Uuden puurakennuksen synty 2021-2023
Uusi pysyvä taidenäyttely Hyytiälän metsäasemalla avautui yleisölle 26. kesäkuuta. Periferia – Metsätaiteellinen asema on kokoelma taideteoksia, jotka on kuratoinut Ulla Taipale.
Lisätietoa näyttelystä löytyy Hyytiälän metsäaseman sivuilta. Myös Helsingin Sanomat on kirjoittanut näyttelystä.
Hyytiälän uuden pihapiirin valmistuttua vuoden 1912 juhannuksen jälkeen, suoritti metsäylioppilas Lennart Segerstråle siellä ensimmäisen kesän harjoitteluaan. Valmistuttuaan hän ei kauaakaan elättänyt itseään metsänhoitajana, kun intohimo vei kokopäiväisen taiteilijan polulle. Maalaustaiteen lisäksi Segerstråle tunnetaan taidegraafikkona.
Segerstråle kuvasi uransa alkupuolella erityisesti lintuja ja luontoa ympärillään. Hän piirsi ulkona luonnoksia, joiden pohjalta ikuisti kokemansa maalauksiksi kankaalle. Joutsenet ovat hänen teoksissaan usein esillä oleva aihe. Hän maalasi niitä erilaisissa ympäristöissä niin yksittäin kuin parvina. Sibeliukselle hän lahjoitti vuonna 1915 maalauksen Joutsenia sumussa säveltäjän 50-vuotisjuhlakonsertin kuultuaan.
Segerstrålen huomattavimpia tuotoksia ovat monumentaalikokoiset teokset, joista merkittävimpinä vuonna 1943 valmistuneet Finlandia-freskot Suomi herää ja Suomi Rakentaa Suomen Pankissa. Nämä Segerstrålen päätyöksi tituleeratut freskot tilasi Suomen Pankin pääjohtaja Risto Ryti, ystävänsä Gösta Serlachiuksen suosituksesta. Segerstråle oli nimittäin 1930-luvulla maalannut Mänttään Serlachiuksen kotiin kattomaalauksen Kirjallisuuden synty ja tehtaan uuteen pääkonttoriin kolme freskoa: Maa, Metsä ja Mäntän syntyhistoria. Nykyisin Serlachius-museoina toimivissa rakennuksissa on esillä myös muita Segerstrålen teoksia.
Lennart Segerstråle – Pegasoksen siivestä -kirjan mukaan Segerstråle vietti tuotteliaan kesän Hyytiälässä vuonna 1912. Silloin syntyi monia lintuaiheisia tauluja, joita taiteilijan taidoista vakuuttuneet kurssitoveritkin ostivat itselleen. Maalasipa hän myös lahjaksi annetun taulun silloiselle Hyytiälän ”herraskaiselle emännälle” Helka Ylpölle. Kiitollisten kurssilaisten lahjoittamassa maalauksessa liitelee kolme joutsenta Kuivajärven yllä.
Vanhassa ruokalassa on yhä nykyisin metsäylioppilas Segerstrålen näyttävä teos Hyytiälä-kesältä. Näkymä teeriä kuvaavasta kohtalaisen isosta maalauksesta pianon yllä piirtyy helposti mieleeni. Tuosta maalauksesta sai alkunsa kiinnostukseni maalarin elämäntyöhön. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin maalattu Metsä ja mies -niminen fresko Metsätalon aulan rappukäytävän yllä taasen kuvaa Segerstrålen uran antia sellaisena, kuin siihen suurempi yleisö taitaa olla tutustunut.
Segerstrålen elämään osui ankeita ajanjaksoja aina venäläistämisvuosista alkaen. Metsänhoitajaksi hän valmistui vuonna 1915, eli ensimmäisen maailmansodan aikaan. Pian sisällissota vei häntä Hämeen rintamalla. 1920-luvulla taiteilijan poika hukkui ja seuraavana vuosikymmenenä syttyi toinen maailmansota, jossa kaatui hänen toinen poikansa. Liekö näillä tapahtumilla ollut osuutta siirtymiseen lintuaiheista kristillisiin ja yksilöä suurempiin teemoihin?
Kirjoittaja: Albert Häme (K-113) ystävänsä Elias Liimataisen (K-112) näkemysten avustamana. Tekstin pääkuva Metsä ja mies -freskosta: Albert Häme.
Kirjallisuus:
Lennart Segerstråle. Göstan pieni taidekirjasto 1.
Lennart Segerstråle – Pegasoksen siivestä. Gösta Serlachiuksen taidemuseo.
Hyytiälän kolmas kurssi, Muistoja ja kuvauksia.
Tämä teksti on julkaistu alunperin Forstihuudon numerossa 3/2022. Julkaisemme sen uudelleen lehden päätoimittajan luvalla.
