Ryhmämme ensimmäinen tehtävä oli suunnitella tutkimus, joka voisi olla lööppimme taustalla. Lööppi kuuluu näin: “Kiinnostus on oppimisen kannalta turhake”.

Huomasimme liikkeelle lähdettyämme, että on ensiarvoisen tärkeää määritellä tutkimuksessa käytettävät käsitteet. Hyvänä esimerkkinä tässä tapauksessa toimii oppimisen käsite. Mitä oppimisella tarkoitetaan? Ja mikä sitä mittaisi parhaiten?

Kuva ryhmän omasta arkistosta

Päädyimme suunnittelemaan tutkimuksemme kouluympäristöön, jossa on tarjolla jo valmiita oppimisen mittareita ja tuloksia. Oppilas saa sanallisen tai numeroarvosanan muodossa palautetta oppimisestaan. Opetushallitus on määrittänyt tietyt kriteerit arvioinnille. Arvioinnin kohteina ovat oppiminen ja sen edistyminen sekä työskentely. Arviointi on kuitenkin aina opettajan vastuulla, eivätkä koulussa saatavat arvosanat välttämättä ole “puhtain” tai paras mahdollinen tapa mitata oppimista. Jäämme pohtimaan, mikä olisi parempi mittari.

Tutkimusta suunnitellessa törmäsimme myös kenties positiiviseen ongelmaan: ideoita ja ehdotuksia aineistonkeruumenetelmien suhteen oli liikaa. Tässä vaiheessa palasimme aiheen rajaukseen ja tutkimuskysymyksen määrittelyyn. Nämä kirkkaana mielessä osasimme valita helmet lukuisten vaihtoehtojen joukosta. Ymmärsimme, että esimerkiksi tutkimuskysymys ja käytettävät käsitteet kulkevat tutkimuksen suunnittelussa jokaisessa vaiheessa mukana. Kaikki valinnat on tehtävä ne mielessä pitäen, jotta tutkimus vastaa mahdollisimman hyvin tutkimuskysymyksiin.

Syy-seuraussuhde vai korrelaatio?

Lopuksi haluamme muistuttaa myös muita ryhmiä siitä, että tutkittavien muuttujien välisestä yhteydestä ei voida tehdä johtopäätöksiä syy-seuraussuhteista. Esimerkiksi meidän tutkimuksemme tarkoitus on selvittää, miten kiinnostus ja oppiminen ovat yhteydessä toisiinsa. Tutkimusaiheen rajauksen aikana sorruimme monta kertaa muokkaamaan tutkimuskysymyksiä muotoon “Miten kiinnostus vaikuttaa oppimiseen?”. Tällainen asettelu on mutkien oikomista, sillä vaikka tulokseksi saataisiin että kiinnostuneet oppivat eniten, emme tiedä, onko oppiminen kiinnostuksen seurausta vai kiinnostus oppimisen seurausta.

Hyvä esimerkki tästä: jos oppilas on matemaattisesti lahjakas, hän voi kiinnostua matematiikasta koulussa huomatessaan oppivansa helposti. Toisaalta, jos oppilas ei ole etukäteen kiinnostunut matematiikasta, voi tämä vaikuttaa oppimistuloksiin. Muuttujien väliseen yhteyteen voi vaikuttaa myös jokin kolmas, tuntematon tekijä.

Jos haluaisimme selvittää, onko oppiminen kiinnostuksen seurausta, meidän pitäisi muuttaa tutkimusasetelmaa niin, että oppilaiden kiinnostusta mitattaisiin tutkimuksen alussa täysin vieraaseen aiheeseen ja vasta sen jälkeen opetettaisiin uusi aihe.

Mikä on sinun kokemuksesi kiinnostuksen ja oppimisen välisestä yhteydestä?

Kirjoittanut Veera Routarinne ja Pihla Toivanen

“Tähän on tultu: Fysiikan opettajat eivät osaa fysiikkaa” oli lööpin otsikko, mikä kokosi ryhmämme yhteen. Ryhmäämme kuuluu kahdeksan pääaineopiskelijaa; Kamilla, Nora, Pauliina, Emmi, Jenna, Riikka, Lotta ja Oona, sekä yksi sivuaineopiskelija; Maria. Meille uusille opiskelijoille Kohti tutkivaa työtapaa oli vasta toinen alkanut kurssi, joten kaikki tuntui vielä niin sekavalta ja jopa pelottavalta. Kuitenkin mieltä rauhoitti se, että kaikki muutkin olivat vielä ihan yhtä pyörällä päästään.

