Kenen pääkaupunki Jerusalem on? Huippuyksikön tutkijat avaavat kaupungin historiaa

Kirjoittanut Paavo Huotari

Jerusalem on jälleen ajankohtaisen keskustelun keskipisteessä. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lausunto Jerusalem on Israelin pääkaupunki, tämä ei ole enempää eikä vähempää kuin tosiasian tunnustamista (6.12.2017) on herättänyt närää kansainvälisessä yhteisössä. Päivänpolttavan politiikan lisäksi keskustelu sivuaa Israelin muinaishistoriaa ja erityisesti Jerusalemin historiallista perustamista. Useissa kannanotoissa esitetään, että Jerusalem olisi ollut Israelin pääkaupunki jo 3000 vuotta. Kuningas Daavid mainitaan säännöllisesti Jerusalemin perustajana. Keskustelin näistä Suomen Akatemian huippuyksikön ”Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” jäsenten Juha Pakkalan ja Kirsi Valkaman kanssa.

Arkeologisten löytöjen ja Vanhan testamentin tekstien ristivetoa

Helsingin yliopiston eksegetiikan ja Raamatun heprean yliopistonlehtori Juha Pakkala on perehtynyt Israelin ja Juudan kuningasajan historiaan sekä Israel-Palestiinan arkeologiaan. Kysyin Pakkalalta mitä hän ajattelee väitteestä, että Jerusalem on ollut juutalaisten pääkaupunki jo 3000 vuotta. ”Jerusalem on ollut modernin Israelin pääkaupunki vuodesta 1948. Sitä ennen Jerusalem oli Juudan kuningaskunnan pääkaupunki kuningasajalla, ehkä 900-luvulta vuoteen 587 eaa. Eikä ole syytä unohtaa makkabealaisaikaa vuodesta 140 vuoteen 37 eaa., jolloin Jerusalem oli Makkabealaisvaltion pääkaupunki. Näillä kolmella ei ole poliittista yhteyttä keskenään, vaikkakin sellainen yhteys usein pyritään löytämään”, Pakkala vastaa.

Entä voiko uskonnolla olla omaa pääkaupunkia? Pakkalan mukaan Jerusalemia voidaan pitää juutalaisten pääkaupunkina samoin kuin Roomaa katolilaisten pääkaupunkina, jos uskonnoilla ylipäänsä on pääkaupunkeja. Vanha testamentti yhdistää uskonnon Jerusalemiin ja myöhempi juutalainen traditio on pyrkinyt pitämään yhteyttä yllä. Tosin juutalaisuus on syntynyt aikaisintaan 500-luvulla eaa. eli Juudan kuningaskunnan tuhon jälkeen. Siksi pitäisi ennemmin puhua juutalaisten pääkaupungista 2500 vuoden ajalta.

Jerusalemia voidaan pitää juutalaisuuden pääkaupunkina, jos uskonnoilla ylipäänsä ajatellaan olevan pääkaupunkeja.

Miten tulisi suhtautua väitteeseen, että kuningas Daavid on Jerusalemin perustaja? ”Vanhan testamentin mukaan Daavid valloitti Jerusalemin siellä aikaisemmin asuneilta jebusilaisilta. Kaupungin nimikin oli ollut Jebus. Tosin Jerusalem tunnettiin nimellä Urusalim jo myöhäispronssikaudella, noin 350 vuotta ennen Daavidin oletettua elinaikaa. Mikäli Vanhan testamentin tekstiä pidetään näiltä osin luotettavana, Daavidia voisi luonnehtia pikemminkin Jerusalemin valloittajaksi”, Pakkala pohtii.

Paljon vaikeampi kysymys on Daavidiin liitettyjen tarinoiden historiallisuus. Pakkalan mukaan Daavid-niminen henkilö on varmaan elänyt joskus varhaisella kuningasajalla. Pelkällä nimellä ei kuitenkaan tee paljoa. ”Pidän epätodennäköisenä, että Daavid olisi valloittanut suuren osan Israel-Palestiinaa ja jopa lähialueita. On kuitenkin mahdollista, että varhaisella kuningasajalla oli Daavid-niminen sotapäällikkö, joka syöksi kuningas Saulin vallasta, nousi itse valtaan ja sai valtaansa Jerusalemin sekä ympäröivän Juudan vuoristoalueen”, hän sanoo. Ei ole kuitenkaan helppoa erottaa varhaisia tarinoita myöhäisistä legendoista. Pakkala ajattelee, että osa Samuelin kirjoissa olevista tarinoista voi jopa pohjautua tälle ajalle. Osa tarinoista on voinut alun perin liittyä toiseen henkilöön. ”Ei ole harvinaista, että erilaisia muiden tekemiä sankaritekoja liitetään tärkeäksi nousseelle henkilölle”, Pakkala miettii.

