Tiede – Tutkimus – Tarina, powered by Pecha Kucha

Teksti: Emilia Kilpua

Suomen fyysikkoseura juhli 70-vuotista taivaltaan perjantaina 29.9 Tiede – Tutkimus – Tarina, powered by Pecha Kucha tapahtuman merkeissä Tutkijoiden yönä. Tilaisuus järjestettiin Helsingin yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa. Tunnelma oli tiivis ja paikka ääriään myöten täynnä. Lähes 250 fysiikasta innostunutta kuulijaa saapui paikalle. Puheita seurattiin suorana live-striimin kautta myös useissa muissa yliopistokaupungeissa fyysikkoseuran järjestämissä tapahtumissa. Tilaisuuden juonti Ursan tiedottaja, TV:stäkin tuttu Anne Liljeström. Illan aikana nähtiin kahdeksan puhujaa ja kahdeksan ainutlaatuista tarinaa. Kalvot vaihtuivat 20 sekunnin välein ja Anne lopetti puheet armotta sorsapillin pärähdykseen.

Ensimmäisenä lavalle nousi Kari Enqvist.  ”Tiede on lapio, jolla tieto kaivetaan esiin” hän julisti. Elämäntarkoitus jäi kuulijoille kuitenkin arvoitukseksi. Taina Kurki-Suonio kertoi, että fuusio on tulevaisuuden ja tähtien energiaa ja muistutti että olemme kaikki tähtien lapsia. Ilpo Vattulainen kehotti nuoria tekemään vaikeita juttuja ja Merli Juustila kertoi valloittavasti Tiedemarssin tarinan. Väliajalla oli tarjolla kuohuviiniä ja postereita. Toisen setin ensimmäinen puhuja Hanna Vehkämäki vertasi pienhiukkasten muodostumista rikkihapon ja dimetyliiniamiinin kohtalokkaaksi rakkaustarinaksi. Syksy Räsänen valotti kuulijoille standradimallin upeutta ja Sissi vei meidät kierrokselle galakseihin. Illan päätti Helsingin yliopiston uusi kansleri Kaarle Hämeri. Hän asteli lavalle kitara kainalossa ja veti kaksi ensimmäistä kalvoaan rocktähden elkein. Ilta jatkui Thirsty Scholars-pubissa ja tiedediskossa Dubrovnikissa.

Fyysikkoseura kiittää kaikkia tapamaan osallistuneita, juontajaa, puhujia ja posterin pitäjiä onnistuneesta illasta!

Puhujakohtaiset tallenteet ja muutamia kuvia tapahtumasta alla (kuvaaja

Kari Enqvist – Totuuden jälkeinen aika

Taina Kurki-Suonio – Fuusio, tulevaisuuden energiaa?

Ilpo Vattulainen – Elämää tietokoneissa

Merli Juustila – #siksiTiede

Hanne Vehkamäki – Molekyylien kosiomenot

Syksy Räsänen – Higgs ja maailmankaikkeuden synty

Sissi Enestam – Aktiivisen galaksin ytimessä

Kaarle Hämeri – Yllättävä pienhiukkastutkimus

Kari Enqvist: Tiede on lapio (kuva Timo Martola)
Taina Kurki-Suonio, Olemme kaikki tähtien lapsia (Kuva Timo Martola)
Science Basement posteri (kuva Timo Martola)
Kaarle Hämeri ja kitari (kuva Timo Martola)
Illan Pecha Kucha puhujat (kuva Emilia Kilpua)

Leave a Reply

Your email address will not be published.