Iso-Antti – Hyytiälän pitkä kuusi

Tämä teksti on julkaistu alunperin Metsäylioppilas 2022 lehdessä. Julkaisemme sen uudelleen lehden päätoimittajan luvalla.

”Kuinka epäreiluja onkaan puun alkuvaiheeseen vaikuttavat tekijät. Tuuli saattaa viedä yhdellä siivellä liitelevän siemenen minne vain. Joillakin liitureilla on edessään hukkuminen tuhansissa järvissä tai lammikoissa. Eipä käy kateeksi niitäkään siemeniä, jotka itävät väärässä kasvupaikassa ja kituvat koko elinkaarensa saadakseen viimeiset kosteudet kallionraoista. Toisaalta joillekin harvoista, yhdelle tuhansista, sattuu mitä erinomaisimmat olosuhteet. Palon kärventämä metsä tai myrskyssä kaatuneen kuusen paljastama kivennäismaa. Semmoisessa on sirkkataimen helppo juurtua ja orientoitua ympäröivään maailmaan. Tiedän kuusen, joka on sattunut tällaiselle paikalle, jossa kasvupaikan ominaisuudet ovat niin suotuisat, että sen latvus piirtää pilviä yli neljässäkymmenessä metrissä.”

Pitkien puiden etsiminen on tehty nykyään helpoksi. Lähes koko valtakunta on laserkeilattu, eivätkä metsien jätit pääse laserpulssia karkuun. Muuta puustoa korkeammalta kimpoavat laserkaijut taltioituvat pistepilveen ja paistavat sieltä kirkkaana metsänmittaajan silmään. Tällä tavoin löytyi myös meidän kuusemme.

Kuivajärven luonnonhoitometsän jyrkässä rinteessä kasvava metsä on 120–160-vuotiasta ja viime kesänä mitatun koealan valtapituus oli yli 30 metriä. Järeän kuusikon seasta kuitenkin kohoaa muutamia kuusenlatvoja, joihin metsäylioppilas Hämeen kanssa kiinnitimme erityistä huomiota eräällä kesäillan kalareissullamme.

”Kuivajärvellä soutelevien metsämiesten silmiin pistää järven itärannalla kasvavan luonnohoitometsän kuusten huiput. Kalaisa järvi tarjoaa saalista, mutta mieli pysyy laskevan auringon värjäämissä yksittäisissä latvoissa muun kuusikon painuessa pimeyteen. Nuo kynttilät houkuttelevat ajatukset järveltä metsään jättiläisten juurelle.”

Kalareissun jälkeen jäimme pohtimaan noita latvoja. Takasin metsäasemalle päästyämme, latasimme avoimesta metsävaratiedosta ArcGisiin Hyytiälän seudun latvusmallin. Suodatimme datasta pois alle 40 metriä korkeat pisteet ja näytölle jäi vain muutama rypäs pikseleitä. Yksi niistä oli SMEAR-mittausaseman masto. Loput olivat rykelmässä Kuivajärven rannalla, erään kalliojyrkänteen juurella. Suurimman lukeman antoi aivan jyrkänteen vieressä oleva pikseli, joka sai arvokseen 42 metriä.

Mainitsimme löydöstämme vanhemmalle yliopistonlehtori Ilkka Korpelalle (H89). Tämän mukaan Kuivajärven rannasta on tavattu ennenkin yli 40 metriä pitkiä puita, mutta ne olivat olleet jo vuosia kaatuneena. Tarkemman analyysin jälkeen Korpela löysi samaisen kalliojyrkänteen juurelta puun, joka oli hänen oman latvusmallinsa mukaan 43,8 metriä korkea. Olimme Hyytiälän uuden ennätyspuun jäljillä.

Metsäylioppilaat Mikko Autere ja Albert Häme Iso-Antin juurella. Kuva: Elias Liimatainen.

