Fuksivuosi Viikissä

Huomaa että olen istunut luennoilla. Neulon niillä nimittäin kaulahuivia, joka alkaa kohta olla valmis! Kolme oikein-kolme nurin, välillä muistiinpanoja ja välillä levottomia puheita voisi olla syksyn luentojeni kaava.

Kuitenkin näinä pimeinä marraskuisina päivinä, olen välillä koulumatkoilla miettinyt, mikä saa minut heräämään kouluun, kun kukaan ei ole sinne patistamassa. Akateeminen vapaus tarkoittaa sitä, että ei ole mitään poissaololappuja tai nettisivua, minne poissaolot merkittäisiin, vaan koulunkäynti on täysin sinusta itsestäsi kiinni. Minusta tämä tuntuu oikeastaan aika erikoiselta, kun on koko peruskoulun ja sen jälkeen vielä lukion kamppaillut niiden poissaololappujen kanssa. Ja nyt sitten yhtäkkiä kouluun saakin mennä tai olla menemättä juuri niin kuin itse haluaa!

Välillä akateeminen vapaus houkuttelee jäämään kotiin, mutta toisaalta yritän juurruttaa itselleni, että käymällä luennoilla tenttiin luku on helpompaa. Ja luennoilla näkee kavereita! Tietenkin olen nyt kansantalouden tunneilla myös oppinut, että niukkuuden vallitessa vertaan luennoilla istumisen hyötyjä luennoilla istumisen parhaimpaan vaihtoehtoon. Mikäköhän on muuten rahamääräinen hyötyni istua niillä vai voiko sitä edes mitata?

Maanantaisin pääsen koulusta kuudelta, eikä auringosta todellakaan ole silloin enää merkkiäkään. Oikeastaan silloin on niin pimeää, että kotimatkalla olen törmännyt koulukaveriini, en ole nähnyt bussin numeroa, kuin vasta kun se on pysähtynyt pysäkille, enkä ole Oulunkylän asemalla erottanut rappusten välejä toisistaan.

Kuitenkin jostain ihmeellisestä syystä yhtenä näistä pimeistä maanantain kotimatkoista, koin ahaa-elämyksen. Minulle todellakin selvisi, miksi kenenkään ei tarvitse pakottaa minua luennoille, vaan miksi menen niille muutenkin. Luin viime keväänä tänne Viikkiin markkinoinnin pääsykokeeseen ihan hulluna (hulluna, hulluna!) ja olenkin nyt todella onnellinen, että pääsin sisään. Kai siksi jaksan pimeydestä ja kylmästä huolimatta herätä kouluun, sillä saan opiskella sitä mitä haluan. Ehkä voisin siis useammin olla vain iloinen, enkä aina valittaa säästä tai koulusta, HSL:stä tai bussista numero 550, kun eihän sinne Viikkiin oikeasti ole edes niin pitkä matka!

Marraskuu yrittää vallata innokkaan opiskelija mielen. Ulkona on pimeää kuin tynnyrissä. Fuksielämä tuntuu jo turhan arkiselta. Ankeudenkarkoitusprojektiini kuuluu mahdollisimman moneen tapahtumaan osallistuminen, tuikkukynttilöitä sekä musiikki, jota kuunnellessa voi vajota vuorotellen nurmikontuoksuisiin kesämuistoihin ja kevyeen itsesääliin.
Olen selvinnyt kunnialla rankasta metsäläisviikosta. Yöunet ovat jääneet mitättömän lyhyiksi, kun paljonpuhutut hirvi- & taimijuhlat sekä perinteiset laulukierrokset ovat haukanneet leijonanosan vuorokausistani. Olen kulkenut puolet viikosta ylpeänä forstiliivi (eli hobittiliivi) päällä.  Pahin on vielä edessä, sillä pikkujoulukausi odottaa! Sitä ennen keskityn olemaan hukkumatta mutalätäköihin, laskuharjoitustehtäviin ja muuttopuuhiin. Huomenna lähden etsimään loistavaa tulevaisuutta metsämessuilta.
Opintopisteiden kalastamisen ja pikkujoulujärjestelyjen keskellä yritän muistutella itseäni hyvistä tavoista. Olenkin laatinut listan, jonka osoitan paitsi itselleni, myös nykyisille ja tuleville viikkiläisille.