”Jerusalemin arkeologisia löytöjä on liian usein tulkittu Vanhan testamentin valossa”

Keskustelun ytimessä on usein arkeologiset kaivaukset ja löytöjen tulkinta. Vanhan testamentin tekstien ja arkeologisten löytöjen kytkeminen toisiinsa on kuitenkin vahingollista. Pakkala korostaa molempien riippumattomuutta: ”On tärkeä tarkastella jokaista kysymystä erikseen ilman ennalta annettua mallia. Vanhan testamentin tekstiä ei tulisi käyttää linssinä tulkita muuta evidenssiä.” Ongelma on ilmeinen, kun tarkastellaan Israelin kuningaskunnan varhaisvaiheita, eli Daavidin ja Salomon aikaa: ”Jerusalemin arkeologisia löytöjä on liian usein tulkittu Vanhan testamentin valossa. Ideaalitapauksessa tulisi ensin muodostaa kuva Jerusalemista vain arkeologian avulla ja myöhemmin katsoa, miten se korreloi Vanhan testamentin antaman kuvan kanssa”, hän selventää.

Pakkalan mukaan Vanhan testamentin tekstiä ei silti tule väheksyä historiallisena lähteenä. Vaikka tekstit sisältävät voimakkaan teologisia tulkintoja, taustalla on paljon yksityiskohtaista tietoa muinaisesta Jerusalemista, Israelista ja juutalaisuuden synnystä.

Miten tulisi suhtautua Vanhan testamentin antamaan kuvaan, että Jerusalem oli suuren valtakunnan pääkaupunki? ”Tämän suhteen tulisi olla kriittinen, koska se sopii huonosti, mitä ajan historiasta muuten tunnetaan”, Pakkala päättää. Jerusalem oli pienen Juudan kuningaskunnan pääkaupunki, joka kasvoi huomattavasti, kun assyrialaiset tuhosivat Israelin kuningaskunnan 700-luvun lopulla eaa. 600-luvulta lähtien Jerusalem oli selkeä alueellinen keskus, jossa asui 10–20 prosenttia Juudan asukkaista.

Jerusalemin temppelin tuhoutuminen on muovannut juutalaista uskontoa

Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Kirsi Valkama on tutkinut Jerusalemin tuhoutumista ja sen jälkeistä Juudan pakkosiirtolaisuutta 500-luvulla eaa. Valkama tiivistää Jerusalemin merkityksen juutalaisuudelle: ”Jerusalemilla on ennen kaikkea valtava symbolinen merkitys juutalaisuudessa. Se on pyhä kaupunki, johon liittyvää uskonnollista kaipausta kuvataan niin Vanhassa testamentissa kuin myöhemmissä teksteissä. Välillä se näyttää kohdistuvan kaupunkiin välillä erityisesti siellä olleeseen temppeliin”. Mikä merkitys Jerusalemin temppelillä on ollut? ”Jerusalemin temppeli oli, ja symbolisesti on, juutalaisen uskonnon pyhin paikka. Vaikka Jerusalemin temppeliä ei ole ollut kahteen tuhanteen vuoteen, on sen sijainti säilyttänyt pyhyytensä ja konkreettisesti toisen temppelin aikaisen tukimuurin jäänteet, eli Länsimuurin. Länsimuuri on ollut juutalaisten rukouspaikka jo vuosisatojen ajan”, hän valaisee. ”Kaikki temppelialueeseen jotenkin kytkeytyvät arkeologiset löydöt herättävät valtavasti kiinnostusta.”

Valkaman mukaan Jerusalemia on tuhottu lukuisia kertoja, mutta kahdella tuhoutumisella on ollut merkittävä vaikutus juutalaisen uskonnon muovautumiseen. Babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin kaupungin vuonna 587 eaa. ”Tämä oli Juudan kuningaskunnan loppu. Tapahtumaa pidetään myös rajana, jonka jälkeen muinaisisraelilainen uskonto alkoi muodostua siksi mitä kutsutaan juutalaisuudeksi. Jerusalemin tuhon sekä kuninkaan ja kuningaskunnan menettämisen syitä on käsitelty monissa Vanhan testamentin kirjoissa”, Valkama katsoo.

Länsimuuri on ollut juutalaisten rukouspaikka jo vuosisatojen ajan.

Toisen kerran Jerusalem tuhoutui osittain vuonna 70 jaa., kun roomalaiset Tituksen (tuleva keisari) johdolla polttivat Jerusalemin temppelin. Valkaman mukaan molemmille valtauksille on yhteistä se, että temppeli tuhottiin, kaupunki hävitettiin poikkeuksellisen aggressiivisesti, ja suurin osa Jerusalemin väestöstä kuoli tai vietiin pakkosiirtolaisuuteen ja vankeuteen. ”Vuosittain vietettävänä Tisha beav (yhdeksäs av-kuuta) paastopäivänä muistetaan yhä Jerusalemin ensimmäisen ja toisen temppelin tuhoa”, Valkama kertoo.