Suolta nousee illan hämärä. Se kietoutuu järven yllä leijuvaan illan sumuun ja väreilee pian nukahtavien puiden oksilla. Hämärästä voi kuulla kuisketta, suon syviä säveliä. Virvatuli. Se kutsuu laulullaan kulkijoita mukaansa maan ja veden välitilaan. Sen laulu vie maailmaan, jossa aika pysähtyy ja unet käyvät toteen. Siellä ei ole mennyttä tai tulevaa, eivätkä polut sen maailman maaperällä johda mihinkään. Siniset ja vihreät lieskat kiertyvät yhteen ja hämärä huojuu. On kuin suo eläisi, hengittäen ja tanssien. Huuhkaja istuu oksallaan katsellen liekkien ja kulkijoiden transsia. Se elää ja kulkee monessa maailmassa. Sille suo on tuttavallinen, vanha ystävä, ja hämärä sen koti.
Hyytiälään saapuvien, sieltä lähtevien ja muuten vain Pehkusuolla kuljeksivien nautittavaksi nousi tänä kesänä suon laitaan huuhkajaa esittävä teos. Teoksen avajaisina ja ihan kesäillan iloksi rakennettiin teoksen ympärille Hyytiälän taiteiden yön ensimmäinen ja ainoa performanssi. Kesän viimeisen viikon ensimmäisenä arki-iltana teoksen juurella nähtiin esitys nimeltään ”Virvatuli”.
Huuhkajaa esittävä teos on nähtävissä Pehkusuon laidalla, ja sitä kannattaa käydä ihailemassa niin aamuhämärässä kuin yön syvyydessä. Huuhkajan tekijä Mikko Autere kertoo teoksestaan seuraavaa:
”Moni jää paljosta paitsi, lähtiessään perjantaisin kotiin. Hyytiälän viikonloput ovat leppoisan verkkaisia. Ihan kuin mökillä olisi. Verkkaisuuden sekaan kaipaa kuitenkin myös jotain tekemistä. Idea jonkunlaisen ’assarityön’ tekoon oli ilmoilla jo keväällä. Pohdimme tulevien assistenttikollegoiden kanssa, että mitä voisimme noina lukuisina sydänkesän viikonloppuina tehdä. Ajatus puuveistoksesta, joka toivottaisi kulkijat tervetulleeksi metsäasemalle, syntyi ensimmäisten viikkojen aikana. Työn aloitus kuitenkin venyi ja venyi, kun sopivan järeää puupölliä ei meinannut löytyä. Onneksi sestotukkien veistelyn yhteydessä Kuivajärven luonnonhoitometsästä kaadettiin isoja näreitä, joiden tyvipölleistä sai aihion moottorisahaveistokselle.
Kyseessä oli minun kolmas moottorisahaveistokseni, joten aivan nollasta ei lähdetty liikkeelle. Huuhkajaa en kuitenkaan ollut aikaisemmin tehnyt, joten mallia piti ottaa muiden teoksista. Pöllön muoto on helppo tehdä moottorisahalla. Hankaluuksia tuottivat kuitenkin yksityiskohdat. Puumöykky tulee herättää eloon veistämällä siipisulat ja vatsahöyhenet. Hienoimpien piirteiden, kuten sarvien ja kasvohöyhenien tekoon moottorisaha ei taipunut. Tällöin piti turvautua kulmahiomakoneeseen sekä dremeliin. Silmät teinkahdesta mustaksi maalatusta pultista, jotka upotin oikeille paikoille. Lopuksi puun pinta poltettiin ja tervattiin.
Pöllöt tuppaavat vaanimaan ympäristöään puiden oksilta. Sopivaa puuta ei suon laidalta löytynyt, joten sellainen täytyi tuoda. Kuloaukolta löytyi sopiva hiiltynyt runko, jonka juurakko oli vielä tukevasti paikallaan. Puu juurineen aseman pihaan ja pöllö oksalleen istumaan. Oksa oli tässä tapauksessa puun juuri. Kyhäelmä oli raskas ja sitä Pehkusuolle pystyttämään tarvittiin kourallinen raavaita metsäläisiä. Lopuksi juurakko köytettiin kiinni tekopökkelöön, joka toivottavasti pysyy ainakin jokusen vuoden pystyssä.
Miksi huuhkaja? Hyytiälä tarkoittaa Hämeen murteella huuhkajaa, joten valinta oli melko helppo. Teosta veistellessä ei mielessäni oikeastaan ollut mitään sen kummempaa sanomaa tai merkitystä. Kuitenkin näin jälkeenpäin ajateltuna tulee mieleeni toinenkin Huuhkaja-teosta ja Hyytiälää yhdistävä tekijä. Pöllöä pidetään saduissa metsän viisaana lintuna. Tämä kuvastaa mielestäni hyvin yliopistoa ja sitä viisautta mitä forstit kesäisin Hyytiälässä saavat. Toivotaan että metsäopetus säilyy Hyytiälässä vähintäänkin yhtä kauan, kuin teoksen hiiltynyt puunrunko. Eli vähintään seuraavat parisataa vuotta.”