– Älä ymmärrä akateemisen vapauden käsitettä väärin.
Kaksi viikkoa sitten järjestettyjen fuksisitsien jälkeinen paha olo ei ole riittävä syy jättää keskipäivällä alkavaa luentoa väliin.

– Tarvitset useimmille luennoille mukaan kynän, kumin ja paperia.
Et välttämättä tarvitse Metro-lehden ristikoita, elokuvaeväitä, kynsilakkaa tai keskeneräistä kirjoitustehtävää, jonka deadline oli viikko sitten.

– Naispuolinen opiskelija: hanki taikamekko, jonka väri ja helman pituus vaihtelevat tilaisuuden mukaan.
Taikamekko tulee tarpeen lukuisissa sitseissä, klubi-illoissa ja muissa Matti- ja Teppojuhlissa.

-Syö ennen sitsejä.

– Riko rutiineja.
Koskaan ei voi tietää, milloin joutuu avustamaan eksynyttä argentiinalaista vaihto-oppilasta. Kävele siis eri reittiä luentosaliin, tulosta luentomateriaalit vieraasta ATK-luokasta ja tutustu kilpailevien lounasravintoloiden tarjontaan.

-Varo Viikin kampuksen B-talon kynnyksiä!
Muuten voi sattua leukaan.

-Opettele rakastamaan Exceliä.
Itselläni tämä ei ole vielä onnistunut, ja pahoin pelkään, ettei välimme tule lämpeämään vielä pitkään aikaan.

– Osallistu kaikkiin mahdollisiin aktiviteetteihin.
Saat pisteitä fuksipassiin, kaupan päälle uusia tuttavuuksia ja hyvän mielen. Hurjimmassa tapauksessa voit päästä vaikuttamaan yliopiston sisäisiin asioihin!

– Juo paljon vettä.
Nestetasapaino voi horjua erinäisistä syistä.

– Älä tee tänään sellaista, jonka voit jättää huomiseen.
Vinkki, joka jokaisen opiskelijan tulisi tietää. Valitettavasti tämä myös hankaloittaa elämää jossain määrin, sillä emme elä Espanjassa.

Milloin päivät taas pitenevät?
Reetta

 

Ensimmäisenä päätään nostaa optimistinen puoli.  Se katsoo kalenteria, luentoaikatauluja, ja toteaa, että kyllä siihen vielä työt mahtuvat, ja ystävät.  Sitten realisti kurkkaa olan takaa, ja kysyy huolestuneena, onko optimisti tosissaan.  Pessimisti istuu nurkassa ja huutelee olkansa takaa, ettei se kuitenkaan riitä mihinkään.

Kaikilla argumenteilla on sijansa ajankäytöstä puhuttaessa.  Tahti kasvintuotannon fukseille on ensimmäisessä periodissa ollut tiukka- luentoja viitteellisessä ohjelmistossa 34 h / vko, unohtamatta hurjaa määrää itsenäistä opiskelua, tentteihin valmistumista, esseitä ja ryhmätyötä. Syyskuu oli kuin täyteen lastattu avolavapaku, joka meni ohitse niin lujaa että hädin tuskin ehti väistää kyydistä putoilevia tenttikirjoja, univelkoja ja teekuppeja.

Opintojen lisäksi yliopisto tarjoaa upean määrän tapoja käyttää aikaa hyödyllisesti ja aktiivisesti- edullisia liikuntamahdollisuuksia, kerhoja, ainejärjestötoimintaa, matkustusta.   Jos jotain haluttua ei löydy, sellaisen luultavasti voi järjestää.  Lisäksi kaupunki elää, hengittää maanisesti ja hiukan hyperventiloiden, ja pursuaa uimahalleja, keikkoja, kuppiloita, vapaaehtoistyötä, kursseja ja kuntopolkuja.