”Temppeli on monenlaisen uskonnollisen kaipauksen kohde”

Mutta miten muinainen Jerusalemin temppeli ja ennen kaikkea sen tuhoutuminen voivat vaikuttaa vielä nykyään? ”Temppeli on monenlaisen uskonnollisen kaipauksen kohde ja eräät uskonnolliset ääriryhmät suunnittelevat kolmannen temppelin rakentamista temppelivuorelle, jolla Kalliomoskeija ja Al-Aqsan moskeija nyt sijaitsevat”, Valkama selventää. Hänen mukaan temppelin muistaminen Jumalan asuinsijana pitää yllä sidosta konkreettiseen maantieteelliseen sijaintiin, joka koetaan merkittäväksi ja omaksi. Muiden myöhempien temppelien tai nykyisten moskeijoiden läsnäolo ei vähennä sen uskonnollista merkitystä juutalaisuuden piirissä.” ”Ensi vuonna Jerusalemissa” toistetaan joka vuosi pääsiäisen Seder-aterian loppupuolella sekä suuren sovintopäivän, Jom Kippurin lopetusjumalanpalveluksen loppuosassa”, hän kertoo. Kaupunkia ei voi unohtaa.

Valkaman mukaan Jerusalemin toisen temppelin jälkeinen historia sivuutetaan turhan helposti, vaikka kyse on lähes kahdentuhannen vuoden ajanjaksosta. Sen aikana kaupunki on ollut erityisen tärkeä myös kristityille ja muslimeille.

Sarjan toinen osa ”Jerusalem, Islam ja varhaiskristillisyys” ilmestyy helmi-maaliskuussa 2018.

Jeesuksen syntymäkirkko.

Scribal Transpositions in the Biblical Text May Indicate Changes in Theology

By Ville Mäkipelto, Timo Tekoniemi, and Miika Tucker

Many texts in the Bible have been preserved in manuscripts that hold different sequences for the same texts. These differences are due to the ancient scribal practice of transposing textual units during the copying of texts. Our collaborative article concludes that these transpositions were often motivated by changes in the ideology and theology of the scribes and their communities. 

Our article presents a text-critical study of three documented cases of large-scale transpositions in the textual witnesses to the Hebrew Bible. The method used by scribes to transpose textual units was either by swapping two adjacent units with each other or by relocating a single unit into an entirely different location in the text. Transpositions would often create textual discrepancies at the seams of the intrusion. Sometimes these were left to be, but sometimes they occasioned a series of compensatory revisions to smoothen out the rough edges left in the text. The transpositions vary in their length and nature, but all are in some way related to theological reasons.  

The book of Joshua preserves a tradition which claims that, after the conquest of the city of Ai, Joshua built an altar at Mt. Ebal and undertook a ritual reading of the law with the Israelites (Josh 8:30–35). The position of this tradition after the destruction of Ai is due to secondary swapping of the text with the following verses (Josh 9:1–2). It can be shown from textual details that, in the last centuries BCE, theologically motivated rewriting took place behind the Hebrew textual tradition that is now usually held as the authoritative Hebrew Bible (Masoretic text = MT). The swapping was likely related to this rewriting motivated by the growing importance attributed to Gilgal as the central camp of Joshua and the wish to present the capture of Ai as a more divinely led campaign. The earlier sequence is preserved by the Septuagint (LXX). Moreover, in one Qumran scroll parts of the text are transposed earlier in the narrative of Joshua in order to fulfill commandments found in the book of Deuteronomy. 

In 1 Kings, the relocating transposition of the regnal narrative of Judah’s pious king Jehoshaphat (22:41-51 MT/16:28a-h LXX) has incited debate for over a century. While many have noted that the transposition is linked to chronological changes between the two versions, less attention has been given to the theological changes this relocation reflects. In 2 Kgs 3:14 there is a remarkable difference between the LXX and MT editions concerning the name of the Judahite king, whom the prophet Elisha is said to “hold in high regard.” In MT this king of Judah is the unproblematic Jehoshaphat, but in the original LXX this king is the evil Ahazyah, grandson of Ahab (2 Kgs 8:18). It is likely that this theologically awkward LXX reading was noticed by a reviser behind MT, who saw it as inapproppriate for a revered prophet and pupil of Elijah, the greatest prophet of all time, to respect an evil king. However, since in the more original LXX chronology Jehoshaphat dies already before the story told in 2 Kgs 3, the later reviser was forced to also move Jehoshaphat’s reign closer to this story.  

The relocating transposition of the oracles against the nations (OAN) in Jeremiah from the middle of the book (LXX) to the end (MT) reflects a shift in the text towards a more favorable outlook for the exiled community of Judean refugees in Babylon. The sequence of texts in the LXX ends dismally for the Judean refugees: Jerusalem is destroyed and its people exiled; The remaining refugees flee to Egypt against the will of YHWH, who subsequently condemns them; And finally the book ends with another retelling of the destruction of Jerusalem. By transposing the OAN to the end of the book, the MT shifts the focus away from the condemnation of the Judeans towards the condemnation of the other nations. The oracle against Babylon assumes a climactic role in the text that hightens expectations for the salvation of Israel and the demise of its conqueror. The relocation of the oracles from the middle of the book to its end has brought about a series of compensatory revisions. The most obvious of these is Jer 25:14 in the MT, which stands as a “patch” in the place where the OAN used to be located. Other such revisions are found both in Jer 25 and within the OAN themselves. 

