Hyytiälä-kesän merkitys metsäylioppilaalle

Yhdeksän viikon kenttäkurssi keskellä metsää voi kuulostaa monen mielestä raskaalta ja ehkä turhalta kokemukselta. Kuitenkin lähes kaikki Hyytiälän kesän käyneet muistavat kurssia lämmöllä. Miksi?

Hyden loputtomat kesäpäivät.

Tuota valhetta toistimme usein kurssin aikana. Jokseenkin loputtomilta päivät tuntuivatkin kesäkuun viimeisinä päivinä, kun aikamme meni metsänarvioimisen koealoilla. Kesäpäiviltä ne ainakin tuntuivat. Elohopea kipusi usein lähelle kolmeakymmentä astetta ja auringon kelpasi porottaa pilvettömältä taivaalta. Kuivajärven vesi oli lämmintä ja elämä oli loppujen lopuksi aika huoletonta. Ystäviä, miellyttävää tekemistä ja ruuankin sai valmiina kolmesti päivässä.

Totta kai tiesimme, ettei mikään voi olla loputonta. Kuitenkin tämä tuli kuin yllätyksenä sitten elokuun loppupuolella. Lähtö Impivaarasta, kesän aikana yhteiseksi kodiksemme muodostuneesta rakennuksesta, oli vaikeaa. Kurssitoverien tunteikas hyvästely saavutti jopa koomisen tason. Aivan kuin emme enää näkisi, vaikka opinnot taas jatkuvat Viikissä, ja huomattavan suuri osa asuu aivan kampuksen yhteydessä.

Musisointia makkarakalliolla. Kuva: Mikko Autere

Nyt kun toisen lukuvuoden opinnot ovat jo alkaneet ja luontokin ryhtynyt talvivalmisteluihinsa, on hyvä hetki pohtia kesän kokemusta. Kenttäkurssi oli tietenkin opiskelua, mutta vanhemmilta opiskelijoilta olimme kuulleet vanhasta ruokalasta, pikku saunasta ja hauskanpidosta. Jokaisella kenttäkurssin jaksolla oli oppimistavoitteet, mutta taisimme kuitenkin enemmän stressata sitä, olivatko vanhan ruokalan ovet auki illanviettoa varten.

Mitä nuo Hyden loppuneet kesäpäivät sitten merkitsivät?

Ensinnäkin kun nyt mietin kasvuani alan asiantuntijaksi, metsänhoitajaksi, on Hyytiälän kesä varmastikin yksi suurimmista yksittäisistä kasvupyrähdyksistäni. Retkeilyt oman alansa huippujen kanssa maastossa ja mielekkäät harjoitustyöt ryhmissä toimivat äärimmäisen hyvin asioiden sisäistämisessä. Eikä todellakaan pidä vähätellä sitä tiedon määrää, jonka sain kurssitovereiltani. Kaikilla meillä on erilaiset taustat eri puolilta Suomea, joten kokemukset metsästä vaihtelevat suuresti. Näiden kokemusten vaihtaminen on mielestäni mitä erinomaisinta opiskelua.

Pihapiirin kellotapuli ja elokuinen tähdenlento. Kuva: Mikko Autere

Asuminen ja jatkuva yhdessäolo kymmenien ihmisten kanssa opetti meille myös paljon itsestämme ja toisistamme. Kenttäkurssi oli ainutlaatuista aikaa opetella ryhmätyötaitoja, kun käytännössä kaikki harjoitustyöt olivat vähintään paritöitä, ja iltariennotkin tapahtuivat yleensä vaihtelevan kokoisissa porukoissa. Kesän aikana varmasti jokaisen vuorovaikutustaidot kehittyivät. Luontosuhteenikin muuttui. Yhä suurempi ymmärrys ympäröivästä luonnosta ja Hyytiälässä opittu metsän kunnioitus sekä rakkaus maata kohtaan muodostavat luontosuhteeni nykyisen kivijalan.

Oleellisena pidän myös ympäristöä, jossa opimme ammattiylpeyden. Impivaaran pihapiirissä voi tuntea historian havinan. Me tutustuimme tähän historiaan, elimme sitä ja pohdimme millaisia kesiä tulevat metsäylioppilaat siellä viettävät. Rakennusten hirret ovat elinkaarensa aikana nähneet vaikka mitä: riemuntäyteiset illat ja väsyneet aamut, tunteikkaat jäähyväiset ja mitä lämpimimmät jälleennäkemiset ja tietenkin toveruuden. Niiden hirsien suojassa on nimittäin tiivistynyt se yhteisön henki, jota myös metsäläishengeksi kutsutaan. Hirsiin kirjoitetut nimet ovatkin tietynlainen viesti, kuin luolamaalaus, että ”täällä minä olin, tästä minä nautin!”

Paljon vein mukanani, mutta tuntuu kuin jotakin olisi jäänyt Hyytiälään. Luulenpa, että jokin osa itsestäni jäi sinne viettämään niitä loputtomia kesäpäiviä ja nauttimaan siitä elosta, josta sain niin mittavaa iloa kesällä 2021.

Kurssilaisia lähtötunnelmissa. Kuva: Mikko Autere

 

Kirjoittaja Albert Laukkanen (K-113) on toisen vuoden metsäylioppilas ja Metsäylioppilaat ry:n sihteeri.

Blogitekstin pääkuva: Kuivajärven kallioilla. Kuva: Albert Laukkanen

Hyytiälän kenttäkurssi 2021

Ensimmäiset metsäylioppilaat saapuivat Hyytiälään jo vuonna 1910. Siitä lähtien joka kesä uusi kurssi opiskelijoita on osallistunut kenttäjaksolle metsäasemalla. Tänä vuonna historiallisen kenttäkurssin suoritti kurssi nro 113.