On myöhäinen ilta. Tai aikainen yö. Pihapiiri on hiljentynyt ja ihminen nukahtanut. Yön eläjät venyttelevät raajojaan ja aloittavat askareitaan. Järven pinta on tyyni. Kevyt sumu leijuu vielä ilmassa. Yhtäkkiä hiljaisuuden rikkoo kumea ääni. Se kaikuu järven rannoilla ja kimpoilee kallioista. Ääni tavoittaa kuluneen päivän viimeiset, ohuesti puiden latvojen takaa kurottavat auringonsäteet ja matkaa niiden mukana huomiseen päivään. Sumu vavahtaa ja väistyy, kun huuhkaja lähtee lentoon rantametsästä. Se suuntaa kohti suota. Suon laidalta se on löytänyt uuden ystävän, jonka kanssa vahtia kulkijoiden unta ja seuraavan matkan taivalta.
Kirjoittajat: Ina Virtanen & Mikko Autere. Pääkuva: Jesse Nowak.
Ensi näkemältä Hyytiälän metsäasemaa ympäröivä luonto on aivan tavallista suomalaista metsää. Sitä samaa, mitä maantien varrella näkee koko matkan Helsingistä Juupajoelle ja siitä vielä satoja kilometrejä pohjoiseen.
Vasta vierailu asemalla avaa silmät ja auttaa ymmärtämään, mikä tekee Hyytiälästä niin erityisen paikan. Aseman ympäristöön rakennetut SMEAR II -tutkimusasemat mäntyä kasvavassa talousmetsässä, avaralla Siikanevan suolla ja tyynen idyllisellä Kuivajärvellä tuottavat dataa ja pitkien aikasarjojen myötä ymmärrystä boreaalisen metsän ja ilmakehän välillä tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Ja niistä ”1200 erilaisesta muuttujasta”, mitä näillä asemilla mitataan.
Metsäasemalla on tehty monitieteistä tutkimusta yli 25 vuoden ajan. Vielä pidempään, 1900-luvun alusta tähän päivää saakka, asemalla on opittu metsänhoitoa käytännön kenttäkursseilla. Nykyään Hyytiälässä kohtaavat metsänhoito ja metsä-, ilmakehä- ja ilmastotutkimus, ja lisäksi parin seuraavan vuoden aikana samalle asemalle tullaan toteuttamaan pysyvä taidenäyttely. Tämä näyttely ammentaa paikan erityisluonteesta; tieteestä, historiasta ja metsäluonnosta. Pääosa taideteoksista sijoittuu ulos ja elää vuodenaikojen, vuorokaudenvaihtelujen ja säätilojen määräämällä tavalla.
Hyytiälän metsäasemalla alkoi vuonna 2012 taidetta ja tiedettä yhdistävä Ilmastopyörre-taideohjelma. Asemalla syntynyt taidekokoelma avataan suuremmalle yleisölle kesällä 2023 näyttelyssä, joka toteutetaan Alfred Kordelinin säätiön myöntämän Suuret kulttuurihankkeet –apurahan avulla. Säätiön tuella toteutetaan liikemies Alfred Kordelinin (1868-1917) viimeistä tahtoa tukea suomalaista kulttuuria: tiedettä ja taidetta. Ilmastopyörre-ohjelmaa ovat tukeneet myös Koneen Säätiö ja Ilmakehätieteiden keskus INAR.
Asemalle toteutettavat teokset ovat monitaiteisia: ääni- ja ympäristötaidetta, installaatioita, tekstiilitaidetta, valokuvia ja veistoksia. Teokset luonnossa ravistelevat näkemään tutun metsäympäristön uudella tavalla: ne herättävät kysymyksiä ja tunteita sekä katalysoivat ajattelua. Osa teoksista sijoittuu vuonna 2022 valmistuvaan uuteen päärakennukseen ja/tai historiallisiin hirsirakennuksiin. Yleisö löytää taiteen metsäaseman ympäristöstä näyttelyn yhteydessä julkaistavan kartan avulla.
Vielä nimeämätön näyttely kutsuu yleisön metsään, josta kulttuurimme on lähtöisin:
Tarinan mukaan ensin oli metsä. Sinne hakattiin aukiot ja rakennettiin asumukset. Niitä seurasivat kylät, kaupungit ja lopulta opinahjot. Myös kielemme lähti metsästä – ja vähitellen unohti alkuperänsä.
