Kategoria: Yleinen

Suomalaisten kielellistä elämää -kirjan julkistustilaisuus järjestettiin Helsingin yliopiston Tiedekulmassa maanantaina 7.12.2020. 

Koronatilanteen vuoksi järjestelyt olivat tiukat: ei yleisöä paikan päällä, ja esiintyjiäkin sai tulla enintään kuusi. Striimauksen kautta tilaisuutta kuitenkin pääsi kätevästi seuraamaan useampi kuin normaalioloissa. Katsojia striimauksella oli 118. Tallennetta pääsee katsomaan tämän vuoden loppuun asti tästä linkistä.

Kirjan esittely tapahtui eri tavoin, paikalla ja etänä. SKS:n Sirkka-Liisa Mettomäeltä ja hankkeen ideoijalta sekä yhdeltä kirjoittajalta Heikki Paunoselta saatiin tilaisuudessa luetut puheenvuorot.  Pirkko Nuolijärvi vastasi suomentajana Marika Tandefeltin Kotiseutu ja äidinkieli -artikkelia koskeviin kysymyksiin.

Katalin Dabóczy oli paikalla ja valotti sitä, millaisia kielivalintoja monikielisissä perheissä tehdään. Katri Priiki puolestaan osallistui tilaisuuteen videopuheenvuorolla siitä, mikä suomalaisia ärsyttää kielessä tämän aineiston perusteella.

Pia Olsson kertoi  kansatieteen ja folkloristiikan näkökulmasta sekä Aimoa käsittelevästä tapaustutkimuksesta. Pauliina Latvala-Harvilahti on Paluu kielelliselle kotiseudulle -artikkelin toinen kirjoittaja. Sakari Röysköä haastateltiin kuvaajan kokemuksista ja Aimon kuvan synnystä.

Vuoden 2019 aikana järjestetyissä näyttelyissä eri puolilla Suomea oli esillä 29 valokuvaa ja niiden vierellä lyhyt tiivistelmä kuvatun kielielämäkerrasta.  Mitä ajatuksia kuvat herättivät näyttelykävijöissä? Miten valokuvaaja päätyi ottamaan kuvat juuri tietyssä paikassa? Entä millaisia näkemyksiä itse valokuvatuilla on näyttelykuvista?

Huhtikuussa 2020 julkaistiin artikkeli taiteen ja tutkimuksen yhdistämisestä näyttelyssä.  Se on vapaasti luettavissa AFinLA-e:n verkkosivuilla.

Artikkeli pohtii valokuvien ja kielielämäkertojen yhdistämistä näyttelyksi.  Siinä valotetaan sitä, minkä tulkinnan katsojat, valokuvaaja ja itse valokuvatut antavat kuville osana kielielämäkertaa. Aineistona on näyttelyssä vierailleiden opiskelijoiden luentopäiväkirjoja, haastateltujen ja valokuvaajan taustahaastatteluita ja valokuvaajan julkisia kuvaesittelyjä.

Miten eri kielet ja niiden merkitys yksilön elämässä näyttäytyvät haastatteluaineistomme perusteella? Kielielämäkerta ja kielelliset vaiheet voi nähdä jonkinlaisena matkakertomuksena (Blommaert & Backus 2011), ja tässä esittelen joitakin havaintoja eri kielistä haastateltujen kielellisen matkan varrelta.

Moni maahanmuuttajataustainen taistelee sen kanssa, kuinka säilyttää vanhemmiltaan omaksumansa ensikieli. Joku voi pakottaa itsensä ajattelemaan esimerkiksi venäjäksi. Kielten painoarvon muuttuessa voi olla vaikeaa joka tilanteessa löytää juuri tällä kielellä sanoja, jolloin suomen ilmauksia käytetään apuna. Toisaalta myös suomalaistaustaiset ovat voineet jossakin vaiheessa käyttää tiettyä kieltä enemmän, mutta sittemmin havainneet sen jääneen vähemmälle käytölle. Tällainenkin kieli voi olla tärkeä ja herättää myönteisiä tunteita.