Oli ehkä hiukan vaikeuksia päästää alkuun ja miettiä, että mistä me alottaisimme. Ensimmäisellä tunnilla käytimme aikaa ryhmään tutustumiseen ja aiheeseen perehtymiseen ryhmäläisten omien käsitysten ja mielipiteiden pohjalta. Tehtävänanto tuntui vielä hiukan epäselvältä ja mietimme, kuinka tehtävänjako toteutuisi parhaiten. Vaikeinta oli saada rajattua aihetta, ettemme lähesty asiaa liian monesta näkökulmasta. Yritimme miettiä kysymyksiin vastauksia, että miksi ja kuka tätä on lähtenyt tutkimaan. Epävarmuus kuitenkin pikkuhiljaa hälveni, kun ryhmämme pääsi ainakin jotenkin vauhtiin.

Aloitimme tehtävän heittelemällä aiheeseen liittyviä ajatuksia ilmaan ja yritimme miettiä, että miten me aihetta rajaisimme ja mihin me erityisesti keskittyisimme. Keskitymmekö tutkimaan opettajia, vaiko tutkimmeko myös oppilaita? Kertooko oppilaiden osaaminen opettajan osaamisesta vai opettajan taidosta opettaa? Keskitymmekö peruskoulun fysiikan opettajiin vai olisiko lukion fysiikan aineenopettajat parempi vaihtoehto? Mikä tutkimustapa olisi sopivin ja millä keinoin me saisimme mitattua opettajien fysiikan osaamisen? Onko nuorilla ja vanhemmilla opettajilla eri osaaminen ja onko koulutuksissa eroja? Verrataanko opettajan nykyistä osaamista aiempaan osaamistasoon ja millä todeta aiempi osaamistaso? Pitäisikö keskittyä vain yhteen alueeseen esimerkiksi Helsinkiin vai laajemmin vaikkapa koko Suomeen? Eli tuntui siltä, että kysymysten virta ei millään tehnyt loppuaan.

Ryhmässämme on lämmin ja avoin tunnelma. Vaikka tehtävä tuntuukin näin alkuun vielä haastavalta, ovat kaikki silti hyvin aktiivisesti osallisena ja innolla mukana tekemässä. Jatkamme tehtäväämme yrittäen vastata heränneisiin kysymyksiin, sekä tutkien ja vertaillen mahdollisia tutkimusmenetelmiä etsien meille sopivinta vaihtoehtoa.

Ryhmämme koostuu kymmenestä henkilöstä, joista seitsemän on kasvatustieteiden pääaineopiskelijoita ja kolme sivuaineopiskelijoita. Hanna, Elisa, Iina, Hilla, Miili, Jutta ja Aimee ovat kasvatustieteiden pääaineopiskelijoita ja ovat tänä syksynä aloittaneet yliopisto-opintonsa. Ryhmämme sivuaineopiskelijat tulevat kaikki eri aloilta ja ovat myös hieman eri vaiheissa opintojaan: Satu opiskelee pääaineenaan sosiaalipsykologiaa ja tekee maisterin tutkintoa, Jasmiina opiskelee psykologiaa neljättä vuotta ja Juha-Matti suorittaa teologian kandidaatin tutkintoon kuuluvaa sivuainetta.

Olimme kaikki valinneet lööpin, jossa luki: ”Tutkija paljaana: Tunnusta heikkoutesi julkisesti! Vasta sitten olet olemassa!” Lähdimme pohtimaan aihetta aika spontaanisti ja avaamaan lööppiä eri näkökulmista käsin. Pilkoimme otsikon mielestämme oleellisiin osiin ja keskustelimme siitä, mitä niin heikkoudella, olemassaololla kuin julkisellakin tässä kontekstissa tarkoitetaan. Sen jälkeen lähdimme pohtimaan, minkä tyyppisellä tutkimuksella olisi voinut päätyä otsikon mukaisiin tutkimustuloksiin.

Keskustelumme suuntautui alussa siihen, millaisia erilaisia käsityksiä meillä nousi heikkoudesta. Toisaalta heikkoukset voidaan nähdä houkutuksina, joita on vaikea vastustaa, ja toisaalta luonteenpiirteinä, joita tapaamme pitää heikkouden merkkeinä, kuten ujous. Keskustelussa toimme myös esille omia heikkouksiamme, joita olivat muun muassa irtokarkit, ylianalysointi, stressaaminen ja pienet kädet. Lopputuloksena totesimme, että heikkous on usein subjektiivinen, henkilökohtainen ja vahvasti tilannekohtainen kokemus. Kuitenkin myös kulttuurissamme vallitsee yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä siitä, mikä on heikkoutta. Miten tutkija päättää, määritteleekö hän itse heikkouden yleisten käsitysten perusteella vai mittaako hän yksilön henkilökohtaisia kokemuksia omista heikkouksistaan?