”Paikka on sellainen, jossa metsänväki pitää pitojaan kansansaduissa. Se on puolikkaan ympyrän muotoinen notkelma, jonka suora pääty rajautuu järveen ja jonka reunat ovat jyrkkää rinnettä. Katto on ihmisellekin korkealla, koska pitkät kuuset ovat aikaa sitten karistaneet alimmaiset oksansa viidentoista metrin korkeudelle. Maata peittää yhtenäinen saniaismeri, joka lainehtii silloin kun tuuli pääsee harmaiden pylväiden lomassa puhaltamaan. Maan pinta viettää länteen kohti järveä. Loriseva ääni paljastaa, että korkeammilta mailta virtaa kapeana norona pyöreiden kivien seassa vettä pitäen maan kosteana ja ravinteikkaana.”

Ennätyspitkän puun mittaus on huolellisuutta vaativaa työtä. Noloa olisi, jos väittäisimme puun olevan pidempi, kuin se oikeasti on. Ensimmäisellä kartoitusretkellä mukanamme oli vain hypsometri ja laser-etäisyysmittari, joilla saimme hyvin monenlaisia tuloksia. Selväksi kuitenkin kävi, että kalliojyrkänteen juuressa kasvava kuusi on sen naapureita selvästi pidempi. Seuraavalla viikolla palasimme rikospaikalle mukanamme Haglöf-yrityksen valmistama Vertex-korkeusmittari. Laite mittaa etäisyyden puuhun ultraäänen avulla, jolloin latvaan tähtäämällä saadaan etäisyyden ja korkeuskulman avulla laskettua puun pituus. Maastossa otettiin lukuisia mittauksia, useamman mittaajan toimesta. Mittaustulosten keskiarvoksi saatiin 44,4 metriä. Palatessa metsästä teimme tarkistusmittauksen lipputangon luona. Saimme siitä kovin vaihtelevia ja roiman yliarvoisia mittauksia. Tässä ilmennyt epätarkkuus ei antanut rauhaa, emmekä voineet julistaa tulosta lopulliseksi.

Metsänarvioinnin kenttäkurssilla olimme käyttäneet teodoliittia kohteiden tarkkaan paikantamiseen. Rakennustyömailta tuttu laite on erittäin tarkka kulmamittari, jolla saadaan mitattua vaaka- ja pystykulmia. Korpelan mukaan teodoliitin mittaus ei petä. Lähdimme siis ulkoiluttamaan laitetta maastoon. Teodoliitti aseteltiin kohtaan, josta nähtiin mitattavan puun latva ja tyvi. Vaakaetäisyys runkoon saatiin HD50 laseretäisyysmittarilla. Vaakaetäisyyteen tulee lisätä rungon säde, jolloin laskennassa käytettävä etäisyys on latvan kanssa samassa linjassa. Teodoliitilla mitattiin kulmat latvaan sekä syntypisteeseen. Trigonometrian keinoin laskettiin korkeus nollatasosta latvaan ja syntypisteestä nollatasoon. Luvut laskettiin yhteen ja tuloksena saatiin puun pituus. Etäisyyden ja kulmien mittauksia toistettiin useita kertoja ja lopullinen tulos laskettiin mittausten keskiarvoista. Teodoliitilla jyrkänteen juurella kasvavan kuusen pituudeksi saatiin 43,5 metriä.

”Ehkäpä kuusen vieressä juoksevaa vettä juotuaan voisi kasvaa tämän jättiläisen rinnalla kohti pilviä. Saavuttaa ensin latvuston alaraja ja pyrkiä yhä vain korkeammalle. Latvan tasalla sitten kurkottaa päätään muutaman sentin pidemmälle ja laskevan auringon viimeisten säteiden osuessa otsaan todeta olevansa valokilpailun voittaja.”

Tiedettävästi Suomen pisin metsäkuusi kasvaa Vesijaon luonnonpuistossa, mikä mitattiin muutama vuosi sitten 45,1 metriä pitkäksi. Meidän kuusemme tavoin sen syntypiste on naapuripuita alempana. Tällöin nuori näreen alku joutuu laittamaan kaikki panoksensa pituuskasvuun, jottei se jää muiden varjoon. Kasvupaikka on rehevässä puronotkossa, jota peittää lähes miehen mittainen alvejuuri alikasvos. Olosuhteet ovat olleet täydelliset pitkän kuusen kasvuun.