Omien matkan varrella opittujen kielellisten resurssien käyttö samassa tilanteessa on monen haastatellun mukaan tavallista, ja se on myös muun muassa transkieleilyksi nimetty ilmiö (García & Li 2014). Tilanteen täytyy kuitenkin olla erityinen, sillä puhujien on otettava huomioon se, mitä kieliä keskustelukumppaneilla on hallussaan. Thuy kertoo puhuvansa täysin sekamelskaa vietnaminkielisten ystäviensä kanssa; sekoittaminen on tavallista myös Jalmarin mukaan ruotsinsuomalaisten kesken Ruotsissa. Nykyään Suomessa hän pyrkii tietoisesti karsimaan ruotsin kielen sanat pois. Ulpu puolestaan harmittelee, ettei tunne ketään, joka osaisi sekä pohjoissaamea että espanjaa.

Tähän hankkeeseen osallistuneet maahanmuuttajataustaiset ovat oppineet suomea monipuolisesti, sillä muuten haastattelu ei olisi ollut mahdollinen. Myös muut haastatellut kuvaavat oppineensa eri kieliä uusien haasteiden edessä, tyypillisesti työelämässä. Pekka kertoo, kuinka hänen oli pakko oppia englantia, koska pomo ei muuta puhunut. Pirkko puolestaan muistelee monikielistä työpaikkaansa satamakaupungissa, jossa hänen mukaansa olisi oppinut kieliä, jos vain olisi siellä työskentelyä jatkanut. Yksi haastatelluista ehti oppia ravintolaranskaa asuessaan Pariisissa jonkin aikaa.

Haastatellut pohtivat haastattelussa myös havaitsemiaan muutoksia ympäristössään ja yhteiskunnassa. Ericin mukaan englanti on nykyisin neutraali, eikä sen puhuminen herätä ihailua, kuten joskus ennen. Leevin mukaan puolestaan nykyään ihmiset osaavat arvostaa kiinan osaajaa, eikä lapsuuden kiusaamiskokemus ole hänestä nykypäivän valossa vakava. Karjalanpuhuja Anneli taas toteaa kiinnostuksen karjalan kieleen kasvaneen verrattuna vaikkapa hänen kouluaikoihinsa.

Kieliä vaihdellaan myös tietoisesti eri tilanteissa. Tällöin haastatellut pohtivat esimerkiksi sitä, käyttävätkö julkisella paikalla omaa kieltään. Esimerkiksi Thuy välttää vietnamin puhumista tuntemattomien vietnaminkielisten kanssa, ja Eric ei halua turistin leimaa puhumalla englantia julkisessa saunassa. Joskus toinen kieli on käytössä juuri siksi, että halutaan herättää huomiota – myös murretta voidaan käyttää tehokeinona ja oman taustan ilmaisijana.

Omia kielenkäyttötapojaan joutuu pohtimaan aivan erityisellä tavalla, kun kieliympäristö vaihtuu. Yksilölliset ratkaisut näkyvät aineiston kautta, ja huomiota on kiinnitettävä erityisesti kielenkäyttötilanteeseen, ei ainoastaan siihen, mistä kielestä on kyse.

 

Viitteet

Blommaert, J. & A. Backus 2011. Repertoires revisited: ’knowing language’ in superdiversity. Working Papers in Urban Language and Literacies 67.

García, O. & L. Wei 2014. Translanguaging: language, bilingualism and education. New York: Palgrave Macmillan.

Näyttely avattiin 2.9.2019 Lappeenrannan pääkirjastossa. Kolme näyttelyyn kuuluvaa valokuvaa on esillä kirjaston lähellä sijaitsevassa kulttuurikeskus Nuijamiehessä.

Kielitieteen päivillä Joensuussa 16. – 18.5.2019 kuultiin peräti kahdeksan esitelmää hankkeen aineiston pohjalta. Neljä esitelmää oli Hanna Lappalaisen ja Pirkko Nuolijärven vetämän sosiolingvistiikan projektikurssin opiskelijoiden töitä.  Opiskelijat olivat löytäneet itseään kiinnostavia aiheita hankkeen aineistoista.

Lisäksi näyttely oli konferenssin osallistujien nähtävänä Carelia-salin aulassa, ja se sai huomiota myös Karjalaisessa.

Torstaina päivien alussa kerrottiin muun muassa, mitä ollaan tutkimassa ja mitä erityistä näyttelyssä on.

Esitelmäosuuden avasi torstaina Pirkko Nuolijärvi aiheenaan Monipaikkainen kielenpuhuja 2010-luvun Suomessa. Yksioikoisia päätelmiä paikan vaikutuksesta kieleen ei voi tehdä, mutta elämänhistoria näkyy kuitenkin eri tavoin kielessä. Käsittelyssä oli muuttajia naapuripitäjään sekä päämurrealueelta toiselle.

Anna Sundqvistin aiheena oli Moninainen saamelaisuus ja koettu muutos kielielämäkerroissa. Hänen tarkastelussaan oli neljä saamelaistaustaista henkilöä. Kokemus kielitaidon vajavaisuudesta ja riittämättömyydestä nousi selvästi esiin, mutta tutkittavien suhde saamen kieliin oli varsin erilainen. Aineiston vahvuus on, että mukana on myös niitä, jotka eivät koe olevansa aktiivisia saamenpuhujia tai -elvyttäjiä.

Maria Palin käsitteli murteesta puhumisen tapoja hankkeen haastatteluissa. Diskurssintutkimuksen näkökulma valotti mielenkiintoisella tavalla informantteina olleiden nuorten naisten suhtautumista murteisiin. Keskustelua herätti muun muassa osallisuus toimintaan: onko ihminen aktiivinen toimija vai tarttuuko ja muuttuuko murre automaattisesti?

Perjantaina oli kolme esitelmää. Alina Lembinen puhui aiheesta Venäjän- ja vironkielisten maahanmuuttajein kieli-identiteetti ja asenteet. Esitelmästä kävi ilmi, että oma äidinkieli on vaarassa, koska käyttöympäristöjä on niin vähän. Kielenkäytön valinnat herättivät keskustelua: välttelyä voi tapahtua myös oman kielitaidon vuoksi.

Katalin Dabóczyn aiheena oli Ulkomaalaistaustaisten suomalaisten vanhempien kielivalintoja perheessä. Aineistosta käy ilmi, että myös lapset toimivat kielivalintojen agentteina. Kielestä luopuminen herätti tunnepitoista keskustelua ja pohdintaa siitä, onko kyse myös tiedonpuutteesta.

Lilla Doloczki tarkasteli S2-puhujien suome kielen käyttöä ja kielellistä sopeutumista. Hänen aineistossaan haastatellut eivät kertoneet saaneensa negatiivista palautetta kielitaidostaan yhtä lievää mainintaa lukuun ottamatta. Suomalaisen kieliyhteisön ymmärtäväisyys ja kannustus oli sen sijaan mainittu lähes kaikissa, mutta toisaalta kävi ilmi, että odotukset ulkomaalaistaustaisen kielitaidosta saattavat olla varsin vähäiset.

Lauantaina kuultiin vielä kaksi esitelmää. Kaarina Mononen puhui siitä, kuinka eritaustaiset haastatellut puhuvat suhteestaan kieliin, erityisesti kielten sekoittamisesta ja kielten sopivuudesta eri tilanteissa. Keskustelussa pohdittiin esimerkiksi englannin roolia: vaikka se on yleisesti osattu, siihen suhtaudutaan helposti uhkana.

Hanna Lappalaisen aiheena oli Referointikeinot ja sosiolingvistinen variaatio. Yksilöllinen variaatio referoinnin määrässä ja johtoilmausvarianttien käytössä oli suurta. Esimerkiksi ikään pohjautuvia yleistyksiä referointikeinoista ei aineiston perusteella voi tehdä. Yleisöä kiinnostivat muun muassa monikielisten puhujien käyttämät keinot.

Näyttely on siirtynyt Joensuuhun, Itä-Suomen yliopiston Carelia-rakennukseen. Torstaina 2.5.2019 vietettiin avajaisia.

 

Valokuvaaja Sakari Röyskö valmistelemassa ripustusta. Kuva: Marjatta Palander.

 

Marjatta Palander ja Laura Tuomainen kiinnittävät tiivistelmätauluja.

 

Pirkko Nuolijärvi ja avajaispuhe

 

Sakari Röyskön kuvaesittelyssä Thuy.

Kaisla Kaheinen (vas.) puhui avajaisluennolla käänteisestä kielenvaihdosta, kielikokemuksista ja kielellisistä resursseista karjalaisten kielielämäkerroissa ja Hanna Lappalainen kohteliaisuudesta.

 

Anneli Lujanen on kertonut kielielämäkertansa hankkeessa, Kiira Myller toimi haastattelijana. Molemmat olivat haastateltavina avajaisissa.

Näyttely siirtyi Tampereelta Ouluun, ja avajaiset järjestettiin keskiviikkona 20.3.2019.

Näyttelypaikkana on Oulun kaupunginkirjasto 25.4. asti.

Sakari Röyskön ottamat kuvat ovat esillä aulan vitriinissä sekä sen viereisessä Laituri-tapahtumatilassa.

Avajaistilaisuudessa kuultiin tervetulosanojen jälkeen hanke-esittely ja kaksi lyhyttä luentoa: Pirkko Nuolijärvi puhui aiheesta Suomen kielen vaihtelua 1950-luvulla syntyneiden kielen valossa
ja Hanna Lappalaisen aiheena oli Yleistävä sä-pronomini (ns. sä-passiivi) – ketkä sitä käyttävät?

Pirkko Nuolijärven avajaispuheen lisäksi Oulussa kuultiin Heikki Paunosen puhe Kaikilla on oikeus omaan kieleen. Esimerkit menneisyydestä puhuttelivat karuudellaan. Oma kieli väärässä paikassa on voinut olla kohtalokasta: kouluun pääseminen on kariutunut yhteen sanaan, joka on paljastanut henkilön slangin puhujaksi ja siten vääränlaiseksi.

Lopuksi kuultiin myös haastatellun ja haastattelijan ajatuksia. Sakari Röyskö esitteli muutamien kuvien syntyä.

Näyttely on nyt avoinna Tampereella yliopiston Päätalon ala-aulassa, Alakuppilan viereisessä tilassa.

Ripeä tiimi pystytti näyttelyn samana päivänä.

Avajaisluennolla kuultiin hanke-esittelyn ohella tutkimustuloksia hankkeen aineistosta. Pirkko Nuolijärvi käsitteli suomen kielen äänne- ja muotovariaatiota ja Hanna Lappalainen valotti kielellistä kohteliaisuutta.

Aulassa Pirkko Nuolijärvi piti avajaispuheen, Sakari Röyskö kertoi kuvista ja Liisa Mustanoja haastatteli hankkeeseen osallistuneita. Myös videoesitystä seurattiin kiinnostuneina.

 

Näyttelykierros alkoi Helsingin työväenopiston tiloissa. Opistossa näyttelyä organisoineen Päivi Hytösen arvion mukaan kävijöitä oli noin 650. Näkyvä paikka aulatilassa sai myös satunnaiset ohikulkijat silmäisemään kuvia.

Nyt näyttely on purettu ja siirtymässä Tampereelle.