Siitä, millaista julkista tunnustamista voidaan hyödyntää tutkimuksessa, nousi myös keskustelua. Heti alussa monille tuli mieleen sosiaalinen media ja erilaiset ilmiöt siihen liittyen. Keskustelimme erilaisista sosiaalisessa mediassa leviävistä haasteista, joiden tarkoituksena on saada ihmiset tunnustamaan heikkouksiaan ja täten luoda heistä aidompi tai inhimillisempi kuva (esim. “no makeup challenge”, joka kannustaa naisia lataamaan meikittömiä kuvia itsestään). Julkista tunnustamista voi myös yksinkertaisimmillaan olla se, että ihminen paljastaa ääneen heikkoutensa toiselle ihmiselle. Millaisia julkisen tunnustamisen muotoja tutkija voisi hyödyntää kasvatustieteellisessä tutkimuksessa?

Kaikkein haastavimmaksi koimme väitteen loppuosan “vasta sitten olet olemassa”. Koska olemassaolon käsite tuntui meistä kovin abstraktilta, keskustelua heräsi etenkin siitä, miten olemassaolo voidaan määritellä ja miten sitä voidaan tarkastella tutkimuksessa. Pohdimme, onko olemassaolo muille näkyväksi tulemista vai jotain henkilökohtaisempaa: esimerkiksi muistavatko muut paremmin henkilön, joka puhuu julkisesti heikkouksistaan kuin henkilön, joka puhuu vain vahvuuksistaan, tai toisaalta, kokeeko esimerkiksi ujo henkilö itsetuntonsa nousseen heikkouden julkisen tunnustamisen jälkeen. Pitäisikö olemassaoloa mitata yksilön oman kokemuksen vai muiden ihmisten kokemusten pohjalta?

Ensimmäisen tapaamisen jälkeen meillä on hyvä tunne ryhmästämme ja mielenkiinnolla odotamme, että pääsemme tutustumaan lähemmin tutkimukseen lööpin takana. Myönnettäköön, että aiheemme tuntuu vielä aika haasteelliselta, mutta olemme valmiita ottamaan tämän haasteen vastaan! Ensi tapaamisella tarkoituksemme on siirtyä kohti konkreettisempaa tutkimussuunnitelman laatimista.

Miten lähteä tutkimaan väitettä ”Kiinnostus on oppimisen kannalta turhake”. Jo väite itsessään tuntuu helposti absurdilta ja ensimmäinen ajatus on, että sen osoittaminen vääräksi on helppoa. Kuitenkin, kun alkaa tarkemmin miettiä mitä väitteen tutkimisessa tulee ottaa huomioon, nousee enemmän ja enemmän kysymyksiä esille. Miten tulisi määritellä kiinnostus? Kuinka mitata kiinnostusta tai oppimista? Miten sulkea ympäristön vaikutukset pois, niin että kiinnostuksen ja oppimisen välinen yhteys voidaan todistaa? Tässä vain muutamia kysymyksiä, joita herää ensimmäisenä ja näiden ratkaisemisen jälkeen herää monia uusia kysymyksiä, joihin täytyisi keksiä vastauksia mahdollisimman nopeasti, jotta tutkimuksessa päästäisiin etenemään.

Vastaavia kysymyksiä herää varmasti oli tutkimusaihe mikä hyvänsä. Apua näihin kysymyksiin saa lukemalla aiempia tutkimuksia ja löytämällä niistä hyväksi havaittuja käytäntöjä ja määritelmiä. Tutkija joutuu kuitenkin jo alkumetreillä tekemään omaa tutkimustaan koskevia kriittisiä päätöksiä, jotka todennäköisesti tulevat vaikuttamaan koko tutkimusprosessin ajan. Näillä päätöksillä on usein myös vaikutus tutkimuksen tuloksiin sekä vertailtavuuteen muihin tutkimuksiin nähden. Huomioon otettavia asioita ovat muun muassa tutkimusmenetelmien eettisyys, esimerkiksi oppilaiden tarkkailu videoimalla sekä tutkimuksen rajoitteiden ymmärtäminen ja esille tuominen.

Tutkimustuloksia ohjaa pitkälti miten tutkimusaineisto on kerätty ja siinä tehdyt ratkaisut. Tämän vuoksi on tärkeää, että tutkimusaineiston keruu on mietitty tarkoin, jotta se tukee mahdollisimman hyvin tutkimuksen validiteettia, eli mittaako tutkimusmenetelmä juuri sitä tutkittavan ilmiön ominaisuutta, jota on tarkoitus tutkia. Esimerkiksi juuri kiinnostuksen ja oppimisen välisen suhteen mittaamisessa menetelmät on mietittävä tarkoin etukäteen, jotta tutkimuksen tuloksia voidaan pitää luotettavina. Tätä kyseistä esimerkkiä voitaisiin tutkia kaksivaiheisesti, ensiksi havainnoimalla ja tämän jälkeen haastattelulla. Tärkeää olisi, että havainnoinnin ja haastattelun tekisi eri henkilö, jottei havainnointi ja siitä syntyneet käsitykset pääse vaikuttamaan haastatteluun.

http://www.fitblog.fi/mikkoleppanen/wp-content/uploads/sites/16/2016/02/motivaatiopupu.png