Helsingin yliopiston metsätieteiden kandiohjelman opintoihin kuuluu pakollinen kokonaisuus, joka suoritetaan kenttäopetuksena yleensä ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen kesällä. Yhdeksän viikon kenttäjakso suoritetaan Hyytiälän metsäasemalla. Kurssien aikana opiskelijat majoittuvat viikot aseman rakennuksissa ja tutustuvat metsätieteiden suuntauksiin aseman lähimaastossa. Opetus alkaa Hyytiälässä yleensä kesäkuun alussa ja päättyy heinäkuun loppuun. Tänä vuonna vallitsevasta koronatilanteesta johtuen aloitimme poikkeuksellisesti kurssin vasta kesäkuun lopulla, juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Metsäylioppilaat kenttäopetuksessa. Kuva: Mikko Autere.

Kenttäjaksoon kuuluu neljä kurssia, joita ovat metsäekonomia ja markkinointi, metsä- ja suoekologia ja metsänhoito, metsä- ja puuteknologia, sekä metsävarojen hallinta. Metsäekonomian osuus suoritettiin keväällä ennen lähiopetuksen alkamista intensiivijaksona etäyhteyden välityksellä. Muut kolme kurssia jakautuivat muutaman viikon jaksoihin, joiden sisällä opiskelu tapahtui teemoittain.

Metsävarojen hallinnan jaksolla opiskelimme metsän mittaamisen periaatteita ja tekniikoita, tutustuimme kaukokartoituksen mahdollisuuksiin ja hyödynsimme siitä saatua dataa metsäsuunnittelussa ja inventoidessa puustoa tutkimuskäyttöön. Teimme esimerkiksi harjoituksen, jossa kuvioimme kaukokartoitusdatan avulla metsätilan ja johdimme siitä toimenpidesuunnitelman.

Metsä- ja suoekologian jaksolla opettelimme tunnistamaan soiden, turvekankaiden ja kivennäismaiden kasvupaikkoja ja niitä indikoivia kasvilajeja. Jaksolla opiskelimme myös puiden ekofysiologiaa, eli toimintaa ja rakennetta, tutustuimme luonnonmetsien tunnuspiirteisiin, maalajeihin ja erilaisiin lahottajasieniin ja tuhohyönteisiin. Kurssin päätteeksi suoritimme kasvitentin metsä- ja suokasvilajeista niiden latinankielisillä nimillä.

Metsä- ja puuteknologian jaksolla opiskelimme muun muassa puun jalostusmahdollisuuksia, arvioimme hakkuun onnistumista ja korjuujäljen laatua, sekä tutkimme ja vertailimme kuitujen pituuksia, sekä rakennetta eri puulajien välillä. Pääsimme myös kaatamaan puita moottorisahalla ensiharvennuskohteessa ja raivaamaan raivaussahalla taimikkoa.

Opintojen ohessa pääsimme myös tutustumaan Hyytiälän metsäasemalla tehtävään tutkimukseen. Tutkijat esittelivät ilmakehän mittaamiseen keskittyvää SMEAR-tutkimusasemaa ja sen mittauslaitteistoja ja tuloksia. Näimme usein tutkimukseen käytettävää välineistöä retkeillessämme metsäaseman läheisyydessä metsissä ja soilla. Oli myös hauska nähdä, kuinka kesäkuussa tekemämme kulotus näkyi aseman datassa.

Opiskelijat pääsivät osallistumaan kulotukseen. Kuva: Jemina Lehmuskoski.

Kenttäkurssin aikana opiskelijat majoittuvat arkipäivisin metsäasemalla, joten opiskelun lisäksi opiskelukavereiden kanssa vietetty vapaa-aika oli merkittävä osa Hyytiälä-kokemusta. Illat kuluivat porukalla saunoen ja uiden Kuivajärvessä, jonka rannalla metsäasema sijaitsee. Istuimme nuotion äärellä yhteislauluja laulaen akustisen kitaran säestyksellä. Osa vietti vapaa-aikaa myös kalastaen tai urheillen. Pelasimme yhdessä paljon erilaisia pelejä ulkona, sekä sisällä. Myös juhlat olivat meille kurssilaisille suurta hupia. Järjestimme kurssin kesken jopa lavatanssit talonpoikais-teemalla, joissa tanssimme valssia ikivihreiden tahtiin. Jokaisella vuosikurssilla on myös ollut tapana tehdä Hyytiälässä ollessaan kurssityö, joka jää tulevien metsäylioppilaiden iloksi. Tänä vuonna kunnostimme Kuivajärven rannalla sijaitsevalla Makkarakalliolla olevan nuotiopaikan. Uusimme yhteistyöllä tulipesän ja sitä ympäröivät penkit.

Tämän vuoden kurssityönä opiskelijat kunnostivat metsäasemalla sijaitsevan Makkarakallion nuotiopaikan. Kuva: Mikko Autere.

Hyytiälässä opintojaan suorittavan kurssin on ollut tapana myös järjestää kesäjuhlat, joihin kaikki nykyiset ja entiset metsäylioppilaat ovat tervetulleita. Koronapandemia muutti suunnitelmia Pirkanmaan siirtyessä leviämisvaiheeseen ja juhlat jouduttiin valitettavasti perumaan suuremmalta joukolta. Koronaviruksen vaikutukset ovat näkyneet erityisesti opiskelijaelämässä ja ensimmäinen opiskeluvuosi kuluikin pääasiassa kotisohvalta käsin. Keväällä myös kenttäkurssin toteutuminen sellaisenaan oli pitkään epävarmaa. Se, että kenttäkurssi pystyttiin järjestämään lähiopetuksessa, oli tärkeä asia meille opiskelijoille. Kenttäkurssin yhteisöllisyys tuli monelle todella tarpeeseen pitkän etäopiskeluvuoden jälkeen.