Optimaalista olisi toki myös nukkua, syödä ja harrastaa sitä sosiaalista elämää, josta löytyy pääsykokeiden ja töiden vallattua kalenterin lähinnä huteria muistikuvia.

 

Aika on hassu asia. Sitä voi käsitellä niin tähtitieteen, kuin uskonnon ja kulttuurin näkökulmasta.  Sen voi hahmottaa suorana janana tai kehänä, tai kokea sen olevan pelkkää illuusiota.  Aikaa ei ole kaikkeen, sanomme, synonyymina sille, ettei voi tai kykene tehdä esitettyä asiaa.

Maan kierto Auringon ympäri voidaan laskea usealla eri tavalla, mutta elinikää käsitellessä puhutaan kalenterivuoden 365 päivästä.  Ikävuodet eivät yksinään kerro henkilöstä kuin suuntaa-antavasti, koska jokainen hetki on jokaiselle ihmiselle erilainen.  Ja se on järjettömän suuri rikkaus; kasvintuotantoon otettiin tänä syksynä 40 opiskelijaa, joiden ikähaitari on noin kaksikymmentä vuotta.  Syntymävuotta katsomatta porukassa on hurjan hyvä yhteishenki, luennolla vieressä istuvaa kaveria näkee ilolla myös kampuksen ulkopuolella, ja jokaisen tähänastinen elämä kokemuksineen loksahtaa hienosti yhteen muiden pariin.

 

Istuin pitkään tekemässä laskelmia, ennen kaikkea ajallisia sellaisia.  Päätin ottaa rennosti, priorisoida siten, että käytetty aika jakautuu pehmeästi kaikille tärkeille osa-alueille.  Minulla ja yliopistolla on miellyttävä, avoin suhde; voimme nähdä muitakin, viettää useita päiviä omissa riennoissamme  ja ilahtua jälleennäkemisestä.  Kaiken kaikkiaan meillä on toiveikas ja innostunut olo tulevia yhteisiä vuosia ajatellessamme.

Luettavana
Stephen Hawking ; A Brief History of Time
Bill Bryson; A Walk in the Woods

Kuunneltavana
Sysyphe; Sinking
Carbon Based Lifeforms; World of Sleepers
José González; Cycling Trivialities (täydellinen syyslaulu!)

Ensimmäisten yliopistokuukausien aikana on ehtinyt tapahtua aika paljon. Siksi haluaisinkin käyttää tämän ensimmäisen blogikirjoituksen kertoakseni, että yliopisto on paljon muutakin, kuin luentoja ja tenttejä. Ja ehkä haluaisin tässä samalla myös sanoa sekä tuleville että nykyisille opiskelijoille, että todellakin suosittelen ihan kaikille ihan kaikenlaisiin tapahtumiin osallistumista. Minkälainen koulun tapahtuma kyseessä sitten onkin, yleensä niissä on aina hauskaa. Ja tuttuja! Ja voi ehkä jopa oppiakin jotain!

Yliopisto on fuksisitsejä. ”Fuksiksi kutsutaan korkeakoulujen ensimmäisen vuosikurssin ylioppilaita. Sitsit on pohjoismainen akateeminen pöytäjuhla, joissa syödään, lauletaan juomalauluja ja pidetään puheita.” Lähde: Wikipedia

Oranssia, oranssia, oranssia! Totta kai omistan oranssia. Mutta sitten, kun oikeasti alat etsiä kaapeistasi näitä oransseja tavaroita, löydät vain kuivahkoa ja todellakin viimeisiään vetelevää oranssia kynsilakkaa. Olen siis ensimmäisen yliopistosyksyni aikana huomannut, että en minä, ei yliopistokaverini, eikä oikeastaan kukaan muukaan omista oranssia.

Mutta miksi tämä oranssi sitten olisi jotenkin tärkeä väri? Ja vastaus: ei se olekaan, jos ei ensimmäisten sitsien teemaväri sattuisi olemaan oranssi. Tarkoituksena siis oli, että kaikki yhdistäisivät juhla-asuunsa (miehillä tumma puku ja naisilla cocktail-asu) jotakin oranssia. Vaikea homma. Minun lisäkseni aika moni muukin nainen oli lopulta päätynyt siihen yläasteella ostettuun oranssiin kynsilakkaan, mutta luovempiakin ratkaisuja toki löytyi: pudonneita vaahteranlehtiä puvuntaskussa tai oranssi sateenvarjo naulakossa.

