Puolet sadasta koossa!

Opiskelijat ovat syksyn mittaan ahkeroineet kenttätöiden parissa eri puolilla Suomea, ja haastatteluja karttuu vinhaa vauhtia. Hankkeen kovalevyllä on tänään tallessa 46 Helsingin tai Tampereen kurssin opiskelijoiden keräämää haastattelua. Käytännössä puolet sadan haastattelun tavoitteesta on jo täynnä, sillä kaikki jo tehdyt haastattelut eivät vielä ole kulkeutuneet Helsinkiin asti.

Toistaiseksi talteen saaduista haastatteluista neljä on tehty ruotsiksi ja loput suomeksi. Äidinkieleltään suomen- ja ruotsinkielisten lisäksi haastateltujen joukossa on useampi venäjän, viron, englannin ja turkkilaiskielten puhuja, ja kielellisen elämäkertansa jakamaan ovat löytyneet myös muiden muassa jiddishin ja romanin osaajat. Kuitenkin monen kielivähemmistön edustajia puuttuu vielä.

Moni tähän mennessä kovalevylle talteen saatu haastattelu luonnollisestikin edustaa maantieteellisesti pääkaupunkiseutua tai Tampereen seutua, mutta iloksemme  joukossa on myös esimerkiksi Kokemäellä, Kankaanpäässä, Rovaniemellä, Jyväskylässä ja Kauhajoella asuvien haastatteluja. Vanhin tähän mennessä haastateltu henkilö on syntynyt vuonna 1921 ja nuorin 2008.

Joitakin kommelluksia tekniikan kanssa on kohdattu, mutta pääosin haastattelijat ovat selvinneet mainiosti sekä laitteiden että haastattelun sisällön suhteen. Suurin osa haastateltavista on suostunut videokuvan tallentamiseen ja antanut yhteystietonsa valokuvausta varten. Tämä tarkoittaa paljon valinnanvaraa näyttelyä varten!