Helsingin yliopisto
YLLI-hankkeen puitteissa olemme pohtineet paljon ennen kaikkea julkisen liikuntapalvelutarjonnan eli liikuntapaikkojen ja ohjattujen liikuntapalveluiden saavutettavuuden ulottuvuuksia. Tarkastelujamme ovat ohjanneet kysymykset siitä, mitkä tekijät loppujen lopuksi vaikuttavat lähiöissä, ja yleisemminkin, asukkaiden liikunnan harrastamiseen, liikkumiseen ja ylipäätään fyysiseen aktiivisuuteen. Olemassa olevasta tutkimuskirjallisuudesta ei löydy juurikaan laajempia pohdintoja ilmiön kokonaisuudesta ja etenkin saavutettavuuden sosiaalisten ja mentaalisten ulottuvuuksien määrittely on hajanaista. Kulttuuripalveluiden alalla saavutettavuuden eri aspektit on tiedostettu ja otettu huomioon selväpiirteisemmin kuin liikuntapalveluiden alalla.
Kirjoittajat: Ilkka Virmasalo (Jyväskylän yliopisto), Mikko Simula (Jyväskylän yliopisto) & Petteri Muukkonen (Helsingin yliopisto)
Perinteisesti ja tyypillisesti liikkumisen mahdollisuusavaruuden tarkastelu on rajautunut liikuntapalveluiden maantieteelliseen eli spatiaaliseen saavutettavuuteen (ks. Kuva 1). Spatiaalinen saavutettavuus määritetään usein matka-aikoina esimerkiksi eri kulku- ja matkustusmuodoilla kuten esimerkiksi kävellen, pyöräillen autolla tai julkisella liikenteellä, mutta spatiaalista saavutettavuutta voidaan mitata myös etäisyytenä esimerkiksi kilometreinä tai jopa matkan kustannuksena eli hintana. Liikuntapaikkojen suunnittelussa spatiaalista ulottuvuutta tarkastellaan liikuntapaikkojen suunnittelussa matka-aikojen näkökulmasta. Spatiaalinen saavutettavuus on jo lähes aina vahvasti mukana liikuntapaikkojen suunnittelussa, ja sitä tukevia analyysimenetelmiä ja tietojärjestelmiä on kehitelty jo pitkään. Nykyaikaiset paikkatietojärjestelmät taipuvat hyvin suunnittelun ja analyysin tueksi. Helposti saatavaa materiaalia tarjoavat esim. Tilastokeskuksen ruututietokanta demografiseen taustoitukseen ja LIPAS-palvelu liikuntapaikkojen sijainnista.
Suunnittelussa otetaan usein huomioon nimenomaan helposti mitattavissa olevat asiat
Yksi usein mitattu ja liikuntapalveluiden suunnittelussa noteerattu saavutettavuuden ulottuvuus on tietystä asuinpaikasta tiettyyn liikuntapaikkaan kuluva matka-aika (lue Spatiaalinen ulottuvuus). Matka-aikoja eri lajien harrastamiseen ja paikkojen sijoittelun tasa-arvoisuutta tarkasteltaessa YLLI-hankkeen kohdelähiöt – Kontula (HKI) ja Huhtasuo (JKL) – eivät näyttäydy mitenkään ongelmallisina. Päinvastoin Kontulassa esimerkiksi avointen ulkoliikuntapaikkojen tarjonta on varsin laajaa ja Huhtasuolla asukkaille tärkeää rakentamatonta luontoympäristöä helposti saavutettavissa. Tämä havainto osaltaan vahvistaa käsitystä siitä, että spatiaalinen saavutettavuus on etenkin rakennettujen liikkumisympäristöjen osalta erityisesti haja-asutusalueiden rakenteellinen ongelma.