 

Yliopisto on ekskursioita. ”(lat. excursio, huvi- tai partioretki; hyökkäys) tarkoittaa erityisesti opiskelijapiireissä yritysvierailua, opintomatkaa tai vastaavaa.” Lähde: Wikipedia

Markkinoinnin oman ainejärjestön Voluntaksen järjestämä yritysvierailu Valiolle vaikutti niin kiinnostavalta, että siihen ilmoittauduin heti mukaan, kun siitä tiedotettiin. Aiheena yrityksen vastuullisuus ja viestintä. Molemmat sellaisia, joista itse olen kovin kiinnostunut. Suhteellisen pitkän harhailun jälkeen jossain Pitäjänmäen suunnilla, ja juuri silloin kun olin jo menettämässä toivoani, löysin kuin löysinkin perille. Etsiminen kannatti, sillä Valiolla meitä opiskelijoita odotti esittelyn ja luennon lisäksi varsin muhkeat tarjoilut ihan lohipiirakasta omenatorttuun, rahkoihin ja mehuihin!

Yliopisto on risteilyjä.

”Kysy keneltä tahansa viime vuonna mukana olleelta, kannattaako tänne lähteä ja vastaus on kyllä!” luki Viikin Taloustieteilijöiden ja Voluntaksen järjestämässä fuksiristeilykutsussa. Niinpä laiva siis lähti lipumaan kohti Tukholmaa sen alin kerros lastattuna viikkiläisillä. Ensin syötiin ja sitten juhlittiin. Pientä ohjelmaakin oli, sillä meidät fuksit jaettiin pieniin ryhmiin, joissa suoritettiin tehtäviä. Tässä kilpailussa nopeus ratkaisi, joka ei valitettavasti ollut oman ryhmäni valtti, mutta illan edetessä kuulin kuitenkin sellaista huhua, että olimme kilpailun moraalisia voittajia. Hah!

Seuraavana päivänä Tukholmassa shoppailtiin aivan ihanassa syyssäässä. Ihan parasta oli kuitenkin viimeistään nyt Ruotsissa huomata, että ei ole erikseen mitään fuksiporukkaa tai markkinointiporukkaa, vaan että ihan kaikki iästä, pääaineesta tai opiskeluvuodesta piittaamatta muodostavat yhdessä yhden ison porukan. Kun viikkiläiset voittivat laivalla, ei yhden, ei kaksi, vaan peräti kolme luksusristeilyä, saimme kaikki iloita yhdessä. Sama näkyy myös luennoilla, sillä niillä todellakin sekoittuvat pääaineet ja opiskeluvuodet ihan täysin, mikä mielestäni on mahtavaa!

Laura

Yliopistoelämäni ensimmäisenä aamuna istuin täpötäydessä bussissa. Ilman kosteusprosentti hipoi taivaita. Bussi mateli toukkajunan vauhdilla. Olin jo hieman myöhässä ensimmäisestä infotilaisuudesta, eikä oloni ollut millään tavalla hehkeä selkä hiestä nihkeänä. Vastapäätä minua istui pieni aasialainen tyttö, jolla näytti riittävän energiaa minullekin jaettavaksi. Tyttö näytti minulle kieltään. Ensin ärsyynnyin tytön epäkohteliaisuudesta, mutta väänsin omankin naamani rumasti mutrulle. Tyttö hihitti hysteerisesti irvistykselleni. Tytön äiti puhui kiireisenä puhelimeen, eikä osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa minun ja tytön erikoiseen kommunikointitapaan. Seuraavaksi tyttö osoitti minua sateenvarjollaan ja ”ampui” minua sillä. Lähdin leikkiin mukaan ja esitin kuollutta. Kun avasin silmäni, tyttö oli jo lähdössä ulos bussista ja vilkutti minulle hyvästiksi. Hei hei!