Kun nuori metsätieteilijä näkee ison puun, alkaa häntä heti kiinnostamaan sen tilavuus ja montako tukkipölliä siitä saisi katkottua. Vaikka olemme kalibroineet silmiämme tilavuuden arviointiin katsomalla Janne Seppäsen hakkuuvideoita, oli näin poikkeuksellinen kuusi liian kova pala meille. Teodoliitista löytyi kuitenkin apu tähänkin ongelmaan. Jaoimme rungon kahden metrin pituisiin pölkkyihin ja mittasimme teodoliitilla pölkyn ylä- ja alapään avauskulmat. Pystykulmasta ja vaakaetäisyydestä saatiin laskettua suoraetäisyys mittauskohtaan. Täten trigonometrian keinoin voi laskea puun läpimitan halutuilla korkeuksilla. Kun pöllin läpimitat tiedettiin, saatiin tilavuus laskettua katkaistun kartion kaavalla. Saimme mitattua läpimittoja n. 20 metrin korkeuteen asti, jonka jälkeen latvusto peitti rungon taakseen. Latvan tilavuuden laskimme kartion kaavalla. Yhteensä tilavuutta kertyi 6,1 m3. Rungon läpimitta oli 22 metrin korkeudessa 48 senttimetriä. Jos oletamme mittaamattoman latvaosan kartioksi, loppuisi kuusemme tukkiosuus 35 metrin paikkeilla. Puustamme saisi tällöin kuusi kappaletta 55 dm tukkia tai yhdeksän 37 dm tukkia. Tukkitilavuutta kertyy 5,9 m3, jolloin tukkiprosentti on huimat 97 %.

”Kuusen latvaan pysähtyneelle pääskylle puu lienee vain yksi muiden joukossa. Se saattaa levähtää siinä hetkisen ja syöksyä kohti hyönteisparvea. Puun juuressa hääräävälle metsämiehelle kuusesta tulee jotakin merkityksellistä. Sitä ihmetellään, se mitataan ja sille annetaan nimi. Kuusesta sitten puhutaan kahvipöydissä ja sen ominaisuuksia analysoidaan. Se saa oman tarinansa ja pian siitä tulee legenda.”

P.S. Nimesimme kuusen Iso-Antiksi. Nimi ei viittaa Pohjanmaalle – vaikka kovasti laulammekin puukkojunkkarista kertovaa laulua juhlissamme. Nimi tulee asemanjohtajasta, Antti Uotilasta (H79).

Kirjoittajat: Mikko Autere ja Albert Häme.

Tekstin pääkuva: Ville Rinne. Lähde: Helsingin yliopisto.

 

Pilvilinnan majoitustiloja parannettiin

Hyytiälän metsäaseman Pilvilinna oli kesällä remontoinnin kohteena.

Pilvilinna on suojeltu, arvokas vanha hirsirakennus. Alun perin se rakennettiin yliopiston metsänhoitajan kenttäkurssien aikaiseksi virka-asunnoksi. Ehkä tunnetuin asukas oli Martti Tertti perheineen 1930-luvulla.

Tällä kertaa korjauskohteena olivat alakerran majoitustilat. WC- ja suihkutilat uusittiin ja salin sivuhuone muutettiin majoituskäyttöön sopivaksi. Työ tehtiin vanhaa ilmettä kunnioittaen. Tarkoituksena oli myös pidentää vuosittaista käyttöaikaa keväällä ja syksyllä. Tämä edellyttäisi kuitenkin vielä lisäkorjauksia vesien jäätymisen estämiseksi.

Tarvetta Pilvilinnan majoituskäytön lisäämiselle tulee, kun uudisrakentamisen yhteydessä majoituspaikkojen kokonaismäärä Hyytiälässä pienenee.

Kirjoittaja: Antti Uotila on Hyytiälän metsäaseman johtaja.

Kuva: Juho Aalto.