Tekstin kirjoittaja on Helsingin yliopiston metsätieteiden toisen vuoden opiskelija, metsäylioppilas Reetta Nakari (K113).

Kesäiset terveiset Hyytiälästä!

Tiedekunnan tutkimuskoordinaattori Johanna Konttori vieraili ennen juhannusta ensimmäistä kertaa Hyytiälässä, tässä hänen kuvareportaasinsa tutkimusasemalta.

Hyytiälän tienviitta.
Metsäaseman kartta – puusta tottakai!

Juhannuksen alla Hyytiälässä oli vielä melko rauhallista, ennen vuoden 2021 kesäkurssilaisten saapumista. Rannassa parveili toistaiseksi vain hyttysiä. 

Rannan oivallista hyttysmaastoa.

Majoitustiloja laitettiin kuntoon: Impivaara-rakennukseen vietiin muun muassa kasvomaskeja, ja käsidesit olivat jo paikoillaan. 

 

Impivaara
Majoitustiloja

Uusia kesäkurssilaisia odottavat myös keittiön tiukat ukaasit astioiden tiskaamisesta, ja edellisten kesäkurssilaisten tervehdykset ja nimet yli satavuotiaan rakennuksen seinillä. 

Äitisi ei ole täällä töissä!
Huoneentaulu
Perinteenä on että kukin kurssilainen jättää puumerkkinsä Hyytiälään.

Hyytiälässä vanha ja uusi ovat kirjaimellisesti vierekkäin, sillä Impivaaran takana olevalle suurelle kentälle rakennetaan uudisrakennusta ja rakennustyömaa onkin ensimmäinen asia, jonka vierailija Hyytiälästä näkee. Impivaaran etuoven puolelta aukeaa sen sijaan vanha pihapiiri, joka tulee uudistusten keskellä säilymään.  

Rakennustyömaa kesäkuussa 2021
Uutta ja vanhaa
Hyytiälän vanhaa pihapiiriä.

Viime blogitekstistä saimme lukea kuinka Hydekesä on monelle opiskelijalle opintojen kohokohta.  Kunhan eivät vallan joutuisi turmiolle…

Turmionkuja

Mahtavaa kesää kaikille Hyytiälässä kesäänsä viettäville!

Millainen on forstien Hyde?

Opiskelupaikka. Harrastuspaikka. Harjoittelupaikka. Juhlapaikka. Työpaikka. Hyde.

Hyytiälä on aina ollut meille forsteille, Helsingin yliopiston metsäylioppilaille, vähintäänkin yhden kesän koti. Matka forstiksi alkaa ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeisenä kesänä, jolloin tuorein metsäläissukupolvi viettää työn- ja huvintäyteisiä kuukausia metsäasemalla. Se on Hydekesä, joka ei unohdu koskaan.

Forstien matka Hyytiälässä on alkanut jo vuonna 1910. Silloiset metsäylioppilaat rakensivat opiskelun ohessa vanhan pihapiirin rakennukset, joissa vielä nykyisilläkin forsteilla on kunnia majoittua ja viettää aikaa. Impivaara ja vanha ruokala ovat muistoja menneestä monella tavalla. Vanhempien forstien nimet seinillä huokuvat metsäläishistoriaa, ja iso osa forstiutta muodostuukin Hydekesän lopulla, juuri silloin, kun kirjoittaa omaa nimeään vanhalle hirsiseinälle.

Kesällä opiskelun ohessa on aikaa myös muodostaa elämänmittaisia ystävyyssuhteita ja tutustua uudella tavalla itseensä. Uskallan väittää, että jokainen kenttäkurssilainen on kesän jälkeen kasvanut ihmisenä ja oppinut paljon. Heti kesän jälkeen se ei ehkä siltä tunnu, mutta Hydekesän opit jäävät elämään.

Kesän aikana järjestettävät kesäjuhlat ovat jo monelle forstille tutut juhlat vuosien takaa. Kesäjuhlat kokoavat yhteen vanhoja ja uusia metsäläistuttuja ympäri Suomen, suurin osa metsäylioppilaita kesätyöpaikkakunnilta tai juuri ennen valmistumista olevia, jotka tulevat vielä kerran nauttimaan Hyytiälän tunnelmasta. Kesäjuhlat ovat monille kesän huippukohta, joten seuraavia, turvallisia kesäjuhlia odotetaan jo innolla.

Hyde ei ole kuitenkaan pelkkä yhden kesän kenttäkurssi. Syksyisin metsäylioppilaat kerääntyvät Hyytiälän maisemiin hirvijahteihin, joissa ajoketjuihin ja passeihin mahtuu niin ensikertalaisia kuin kokeneita konkareitakin. Hirvijahdeissa ollaan tosissaan, mutta pidetään samalla hauskaa; se onkin yksi forstien olennaisimmista taidoista.

Opiskelija-forsteja hirvestämässä Hyytiälässä syksyllä 2020. Kuva: Niilo Häkkinen.

Monet forstit ovat saaneet Hyytiälässä mahdollisuuden kohentaa omaa ammattitaitoaan myös kenttäkurssin jälkeen. Kesätyö- ja harjoittelupaikat ovat monelle opiskelijalle ensimmäisiä kosketuksia oman alan töihin, ja mikä olisikaan Hyytiälää parempi ympäristö sille.

