Maaseudulle uutta roolia etsimässä

Kirjoittajat Susanna Kujala (vas.) ja Outi Hakala

Maailma muuttuu, niin myös maaseutu. Koska toimintaympäristöt kehittyvät, on myös maaseutualueiden uudistuttava menestyäkseen. Tässä uudistumisprosessissa etenkin kunkin maaseutualueen omien mahdollisuuksien ja vahvuuksien tunnistaminen on tärkeää. Yksi vaihtoehtoinen lähestymistapa maaseutualueiden uudistamiseen on etsiä maaseudulle ”uutta roolia” nykyisten rinnalle. Tämä onkin keskeinen tavoite Kase Mauro – Maaseudun uusi rooli -hankkeessa, jossa olemme mukana. Hankkeen tavoitteena on rakentaa aktiivisesti ja pilottiluonteisesti maaseudun uutta roolia Kaustisen seutukunnan alueella. Lue loppuun

Rautateiden renessanssi

Liikennejärjestelmällä on vaikutusta paitsi eri alueiden saavutettavuuteen myös niiden elinvoimaan. Ilman toimivia liikenneyhteyksiä alueen menestyksen saavuttaminen on useimmiten haastavaa. Liikenneyhteyksien huonontumisen negatiivisia vaikutuksia on nähty etenkin maaseudulla. Liikennejärjestelmää koskevat ratkaisut voivatkin olla käänteentekeviä maaseutualueiden kehityksen kannalta. Samalla liikenneratkaisut ovat suuressa roolissa puhuttaessa muun muassa ilmastonmuutoksen torjunnasta. Lue loppuun

Vapaissa tiloissa Seinäjoella ja Venetsiassa

Kuva Jaana Huhtala

Seinäjoen Apila-kirjasto yhdessä muiden arkkitehtuuriltaan kiinnostavien kirjastojemme kanssa tarjoaa Venetsian biennaalissa yhden näkökulman siihen, mitä on ”Freespace”. Toukokuusta marraskuuhun saakka avoinna olevassa biennaalissa on teemana vapaa ja ilmainen tila. Teema kiinnittää huomion arkkitehtuuristen ratkaisujen mahdollisuuksiin tukea esimerkiksi rakennettujen tilojen käyttäjien hyvinvointia ja tasa-arvoa. Teemalla halutaan korostaa myös luontoa tilana, joka tarjoaa käyttäjilleen lukuisia palveluita, sekä arkkitehtuurin kykyä sitoa mennyt, nykyinen ja tuleva aika.

Lue loppuun