“Transposition was one of the key editorial techniques in the repertoire of the creative ancient Jewish scribes.”

As shown by the article, scribal interventions have left their traces in the variant manuscript traditions witnessing to the many books of the Hebrew Bible. By studying these traces carefully, we can gain a better understanding of changes that took place in the history of the Bible. Transposition was one of the key editorial techniques in the repertoire of the creative ancient Jewish scribes. When one analyzes the traces of transpositions, together with other scribal changes, it is possible to formulate plausible hypotheses on the early history and changes in Jewish and Christian thought and traditions. 

The articleLarge-Scale Transposition as an Editorial Technique in the Textual History of the Hebrew Biblewas published in the newest volume of the peer-reviewed journal TC: A Journal of Biblical Textual Criticism. The article is open access and can be read here: http://rosetta.reltech.org/TC/v22/TC-2017-M%C3%A4kipelto-Tekoniemi-Tucker.pdf. 

Upcoming workshop: “The Persian Empire, the Social Sciences, and Ancient Historiography”

The workshop “The Persian Empire, the Social Sciences, and Ancient Historiography” takes place at the University of Helsinki 9–11 January 2019. It is co-sponsored by the Centre of Excellence in Changes in Sacred Texts and Traditions and the Centre of Excellence in Ancient Near Eastern Empires.

Studying the first Persian Empire (550 – 330 BCE) is both frustratingly immense and too restrictive, with extant evidence often not directly answering the questions we wish to ask of it. For social and cultural dynamics, very careful methodology is necessary to tease out more sophisticated understandings. However, it is no longer sufficient merely to mine existing theory that appears to be adaptable; rather, ancient historians need better integration in the broader social scientific discourse. Therefore, the purpose of this workshop is twofold: 1) for ancient historians to engage with cutting edge social scientific work and find new, potentially fruitful angles; 2) to contribute to the development of social scientific theory through the ancient evidence.

The workshop intends to bring together historians and social scientists, to discuss how theory and historical data can be better brought into dialogue—and to explore ideas for potentially fruitful new angles and collaborations

The keynote speakers will be Prof. Charis Bouteri (Sociology, Paris), Prof. Eve Caroli (Economics, Paris), and Prof. Bruce Bueno de Mesquita (Political Science, NYU).

Call for papers open

There is now a call for paper proposals for the workshop under the headings of sociology, economics, and political science, each day focuses on two general themes. For the sociology session we invite papers exploring social networks and social authority; for the economics session we invite papers on taxation and forced labor and forced migration; for the political science session we invite papers exploring imperial administration and elite identity.

Each day of the workshop will begin with a keynote lecture with discussion, followed by workshop of pre-circulated papers on the day’s themes, followed by a response and wider thematic discussion. It is our sincere hope that this format will enable as much evidence-based discussion of the theoretical issues as possible, as well as lay some groundwork for future collaboration between historians and social scientists.

Abstracts for 20-30 minute summarized papers should be submitted by 4 May 2018. Please indicate in the abstract the field heading (sociology, economics, or political science) and theme or themes. Abstracts should be submitted in pdf to jason.silverman@helsinki.fi. Accepted proposals will need to submit a draft paper for circulation to workshop participants before 15 December 2018. Abstracts from PhD candidates as well as senior scholars, and both historians and social scientists are warmly welcomed. Since the purpose of the workshop is exploratory and methodological, it is not envisioned that this event will result in an edited volume.

 

Date Beer: Brew It like the Ancient Babylonians

By Tero Alstola.

Barley beer and grape wine have a history of thousands of years in the ancient Near East. However, neither of these was the favourite alcoholic drink of the ancient Babylonians in the first millennium BCE. Instead, a beverage fermented from the fruit of the date palm was widely consumed, and ancient records from Babylonia constantly refer to its production and resale in pubs or taverns. This blog post introduces this ancient drink and describes an attempt to produce it using a 2,000-year-old recipe.

Although the research literature tends to call it “beer”, the beverage is actually closer to cider. It is produced from fruit and water and fermented using natural yeast in the dates. However, as the term “date beer” is widely used in Assyriology, it is employed in this blog post as well.

The ancient Babylonians themselves have not provided us with an actual recipe for brewing date beer. However, we do know that in addition to water and dates, a plant called kasû – perhaps dodder – was sometimes added to the beer. Despite the lack of recipes written in Babylonian, we have a date beer recipe from antiquity, recorded by the pharmacologist Dioscorides in the first century CE. According to Dioscorides, date beer was brewed using dates and water which were put into a cask and let ferment for ten days. On the eleventh day, the beverage was ready to be consumed.

Only unpasteurised dates and water was used for brewing the ancient drink.. Picture by Tero Alstola.

In order to taste the daily life of the Babylonians, we utilised Dioscorides’s recipe to produce date beer using ancient methods. We used only two ingredients, dates and tap water. Because fresh dates were not available, we decided to use dried ones instead. This may have been the case in Babylonia as well, because the date harvest took place in autumn but date beer was apparently consumed all year round. Because the fermentation process is caused by the natural yeasts in the date fruit, we used unpasteurised dates without preservatives.