Moni forsti palaa myös valmistumisen jälkeen Hydeen. Se on eräänlainen riitti, muistelo hyvistä, menneistä ajoista. Kesäjuhlilla pyörähtää joka vuosi vanhempia forsteja tutustumassa ja tarkistamassa, että Impivaaran seinällä on edelleen oma nimi tallella. Hyytiälässä järjestetään myös juhlia, ja tiedetään siellä vietettäneen forstihäitäkin.

Hyytiälällä on aina ollut paljon annettavaa meille forsteille, mutta niin on meilläkin sille. Jo useiden vuosien ajan metsäläisvuosikurssit ovat Hydekesänsä aikana kunnostaneet jotakin vanhaa tai rakentaneet jotakin uutta Hyytiälään. Kurssityöt ovat saaneet alkunsa metsäaseman rakennustöistä, kuten vanhasta pihapiiristä tai ojittamisesta, mutta pikkuhiljaa työt pienenivät. Nykyään kesällä saattaa valmistua lammasaitaus, puukeinu tai puinen peli, joista on hyötyä ja iloa koko Hyytiälän väelle.

Aiemmin kurssityönä tehdyn kesälampaiden aitauksen kokoamista vuonna 2019. Kuva: Niilo Häkkinen.

Oikeastaan Hyde ei ole forsteille pelkkä paikka. Hyde esiintyy forstien keskuudessa puheissa niin usein, että siihen voidaan liittää myös erilaisia tunteita. Hydeen mahtuu niin kaipausta ja muistoja kuin nuoruutta ja ammatti-identiteettiäkin. Muistot Hyytiälästä kulkevat forstin mukana läpi elämän.

Jos forstilta kysyy opiskeluaikojen parasta muistoa, yleisin vastaus on Hyde. Ja ihmekös tuo on.

Jaa oma erityinen Hyde-muistosi kommenteissa!

Kirjoittaja Vilma Toivonen (H19, K111) on opiskelijajärjestö Metsäylioppilaat ry:n puheenjohtaja, joka vietti Hydekesänsä vuonna 2019.

 

Blogitekstin pääkuva: Kurssin 111 forstit Impivaaran portailla Hyytiälässä vuonna 2019. Kuva: Niilo Häkkinen.

Ruralian mittainen sauna

”Jo ennen syntymääni ruralialaiseksi, siis kun vielä uinuin Viikin laitoksilla tutkijana, kävin äitimuorini kanssa hiihtämässä Hyytiälässä. Tuolloin oli hiihtolomaviikoilla vielä hyviä lumitalvia. Hiukan jännitti, sillä olin kuullut tarinoita vahvasta metsämies- (vai oliko se metsänpeikko-?) hengestä, joka Hyytiälän korvessa vallitsee: sallisiko henki meille hyvät hiihtokelit? Myös pelkäsimme kovin Topin pommia. Latumiinoja ei ollut, hyvä reissu, kiitokset Hyytiälälle!”

Näin kuvailee muistojaan Ruralia-instituutin joukoissa vaikuttava toisen polven Hyytiälän-kävijä, joka on vieraillut siellä jo silloin, kun talvet olivat vielä lumisia ja peikot asuttivat Hyytiälän metsiä.

Pöllinkantoa Hyytiälässä vuonna 2017. Kuva Ruralia-instituutti.

Hyytiälästä on tullut vuosien mittaan kahdella paikkakunnalla eli Mikkelissä ja Seinäjoella sijaitsevalle Ruralia-instituutille paikka, jossa mikkeliläiset ja seinäjokiset kohtaavat toisiaan. Hyytiälä on tarjonnut tapaamisille kompaktit tilat. Sekä majoitus, ruokailu että työskentelytilat ovat lähellä toisiaan ja niitä on riittävästi tarpeisiimme.

Ajankulua ulkoilun lomassa. Kuva Ruralia-instituutti.

On siitä aikojen saatossa tullut meille paljon muutakin kuin tapaamispaikka. Pelkästään se, että tapaamme siellä toisiamme, on tehnyt siitä meille merkityksellisen. Mutta mitä Hyytiälästä kertoo se, että useammista vierailuista huolimatta joillain ruralialaisilla on joskus ollut vaikeuksia sijoittaa Hyytiälä kartalle? Se on sotkeentunut heidän mielikuvissaan toiseen Hämeen suunnalla sijaitsevaan Helsingin yliopiston metsähenkiseen tutkimusasemaan eli Lammin biologiseen asemaan. Aivan kuin Hyytiälällä ei olisi onnistunut tekemään meihin lähtemätöntä vaikutusta. Voisiko siitä päätellä, että sillä ei ole paikkana erityistä identiteettiä?

Ranskalainen Marc Augé kutsuu tällaisia paikkoja vailla sen kummempaa merkitystä käyttäjilleen ei-paikoiksi (ransk. non-lieu). Ne ovat paikkoja, joihin ihmiset eivät kiinnitä sen kummemmin huomiota. Ei-paikat jäävät tapahtumien taustoiksi ja läpikulkupaikoiksi. Ei suinkaan Hyytiälästä ole muodostunut ruralialaisille ei-paikka, johon matkustetaan silloin tällöin, mutta joka ei merkitse sen enempää?

Jumppaa Hyytiälässä 2010. Kuva Ruralia-instituutti.
Voimistelua 2010. Kuva Ruralia-instituutti.

