small block in a long chain of research toward the actual societal result. The individuality of humanities research often makes the public—and even the researchers themselves—forget about their longer research chain and its societal results (and, thus, relevance). It is this, I think, that has led to the more recent criticism levelled against humanities research—the larger picture and relevance often gets lost. This is why being part of the CSTT is such a great experience—you feel the larger relevance of the centre, as well as that of your own research.
My archaeological research will not be of direct, physical relevance to the person on the street. However, the material emphasis in my study shifts the balance toward the everyday aspects not usually given attention in history books or textual sources, yet which of course played important roles in the community at that time and, as a result, was of significant influence to society. Moreover, archaeology’s concern with ‘context’ provides an opportunity to balance people’s black-and-white views on ancient as well as recent events. The strong partition in society that has grown so clearly over the last decade (producing extremists, nationalists, etc.) is often due to a lack of understanding of contextual information. In our globalized world with more information coming toward us than ever before, clarifying context is crucial.
Which archaeological find, of all those you’ve been a part of, was most exciting to you? Why?
I must confess, and this may sound odd, that I don’t have a particular find that has excited me the most. To be sure, last year’s mosaic floor at Horvat Kur was a very nice find. It hits a certain emotional level, as the inscription on it mentions the first known name of a person (Yudan bar Susu) to possibly have lived in this village in antiquity. It brings you closer to the actual people who lived here. Even the name of our site, ‘Horvat Kur’, is a modern one and we have no idea how the place was called in antiquity. But I cannot say that this personally was my most exciting find. Perhaps this sounds strange, but it is not the finds that excite me so much about archaeology. This is simply a consequence of the particular location where one digs—there’s more luck than skill in finding something spectacular.
Instead, I get more excited about the knowledge one is able to retrieve from a particular find, whatever it may be: a potsherd, a roof tile fragment, or a soil sample. This knowledge is not inherent in the find itself, but derives from the context where it was found. Perhaps the most exciting finds are the roof tile fragments found at Horvat Kur. Roof tiles? That sounds so dull! That may be, but petrographic research by our Horvat Kur team has shown that a considerable number of them were produced in the region of Cilicia, in south-west Turkey. The fact that a normal, small village in rural eastern Galilee used roof tiles made some 1000 km away shows how well-connected the Roman and Byzantine Empires were.
Is there anything you’ve researched that you never thought you’d find yourself interested in?
Well, this question fits my entire career in a way. It was never my plan to focus my research on Jewish and biblical history, let alone be physically working in a Biblical Studies department. It’s mainly my interest in research as such that brought me here, not the particular subjects themselves. I hold a (perhaps too) wide interest in archaeology, ranging from archaeological theory, ethics and the history of archaeology, to cultural heritage management and materials science. A mentor of mine in Leiden University, first enticed my interest in Roman archaeology, the cultural image of ‘Rome’ and its interaction with native subjects. The Roman Empire interests me, in part, because of how the West leans in its values and politics on Rome’s heritage, though I should say on their interpretation of this heritage. For my undergraduate thesis, I chose in 2005/6 one particular region to examine its cultural exchange with ‘Rome’. This became Galilee, in Israel. The initial topic turned out to be a bit larger than I expected… and, yes, I’m still working on it ten years later!
What are you working on at the moment?
Currently, I’m quite excited about plaster… especially the plaster that was used for the stepped pools in order to avoid seepage losses. I am currently planning to do a short field season with colleagues this summer to visit some sites and to analyze the plaster of some stepped pools there. I hope this investigation will show more regarding how it was made, where its natural components originated from, and perhaps if it can tell us something about the water that was held in these pools. Also we’re planning to build some digital 3D models of these pools using photogrammetry. We then can use these digital models for simulating the water level fluctuation in these pools based on paleo-climatic evidence.
Interview conducted by Helen Dixon