Five decilitres of dried, seedless dates were mashed and put into a small plastic bucket. One litre of water was added, but the ingredients were not stirred. The bucket was covered with a tight lid and placed on the bathroom floor with underfloor heating. It is important to pay attention to the cleanness of the kitchen utensils used, as harmful microbes can ruin the beer.

Mashed dates and a liter of water. Picture by Tero Alstola.

 

The bucket was left intact for eleven days. Picture by Tero Alstola.

The bucket was left intact until the eleventh day. Then the lid was opened and the liquid was filtered in order to remove the date mash from the beer. We experienced some difficulties in the filtering process, which were caused by the thickness of the substance. We therefore recommend first removing the date mash from the bucket and letting the liquid settle so that solids sank to the bottom. Thereafter one can pour the uppermost, clear layer of date beer through a filter. This should result in an easy filtering process and more beautiful beverage.

The mash after fermentation. Picture by Tero Alstola.

We tasted the date beer immediately after filtering because it does not keep well. The beverage had a yellow, cloudy colour and fruity, acidic taste. The sweetness of the dates was gone, and the beverage tasted more like dry cider. Surprisingly, the brownish-greyish mixture of dried dates and water had turned into a beautiful, tasty drink.

Finally, a word of caution is in order: several ancient records refer to terrible headaches caused by date beer. The reader is advised to brew and drink responsibly.

The beautiful final product. Picture by Tero Alstola.

 

Further reading:

Magen Broshi, “Date Beer and Date Wine in Antiquity”, Palestine Exploration Quarterly 139 (2007), pp. 55–59.

Seth C. Rasmussen, The Quest for Aqua Vitae: The History and Chemistry of Alcohol from Antiquity to the Middle Ages (Cham: Springer, 2014).

Marten Stol, “Beer in Neo-Babylonian Times” in Lucio Milano (ed.), Drinking in Ancient Societies (Padova: Sargon, 1994), pp. 155–183.

Global and local cul­ture in­ter­mingled in the Middle East in An­tiquity

The research project Globalization, Urbanization and Urban Religion in the Eastern Mediterranean in the Roman and Early Islamic Periods studies the urbanisation, urban culture and the interactions between cities and their surrounding rural areas in the Eastern Mediterranean during antiquity.
The project, which recently was awarded funding from the Nordic research funding body NOS-HS, combines the research interests of classical historians, scholars of Islam, archaeologists and theologians. Dr. Raimo Hakola, a Senior Researcher in the CSTT, will co-direct this project together with colleagues from the Universities of Aarhus (Prof. Rubina Raja) and Bergen (Profs. Simon Malmberg and Eivind Seland).
The Nordic funding will be used to arrange three interconnected multidisciplinary workshops in the period 2018-2020. The first one will be held in Helsinki during the autumn of 2018.
For further information, read the full article here.

Muinaisen Lähi-idän tutkimus laajasti esillä Yliopisto-lehdessä

Uusimmassa Yliopisto-lehdessä julkaistiin laaja juttu, jossa käydään läpi Lähi-idän historiaa, perintöä ja nykytilaa. Juttua varten on haastateltu “Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” -huippuyksikön johtajaa Martti Nissistä sekä tiimi 1:sen jäsentä Saana Svärdiä. Artikkelissa on esillä myös Svärdin johtama uusi huippuyksikkö Muinaisen Lähi-idän imperiumit. Lisäksi Helsingin yliopiston seemiläisten kielten ja kulttuurien professori Hannu Juusola on jutussa mukana.

Yliopisto-lehden artikkelin “Lähi-idän menneisyys on loistava – miksi sieltä tulee nykyään niin huonoja uutisia?” voi lukea avoimesti verkosta.

Queering Qohelet

By Marika Pulkkinen.

During the last decades, the LGBTI (Lesbian, Gay, Bisexual, Transgendered/transsexuality, Intersexed) movement and queer activists have focused on pragmatic issues such as same-sex marriage and rights for adoption for couples living in a same-sex partnership or marriage. The debates on these issues tend to center on questions of kinship: how do the current civil legislations around the world correspond to the reality in which many LGBTI people live? In biblical studies, the interpretation of specific passages that have been used to deny these rights have gained overwhelming attention.

Nevertheless, recent studies from queer hermeneutic perspectives have shifted in tone from apologetic to more descriptive, which in my view seems liberating. Not only the texts that have been used in these debates, but also other biblical texts are currently under examination. One possible way to read the ancient texts is to focus on the aesthetics from the embodied perspective. For instance, José Esteban Muñoz’s study Cruising Utopia. The Then and There of Queer Futurity (NYU Press, 2009) aims at construing or imagining a utopic queer future that is built on the past reality of the LGBTI people. Muñoz formulates his scope in almost eschatological tones: “[q]ueerness is not yet here. Queerness is an ideality. […] We may never touch queerness, but we can feel it as the warm illumination of a horizon imbued with potentiality. We have never been queer, yet queerness exists for us as an ideality that can be distilled from the past and used to imagine a future. The future is queerness’s domain.” (2009, 1).

