Teksti: Matti Manninen
Risto Nieminen aloitti opiskelun Teknillisen korkeakoulun teknillisen fysiikan osastolla vuonna 1967. Tutustuin Ristoon keväällä 1973, kun hän pysäytti minut TKK:n teknillisen fysiikan osaston käytävällä ja kysyi, olisinko halukas kvanttimekaniikka II -kurssin tuntiassistentiksi sekä tekemään erikoistyön hänen ohjauksessaan. Olin neljännen vuosikurssin opiskelija ja iloisesti yllättynyt pyynnöstä, koska kvanttimekaniikan kurssi ei ollut onnistunut minulta mitenkään erinomaisesti. Tuntiassistenttina kuitenkin opin, että vasta opettamalla ymmärtää asiat kunnolla.
Erikoistyöni käsitteli vakanssien elektronitiheyttä. Se oli laskennallista fysiikkaa, vaikka kyseistä termiä ei silloin vielä käytetty. Risto oli hyvä ohjaaja. Kun näytin hänelle innoissani ensimmäisiä tuloksiani, niin hän kysyi, menisinkö lentokoneeseen, jos se perustuisi laskuihini. Päätin tarkastaa laskuni ja ohjelmani vielä kerran.
Risto ja Pekka Hautojärvi houkuttelivat minut kesäharjoittelijaksi tutkimusryhmäänsä kesällä 1973 ja siitä alkoi pitkäaikainen yhteistyöni Riston kanssa. Risto antoi minulle aiheen diplomityöksi käsinkirjoitetulla muistiolla, jossa kerrottiin, miten voisimme laskea elektronitiheyden metallin vakanssissa käyttäen tiheysfunktionaalimenetelmää. Risto selitti ongelman lyhyesti ja lähti saman tien kahdeksi vuodeksi Cambridgeen. Sähköpostia ei vielä ollut, joten käytimme lentopostia ja joskus myös puhelinta. Riston ollessa Cambridgessä teimme myös ensimmäisen yhteisen julkaisumme, ”Positron surface states in metals”: Risto lähetti ohjeita kirjeitse ja minä ohjelmoin, tein laskut ja postitin tulokset Ristolle.
Jo ennen ulkomaille lähtöään Risto osoitti taitonsa kansainvälisessä verkottumisessa. Vuonna 1973 hän järjesti yhdessä Pekka Hautojärven kanssa konferenssin ”3rd International Conference on Positron Annihilation”. Risto toimi konferenssin sihteerinä ja hoiti Pekan kanssa kirjeenvaihtoa alan huippututkijoihin. Sain konkreettisen opetuksen siitä, mikä merkitys kansainvälisen konferenssin järjestämisellä ja sen hyvällä sosiaalisella ohjelmalla on kontaktien luomisessa.
Risto vietti kaksi vuotta Cambridgessä, kävi väittelemässä Suomessa vuonna 1975 ja muutti sen jälkeen kahdeksi vuodeksi Norditaan Kööpenhaminaan. Risto jatkoi tutkimusta tiheysfunktionaaliteorian sovellusten ja positroniannihilaation parissa laajentaen samalla kansainvälistä kontaktipintaansa. Norditassa oli samaan aikaan vierailevana professorina John Wilkins Cornell-yliopistosta. Myöhemmin Risto oli kahdesti vierailevana professorina Cornellin yliopistossa. Riston kontaktit vaikuttivat minunkin tulevaisuuteen. Kun John Wilkins oli toisen kerran Norditassa vuosina 1979-1981, hän kutsui minut postdoc:ksi Norditaan ja myöhemmin myös tutkijaksi Cornell:iin. Kun väittelin vuonna 1978, Risto järjesti minulle postdoc-paikan professori Puru Jenan tutkimusryhmään Michiganiin. Risto tutustutti minut myös sveitsiläiseen Rene Monnier:iin, joka puolestaan houkutteli minut postdoc:ksi Sveitsiin. Riston erinomainen ohjaus ja kansainväliset suhteet ovat edistäneet lukuisten suomalaisten fyysikkojen urakehitystä. Hänen tutkimusryhmästään noussut useita teoreettisen ja laskennallisen fysiikan professoreita moniin yliopistoihin.
Risto nimitettiin apulaisprofessoriksi Jyväskylän yliopistoon 30-vuotiaana vuonna 1978. Hän olikin useita vuosia Suomen nuorin professorikuntaan kuuluva fyysikko. Kun päätös valinnasta tuli julki, olin töissä Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan tutkimuslaitoksessa. Muistan, kun kahvihuoneessa useampikin varttunut professori ihmetteli, kuinka apulaisprofessuurin voi saada noin nuori tutkija, josta he eivät olleet kuulleet mitään.
Risto toi materiaalifysiikan ja laskennallisen fysiikan Jyväskylän yliopistoon. Ainoana materiaalifysiikan professorina Risto ohjasi myös kiihdyttimellä tehtävää kokeellista materiaalitutkimusta. Jyväskylässä ollessaan Risto loi positronispektroskopian teoreettisen perustan sekä yhdessä Martti Puskan kanssa tarvittavat laskennalliset menetelmät. Näiden uraauurtavien töiden kansainvälistä merkitystä kuvaa hyvin se, että Riston ja Martin vuonna 1983 kirjoittama julkaisu on edelleen Riston kolmanneksi eniten viitattu lehtiartikkeli ja aina vuoteen 2010 asti se oli koko Jyväskylän yliopiston viitatuin lehtiartikkeli Web of Science –tietokannassa.