En tiedä, tapahtuiko minulle silmät avatessani jonkinlainen reinkarnaatio, mutta olen ollut orientoivan viikon ensimmäisestä päivästä lähtien käsittämättömän hyvällä tuulella. Sateenvarjolle on tullut käyttöä joka päivä (muuhunkin kuin viattomien opiskelijoiden ampumiseen, käsittääkseni syyskuussa rikottiin sade-ennätyksiä ympäri Suomea), mutta en ole antanut sateen ja matalapaineen lannistaa. Uudet ihmiset, vastaanottavaiset tutorimme ja Viikin maanläheinen ilmapiiri saivat minut sukeltamaan syvälle metsäläisten maailmaan jo ensimmäisellä viikolla. Syksy on ollut tähän asti vähintäänkin hektinen, mutta olen huomannut kiireisen elämäntavan sopivan minulle huomattavasti paremmin kuin kotona kököttäminen lukiokirjat kainalossa. Tuntuu täysin epätodelliselta, että vasta neljä kuukautta sitten asetin ylioppilaslakin päähäni.

Tuoreille metsäylioppilaille on koetettu korostaa ”hissikeskustelun” taitamisen tärkeyttä. Hissikeskustelu tarkoittaa noin minuutin kestävää esittelydemoa omasta alasta. Toistaiseksi uusien ihmisten kanssa käymäni keskustelut ovat kulkeneet suunnilleen seuraavaa rataa:

”Mitä sä opiskelet?”

”Metsien ekologiaa ja käyttöä.”

”Haha, aijaa, eli mitä?”

”No, halailen puita ja pompin suolla karpaloita keräten.”

Olisi ehkä syytä kehitellä keskustelutaitojani ja mainospuheitani, sillä metsätieteiden opinnot ovat osoittautuneet moninkertaisesti mielenkiintoisemmiksi kuin olisin muutama kuukausi sitten voinut kuvitellakaan. En enää kykene retkeilemään metsissä normaalisti, vaan tutkin torvijäkäliä ja puuston ikää melko fanaattisesti (tässä ehkä hieman liioittelen).

Olen ajoittain huomannut, että minun täytyy todella keskittyä ja motivoida itseäni, jotta opiskelu ei jäisi täysin toissijaiseksi toiminnaksi. Luennoilla ajatus lipsuu turhan herkästi fuksiaisiin, sitseihin tai toogabileisiin. Bileet, bileet, bileet. Voisin kirjoittaa juhlimisesta kokonaisen romaanin. Vilkkaana nuorukaisena en tietenkään voi jättää yhtäkään tapahtumaa väliin, ja järkyttävän aamuluentotorkkumisenkin uhalla täytän juhlakiintiötäni monena iltana viikossa. Sitseistä eli akateemisista pöytäjuhlista olen oppinut ainakin sen, ettei niihin kannata lähteä tyhjällä vatsalla. Muutenkin märkäkorvaopiskelijana voin jo neuvoa, että omat rajansa kannattaa oppia tuntemaan, muuten voi käydä köpelösti!

Metsätieteiden opiskelu on juuri niin käytännönläheistä kuin toivoinkin. Viime viikon vietimme Hyytiälän, eli tuttavallisemmin Hyden, metsäasemalla yhdessä metsäekonomian ja markkinoinnin opiskelijoiden kanssa. Kenttäjakson aikana tutustuimme monipuolisesti metsäekonomiaan ja –ekologiaan, kumisaappaitten monikäyttöisyyteen, eri suotyyppien upottavuuteen ja lähimmän kyläkaupan pullonpalautusautomaattiin. Relaskoopit, hypsometrit ja mittasakset tulivat tutuiksi. Yksi tähänastisen elämäni oudoimmista hetkistä oli keskiviikkobileiden jälkeisenä aamuna, kun parikymmentä äärimmäisen väsynyttä metsätieteiden opiskelijaa jonotti katsomaan juurikääpää. Olihan se kääpä todella näkemisen arvoinen! Viikon loppuhuipennuksena oli perjantainen seikkailu Lakkasuolla kaatosateessa. Moni oppi ojituksen seuraamuksia kantapään kautta. Villasukat märkinä on hyvä jäädä odottamaan ensi vuonna odottavaa Hyde-kesää!