This study can be seen as a counter force for Lee Edelman’s No Future. Queer Theory and the Death Drive (Duke University Press, 2004), which is also a study from a queer reading perspective. The study views the queer present as by definition lacking a future. Edelman criticizes heteronormative reproductive futurism. For him, “queerness names the side of those not ‘fighting for the children,’ the side outside the consensus by which all politics confirms the absolute value of reproductive futurism.” (2004, 3). Edelman uses the capitalized ‘Child’ “[…] as the emblem of futurity’s unquestioned value and purpose […]” (2004, 4).

In 2017 SBL annual meeting in Boston, the program unit of LGBTI/Queer hermeneutics chaired by professor Joseph A. Marchal (Ball State University) arranged a book review panel of Lee Edelman’s No Future, as well as an open call for papers reading the Book of Ecclesiastes from the perspective of queer experience and queer theory. The book of Ecclesiastes have been read from various queer hermeneutical perspectives (see, e.g., Jennifer Koosed 2006, cf. also the literature listed in her chapter in The Queer Bible Commentary). Particular attention has been paid to Qohelet’s “latent homosexuality” (cf. Frank Zimmermann, The Inner World of Qohelet, 1973). Taking a different path, Jared Beverly‘s presentation (Chicago Theological Seminary) explored Qohelet in dialogue with Lee Edelman’s No Future (2004), focusing on Edelman’s critique of “the (heteronormative) investment in the future that necessitates the sacrifice of (queer) present,” as Beverly put it. Qohelet is seen as lacking the view which is predominant elsewhere in the Hebrew Bible: a positive emphasis on the future through reproduction. Beverly sums up in his abstract that Qohelet’s “[…] perspective does not invest in the figure that Edelman calls ‘the Child’ because all of one’s investment in the future is ultimately futile anyway […].” Hence, Qohelet’s advice to enjoy the present (8:15) can be viewed in light of the tone of queer temporality.

The papers presented in the LGBTI/Queer hermeneutics section were firmly engaged in concepts used in the cultural studies as well as the recent phenomena and products of popular culture. In addition, the theoretical framework behind the papers was based on critical theory, semiotics, and poststructuralism. The discourse seemed to alienate a scholar like me who is more accustomed to take part in conversations of more textually (rather than theoretically) orientated approaches, but is also enough informed by the cultural gap between these approaches to not ask entirely naïve questions. This alienation prevented me from inquiring, e.g., how to locate a queer experience of parenthood? Are the LGBTI parents not part of “reproductive futurism”? Perhaps this kind of questions will be discussed more profoundly next year, as the program unit of LGBTI/Queer hermeneutics has a call for papers for formulating interpretive methods that emerge from the diversity of LGBTI/Q experience and thought focusing on kinship in SBL annual meeting 2018.

For further reading:

Jeremy Punt 2011, “Queer Theory, Postcolonial Theory, and Biblical Interpretation: A Preliminary Exploration of Some Intersectio” in Bible Trouble: Queer Reading at the Boundaries of Biblical Scholarship. Ken Stone & Theresa Hornsby (Eds.). Society of Biblical Literature: Semeia Studies. Atlanta, 2011, 321–341.

Jennifer L. Koosed, “Ecclesiastes/Qohelet” in The Queer Bible Commentary. Deryn Guest, Robert E. Goss, Mona West & Thomas Bohache (eds.) London: SCM Press, 2006, 338–355.)

Cover image: Frieze on the Royal Albert Hall depicting Qohelet 9:1, by GeographBot: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Frieze_on_the_Royal_Albert_Hall_-_geograph.org.uk_-_1430602.jpg.

 

Conceptions of Virtue in Early Judaism

University of Helsinki Research Funds has granted funding for a three-year long research project titled “Conceptions of Virtue in Early Judaism” directed by CSTT team 4 member Elisa Uusimäki. Also Sami Yli-Karjanmaa from team 4 and Anna-Liisa Tolonen from the Centre of Excellence Reason and Religious Recognition take part in the project.

The project asks what virtue (i.e., human behaviour regarded as morally valuable) meant for ancient Jews. How did they discuss and practise virtue? According to Uusimäki, her team fills a research gap by analysing conceptions of virtue in early Jewish literature (ca. 350 BCE – 150 CE).

– Scholars have typically sought for the historical roots of virtue discourse in Greek philosophical sources. Jewish sources can no longer be ignored, however, if the diversity of the Mediterranean virtue discourses is taken seriously, Uusimäki explains.

– This project demonstrates the cultural variety of such discourses, thus enabling dialogue between biblical, religious, and Greco-Roman studies.

Congratulations to Elisa and her team!

Näkijänaisia: Haastattelussa Hanna Tervanotko

Kirjoittanut Hanna Vanonen.

Naapureita ärsytti mutta Hanna Tervanotko innostui: postiluukusta oli taas kolahtanut selvänäkijän esittelylehtinen yhteystietoinen! Ei teologian tohtori Tervanotkokaan varsinaisesti selvänäkijän palveluita kaivannut – mutta hänelle lehtiset olivat osoitus siitä, että oma antiikista kumpuava tutkimusaihe edelleen elää ja voi hyvin.