Fyysinen ja teknologinen saavutettavuus muodostavat toisen liikuntapalveluiden suunnittelussa sekä perustamis- tai peruskorjaushankkeissa usein painotetun saavutettavuusulottuvuuden. Fyysisellä saavutettavuudella tarkoitetaan koko lailla samaa kuin esteettömyydellä ja se käsittää myös fyysisen turvallisuuden eli sen, että ympäristö tai välineet eivät luo fyysistä riskiä. Teknologinen saavutettavuus viittaa puolestaan siihen, että paikan käyttöön liittyvä välineistö on kaikille osaamisen puolesta käytettävissä, eikä esimerkiksi paikan varaamiseen vaadita tarpeettoman haastavaa teknistä osaamista (vrt. käytettävyys). Myös temporaalinen saavutettavuus eli liikuntapalvelun aukioloaika on kohtalaisen helppo todentaa. Sitä tarkasteltaessa on muistettava, että temporaalisen saavutettavuuden määritteleminen on henkilöriippuvaista. Tulkintaan vaikuttaa määrittelijän elämäntilanne ja hänen käytössään olevat liikuntapalveluiden käyttöön liittyvät resurssit.
- Spatiaalinen saavutettavuus
- Fyysinen ja teknologinen saavutettavuus
- Temporaalinen saavutettavuus
Suunnittelussa tiedostetut, mutta hankalasti mitattavat saavutettavuuden ulottuvuudet
YLLI-hankkeessa tekemiemme havaintojen ja kuntien liikuntapalveluiden henkilöstöiltä saamamme palautteen pohjalta tunnistimme saavutettavuudesta myös muita aspekteja. Sellaisia, jotka ovat jääneet vähälle huomiolle liikuntapalveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä. Näitä tunnistamiamme saavutettavuuden muita aspekteja ovat:
- Tiedollinen saavutettavuus
- Taloudellinen saavutettavuus
- Kognitiivinen ja taidollinen saavutettavuus
- Mentaalinen saavutettavuus
- Sosiaalinen saavutettavuus
Paikkoja j a palveluita koskevan ymmärrettävän tiedon tarjonta – tiedollinen saavutettavuus – on niin ikään kuntalaisten liikuntakäyttäytymiseen vaikuttava tekijä. Helsingin ja Jyväskylän kaupunkien liikuntapalvelut seuraavat liikkumiseen liittyvien sivustojensa ja some-kanavien käyttöä ja näyttävät muutenkin painottavan digitaalisten ratkaisujen merkitystä liikuntapalveluiden tiedottamisessa. Käyttäjien kokemuksia ja tyytyväisyyttä tiedonsaantiin ei kuitenkaan järjestelmällisesti kartoiteta. Esimerkiksi Jyväskylän liikuntabarometrissä ei tiedonsaanti ole mukana omana kysymyksenään, vaikka se avoimissa vastauksissa usein nostetaan kehityskohteeksi. Kyselyjemme perusteella (ks. blogi-kirjoitus) se on ollut kohdelähiöissä jopa yleisempi liikkumista vähentävä tai estävä tekijä, kuin itse paikkojen puute tai niiden huono kunto. Tähän havaintoon liittyy myös selkeä yhdenvertaisuus näkökohta: etenkin muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat voivat kokea tiedon saannin liikkumista rajoittavaksi tekijäksi.
Yleisesti ottaen taloudellinen saavutettavuus on merkittävä liikunnanharrastamisen segregaatioon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä tekijä, joskaan tutkimuksemme kohdelähiöissä tämä ei kuitenkaan ollut yhtä merkittävä kuin esimerkiksi tiedon puute. Liikunnan harrastamisen kustannuksiin ja etenkin pienituloisten harrastuskustannuksiin on pyritty vaikuttamaan julkishallinnollisin toimin kohdentamalla taloudellisia resursseja. Kunnissa on muun muassa kehitetty avustuskäytäntöjä, määritelty liikuntapaikkakohtaiset hintakategoriat eri käyttäjäryhmille sekä tarjottu liikuntapaikkojen käyttöä helpottavia tukipalveluja esimerkiksi erityistä tukea tarvitseville käyttäjäryhmille. Lisäksi valtio ohjaa hankkeita, joillaa voidaan tukea mm. kuntien maksuttoman harrastustoiminnan kehittämistä ja toteuttamista.