Tuskinpa vain – Meillä ruralialaisilla on Hyytiälään paljon kiinnekohtia ja eläviä muistoja: ruokasalin seinällä oleva valokuva, jossa on yksi meistä. Päärakennuksen edessä oleva nurmikenttä, johon mahtuu Ruralian väki kisailemaan ja voimistelemaan. Kantapään kautta on saatu oppia siitä, että kannattaa ottaa avain mukaan, mikäli joutuu yöllä poistumaan huoneestaan. Ja nyt uusien tuulien puhaltaessa Hyytiälässä valtavien muutostöiden pyörteissä, tutkimusasemasta tulee entistä kiinnostavampi ja houkuttelevampi ympäristö niin tutkijoille kuin muillekin vierailijoille.

Tärkeitä ovat myös ne vanhat piharakennukset, joissa olemme viettäneet yhteisiä hetkiä illanvietoissamme. Vanhan pirtin seinät ovat todistaneet syntymäpäivien juhlimisia, on murjotettu tappioita pihapeleissä ja väännetty kättä siitä, keksivätkös ne kreikkalaiset demokratian vai Leader-toimintatavan?

Pulmapelin ratkomista. Kuva Ruralia-instituutti.

Mutta yksi on ylitse muiden. Ruralialaisille Hyytiälä on tunne: puusaunan iso syli ja lempeät löylyt sekä lauteet, jossa on tilaa koko Ruralialle!

 

Kirjoittaja Eeva Uusitalo on ruralialainen, joka on vieraillut vuosien varrella Hyytiälässä useita kertoja. Kuva: Harri Hakala.

 

 

 

Blogitekstin pääkuva: Hyytiälä tarjoaa rentouttavan saunakokemuksen idyllisessä maisemassa. Kuva: Hanna-Mari Nieminen.

 

Kuulumisia Hyytiälästä

Hyytiälän uudisrakennuksen maanrakennustyöt ovat edenneet aikataulun mukaan. Päärakennuksen pohjan kuopan kaivut ja paalutus on jo tehty. Kesäkuulla siirrytään perustusten tekoon.

Muutoin Hyytiälässä valmistaudutaan kesän tutkimuksiin ja metsäkurssin alkamiseen juhannuksen jälkeen. Kevät tuli hieman myöhään, mutta sitäkin nopeammin, kun routaa ei ollut. Koivut puhkesivat lehteen parissa päivässä. Mustikat kukkivat ja hallaöistä ei ainakaan vielä ole tietoa.

Seuraavat kuvat näyttävät muutamia rakennusprojektin tähänastisia vaiheita.

Puiden kaatoa viemärin ja maalämpökaivojen tieltä.
Maanrakennustyöt alkavat.
Päärakennuksen pohjat.
Majoitusrakennusten pohjien kaivutöitä.

Kokoelma pysyvää ja julkista taidetta Hyytiälän metsäasemalle

Ensi näkemältä Hyytiälän metsäasemaa ympäröivä luonto on aivan tavallista suomalaista metsää. Sitä samaa, mitä maantien varrella näkee koko matkan Helsingistä Juupajoelle ja siitä vielä satoja kilometrejä pohjoiseen.

Vasta vierailu asemalla avaa silmät ja auttaa ymmärtämään, mikä tekee Hyytiälästä niin erityisen paikan. Aseman ympäristöön rakennetut SMEAR II -tutkimusasemat mäntyä kasvavassa talousmetsässä, avaralla Siikanevan suolla ja tyynen idyllisellä Kuivajärvellä tuottavat dataa ja pitkien aikasarjojen myötä ymmärrystä boreaalisen metsän ja ilmakehän välillä tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Ja niistä ”1200 erilaisesta muuttujasta”, mitä näillä asemilla mitataan.

Metsäasemalla on tehty monitieteistä tutkimusta yli 25 vuoden ajan. Vielä pidempään, 1900-luvun alusta tähän päivää saakka, asemalla on opittu metsänhoitoa käytännön kenttäkursseilla. Nykyään Hyytiälässä kohtaavat metsänhoito ja metsä-, ilmakehä- ja ilmastotutkimus, ja lisäksi parin seuraavan vuoden aikana samalle asemalle tullaan toteuttamaan pysyvä taidenäyttely. Tämä näyttely ammentaa paikan erityisluonteesta; tieteestä, historiasta ja metsäluonnosta. Pääosa taideteoksista sijoittuu ulos ja elää vuodenaikojen, vuorokaudenvaihtelujen ja säätilojen määräämällä tavalla.

 

Taidetta katalysoimaan ajattelua

Hyytiälän metsäasemalla alkoi vuonna 2012 taidetta ja tiedettä yhdistävä Ilmastopyörre-taideohjelma. Asemalla syntynyt taidekokoelma avataan suuremmalle yleisölle kesällä 2023 näyttelyssä, joka toteutetaan Alfred Kordelinin säätiön myöntämän Suuret kulttuurihankkeet –apurahan avulla. Säätiön tuella toteutetaan liikemies Alfred Kordelinin (1868-1917) viimeistä tahtoa tukea suomalaista kulttuuria: tiedettä ja taidetta. Ilmastopyörre-ohjelmaa ovat tukeneet myös Koneen Säätiö ja Ilmakehätieteiden keskus INAR.

Asemalle toteutettavat teokset ovat monitaiteisia: ääni- ja ympäristötaidetta, installaatioita, tekstiilitaidetta, valokuvia ja veistoksia. Teokset luonnossa ravistelevat näkemään tutun metsäympäristön uudella tavalla: ne herättävät kysymyksiä ja tunteita sekä katalysoivat ajattelua. Osa teoksista sijoittuu vuonna 2022 valmistuvaan uuteen päärakennukseen ja/tai historiallisiin hirsirakennuksiin. Yleisö löytää taiteen metsäaseman ympäristöstä näyttelyn yhteydessä julkaistavan kartan avulla.