”Työssäni tutkin sitä, miten antiikin ihmiset koettivat päästä selville jumalallisen tahdosta”, Tervanotko selittää. ”Raamatussa Jumala tyypillisesti ilmoittaa tahtonsa suoraan tai profeettojen kautta mutta tahtoa kyseltiin myös muilla tavoin ja erilaisia apuvälineitä hyödyntäen.” Selvänäkijän palvelut ovat Tervanotkon mukaan vain yksi esimerkki siitä, että kiinnostus jumalallisen suunnitelman tai kohtalon selvittämiseen ei ole laantunut vieläkään: ”Nykyäänkin on karismaattisia henkilöitä, jotka esiintyvät näyttävästi jumalallisen tahdon asiantuntijoina. Tällaiset henkilöt saattavat kertoa hallitsevansa erilaisia menetelmiä, joilla jumalallista tahtoa voidaan ennakoida tai jopa manipuloida. Kuten antiikissa, myös meidän ajassamme on paljon epävarmuutta. Siksi ihmisiä kiinnostaa, miten eri tavoin ennalta tuntemattomaan tulevaisuuteen voi varautua”, Tervanotko pohtii.

Hanna Tervanotkon oma tulevaisuus näyttää tällä hetkellä hieman vähemmän tuntemattomalta kuin vaikkapa vuosi sitten. Hän on vastikään aloittanut apulaisprofessorin työssä. Uusi työpaikka on uskontojen tutkimuksen laitoksella McMasterin yliopistossa Kanadassa.

”Kun olen tähän saakka tehnyt työtä pääasiassa apurahatutkijana, on mahtavaa suunnitella työtä ja rakentaa yhteistyöverkostoja pitkällä aikajänteellä”, Tervanotko iloitsee. Uuteen työhön kuuluu niin tutkimusta, opetusta kuin yliopistohallintoakin. Opettajana Tervanotko vastaa vuosittain kolmesta perustason kurssista ja yhdestä pitemmälle edistyneiden seminaarista. ”Onnekseni voin yhdessä kollegoitteni kanssa päättää opetusohjelmasta ja siten pystyn myös vaikuttamaan siihen, mitä opetan. Olen erityisesti innostunut opiskelijoiden ohjauksesta ja yritän parhaani mukaan soveltaa sekä eurooppalaisen että amerikkalaisen systeemin parhaita puolia”, hän kertoo.

“Kuten antiikissa, myös meidän ajassamme on paljon epävarmuutta. Siksi ihmisiä kiinnostaa, miten eri tavoin ennalta tuntemattomaan tulevaisuuteen voi varautua”, Hanna Tervanotko.

Tutkimuksen osalta Tervanotko jatkaa profetioiden, ilmoituksen ja jumalallisen tahdon kysymysten parissa: ”Tänä syksynä olen pohtinut erityisesti tekstien asemaa ilmoituksen välineenä: sitä, miten jo olemassa olevaa kirjoitusta lukemalla ja uudelleen tulkitsemalla katsottiin saatavan ’uutta’ tietoa tulevista tapahtumista.” Tervanotko on vastikään kirjoittanut artikkelin hahmoista, jotka tulkitsivat olemassa olevia kirjoituksia sekä antiikin kreikkalaisessa että juutalaisessa konteksteissa. ”On kiinnostavaa, että tämä menetelmä on ahkerassa käytössä myös nykyaikana! Kaikkein arkisimpia esimerkkejä tästä lienevät saarnat, jotka nousevat Raamatun teksteistä. Niissä pohditaan eri tavoin antikin tekstin merkitystä tälle ajalle”, hän toteaa.

Työ apulaisprofessorina on erityinen ilonaihe siksikin, että akateemisessa ympäristössä uusia työpaikkoja avautuu vuosittain vähän. Aiemmin Brysselissä asuneelle Hanna Tervanotkolle työnhakualue oli itsestään selvästi koko kansainvälinen akateeminen maailma. ”Kun Suomen Akatemian tutkijatohtorikauteni lähestyi loppuaan, hain erilaisia avoinna olevia paikkoja. Prosessi oli raskas, koska jokainen työnhaku kysyy hiukan erilaisia versioita ansio- ja julkaisuluettelosta, hakukirjeestä ja suosituksista. Lisäksi Pohjois-Amerikassa pyydetään usein erilliset esseet, joissa hakija kertoo visioistaan koskien opetusta ja tutkimusta”, Tervanotko selvittää.

Kun hän oli papereitten kautta selvinnyt jatkoon McMasterin hakuprosessissa, häntä haastateltiin kahteen otteeseen. ”Ensimmäinen haastattelu tapahtui Skypen kautta, ja tämän jälkeen virantäyttökomitea lennätti minut päiväksi kampusvierailulle. Haastattelun ohella vierailuun kuului tapaamisia tulevien kollegoitten, opiskelijoiden ja yliopiston johtoportaan kanssa. Minun piti lisäksi pitää tutkimusalaani liittyvä esitelmä.” Jännittävä päivä oli niin työntäyteinen, että Tervanotko ihmettelee vieläkin siitä selviytymistä. ”Aikaerokin tietysti väsytti. Mutta toisaalta päivä osoittautui huippukiinnostavaksi! Oli ainutlaatuista päästä tutustumaan uuteen akateemiseen työskentely-ympäristöön niin läheltä ja itsekin ’haastattelemaan’ mahdollisia tulevia työtovereita. Samalla sain todella pohtia, saattaisinko itse sopia työyhteisöön uudeksi jäseneksi.”