YLLI- hankkeen puitteissa tehty kuntayhteistyö on tuottanut tutkijoille havainnon siitä, että taloudellisen saavutettavuuden lisäämiseen on liittynyt ainakin kahdenlaista problematiikkaa: Ensinnäkin subventioista ja avustuksista päättävät ovat joutuneet tekemään hankalia rajanvetoja. Heidän on täytynyt päättää avustusten ja subventioiden kohdentamisen kriteereistä eli siitä, mille käyttäjäryhmille, kuten ikäryhmille ja liikuntamuodoille tukitoimet kohdennetaan ja mitkä ryhmät rajautuvat niiden ulkopuolelle. Päätöksenteossa on jouduttu sovittamaan taloudellisen saavutettavuuden lisäämisen intressejä muihin liikuntakulttuurisiin ja –poliittisiin intresseihin. Tämä on oletettavasti vaikuttanut siihen, missä määrin resursseja on lopulta kohdennettu nimenomaan niille käyttäjäryhmille, joille liikuntapalveluiden taloudellinen saavutettavuus muodostaa merkittävän liikunnan harrastamista rajoittavan tekijän.
Yksilön ominaisuuksiin ja vuorovaikutukseen liittyvien tekijöiden huomioon ottamisen haasteet ja saavutettavuuden ulottuuksien käsitteellisen tarkastelun avaamat mahdollisuudet
Kognitiivinen ja taidollinen saavutettavuus viittaa taitoihin ja tietoihin, joita yksilö tarvitsee liikkumiseen: jos ei osaa uida, ei todennäköisesti mene uimaan; jos ei osaa käyttää paikkaan liittyvää tekniikkaa ja välineistöä, ei siellä voi harrastaa. Onkin jo havittu, että kuntien tarjoaman liikuntaneuvonnan merkitys, tarve ja suosio on kasvanut eri ikäluokissa. Näillä ulottuvuuksilla saavutettavuutta voidaan siis edistää sekä henkilöön kohdistuvin interventioin (neuvonta, opetus, ohjaus) että suunnittelun ja rakentamisen keinoin. Näiden saavutettavuuden ulottuvuuksien huomioon ottaminen yhdistyy siis fyysisen ja teknologisen saavutettavuuden ulottuvuuksien tarkasteluihin.
Mentaalinen saavutettavuus esiintyy käsitteenä melko yleisesti kirjallisuudessa, mutta selkeää, yhtenäistä määrittelyä sille ei löydy. Usein sitä tarkastellaan fyysisen saavutettavuuden vastaparina, joskus myös viitaten ”mentaalisella” kognitiivisiin vajeisiin. Yleisesti ottaen mentaalinen ulottuvuus näyttäytyy muiden ulottuvuuksien yksilöllisenä manifestaationa: motivaationa, kyvykkyyden tunteena tai pelkojen poissaolona.
Sosiaalinen saavutettavuus esiintyy kirjallisuudessa usein epämääräisesti määriteltynä kaatoluokkana niille saavutettavuuden tekijöille, joiden merkitystä on hankala empiirisesti todentaa. Toisaalta monesti se määritellään spatiaaliseen saavutettavuuteen liittyvien sosiaalisten determinanttien perusteella. Tällöin tarkastelu kohdistuu tietyn asuinalueen väestön sosioekonomisen rakenteen sekä liikuntaympäristöjen spatiaalisen saavutettavuuden välisiin yhteyksiin. Selvää on, että spatiaaliseen, kuten kaikkiin muihinkin saavutettavuuden ulottuvuuksiin liittyy sosiaalisia taustatekijöitä, mutta sosiaalinen voidaan, ja se pitäisi, nähdä omana ulottuvuutenaan. Näin toimittaessa analyyttinen tarkastelu voidaan kohdistaa siihen liikuntakäyttäytymisen vaihteluun, joka ei selity asuinpaikan liikuntapalvelutarjonnalla ja ylipäätään liikkumisympäristöjen spatiaalisella saavutettavuudella. Sosiaalinen saavutettavuus on jotain, mikä palautuu vuorovaikutukseen yksilöiden ja ryhmien välillä; siihen kytkeytyy arvot, asenteet, kulttuuriset piirteet, ylipäätään yksilön ja yhteisöjen sosiaaliset pääomat jne.