Vielä nimeämätön näyttely kutsuu yleisön metsään, josta kulttuurimme on lähtöisin:

Tarinan mukaan ensin oli metsä. Sinne hakattiin aukiot ja rakennettiin asumukset. Niitä seurasivat kylät, kaupungit ja lopulta opinahjot. Myös kielemme lähti metsästä – ja vähitellen unohti alkuperänsä.

IC-98 ym. 2020

 

Dialogi taiteen, tieteen ja luonnon välillä

Monitaiteisuus määrittelee teosten kirjoa. Jo asemalla olevat teokset, taiteilijaryhmä IC-98n ja runoilijoiden Mikael Bryggerin, Henriikka Tavin ja Olli-Pekka Tennilän IÄI -ympäristö- ja runoteos (2017-20) houkuttelevat samoilemaan luonnontilaisessa Kuivajärven metsässä, jossa metsätyypit ovat pääosin tuoreita tai lehtomaisia kankaita ja lehtoja.

Yksityiskohtia IÄI -runoteoksesta, 2020. Kuva IC-98

Agnes Meyer-Brandiksen suunnittelema Tealemetree Station on julkinen veistos hiljattain harvennetussa talousmetsässä, jonka tekee erityiseksi tekno-tieteelliset installaatiot ja 128-metrinen mittaus- ja havaintotorni, joka nousee noin 60-vuotiaiden mäntyjen latvojen yläpuolelle. Pöytä mahdollistaa inspiroivat tee- ja keskustelutuokiot itse tutkittavan kohteen, metsän keskellä, monitieteisessä ja -taiteisessa hengessä.

Agnes Meyer-Brandiksen julkinen teos Tealemetree Station SMEAR II -tutkimusmetsässä. Kuva: Agnes Meyer-Brandis, VG Bildkunst 2015.

Samoissa metsissä on työskennellyt työryhmä Band of Weeds, jonka työn alla on ääniteos Puiden itku. Teos innoittuu kalevalaisesta runosta, jossa koivu vaikeroi Väinämöiselle kurjaa kohtaloaan ihmisten kovassa käsittelyssä. Teoksessa käytetään muun muassa SMEAR II-tutkimusmetsän seurantadataa puiden VOC-päästöistä metsän harvennushakkuiden aikoihin.

Band of Weedsin äänitaiteilija Olli Aarni Kuivajärven metsässä, 2020. Kuva: Kaisa Vainio.

Edellä mainittujen teosten lisäksi Hyytiälän taidekokoelma täydentyy kuvataiteilija Terike Haapojan, arkkitehti ja filosofi Juhani Pallasmaan, tekstiilitaiteilija Kustaa Saksin, sekä kahden vielä nimeämättömän taiteilijan teoksilla. Maailmalla yli kymmenen vuoden ajan näyttelyissä kiertänyt Haapojan taideteos Inhale-Exhale (2008) toteutetaan pysyvänä, paikkakohtaisena veistoksena taiteilijan valitsemaan paikkaan. Teos inspiroituu tieteessä maahengitykseksi nimetystä ilmiöstä, jossa hiilidioksidi vapautuu maaperästä ilmakehään. Hyytiälässä 2013-14 taiteilijaresidenssissä työskennellyt Agnes Meyer-Brandis jatkaa taiteellista työtään Juupajoella ja kuvaa audiovisuaalisen teoksen Vaeltava puu Siikanevan suolla. Puiden migraatio on ilmastonmuutoksen aiheuttama maailmanlaajuinen ilmiö, jota on todettu tapahtuvan myös suomalaisilla suomailla (pääkuva ylhäällä).

Terike Haapojan sanoin: ”Tieteessä moni asia on todella abstrakti. Emme saa millään kiinni siitä, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on niin ja niin monta miljoonasosaa kuin on. On luotava kokemus, että ihminen ymmärtää mitä se tarkoittaa.”

Luonnon ja taiteen yhdistelmän elämyksellisyyden lisäksi näyttelykokonaisuus luo kokemuksien kautta ymmärrystä siitä, missä ja miten esimerkiksi ilmastoon liittyvää tutkimusta tehdään. Se auttaa hahmottamaan sekä tieteellisen että taiteellisen työn pitkäjänteistä ja tutkimuksellista luonnetta.

Kirjallisuudentutkija Karoliina Lummaa rämpi viime syksynä Kuivajärven ”hornantuutissa” etsimässä IÄI-teoksen metsään upotettuja sanoja, bongasi matkan varrella pohjantikan ja kuvaa kokemustaan esseessään Metsän poeettinen kuvaus – luonnos. ”Esseeni lähtökohtana on tutkimuksiini perustuva havainto siitä, että esteettisen, poeettisen ja tieteellisen välillä tapahtuu nyt kiinnostavaa risteämistä. Ennustan, että nämä risteämät muokkaavat parhaillaan metsäsuhteitamme ja tapojamme kokea ja käyttää metsiä.”  Lummaa jatkaa kysymällä, ”miten uuden metsätaiteen – – tutkiminen voisi osaltaan täydentää metsien ja biodiversiteetin kulttuurisista ulottuvuuksista käytävää, luonnonvarapolitiikkaan ja luonnonsuojeluun liittyvää tieteellistä keskustelua?”

Tämän pohtimiseen ja tieteen ja taiteen risteämien tutkailuun Hyytiälän metsäasema tarjoaa lähivuosina entistäkin paremmat mahdollisuudet.