Minä onnistuin saamaan Ristolta vapautuvan apulaisprofessuurin Jyväskylästä vuonna 1988. Olemme siis Riston kanssa kiertäneet samoja paikkoja, mutta ensimmäisen vuoden 1973 jälkeen emme ole olleet töissä yhtä aikaa samassa paikassa. Tätä ihmetteleville kerron, että olemme fermioneja samassa kvanttitilassa. Viimeinen yhteinen julkaisumme on vuodelta 1993.
Valtakunnallisten tutkijakoulujen alkaessa vuonna 1994 Risto kokosi materiaalifysiikan tutkijakoulun, jossa olivat mukana kaikki Suomen fysiikan laitokset. Riston johdolla tutkijakoulusta tuli yksi maan suurimmista ja menestyneimmistä. Risto itse on ohjannut noin 80 väitöskirjaa ja hänen oppilaitaan on päätynyt professoreiksi useaan yliopistoon.
Ristolla ja minulla oli pitkäaikainen suhde Norditaan, jossa molemmat olimme nuorina tutkijoina – tietenkin eri aikaan. Risto toimi pitkään Norditan johtokunnassa ja minä hänen jälkeensä. Risto oli keskeisessä roolissa Norditan muuttaessa Kööpenhaminasta Tukholmaan vuonna 2007. Hän oli pohjoismaiden edustajana kansainvälisessä arviointiryhmässä, joka suositteli muuttoa Tukholmaan. Minä olin silloin johtokunnan puheenjohtaja ja epäilin siirron onnistumista. Muutto osoittautui kuitenkin piristysruiskeeksi ja uudeksi aluksi Norditalle. Risto toimi myös Norditan johtajana toiminnan käynnistyessä Tukholmassa.
Riston merkitys teoreettisen ja laskennallisen materiaalifysiikan kehitykselle Suomessa on huikea. Tiheysfunktionaalimenetelmän lisäksi hänen ryhmässään on ennakkoluulottomasti otettu käyttöön ja kehitetty uusimpia laskennallisia ja teoreettisia menetelmiä materiaalifysiikan ja nanotieteiden aloilla. Risto johti Suomen Akatemian COMP-huippuyksikköä vuosina 2000-2013 ja on edelleen aktiivisesti mukana sen toiminnassa. Risto ymmärsi jo varhain laskennallisen tieteen tarvitseman laskentakapasiteetin merkityksen. Hän toimi CSC:n tieteellisenä johtajana vuosina 1989-1996 ja myöhemmin johtokunnan jäsenenä ja neuvonantajana. CSC on nyt kansainvälisesti merkittävä tieteellisen laskennan keskus ja aivan keskeinen infrastruktuuri Suomen tieteelle. Ristolla on ollut myös lukuisia kansainvälisiä luottamus- ja arviointitehtäviä tieteellisen laskennan resursointiin liittyen. Mainittakoon myös, että CSC:n nykyinen toimitusjohtaja Kimmo Koski on tehnyt väitöskirjan Riston ohjauksessa.
Riston ansioluettelo sekä tieteessä että tiedepolitiikassa on niin monipuolinen ja laaja, että tästä kirjoituksesta tulisi kuiva luettelo, jos alkaisin sitä edes päällisin puolin kuvaamaan. Riittänee mainita sen mukanaan tuomat tunnustukset: tieteelliset palkinnot, useiden tieteellisten seurojen fellow-jäsyydet, vuoden professori, akatemiaprofessori, ensimmäinen Aalto-professori ja lopulta akateemikko. Hän on myös Suomen Kulttuurirahaston kunniaesimies ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pitkäaikainen puheenjohtaja.
Ei ole yllättävää, että Riston merkitys myös Suomen fyysikkoseuralle on ollut huomattava. Hän toimi hallituksen jäsenenä 1981-1992, puheenjohtajan 1990-1992, Arkhimedes-lehden päätoimittajana 1988-1994 ja Fysiikan kustannus OY:n hallituksen jäsenenä 1990-2000. Erityisesti muistan, että Risto halusi kehittää fyysikkoseuralle tiedotuslehteä, Arkhimedeksen ollessa silloin lähinnä puolitieteellinen julkaisusarja. Tätä varten julkaistiinkin Fysiikka tänään -lehteä vuodesta 1987 alkaen, kunnes se sulautettiin Arkhimedes-lehteen vuonna 1996. Risto on edelleen aktiivinen kirjoittaja Arkhimedekseen. Ansaitusti Risto valittiin ensimmäisten joukossa Fyysikkoseuran fellow-jäseneksi.
Olen kertonut Riston saavutuksista lähinnä omasta näkökulmastani. Riston innostus uusiin asioihin on tarttuvaa ja innoituksen lähde hänen kollegoilleen.