Liikunnan harrastamiselle ja liikkumiselle esteitä tuottavat, paikkoihin ja palveluihin suoraan kytkeytymättömät vuorovaikutukselliset tekijät, jotka kuitenkin vaikuttavat perustavasti niiden käyttämisen koettuun mahdollisuuteen, on tärkeä tiedostaa ja ottaa huomioon. Tämän kokemuksellisuuden huomioon ottamisen edellytyksenä on se, ettei sosiaalista saavutettavuutta määritellä ON/OFF-ominaisuudeksi. Sen sijaan analyyttinen katse tulee kohdistaa yksilön ryhmäjäsenyyksiin sekä siihen, millainen merkitys ja asema liikunnan harrastamisella on näissä ryhmissä. Yksilölle merkityksellisen yhteisön tai läheisten asenteet saattavat muodostaa aktiivisuuden esteitä: yhteisössä voi vallita yleinen liikunnan harrastamista arvostamaton tai siihen kannustamaton ilmapiiri; väestöryhmissä vaalitut kulttuurit saattavat sanella ryhmän jäsenille sallitut liikunnan harrastamisen muodot; henkilö saattaa kokea, että tietty liikuntapaikka ei ole hänen saavutettavissaan muista käyttäjistä johtuen.
Yhteenveto: saavutettavuutta ei pidä tarkastella suppeasti
Sosiaalisen ulottuvuuden ja muiden vaikeasti noteerattavien saavutettavuuden ulottuuksien (ks. Kuva 1) huomioon ottaminen johdattelee muodostamaan laaja-alaista ymmärrystä väestön liikuntakäyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä. Saavuttavuuden käsitemääritelmiin ja niiden soveltamiseen perustuva ymmärrys puolestaan luo varteen otettavan viitekehyksen liikuntapolitiikan ja julkisen liikuntapalvelutarjonnan arvioimiselle ja suunnittelulle. Edellä tehtyjen käsitemääritelmien kääntäminen arviointikriteeristöiksi tai suunnitteluohjeiksi ohjaa muun muassa seuraavanlaisiin kysymyksenasetteluihin ja arviointitehtäviin: Missä määrin asuinalueen liikuntapalvelutarjonta ja liikkumisympäristöjen spatiaalinen saavutettavuus määrittelee asukkaiden ja eri väestöryhmien liikunnan harrastamista, liikkumista ja ylipäätään fyysistä aktiivisuutta? Missä määrin liikunnan harrastaminen on riippuvaista ryhmäjäsenyyksistä ja liikunnan harrastamista tai arkiliikkumista tukevien sosiaalisten siteiden vähäisyydestä? Missä määrin asuinalueelle kohdennetun liikuntapalvelutarjonnan kehittämisessä tulisi keskittyä toimenpiteisiin, joilla lisätään liikuntapalveluiden sosiaalista saavutettavuutta tietyissä väestöryhmissä? Millaiset toimenpiteet ovat keskeisiä lisättäessä liikuntapalveluiden sosiaalista saavutettavuutta? Tulisiko koko väestön fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen tähtäävässä liikuntapolitiikassa painottaa uudella tavalla liikuntapalveluiden ja ylipäätään liikunnallisen elämäntavan sosiaalista saavutettavuutta lisääviä toimenpiteitä?
Liikuntapalveluiden ja liikunnallisen elämäntavan saavutettavuuden parantamisessa ei ole kyse vain paikkojen suunnittelusta, vaan ihmisten välisten suhteiden hallinnasta, tasa-arvoisuuden edistämisestä ja sosiaalisen pääoman levittämisestä, eli käytännössä toiminnasta, jota jo nykyään tehdään esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, kouluissa, järjestöissä ja erilaisissa projekteissa. Äärimmillään sosiaalisen saavutettavuuden lisääminen vaatii syrjäytyneiden/syrjäytettyjen ihmisten ”hukattujen” sosiaalisten kompetenssien ja toiminnallisuuden palauttamista, jolloin on selvää, että yksilöiden sosiaalisen pääoman tukemisella on suurempi merkitys kuin fyysisten olosuhteiden tarjonnalla. Selvää on, että sosiaalisen saavutettavuuden parantaminen edellyttää kuntalaisten ja väestöryhmien osallistamista liikuntapalveluiden kehittämiseen.
Lisäksi on tärkeää jatkaa valtion ohjauksessa olevia hankkeita kuten esimerkiksi harastamisne malleja, joilla tuetaan kuntien maksuttoman harrastustoiminnan kehittämistä ja toteuttamista. Lisäksi on tärkeää kehittää kuntien asukkailleen tarjoamaa liikuntaneuvontaa kaikille ikäluokille.