Tiedekunnan tutkimuskoordinaattori Johanna Konttori vieraili ennen juhannusta ensimmäistä kertaa Hyytiälässä, tässä hänen kuvareportaasinsa tutkimusasemalta.


Juhannuksen alla Hyytiälässä oli vielä melko rauhallista, ennen vuoden 2021 kesäkurssilaisten saapumista. Rannassa parveili toistaiseksi vain hyttysiä.

Majoitustiloja laitettiin kuntoon: Impivaara-rakennukseen vietiin muun muassa kasvomaskeja, ja käsidesit olivat jo paikoillaan.


Uusia kesäkurssilaisia odottavat myös keittiön tiukat ukaasit astioiden tiskaamisesta, ja edellisten kesäkurssilaisten tervehdykset ja nimet yli satavuotiaan rakennuksen seinillä.



Hyytiälässä vanha ja uusi ovat kirjaimellisesti vierekkäin, sillä Impivaaran takana olevalle suurelle kentälle rakennetaan uudisrakennusta ja rakennustyömaa onkin ensimmäinen asia, jonka vierailija Hyytiälästä näkee. Impivaaran etuoven puolelta aukeaa sen sijaan vanha pihapiiri, joka tulee uudistusten keskellä säilymään.



Viime blogitekstistä saimme lukea kuinka Hydekesä on monelle opiskelijalle opintojen kohokohta. Kunhan eivät vallan joutuisi turmiolle…

Mahtavaa kesää kaikille Hyytiälässä kesäänsä viettäville!