 

Tekstin kirjoittaja Ulla Taipale työskentelee Ilmastopyörre-taideohjelman ja tulevan taide/tiede-näyttelyn kuraattorina INARissa. Kuva: Ulla Taipale.

 

 

 

Blogitekstin pääkuva: Taiteilija Agnes Meyer-Brandis ja vaeltava mänty Siikanevan suolla. Kuva: Agnes Meyer-Brandis, 2020.

 

 

 

 

Hyytiälän metsäaseman henki voimistuu

Ilmakuva Hyytiälästä

Ensimmäistä kertaa ajaessani Hyytiälän metsäasemalle hämmästelin ympäristöä. Olinko tullut oikeaan paikkaan? Lammen takaa näkyi vanha kiehtova rakennusryhmä, mutta mitä tekivät punatiiliset 1970-luvun laatikkorakennukset rinteessä? Hämmästyin niiden laitosmaista habitusta. Ne eivät vaikuttaneet houkuttelevilta majoitusrakennuksilta, saati sitten opetusrakennuksilta.

Rinteen takaa metsä toi suojaa, vähän uhmakkaalla tavalla vehreydessään. Kontrastisesti raitin toisella puolella oli laaja viherkenttä, epämääräisesti niittyä muistuttaen. Vain laiduntavat lampaat puuttuivat. Huomioni kiinnittyi voimakkaimmin niittyä rajaavaan luonnottoman pitkillä jaloilla seisovaan isoon hirsirakennukseen. Sen raskas, arvokas olemus, ruutuikkunat, kareliaaniset koristeet ja koko kielivät sen asemasta. Oliko se varsinainen päärakennus? Sisäänkäyntiä ei näkynyt, joten se herätti uteliaisuutta edetä pihapiiriin. Instituuttirakennus jäi vähälle huomiolle. Ehkä se oli jokin autotalli, apurakennus metsäaseman toiminnalle. Vanha pihapiiri rakennuksineen ja vellikelloineen toi juurevan tunteen historiasta. Tämä oli metsäylioppilaiden syntymäpaikka, heidän kehtonsa.

Ensivaikutelma, kosketus metsäasemalle oli voimakas uudisrakennusta miettiessä ja hankintaa käynnistäessä. Tulevan uudisrakennuksen paikan valintaan ja tavoitteiden asettamiseen vaikutti oleellisesti alussa herännyt mielikuva paikan hengestä ja identiteetistä. Paremmin metsäaseman henkeen istuvan puisen uudisrakennuksen toteutuessa huonokuntoisista 70-luvun punatiilisistä rakennuksista voi huojentuen luopua. Niiden purkutyöt oli luonteva kytkeä samaan hankintaan.

Hankintakilpailun voittanut ratkaisuehdotus vastaa hienosti, jopa ennalta arvaamattoman täydentävästi mielikuvaan paikan hengestä. Tuoreena perinteitä kunnioittavana rakennusryhmänä uusi opetusrakennus ja majoitusrakennukset jäsentyvät hienosti vanhan pihapiirin pariksi raitin varrelle. Instituuttirakennus nousee vahvemmin esille nivelrakennuksena pihapiirejä yhdistäen. Toiminnallisesti metsäaseman rakennukset tulevat pelaamaan uudessa asemoinnissa paremmin yhteen, hajauttaen toimintoja eri rakennuksiin laajemmin.

Kiehtovinta suunnitellussa ratkaisussa on luontoyhteys ympäristöön. Toimintojen hajautuminen useampaan rakennukseen edellyttää ulkotilojen aktiivista käyttämistä ja hyödyntämistä. Uudessa tulevassa rakennusryhmässä voidaan kulkea katosten alla, räystäiden suojassa opetustiloista työskentely- ja majoitustiloihin. Ulko- ja sisätilat antavat runsaasti aiempaa enemmän tapahtumapaikkoja mitä mielikuvituksellisimpiin metsäaseman toimintoihin.

Uusi päärakennus ottaa avosylin metsäasemalle saapuvat vastaan. Harjakattoisen puurakennuksen isot ikkunat paljastavat mitä sisällä jo tapahtuu. Opetusrakennuksen keskeisin tila on iso sali, joka toimii ruokailutilana parvitiloineen opetustoiminnan lomassa. Siihen kytkeytyy lasiseinin rajattu erillinen opetus- ja ryhmätyötila sekä suljetumpi kabinettitila. Instituuttirakennus opetus- ja tutkimusrakennuksena korostuu myös sijaitessaan lähes vastapäätä uutta rakennusryhmää.

Majoitusrakennukset koostuvat yöpymis- ja työskentelytiloista. Tilaan tulee parvi, joka antaa rauhallisen erillisen suojan nukkumiseen. Alemmalla tasolla on laajat ikkunat, joista avautuu kauniita näkymiä ympäristöön. Se toimii työtilana nukkumisen lisäksi. Kulmissa huoneet ovat isompia ja niissä voivat kokoontua myös pienryhmät työskentelemään tai muuten vain viettämään yhteistä aikaa.

Mielikuvat ja tavoitteet alkavat realisoitumaan jo tänä keväänä. Suunnitteluratkaisua on hiottu metsäaseman käyttäjien kanssa tiiviisti yhdessä valitun toteuttajakonsortion kanssa. Hanke on saanut investointipäätöksen ja rakennusluvan maaliskuussa, ja tänään on työmaan aloituskokous!

 

Kampusarkkitehti Mika Huhtala

Kirjoittaja: Mika Huhtala on kampusarkkitehti ja tilapäällikkö. Helsingin yliopisto, Tilat ja kiinteistöt.

Uudisrakennuksen arkkitehtuuri kunnioittaa vanhaa

Hyytiälän metsäaseman uudisrakennuksen tärkein inspiraation lähde on ollut historiallisen pihapiirin mittakaava. Yli sata vuotta vanhan, hirsirakennuksista muodostuvan pihapiirin mittakaava toistuu myös uudisrakennuksessa, kertoo arkkitehti Hilla Rudanko suunnittelukilpailun voittajaehdotuksen laatineesta Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen -toimistosta.

Lisäksi ehdotuksessa on viitteitä erityisesti japanilaisesta puurakentamisesta. Rakennus on jaettu yhteisen katon alla useaan paviljonkiin, joihin on kulku ulkokautta. Talossa on myös metsäkämppien tunnelmaa, kun majoitushuoneisiin kuljetaan suoraan terassilta, Rudanko jatkaa.

Uudisrakennukseen tulee monikäyttöisiä tutkijoiden ja opiskelijoiden opetus- ja majoitustiloja, jotka toimivat tarpeen mukaan myös työhuoneina. Kaikkiaan rakennuksen pinta-ala on 1400 m².

Suunnittelukilpailun voittajaehdotus julkistettiin 31. elokuuta 2020 Helsingin yliopiston Tiedekulmassa, Helsingissä.

Katso videolta, kun Hilla Rudanko kertoo voittaneen ehdotuksen filosofiasta tarkemmin.

Video: Hyytiälän uuden puurakennuksen synty | Helsingin yliopisto – YouTube (tekstitettynä)

Tervetuloa Hydeen!

Tervetuloa seuraamaan uutta blogiamme Hyytiälän eli ”Hyden” tapahtumista. Hyde on Helsingin yliopiston metsäasema Juupajoella. Blogissa avaamme parhaita paloja Hyden tapahtumista vuoden edetessä niin tutkijoiden ja opettajien kuin opiskelijoiden vinkkelistä. Blogilla tulee siten olemaan useita kirjoittajia, mutta meitä kaikkia yhdistää jokin linkki Hyytiälään.

Hyden legendaarinen maine metsätieteitä opiskelleiden parissa rakentuu etenkin jokavuotisten kesäkurssien antiin. Opetusta on järjestetty jo 110 vuoden ajan, sillä Hyytiälä on alun perin rakennettu metsätieteiden kurssien järjestämispaikaksi. Paikalla on oppimisen ohella paljon laajempi merkitys metsätieteen opiskelijoille. Hydessä vietetyn kesän myötä syntyy tiivis kurssihenki ja yhteinen identiteetti. Niinpä monet Hyytiälässä opiskelleet haluavat palata sinne aina uudelleen.

Omakin kokemukseni on, että opitut asiat muuttuvat ja joskus himmentyvätkin, mutta ystävyys ja luottamus kurssitovereihin säilyy. Luulenpa myös, että Hyde tarjosi kaikkein hauskimman kesän koko opiskeluaikana. Naurua riitti ja sehän tunnetusti pidentää ikää ja lisää hyvinvointia raittiin ulkoilman ja metsäympäristön lisäksi.

Opetuksen lisäksi Hyytiälä on keskeinen paikka myös monenlaiselle akateemiselle tutkimukselle ja sen tarvitsemille kenttäkokeille. Luonnollisesti monipuolinen metsäntutkimus on Hyytiälässä tehtävän tutkimuksen ydintä. Myös maaperä ja ilmasto ovat tärkeitä tutkimuskohteita. SMEAR-tutkimusasema on nostanut Hyytiälän maailmanmaineeseen paikkana, jossa tehdään pioneeritutkimusta metsän ja ilmakehän vuorovaikutuksesta.

Tänä vuonna Hyytiälässä käynnistyy mittava rakennusprojekti, joka ulottuu ensi vuoden lopulle. Hankkeen myötä Hyde saa uuden päärakennuksen ja majoitusrakennusten kokonaisuuden. Vanhat hirsiset rakennukset jäävät edelleen käyttöön, mutta 1970-luvun rakennukset puretaan pois.


Dekaani Ritva Toivonen kertoo puurakennushankkeesta.

Kuten Hyytiälään sopii, tehdään uudet rakennukset puusta. Tavoitteena on mahdollisimman pitkäikäinen ja kestävän kehityksen tavoitteita toteuttava rakennuskokonaisuus. Opetus ja tutkimus pyörivät myös rakennusaikana toivottavasti totuttuun tapaan, toki koronan sallimissa rajoissa.

Tavoitteena on, että rakennuksesta itsestään muodostuu myös tutkimuskohde ja tutkimusalusta. Rakennuksen Living Lab -ympäristössä voidaan tutkia esimerkiksi puumateriaalin ja –rakennuksen elinkaaren aikaisia muutoksia, sisäilman laatua ja ennen kaikkea ihmisten eli käyttäjien hyvinvointia ja esimerkiksi työympäristön merkitystä oppimiselle. Uusi rakennushanke laajentaakin Hyden hyödyntämistä nykyistä laajemmaksi ja monitieteisemmäksi. Saanemme siten tulevina vuosia Hydeen myös uusia kursseja ja vielä uudenlaista tutkimusta.

Tässä blogissa seurataan rakennusprojektin etenemistä Hyytiälän kesäopetuksen ja tutkimuksen tapahtumien ohella. Tervetuloa seuraamaan blogia. Toivotamme tervetulleeksi vinkit kiinnostavista teemoista sekä kaikenlaisen palautteen.

Kirjoittaja: Ritva Toivonen on Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani ja kokenut Hyytiälän kävijä.