Hyytiälän kenttäjakson seurauksena minut on vallannut perinteinen syysflunssa. Tänään en kuitenkaan voinut vastustaa kirpeän raikasta syysiltapäivää, vaan lähdin ihmettelemään Picea omorikan (serbiankuusi) ja Alnus incanan (harmaaleppä) oksia lähimetsääni, mistä tietenkin seurasi järkyttävä yskäkohtaus. Ei kai tässä muu auta kuin keittää teetä litratolkulla ja hautautua sohvan nurkkaan luentomateriaaleja tutkimaan. Ensi viikolla on tiedossa dendrologian tentti, jossa olisi tarkoitus tunnistaa puulajeja pelkistä paljaista oksista. Männyssä on käpyjä ja kuusi on numero, vai miten se meni?

 

Nuhaista ja sienirikasta syksyä toivottaen,
Reetta

Jos joku pääsykoekirjoja facebookissa pakoileva elintarvike-ekonomian (tai muiden taloustieteiden) koulutusohjelmaan hakeva schmuikkeli sattuu eksymään näille riveille, koen velvollisuudekseni jakaa muutaman vinkin tuleviin koitoksiin:

1. Katso läpi vanhat pääsykokeet

2. Pyri aidosti ymmärtämään taloustieteen asiat, niissä on selvä logiikka. Ymmärtämistä edistää (ainakin minulla) vaihtoehtoisten lähteiden lukeminen, siis jopa wikipedia (psst. englanninkielinen on parempi). Samoja asioita tarvitset kuitenkin syksyllä…

3. Opettele ihan oikeasti ne viime vuoden koekysymykset ulkoa!

4. Liiketoimintaosaamisen kirja on tooodella kuivaa tekstiä, jossa laajan aihealueen asiat käsitellään raastavan pintapuolisesti. Kehitä muistitekniikoitasi ja opettele listoja ulkoa, ikävä kyllä joskus pääsykokeissa mitataan enemmän motivaatiota kuin todellista osaamista.

5. Ilman valmennuskurssiakin voi hyvin päästä sisään: useat tämän vuoden fuksit onnistuivat omin avuin. Toisaalta valmennuskurssi tuo hyvää ryhtiä valmistautumiseen ja välikokeet paljastavat todellisen osaamistason.

6. Minä luin töiden ohella neljä tuntia päivässä, viisi kertaa viikossa viiden viikon ajan + valmennuskurssi pari kertaa viikossa. Lue enemmän jos sinulla on aikaa, lopeta työt jos pystyt, mutta pointtina lähinnä että vähemmälläkin pääsee sisään.

Tällä hetkellä nimeltämainitsematon Teppo Maissi lukee pää höyryssä kansantaloutta ja kiroaa markkinakäyrät ahtaimmista ahtaimpaan simpukkaan asennevammaisen helmen kanssa. Niih! Kansis on paikoittain sietämätöntä, mutta ensimmäisen kerran kun talousuutisten mystiikan verho heilahtaa ja giibulgaabul-jargonin takaa paljastuukin merkityksellinen maailman ilmiöitä selittävä ajattelusysteemi, joka pala palalta ratkeaa muodostaen yhä kattavamman yleiskatsauksen tästä maailmasta, jossa sinä, minä ja Edward Norton elämme juuri nyt, niin ymmärryksen laajentumisen vapauttama tyydytyksen tunteen ryöppyävä syöksy tajuntaasi ei ehkä intensiteetiltään oikeutakkaan tätä pateettista alustusta, mut se o iha kivaa. Ja jos jaksoit lukea äskeisen virkkeen alusta loppuun asti ajatuksella, on jaarittelunsietokykysi varmasti riittävä liiketaloustieteen pääsykoekirjan haltuunottamiseksi.

 

– Tomi