Pecha Kucha puhujaesittely: Kari Enqvist – Totuuden jälkeinen aika

Teksti: Minna Palmroth

Helsingin yliopiston professori Kari Enqvist on Suomen tunnetuin kosmologi ja tieteen popularisoija. Karista voi hyvällä syyllä todeta legendaarisesti “hän ei esittelyjä kaipaa”. Leipätyökseen Kari tutkii varhaista maailmankaikkeutta, maailmankaikkeuden kosmista mikroaaltokohinaa, ja inflaatioteoriaa. Paitsi että Kari on maailmalla tunnettu teoreetikko, hän työskenteli myös Euroopan avaruusjärjestön kosmista mikroaaltosäteilyä tutkivan Planck-satelliitin parissa.

kuva: Veikko Somerpuro

Kari väitteli vuonna 1983, ja sen jälkeen hänellä on ollut useita arvostettuja asemia Suomessa ja maailmalla, esimerkiksi CERN:issä ja Tanskassa. Tuotteliaana tutkijana hänet valittiin Suomen Akatemian akatemiaprofessoriksi vuonna 2010. Akatemiaprofessori on yksi korkeimmista suomalaisen tieteenharjoittajan kunniapaikoista. Kari on myös pidetty opettaja, hän luennoi esimerkiksi kvanttimekaniikkaa ja suhteellisuusteoriaa.

Hengästyttääkö? Eipä siinä vielä kaikki! Nimi Kari Enqvist herättää tuntemuksia myös niiden alojen edustajissa, jotka eivät kosmologiasta ole koskaan kuulleetkaan. Kari on tieteen supertähti. Hän kirjoittaa uupumattomalla tahdilla kirjoja, blogeja ja kolumneja tieteestä, sen asemasta ja maailman menosta. Kun Kari sanoo jotakin, se vaikuttaa. Hänen hyväntahtoisen ironian sävyttämä tyylinsä hymyilyttää tutkijapiireissä, mutta sivaltaa niitä jotka luottavat kyseenalaistamatta ennemmin uskomuksiin kuin tutkittiin tietoon. Kerran hän käräytti selvännäkijän suorassa lähetyksessä. Kestoaiheita ovat tieteellisen maailmankuvan ja uskonnon väliset ristiriidat sekä tunneperäisen päätöksenteon kritisointi.

Suomen Fyysikkoseura on ylpeä saadessaan Karin pecha kucha -lavalle Tutkijoiden yönä 29.9. Tule kuuntelemaan, mitä Karilla on sanottavana totuuden jälkeisestä ajasta! Helsingin yliopiston Pieni juhlasali, 29.9. klo 20 – ilmoittaudu fyysikkoseura.fi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *