Kirjoittajan arkistot:Päivi H Fernström

Pelkistynyttä kaksipintaisuutta – vai kapinallisuutta

Lounasliina, no 589, dam A, 1959

Eräs blogini lukija haluaa tietää enemmän Dora Jungin Tampellalle suunnittelemasta Lounasliinasta. Kiitos kysymyksestä! Lounasliina onkin hyvin erikoinen liina damastiksi: siinä nimittäin kuvio on pelkistynyt leveäksi raidaksi liinan reunoille, ja siinä kaikki. Kuitenkin liina nimettiin damastiksi ja valmistettiin vieläpä melko korkeaan dam A laatuun. Damasti jossa ei ole kuviota oli aikanaan radikaali veto koko monisatavuotiseen damastin olemassaolossa. Pidän Lounasliinaa ainakin yhtä kumouksellisena kuin Viivaleikki- tai Grafica-liina.

Jung suunnitteli pelkistettyä liinaa samaan aikaan suositummiksi tulleiden Yrttitarha- ja Viivaleikki-liinojen kanssa. Sen nimikin oli pitkään vain ”omönstrad duk med bård Dam A”. Liina sai lopulta nimekseen Lounasliina. Siinä kuvio on pelkistynyt 16 cm leveäksi kudesatiini raidaksi pellavaliinan reunojen ympärille, eli ”duk med bård”. Noin 15 vuotta aikaisemmin Jung oli tarjonnut kukallista damastimallia ruotsalaiselle Almedahl tehtaalle. Malli ei kelvannut tehtaan insinöörille ja ohje Dora Jungille oli siirtää kuviot liinan keskelle, jossa ihmiset voivat sitä katsella ja jotta tehtaassa voitaisiin käyttää hieman lyhytkuituisempaa ja halvempaa lankaa. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri tämä mielessään, Jung täytti Lounasliinan keskiosan pelkästään pellavan kiiltävällä loimisatiini pinnalla. Kudesatiini raita asemoitiin klassisen damastiliinan kuvioiden kohdalle liinan reunoille. Kukat ja kukkakorit, koukerot ja ornamentit, jopa ruudut ja raidat sulautuivat yhteen yhdeksi vahvaksi palkiksi, joka kiersi liinan reunoja – kuin huutomerkiksi tai statementiksi.

Lounasliinaan kuuluva lautasliina on yhtä eleetön, kooltaan 32 x 32 cm, ja hinnastojen mukaan se on nimetty tee-lautasliinaksi. Siinä kuviona on seitsemän senttimetrin levyinen reunus ja joka kulmassa Tampellan TL -merkki.

Makoisia lounaita Lounasliinan tunnelmissa,

Päivi

Ensimmäisiä kirkkotekstiilejä – silkkidamasteja ja kirjailuja

Dora Jung valmisti 1930-luvulla yksittäisiä tekstiilejä eri kirkkoihin (myöhemmin siis kokonaisia kirkkotekstiilisarjoja). Ensimmäiset kirkkotekstiilitilaukset sekä julkisten tilojen- ja laivojen sisustuskangas tilaukset tulivat lähinnä tuttavien kautta. Dora Jung on itsekin todennut sukulaissuhteiden vaikutuksen omaan uraansa: ”Koska isäni ja setäni olivat arkkitehteja, olen aina joutunut tekemisiin arkkitehtien kanssa. Se on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että olen suunnitellut niin paljon kirkkotekstiilejä.”

Ensimmäisen antependiuminsa Jung suunnitteli Diakonissalaitoksen kirkkoon heti valmistumisensa jälkeen 1932. Tilauksen teki hänen tätinsä Hanna Masalin eli ”moster Hanna”, joka toimi Diakonissalaitoksen johtajana. Antependiumin pohjakankaaksi on kudottu toistuvien ympyröiden, ristien ja tähtien täyttämä kangas. Kuvioita on lisäksi kirjottu kankaan päälle.

Diakonissalaitoksen antependium ja kirjaliina. Kirjottuina kuvioina orjantappurakruunulla ympäröity Kristus-monogrammi, jonka molemmilla sivuilla on kolme viljantähkää.

Vuonna 1935 Jung suunnitteli ja valmisti useita muitakin kirkkotekstiilejä, kuten perheystävän, arkkitehti Lars Sonckin suunnitteleman Mikael Agricolan kirkon tekstiilejä. Messukasukan pohjakankaana on kyyhky ja tähti -aiheinen silkkidamasti. Kyyhkyt toistuvat kankaan pinnalla suorina riveinä ja jonoina, mutta vaihtavat suuntaa kasukan keskellä. Suuri, kudottu risti on applikoitu pohjakankaana olevan silkkidamastin päälle. Ajoittain kolmiulotteiseksi nousevien kirjontaosien liittäminen näiden päälle on lähellä katolisen ja ortodoksisen kirkon edelleen käyttämää kultakirjontaa. Dora Jung kuvasi kasukkaa näin:

”Kolmekymmentäluvulla kudoin messukasukoita aidosta silkistä. Kuvioina oli lintuja ja enkeleitä. Käytin kultalankaa ja jalokiviä koristeluksi. Mikael Agricolan kirkon kasukka on messukasukoistani ensimmäinen. Siinä on sekä applikaatiota, että kirjailua että puolijalokiveä nimeltä krysopraasi.”

Kuva. Mikael Agricolan kirkon messukasukka, 1935. Silkkidamasti ja kultakirjonta.

Ehkä merkittävin ja tunnetuin Jungin suvun yhteisprojekti on Kulosaaren kirkko vuodelta 1935, joka on Bertel Jungin suunnittelema. Gunilla Jung suunnitteli kirkkoon hopeisen kastemaljan, kolehtihaavin sekä kirkon numerotaulun. Dora Jung sai suunniteltavakseen kirkon messukasukan. Kulosaaren kirkon messukasukka oli valkoisesta silkkisametista ommeltu liljankukin applikoitu kasukka, joka valmistui kirkon vihkijuhlallisuuksiin jouluksi 1935. Kaikki tämän jälkeen valmistuneet kasukat Dora Jung suunnitteli kutoen toteutettaviksi.

Ylivieskan vanha puukirkko paloi eilen kokonaan. Sen yläkerrassa olleessa museossa oli kaiken muun arvokkaan ja vanhan kirkkoesineistön lisäksi vanha alttarivaate. Kirkon arkkitehtuuria ei ole dokumentoitu niin, että kirkosta voitaisiin tehdä täsmällinen dokumentti tai replika. Lisäksi epäilen, ettei vanhoista tekstiileistäkään ole tarkkaa tietoa. Näin taas arvokasta tietoa paloi savuna ilmaan.

T. Päivi

Palasteltu puu damastin pinnassa

Timmer / Puuta 1947 ja teollinen versio Tampellan tuotannossa 1956–1981

Pellavainen Timmer damastiliina vuodelta 1947 oli puu-aiheinen 6-vartinen satiini. Ellen Silferbergin kutomissa liinoissa oli vaalea pellavanruskea loimi ja astetta vaaleampi kude. Väritys oli Jungin 1940-luvun liinoille tyypillinen. Liinaan kuului pieni (32 x 27 cm) lautasliina, jonka kuva-aihe toisti pöytäliinan kuviota. Pöytäliinojen ja lautasliinojen kuva-aiheet ovat tyypillisesti kuuluneet yhteen jo klassisen damastin aikana – Jung teki tähänkin traditioon muutoksia, mutta niistä myöhemmin. Jungin tekstiilien ollessa näytteillä Elsa Gullbergin liikkeessä Tukholmassa 1948, hän vertasi Dora Jungia ruotsalaiseen tekstiilitaiteilija Märta Måås-Fjetterströmiin ideoimiskyvyssä ja jopa runoilijankyvyssä. Esimerkiksi Gullberg otti juuri Timmer liinan, jonka kuvioaihetta Jung oli selittänyt hänelle näin:

”Tukkipuiden vuosirenkaat muodostavat pääaiheen liinan keskelle. Samanaikaisesti niistä voi nähdä muodostuvan myös puunrungon. Liinan toisessa päässä on puun latvuksia, toisessa puun juuria ja liinan reunoissa on kontrastisen yksinkertainen diagonaaliraidoitus. Ne voivat olla lautoja, jotka tulevat hirrestä ulos tai puun oksia, en tiedä tarkalleen.”

Kuva. Timmer liina ja -lautasliina. Dora Jungin kutomo 1947, kutoja Ellen Silferberg.

Kun Maire Gullichsen kirjoitti syyskuussa 1955 kritiikkinsä Tampellan vanhahtavista malleista, jo saman vuoden joulukuussa Jungin Timmer liinaa oltiin muuttamassa jacquard-koneella valmistettavaksi teolliseksi liinaksi. Timmer oli ensimmäinen Dora Jungin kutomossa valmistuneen mallin muutos teollisesti valmistettavaksi. Joulukuussa 1955 Jung kirjoitti Timmeriin tehtävistä muutoksista tarkasti ja yksityiskohtaisesti Tampellan insinööri Johssonille:

”Olen tänään postittanut piirroksen. Kuvio on kuten [käsinkudotussa] liinassa, paitsi oksan haarat jotka ovat [vaaka]suoria ja reunuksessa olevat puunlatvukset ovat pienempiä. Uskon, että kuvio liinassa voi olla yhtä suuri kuin piirroksessa, jos teidän järjestelmäänne käy jakaa ruutu siten että muutetaan kuvion 10 ruutua per tuuma 13 ruutua per tuuma. Jos olen laskenut oikein, ts. 65 lankaa per tuuma ja viisi lankaa ruudussa. En haluaisi keskusosion levenevän useammilla kuvioraidoilla, vaikka sanoin sen yhtenä mahdollisuutena. Rytmi toistossa on rakennettu viiteen kuvio-osaan. Keskusosio saa siis olla niin leveä, joka muuttamatta kuvion mittasuhteita parhaiten onnistuu yhdistäen lankatiheyden ja Teidän mahdollisuutenne.”

Käsin kudotussa Timmer-liinassa oli keskusosan yläreunassa puun latvuksia ja alareunassa juuria. Teollisessa liinassa on molemmissa reunoissa samanlaiset, mutta pienemmät kuviot. Tampellan kutojien mukaan Timmer oli vaikea liina kutoa vaakatasoon muutettujen oksien vuoksi, sillä kudottaessa oksan alueelta nousi suuri määrä loimilankoja samanaikaisesti ylös. Tiheässä loimessa tämä aiheutti lankojen takertumista toisiinsa, jolloin kankaan pintaan tuli helposti virheitä.

Timmer liinan teollinen malli. Liina oli Tampellan tuotannossa 1956–1981 ja se sai malli-numerokseen 576. Kuva Tampellan esite 1960-luku.

Myös Timmer lautasliinan kuviointi muuttui teollisessa versiossa. Vinosti lautasliinan poikki kulkevat oksanhaarat muuttuivat suoraksi raidoitukseksi. Jokaisen oksanhaaran päässä oli kaksi lehteä, kuten käsinkudotussa versiossa. Lopullisessa lautasliinassa oli seitsemän oksa-malliraitaa neljän cm:n välein, kapeat toimikasreunat ja päärmeet, liinan koko oli 45 x 45 cm ja sitä voitiin ostaa myös metritavarana. Lisäksi Jung asemoi Tampellan TL -merkin jokaiseen kulmaan. Lautasliinakankaasta valmistettiin Jungin ajatusten mukaisesti myös pikkuliinoja.

Kevätauringon paisteessa, Päivi

Alku vapaalle kuviosuunnittelulle

Handelshögskolanin esirippu

Dora Jung suunnitteli kaikkiaan kuusi esirippua, joista ensimmäinen valmistui Helsingin Handelshögskolaniin 1953. Arkkitehti Kurt Simberg, jonka tehtäväksi oli annettu korkeakoulun suunnittelu, oli sekä Dora Jungin että hänen isänsä Valter Jungin pitkäaikainen ystävä. Simberg halusi juhlasaliin esiripun, jonka avulla voitaisiin säädellä akustiikkaa. Simberg muisteli, kuinka Dora Jung halusi ennen suunnitelmaansa tietää tarkalleen, minkälainen tila kokonaisuudessaan tulisi olemaan. Tämä on ymmärrettävää, sillä Jung sai esiripun lisäksi suunniteltavakseen juhlasalin sivuverhot ja myös muihin tiloihin tulevia verhoja ja huonekalukankaita. Esiripussa hän käytti ainoastaan kahta väriä, vihreää ja säästeliäästi mustaa. Vaikutelma oli vahva. Simberg muisteli koekudoksen olleen silitetty niin, ettei se laskeutunut lainkaan ja vaikutti lähinnä tärkätyltä. Simberg luotti kuitenkin Jungiin ja lopputulos oli kaikkien mielestä hyvä.

Esirippu, Svenska Handelshögskolan, 1953, 7×20 m. Vihreällä villapohjalla mustia sillaviivoja, kutojana Marita Mattsson ja Ingrid Malmström.

Damastin kudonnassa satojen vuosien ajan käytetyt ruutupiirrokset (mise en carte, point paper plan) jäivät Dora Jungin kutomossa tarpeettomiksi sen jälkeen, kun hän oli suunnitellut tämän esiripun. Paksujen, laajasti kankaan pintaa halkovien viivojen pikkutarkka ruuduttaminen olisi ollut turhaa ja työlästä. Esirippu nimittäin koostui yhdestätoista kudoksesta ja niiden kuvio muodostui kookkaista siksak-viivoista. Valkoiselle kartongille piirretyt kuvioiden ääriviivat olivat kuvioiden kasvaessa ja kudostiheyksien harvetessa tarpeeksi selkeitä kutojan seurattavaksi. Tämän huomion tehdessään Dora Jung säästi paljon aikaa. Kuten hän itse sanoi:

”Esiripun korkeus oli syy tähän työmäärää säästävään askeleeseen, joka oli alku vapaammalle kuvion suunnittelulle, siis tällainen sattumanvarainen ratkaisu yhteen ongelmistani.”

Dora Jung piti tätä työtavan muutosta niin olennaisena, että hän on puhunut myös pelkästään kahdesta kaudesta: ”ruutupaperivuodet ja aika sen jälkeen”.

Tivoli seinävaate vuodelta 1953 on samoista langoista kudottu ja samaa kuvioajattelua noudattava tekstiili kuin esirippu. Tivoli saattaa olla esiripun kokeiluloimena kudottu kangas tai esiripun jälkeen valmistunut seinävaate tai ajalle tyypillinen oviverho-kangas. Kuva Omin käsin -lehden kannesta.

Svenska Handelshögskolan valmistui 1953 Helsingin Etu-Töölöön. Sen suunnitteli Kurt Simberg. Dora Jungin lisäksi muita suunnittelijoita olivat Olof Ottelin (1917–1971) kalustukset, Lisa Johansson-Pape (1907–1989) valaisinsuunnitelmat, Yki Nummi (1925–1984) värityssuunnitelmat.

Naistenpäivänä,

Päivi

Karkauspäivä ja pakka kangasta

Vaatetuskankaiden mallikudontaa

Karkauspäivän innoittamana esittelen Dora Jungin suunnittelemia vaatetuskankaita. Niiden valmistus keskittyi lähinnä vain 1940-luvulle. Jung esitteli suunnittelemiaan takki- ja pukukankaita ensimmäisen kerran hänen ja Gunnel Nymanin yhteisnäyttelyssä 1947. Kankaiden omistajaksi oli merkitty Ab Inhemsk Ull, Ekenäs (Oy Kotivilla Ab).

Varsinaista vaatetuskangas suunnittelua Jung teki vuosina 1949–1951 Pojoviks Klädesfabrikille. Näitä kankaita ei kudottu Jungin kutomossa. Sen sijaan jokaisesta mallista valmistettiin noin kaksi metriä pitkät mallikudokset, jotka lähetettiin verkatehtaalle. Jäljelle jääneissä kahdessa mallikansiossa on samaan sidokseen kudottu 17 ja 15 eri värivaihtoehtoa tiivistä villakangasta.

Jungin suunnittelemia villakankaisten jakku- ja pukukankaiden malleja Pojoviks Klädesfabrik Oy:tä varten. Kuva PF.

Jung suunnitteli myös Larobe-nimistä silkkikangasta. Kangasta valmistettiin sekä kutomon että tilaajan omista silkkilangoista. Kortistossa on kahdenlaisia Larobe-kankaita. Toisen sidoksena on palttina, johon on kudottu pieniä loimi- tai kudenastoja pilkuiksi (lärft med pricken). Toinen on damasti, joka on kudottu valkoiseen silkkiloimeen sinisellä silkkikuteella. Kuviona on vähän oikealle taipuva lehti, joka toistuu lomittain kankaan pinnalla. Jungin kudontakortistossa nimi on kirjoitettu yhteen Larobe, joka viittaa ranskankielen sanaan la robe, leninki. Myös tilaajaksi on merkitty Larobe. Arkkitehti ja muotisuunnittelija Aili-Salli Ahde-Kjäldman (1892–1979) piti Atelier La Robe ‑nimistä muotisalonkia 1930-luvulta 1950-luvulle. On siis mahdollista, että Jung on suunnitellut Larobe-kankaita Atelier La Robe -muotisalonkiin ehkä jotakin tiettyä tilaajaa varten.

Dora Jungin kutomossa valmistettiin kankaita myös hänen omaan käyttöönsä. Jäljelle on jäänyt esimerkiksi Jungin suunnittelema lintuaiheinen silkkidamasti, josta ommeltiin leninki suunnittelijalle itselleen 1947. Kankaaseen on kudottu sama lintu, joka on esimerkiksi pellavaliinassa Kuusia ja pensaita sekä Picu kaupungissa -ryijyssä. Jung käytti damastia vaatetuskankaissa ainoastaan muutamiin silkkikankaisiin 1940-luvulla. Muut sidokset olivat palttinaa ja raesidosta, usein monivärisinä versioina.

Lintuaiheista silkkidamastia 1940-luvulta. Kankaasta valmistettiin leninki Dora Jungin omaan käyttöön. Lintu oli erittäin käytetty aihe Jungin 1930- ja 1940-luvun damasteissa. Kuva PF.

Onnekkaita kosintahetkiä toivotellen,

Päivi

Ylistys pitkäaikaiselle ystävälle

Lisa Johansson-Papelle, 1977

Dora Jung suunnitteli elämänsä aikana myös erilaisia lahjoja ystävilleen. Yksi tällainen on hyvälle ystävälle valmistunut ystävyyden tunnustus ja luonteenpiirteiden ylistys. Tämä ”kudottu kortti” valmistui Lisa Johansson-Papen 70-vuotis syntymäpäivälahjksi. Sen koko on noin 80×40 cm. Kuva PF.

1977 Lisa

DU ÄR outtröttlig, hjälpsam, trofast, saklig, kunnig, intresserad

DU HAR värmen, musiken, böckerna, vänskapen, intellektet, entusiasmen

Dora

Sisustusarkkitehti Lisa Johansson-Pape (1907–1989) oli Jungin pitkäaikainen ja läheinen ystävä. Vaikka hän valmistui huonekalupiirtäjäksi 1927 ja teki oman uransa valaisinsuunnittelijana, häntä on luonnehdittu myös tekstiilitaiteen kummiksi ja lähettilääksi. Vuonna 1927 Johansson-Pape aloitti 20-vuotiaana työskentelyn Suomen Käsityön Ystävissä, johon hänellä oli kiinteä yhteys sen taiteellisena johtajana vuoteen 1985 asti. Hän toimi myös Greta Skogsterin apuna 1932 hoitaen kirjanpidon ja piirtäen työpiirroksia. 1950-luvulta lähtien Johansson-Pape toimi Dora Jungin yksityisten näyttelyiden näyttelyarkkitehtina. Dora Jung ylisti ystäväänsä nerokkaaksi suunnittelijaksi, joka monta kertaa jo etukäteen ehdotti tietynlaisia ja kokoisia damasteja suunniteltavaksi eri tiloihin. ”Lisa on ollut minulle suureksi avuksi arvioitsijana ja kriitikkona, itkumuurina ja puhekumppanina kaikissa merkittävissä teoksissa sitten 1950-luvun puolivälin.”

Lisa Johansson-Papen valaisimet ja Dora Jungin teolliset tekstiilit yhdistyivät heidän yhteisnäyttelyssään 1966–1967, joka kiersi ensin Ruotsissa, Göteborgin ja Tukholman kautta Norjaan, josta se Oslon jälkeen pyydettiin vielä Bergeniin. Suomessa tätä näyttelyä ei nähty. Yhteisnäyttely alkoi Göteborgin Röhsska Konstslöjdmuseetista tammikuun lopulla 1966. Tapahtuma liittyi Finn Finland -kampanjaan, jonka avulla suomalaiset muotoiluyritykset pyrkivät valtaamaan Ruotsin markkinoita. Tukholmassa näyttely oli Stadsmuseetissa saman vuoden lokakuussa. Näyttely nähtiin Oslossa, Kunsternes Husissa, maaliskuussa 1967 ja Bergenissä tämän jälkeen. Jung ja Johansson-Pape matkustivat aina itse pystyttämään näyttelynsä ja he olivat mukana lehdistötilaisuuksissa, josta mm. Oslon silloinen Suomen suurlähettiläs heitä kiitteli. Dora Jung oli tuohon aikaan alkanut suunnitella Tampellalle sisustekstiilejä, joiden materiaalina oli puuvilla. Näitä edustivat näyttelyssä huonekalukangas Meander sekä verhokankaat Raster, Gong-Gong ja Sinetti. Kiertonäyttelyn uusimpia täyspellavaisia pöytäliinoja olivat Orvokki ja Kaarna, mutta myös 1960-luvun alun Sata ruusua ja 1950-luvun Viivojen leikki ja Grafica olivat mukana.

Ystävänpäivän jälkihumussa,

Päivi

KAIVERRETTUA DAMASTIVIIVAA

Pohjan kirkon vihreä antependium 1951

Pohjan kirkon tekstiilejä suunniteltiin Jungin kutomossa jo 1949. Ellen Silferberg kutoi ensimmäiset kuusi luonnoslointa vuonna 1949 mm. ruskeasta lumppulangasta. Jung etsi muotoa, lankoja ja värejä vielä seuraavanakin vuonna kahden loimen verran. (Pitää siis muistaa, että Dora Jung luonnosteli kudoksiaan mieluiten suoraan kangaspuissa niillä väreillä, materiaaleilla ja sidoksilla, joilla varsinainen kudos myöhemmin valmistettaisiin. Puhun siksi mielelläni kudosluonnoksista ja jopa luonnosloimista.) Seuraavana vuonna tehtiin lisää kudosluonnoksia, joissa kaikissa oli otsikkona ”Prover för Pojoviken” ja luonnoksien kutojina Ellen Silferberg tai Lisbeth Gammals.

Lopulta marraskuussa 1951 valmistui Pohjan kirkon vihreä antependium. Tähän Evankelistat -nimen saaneessa alttarivaatteessa on kuvattu Matteus, Markus, Luukas ja Johannes niiden vanhoilla symbolikuvioilla. Materiaaliksi valikoituivat vihreä villakude vaaleaan pellavaloimeen. Alttarivaatteen damastikuvioissa oli ennen näkemätöntä rytmiä ja liikkuvuutta. Kuviot muodostuivat intensiivistä, katkeamattomista viivoista eikä yksikään kuvio toistunut damastille ominaiseen tapaan. Kuva Pirkko Timonen.

Dora Jung kuvasi prosessia näin:

Pohjan kirkkoon tein antependiumin, jonka halusin näyttävän siltä, kuin se olisi kiveen veistetty. Aiheeksi valitsin evankelistojen vanhat symbolit: enkelin, leijonan, härän ja kotkan – kaikki toteutettuna yhdellä yhtäjaksoisella viivalla. Tutkiessani symboleja, käytin apunani keittokirjaa, nähdäkseni miten häränjalat kääntyvät. Ymmärrän hyvin, että paikkakuntalaiset ovat jakautuneet kahtia. Toiset hyväksyvät nämä symbolit, toiset eivät.

Samanlaista upeaa ja vahvaa tyyliä on muutamia vuosia sitten löytyneessä alttarivaatteessa (kuva alla). Tämä alttarivaate oli mukana Dora Jungin muistonäyttelyssä, mutta jostakin syystä tarkemmat tiedot siitä on hävinnyt. Huhu kertoo, että se olisi Kaskisten kirkon kudosluonnos tai peräti alttarivaate. Huhu ei kuitenkaan pidä paikkansa. Kuka tietäisi enemmän??

Kuva PF.

Dora Jung on kuvannut ensimmäisten kirkkotekstiiliensä aikaa, joka oli 1930-luku, ”enkeli- ja silkkiperiodiksi”. Kirkkotekstiilejä ei paljon tilattu 1940-luvulla, mutta 1950-luku oli jo vilkkaampi ja uusia kirkkotekstiilejä tilattiin Jungilta varsinkin vuosikymmenen jälkimmäisellä puolella. Kutomossa rakennettiin – siis 50-luvulla – yhteensä 10 antendium- ja 12 messukasukkalointa, joista valmistui tekstiilejä yhdeksään eri kirkkoon. Kuitenkin vasta 1960-luku oli varsinainen kirkkotekstiilien vuosikymmen. Jungilta tilattiin kirkkotekstiilejä ja kirkollisia tekstiilejä 60- ja 70-luvuilla lähes kaikkiin aikansa kirkkoihin.

Sateen vihmoessa ikkunoihin, kuitenkin onnellisena.

Päivi

Lyyria ja laakeriseppeleitä

Helsingin yliopiston juhlasalin tuolikangas

Carl Ludvig Engelin 1832 suunnittelema Helsingin yliopiston päärakennus vaurioitui jatkosodan pommituksissa helmikuun lopulla 1944. Tuhojen jälkiä alettiin korjata heti sodan jälkeen. Lisa Johansson-Pape oli mukana yliopiston päärakennuksen uuden puolen suunnittelussa 1930-luvulla ja uudelleen juhlasalin remontissa sodan jälkeen. Dora Jungia pyydettiin valmistamaan juhlasalin tuoleja varten uusi kangas. Kuva PF.

Kutomossa valmistettiin tuolikangasta varten kokeiluloimi 1946. Damastikuvioina Jung käytti lyyria ja laakeriseppeleitä, jotka on asemoitu tarkasti tuolin mittojen mukaan. Laakeriseppele on yliopiston symbolina myös seitsemän vuotta myöhemmin hänen Uudenmaan arki -teoksessaan. Dora Jung esitteli useita värivaihtoehtoehtoja: ainakin punainen, vihreä, musta ja keltainen. Näistä kankaista arkkitehti J. S. Sirén valitsi punaisen. Kokonaan pellavasta valmistuneet kankaat kudottiin lopulta Tampellassa. Kangas uusittiin 1960-luvun lopulla, jolloin taidehistorian professori Lars Pettersson oli makuasiantuntijana. Juhlasalin remonteissa kankaat on irrotettu, pesty ja kiinnitetty uudelleen. Kankaat ovat yhä edelleen hyvässä kunnossa. Mielestäni on tyypillistä Dora Jungia, että hän halusi tuolikankaiden peittävän myös istuinosan alapuolen. Silloin kuvio näkyy myös silloin, kun istuinosa on ylhäällä eikä tuolissa istuta.

Myös Jungin kutomo Helsingissä vaurioitui pommituksissa. Kutomon katon pintakerros putosi kangaspuiden päälle ja kutomon ikkunat särkyivät. Kutojat veivät tämän jälkeen kangaspuut omiin koteihinsa maaseudulle ja jatkoivat siellä työtään. Kudontakortistossa vuoden 1944 kohdalla, kortien 226 ja 227 välissä, on pieni käsin kirjoitettu lappu, jossa lukee: ”Flytning (26. feb – 3. mars 1944)“. Tämä saattaa tarkoittaa kangaspuiden siirtämistä pois pommitusten rikkomasta kutomosta. Kudontakortiston mukaan toiminta jatkui kuitenkin yllättävän vilkkaana.

Kuva PF. Eilen näissä tuoleissa istui surullista väkeä Helsingin yliopiston henkilöstöinfoa kuunnellen.

Arjen kuvausta 1950-luvulla

Uudenmaan arki / Nylands vardag, 1953

Postaukseni pikkuliinoista innoitti yhden blogini lukijoista soittamaan minulle. Kiitos soitosta. Kalastaja-aiheinen pikkuliina oli hänelle tuttu ja hän pyysi lisätietoa Uudenmaan arki -teoksesta. Siispä seuraavat havainnot:

Kun Helsingin Hovioikeus vihittiin käyttöön 21.3.1953, sen seinällä oli uusi, Dora Jungin suunnittelema seinätekstiili. Se oli lahja silloisilta Uudenmaan läänin kaupungeilta ja kauppaloilta. Aiheen tälle tilaustyölle Dora Jung sai valita itse, mutta sen piti sisältää lahjaan osallistuvien kaupunkien ja kauppaloiden vaakunat. Teos koostuu kolmesta osiosta, johon on kuvattu erilaisia ammattiryhmiä. Yhteen ommeltu kokonaisuus on pingotettu levylle ja sen ympäri kulkee ohut puulista. Kuva PF.

Uudenmaan arki (Nylands vardag), 1953, koko 2,84 x 2,08 m, Helsingin Hovioikeus. Damasti ja kudepujotus, kutoja Dora Ehnroth, mahdollisesti myös Dora Jung. Kuvausaikana, noin 2009, teoksen edessä oli painavia tuoleja ja roskiksia. Siksi aivan koko teos ei ole tässä kuvassa mukana.

Vasemmanpuoleisen kudososion ylälaidassa ovat Hangon ja Tammisaaren vaakunat. Niiden alapuolelle Jung suunnitteli merenranta kaupunkien yhteyteen sopivia aiheita: kaloja, kalastajia ja merimiehiä. Keskimmäisessä kudososiossa on Helsingin, Porvoon ja Loviisan vaakunat. Näihin Jung yhdisti yliopisto- ja tiedemaailmaa: alimmaisena on jono hattupäisiä miehiä salkut kädessä, yläpuolella lääkäreitä ja lääketieteen tutkijoita työssään, seuraavana on yliopiston elämää ja kaikkein ylimpänä opiskelijoita omissa bokseissaan lukemassa tentteihin. Vasemmalla oleva on taideopiskelija kaulahuivi kaulassa, piippu suussa, kynä kädessä ja tauluja seinällä. Kudoksen valmistumisen aikaan kaikki oikean puoleisen osion vaakunat kuuluivat kauppaloille. Ne ovat vasemmalta ylhäältä alas oikealle Kerava, Kauniainen, Karjaa, Järvenpää, Hyvinkää, Lohja ja Karkkila. (Nämä kauppalat muutettiin kaupungeiksi 1960- ja 1970-lukujen aikana.) Jung valitsi kuva-aiheiksi tähän osioon seppiä ja sihteereitä sekä kaupan työntekijöitä. Kaikki kaupan työntekijät, jopa kangasmyyjä, ovat miehiä.

Kaupungit on siis asemoitu ensimmäiseen ja toiseen kudososaan ja kauppalat ovat kolmannessa osassa. Yllättävää teoksessa onkin Järvenpään ja Karkkilan kauppaloiden vaakunat, jotka on otettu käyttöön joitakin vuosia kudoksen valmistumisen jälkeen. Järvenpään vaakuna on hyväksytty vasta helmikuussa 1956 ja Karkkilan saman vuoden syyskuussa. Näille vaakunoille jätettiin valmiissa kudoksessa ensin pelkät tyhjät paikat ja ne kudottiin vasta vaakunoiden suunnittelun jälkeen vuonna 1966 (ks. lehtileikkeen kuva). Tällöin olisi voitu vaihtaa tai kutoa uudelleen myös Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Keravan vaakuna, joka oli käytössä 1948–1955. Keravan vanha vaakuna on kuitenkin jätetty Jungin teokseen uusimatta. Uusi vaakuna on Ahti Hammarin suunnittelema, se hyväksyttiin huhtikuussa 1955.

Uusi Suomi 22.3.1953. Tekstissä lukee mm. että teoksen keskipisteen muodostaa yliopistoa symboloiva kuva-aihe. Klikkaa kuvia suuremmaksi.

Kudos on valmistunut vuoden 1952 lopulla, vaikka se on signeerattu vuodelle 1953. Se on kudottu mustaan pellavaloimeen luonnonvärisellä pellavalangalla, jolloin damastin kuviot jäävät mustiksi ja pohjavärinä on kuteen pellava. Teosta varten valmistettiin ruutupiirrokset, joiden mukaan kutoja valmisti damastin. Vaikka vuonna 1951 oli valmistunut paljon mielenkiintoa herättänyt Pohjan kirkon Evankelistat-antependium, jossa kuvioviiva oli Jungille uudenlaisen voimakasta, liikkuvaa ja katkeamatonta, hän suunnitteli tämän teoksen figuurit jäykiksi ja osin toistuviksi. Kuvioita rikastuttavat värillisestä pellavasta monella eri tavalla tehdyt pujotukset, jonka ansiosta esimerkiksi jonossa kulkevien miesten vaatetukseen on saatu erovaisuuksia. Teoksen jokaisen figuurin kädet ovat poikkeavan isot. Piirre tuo kuvioihin veistoksellisuutta.

Kudosta varten on rakennettu kaksi lointa, joista toisen alkuun on kudottu kokeilua. Kutomossa on lisäksi valmistettu Uudenmaan arki -teoksen eri kuvakokonaisuuksista erillisiä pieniä seinätekstiilejä. Varsinkin Kalastajaukoista on kudottu versioita. Dora Jung on signeerannut ainakin osan näistä tekstiileistä, joten ne eivät ole pelkästään kudosluonnoksia.

Suomalaisessa tekstiilitaiteessa tällaiset monumentaalitehtävät olivat uutta. Ajan merkittävimmät tekstiilitaiteilijat alkoivat saada tällaisia tilauksia jälleenrakennuskaudella 1950-luvulla. Usein niissä haluttiinkin tuoda esille optimismia, kehitystä ja kaupunkielämää. Suurikokoisia julkisten tilojen kudoksia olivat ennen Jungin Uudenmaan arkea valmistuneet Margareta Ahlstedt-Willandtin naivistinen kaupunkimaisema Helsinki vuodelta 1950 ja vuonna 1952 valmistunut Eva Anttilan upea, ”maalauksenomainen” Työ ja elämä.

Lue lisää Eva Anttilan kuvakudostaiteesta Kirsti Salo-Mattila (1997). Picture vs. Weave. Eva Anttila’s Tapestry Art in the Continuum of the Genre.

Heraldisista tiedoista ja lehtileikkeestä kiitän Tuomas Hyrskyä. Kuvat PF.

Pakkasen paukkuessa, Päivi

FUTURUM – arvoitus

Esäs blogini lukija on pyytänyt tietoja Dora Jungin tekstiilistä Futurum. Joudun heti tuskaisesti toteamaan, että juuri tästä tekstiilistä on hyvin vähän faktatietoa.

Jungin kudontakorteissa Futurum esiintyy ensimmäisen kerran 7.10.1970. Kutojana oli tuolloin Margareta Andersson. Loimi oli yllättävän lyhyt, vain 1,30m ja leveyskin vain 47cm. Toisen kerran Futurumia varten on rakennettu loimi neljä vuotta myöhemmin. Tällöin Futurum tekstiilejä valmistui kaksi kappaletta. Kutoja oli taas Andersson, kuten voi olettaakin, sillä yleensä sama kutoja valmisti saman aiheen eri versiot. On kuitenkin mahdollista, että näitä pieniä teoksia on jossakin vaiheessa valmistettu jonkin loimeen loppuun. Tällaisia loimien ylijäämistä kudottuja tekstiilejä ei aina välttämättä kirjattu kudontakorttiin. Toisaalta, en ole nähnyt kuin kaksi erikokoista Futurumia. Molemmat olivat pieniä, (noin) 56 x 50 cm ja 45 x 45 cm. Toisessa oli yhdeksän vihreää elementtiä ja toisessa viisi.

Futurum on kudos, jossa voimakkaat värit luovat jännitteen yksinkertaisten abstraktien elementtien välillä. Se on selvästi poikkeus Dora Jungin tuotannossa. Pienessä teoksessa on voimakas vihreä ja punainen valkoisella pohjalla. Värejä ei ole sävytetty eri värisillä- tai eri sävyisillä langoilla, kuten hänen taidetekstiileissään usein on. Punainen kuu, vai aurinko, napittaa keskellä kompositiota. Vuosi 1970 oli Dora Jungille suurten teosten vuosi. Silloin syntyi Tammikuu 1970 eli Biafra, Siipiä, Kallion lohkare, Kesä; Alvar Aallon suunnitteleman Finlandia-talon esirippu ja muut Finlandia-taloon suunnitellut tekstiilit, jotka työllistivät kutomoa. Vuonna 1970 Jung myös kokeili uutta – reliefin vaikutusta omassa, johdetussa damastissaan. Futurumissa ei ole reliefiä.

Mitä Jung saattoi ajatella tätä kudosta suunnitellessaan? Se jääköön hänen salaisuudekseen. Me voimme itse katsoa rauhassa teosta ja vaipua omiin ajatuksiimme. Kuva PF.

Charles Talley haastatteli Dora Jungia vielä hieman ennen hänen kuolemaansa Form lehteen 1981/2. Talley kysyi Jungilta tuolloin mitkä kudokset olivat hänen suosikkejaan. Haastattelun mukaan Jung oli tuolloin valinnut kaksi, joista toinen oli omakuva Bekymmer, ja toinen Futurum.

Valtavan lumimyrskyn tunnelmissa, teitä tervehtien,

Päivi

P.S. 1960- ja 70-lukujen vaihteessa oli kyllä innostusta ufo-alus tyylisiin Futuro-taloihin.