IC-98 ym. 2020
Monitaiteisuus määrittelee teosten kirjoa. Jo asemalla olevat teokset, taiteilijaryhmä IC-98n ja runoilijoiden Mikael Bryggerin, Henriikka Tavin ja Olli-Pekka Tennilän IÄI -ympäristö- ja runoteos (2017-20) houkuttelevat samoilemaan luonnontilaisessa Kuivajärven metsässä, jossa metsätyypit ovat pääosin tuoreita tai lehtomaisia kankaita ja lehtoja.
Agnes Meyer-Brandiksen suunnittelema Tealemetree Station on julkinen veistos hiljattain harvennetussa talousmetsässä, jonka tekee erityiseksi tekno-tieteelliset installaatiot ja 128-metrinen mittaus- ja havaintotorni, joka nousee noin 60-vuotiaiden mäntyjen latvojen yläpuolelle. Pöytä mahdollistaa inspiroivat tee- ja keskustelutuokiot itse tutkittavan kohteen, metsän keskellä, monitieteisessä ja -taiteisessa hengessä.
Samoissa metsissä on työskennellyt työryhmä Band of Weeds, jonka työn alla on ääniteos Puiden itku. Teos innoittuu kalevalaisesta runosta, jossa koivu vaikeroi Väinämöiselle kurjaa kohtaloaan ihmisten kovassa käsittelyssä. Teoksessa käytetään muun muassa SMEAR II-tutkimusmetsän seurantadataa puiden VOC-päästöistä metsän harvennushakkuiden aikoihin.
Edellä mainittujen teosten lisäksi Hyytiälän taidekokoelma täydentyy kuvataiteilija Terike Haapojan, arkkitehti ja filosofi Juhani Pallasmaan, tekstiilitaiteilija Kustaa Saksin, sekä kahden vielä nimeämättömän taiteilijan teoksilla. Maailmalla yli kymmenen vuoden ajan näyttelyissä kiertänyt Haapojan taideteos Inhale-Exhale (2008) toteutetaan pysyvänä, paikkakohtaisena veistoksena taiteilijan valitsemaan paikkaan. Teos inspiroituu tieteessä maahengitykseksi nimetystä ilmiöstä, jossa hiilidioksidi vapautuu maaperästä ilmakehään. Hyytiälässä 2013-14 taiteilijaresidenssissä työskennellyt Agnes Meyer-Brandis jatkaa taiteellista työtään Juupajoella ja kuvaa audiovisuaalisen teoksen Vaeltava puu Siikanevan suolla. Puiden migraatio on ilmastonmuutoksen aiheuttama maailmanlaajuinen ilmiö, jota on todettu tapahtuvan myös suomalaisilla suomailla (pääkuva ylhäällä).
Terike Haapojan sanoin: ”Tieteessä moni asia on todella abstrakti. Emme saa millään kiinni siitä, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on niin ja niin monta miljoonasosaa kuin on. On luotava kokemus, että ihminen ymmärtää mitä se tarkoittaa.”
Luonnon ja taiteen yhdistelmän elämyksellisyyden lisäksi näyttelykokonaisuus luo kokemuksien kautta ymmärrystä siitä, missä ja miten esimerkiksi ilmastoon liittyvää tutkimusta tehdään. Se auttaa hahmottamaan sekä tieteellisen että taiteellisen työn pitkäjänteistä ja tutkimuksellista luonnetta.
Kirjallisuudentutkija Karoliina Lummaa rämpi viime syksynä Kuivajärven ”hornantuutissa” etsimässä IÄI-teoksen metsään upotettuja sanoja, bongasi matkan varrella pohjantikan ja kuvaa kokemustaan esseessään Metsän poeettinen kuvaus – luonnos. ”Esseeni lähtökohtana on tutkimuksiini perustuva havainto siitä, että esteettisen, poeettisen ja tieteellisen välillä tapahtuu nyt kiinnostavaa risteämistä. Ennustan, että nämä risteämät muokkaavat parhaillaan metsäsuhteitamme ja tapojamme kokea ja käyttää metsiä.” Lummaa jatkaa kysymällä, ”miten uuden metsätaiteen – – tutkiminen voisi osaltaan täydentää metsien ja biodiversiteetin kulttuurisista ulottuvuuksista käytävää, luonnonvarapolitiikkaan ja luonnonsuojeluun liittyvää tieteellistä keskustelua?”
Tämän pohtimiseen ja tieteen ja taiteen risteämien tutkailuun Hyytiälän metsäasema tarjoaa lähivuosina entistäkin paremmat mahdollisuudet.
Tekstin kirjoittaja Ulla Taipale työskentelee Ilmastopyörre-taideohjelman ja tulevan taide/tiede-näyttelyn kuraattorina INARissa. Kuva: Ulla Taipale.
Blogitekstin pääkuva: Taiteilija Agnes Meyer-Brandis ja vaeltava mänty Siikanevan suolla. Kuva: Agnes Meyer-Brandis, 2020.
Helsingin yliopisto