Huippuyksikössä työskentely on antanut Hanna Tervanotkolle hyvät eväät kansainvälisen tutkijanuran luomiseen. ”Huippuyksikössä olen hahmottanut entistä selvemmin, että uusi tieto syntyy aina keskustelun kautta. Joskus keskustelua käydään julkaisujen kautta, mutta huippuyksikkö on mahdollistanut säännöllisen ja usein kasvotusten tapahtuvan dialogin kollegoitten kanssa”, hän sanoo. Suuressa tutkijayhteisössä toimiminen on myös pakottanut sanottamaan omaa tutkimusalaa ymmärrettävästi – niin, että se avautuu myös niille, jotka eivät ole saman erityisalan asiantuntijoita. ”Nämä molemmat ovat esimerkkejä yhteistyötaidoista, joita kysytään yhä enemmän akateemisilla työmarkkinoilla”, Hanna Tervanotko painottaa.

CSTT Policy Regarding Work with Unprovenanced Antiquities

The following is the text of our policy regarding work with unprovenanced antiquities. The matter is so important that we decided to publish the policy also as a blogpost.

I. Preamble

The CSTT deplores the looting of archaeological sites, the undocumented removal of material from its context, and the illicit trade in antiquities and cultural objects. It also disapproves of the illicit falsification of antiquities and related documentation, which is something that is closely associated with the vast trade in unprovenanced antiquities. The object of this policy is to establish standards of conduct for the members of the CSTT to follow in fulfilling their responsibilities to prevent the above issues. This policy applies to all members and associate members of the CSTT

II. Policy

The CSTT acknowledges its support of the various international treaties, such as the 1954 Hague Convention, the 1970 UNESCO Convention, and the 1995 UNIDROIT Convention, and Finnish national laws intended to stop and prevent the illicit antiquities trade. Since scholars act as stewards of our common cultural heritage, the CSTT encourages its members to familiarize themselves with these treaties and laws, as they form the cornerstone of this policy and that of other professional organizations, such as the Society of Biblical Literature, the American Schools of Oriental Research, or the European Association of Archaeologists. More specifically, the CSTT endorses the guidelines as laid out in the Policy on Professional Conduct of the American Schools of Oriental Research (henceforth ASOR). The ASOR Policy is, since 2017, also adopted by the Society of Biblical Literature in their Policy on Scholarly Presentation and Publication of Ancient Artifacts.

The most important implications for the CSTT as a body, and its individual members and associate members, of supporting the ASOR Policy, follow below.

  1. The CSTT’s endorsement of the ASOR Policy implies that CSTT members and associate members refuse to participate in the trade in unprovenanced antiquities and refrain from activities that enhance the commercial value of such objects, such as publication, authentication, and/or exhibition. Unprovenanced antiquities are those which are not documented as belonging to a public or private collection before April 24, 1972, which is the date of entry into force of the 1970 UNESCO Convention, or which have not been excavated and exported from the country of origin in accordance with the laws of that country (see, e.g., Section III, part B, notes 4 and 10).
  2. CSTT members and associate members should exercise due diligence when confronted with an unknown artefact, manuscript, or other object in determining the provenance, collection history, and legality of that object.
  3. It is the responsibility of CSTT members and associate members to draw the attention of the responsible authorities to threats to, or plunder of archaeological sites, and illegal import or export of antiquities, as well as upon encountering suspect materials (see, e.g., Section III, part B, note 9).

 

In terms of research and publication, Section III, part E of the ASOR Policy lays out the main principles to which CSTT members and associate members should adhere.

  1. This means that the CSTT discourages its members and associate members from taking part in the initial publication or announcement of any object acquired by an individual or institution after April 24, 1972, which is the date of entry into force of the 1970 UNESCO Convention, or which have not been excavated and exported from the country of origin in accordance with the laws of that country.
  2. In publications and presentations, CSTT members and associate members should be transparent when introducing data of uncertain reliability or authenticity to the realm of public knowledge, particularly when research and publication involves artifacts that lack an archaeological findspot or that are illegally exported.
  3. CSTT members and associate members should also identify clearly any object that lacks an archaeological findspot in an appropriate manner in the text of the publication and the caption of its illustration.
  4. In case of publication projects started in good faith before this CSTT Policy and before the awareness of the issues connected with unprovenanced artefacts had come up in general discussion, the members of the CSTT are expected to do their best to clear the background of the object in question, and decide for their own part whether or not to finish their project and publish the artefact in question.

The Academy of Finland's Centre of Excellence, Faculty of Theology, University of Helsinki