Maailma muuttuu, vuorovaikutus… niin, mitä?

Puheviestinnän tieteellisen yhdistyksen Prologoksen järjestämät Puheviestinnän tutkimuksen päivät muuttivat vuonna 2016 nimeään Vuorovaikutuksen tutkimuksen päiviksi. Nimenvaihdos oli perusteltu monestakin syystä: puheviestintä käsitteenä oli vanhahtava ja rajasi viestinnän tarkastelua, vuorovaikutusosaaminen oli noussut tutkimuksen ja keskustelun keskiöön, ja uusi nimi mahdollistaa tiederajojen yli keskustelun.

Vuonna 2018 Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivät pidettiin syksyllä Jyväskylässä. Osallistuimme päiville esityksillä ja työryhmillä opetuksen ja nimenomaan vuorovaikutusosaamisen näkökulmasta. Halusimme tuoda omalla panoksellamme esille vuorovaikutusosaamisen opettamisen tilaa ja merkitystä, digitaalista viestintäosaamista ja ruotsinkielisen opetuksen näkökulmaa.

Tässä nostamme esiin lyhyitä päivien aiheuttamia pohdintoja ja välähdyksiä. Ne voivat toimia keskustelun avauksina tai vaikkapa lähtökohtina tulevalle yhteistyölle tai ehkäpä uudelle näkökulmalle vuorovaikutukseen.

Vuorovaikutuksen digitalisaatio on vahvasti läsnä, ja vuorovaikutustutkimuksen tulee erittäin nopeasti vastata tähän tilanteeseen. Esimerkiksi tekoäly ja viestintä- ja johtamisammattilaisten somekäyttäytyminen olivat vahvasti esillä konferenssissa. Onkin tärkeä pohtia, miten tämä näkyy vuorovaikutusosaamisessa ja –opetuksessa. Millaisia osaamisvaatimuksia mullistunut vuorovaikutusmaailma luo, ja onko opetus tässä mielessä ajantasaista? Kannustan syvälliseen itsereflektioon jokaisen puheviestinnän opettajan, erityisesti itseni.

– Janne

Jyväskylän yliopiston rehtori kiteytti vuorovaikutuksen merkityksen kaikilla tasoilla: tutkittaessa hiukkasia tai tutkittaessa ihmisiä, tärkeintä on vuorovaikutus.

– Janne

Vuorovaikutuksen tutkimuksen päivät ja niitä edeltävät Puheviestinnän päivät ovat perinteisesti keskittyneet nimensä mukaisesti puheviestinnän tutkimuksen esittelyyn. Onkin mielenkiintoista, miten kaukana jonkin asian tutkijan ja kielikeskusopettajan maailma tuntuu edelleen olevan. Lyhyet puheenvuorot eri tutkimusaloista toivat innostusta ja uutta tietoa opetuksesta. Mutta miten koko tiedeyhteisö (sekä tutkijat, tutkija-opettajat että opettajat) voisivat yhdessä kehittää vuorovaikutusosaamisen opettamista yliopistoissa? Miten tutkimus tukee päätöksiä opetuksen sisällöstä? Miten vastataan opetuksen integrointiin ja siihen, että usein vuorovaikutusta opettaa joku muu kuin puheviestijä?

– Riikka

Ensimmäinen plenaristi, emerita professori Linda Putnam toi oivallisesti esille, että organisaatiot ja työelämä itsessään ovat täynnä ristiriitoja ja paradokseja. Näistä ei suinkaan kuulu päästä eroon, vaan näihin kietoutuu työelämämme vuorovaikutuksen ydin. Tarvitaan tutkimusta ja ymmärrystä työelämän epätasaisesta, dynaamisesta vuorovaikutuksesta. Eikä ikinä kannata sortua ajattelemaan, että prosessit olisivat suoria, paperisia ja ihmiskokemuksesta vapaita. Koska ne eivät ole.

– Janne

 

 

Vuoden vuorovaikutusteko –kunniamaininta jaettiin päivien lopuksi nuorelle Samu Kempille, joka oli yhdessä muiden nuorten kanssa perustanut monissa medioissa toimivan matalan kynnyksen tukiporukan, jossa nuoret antavat nuorille tukea. Ehkä päivän ja vuoden sanat ovat empatia ja kuunteleminen vuorovaikutuksessa?

– Riikka

Teksti: Riikka Järvelä ja Janne Niinivaara

Suomalaiset kielikeskukset vahvasti esillä CercleS-konferenssissa

Eurooppalaisten kielikeskusten CERCLES -konferenssi pidettin syyskuussa Puolassa. Konferenssi järjestettiin kaikkiaan 15. kerran, ja isännöivä yliopisto oli tänä vuonna Poznanin teknillinen yliopisto (Poznan University of Technology). Konferenssin motto ”Broad Perspectives on Language Education in the Globalized World” kuvasi konferenssin tarjontaa sangen hyvin. Erityistä painoarvoa annettiin kielikeskustoiminnalle itselleen: miten kielikeskuksia johdetaan, miten henkilöstöä koulutetaan, millainen rooli kielikeskuksille annetaan.

Suomalaisesta näkökulmasta konferenssi oli merkittävä: suurin maakohtainen edustus oli nimittäin Suomesta, ja se oli enemmän kuin isäntämaan edustus. Mutta mikä suomalaisia vetää sankoin joukoin CercleS-konferenssiin? Ainakin suomalaisten kielikeskusten kehitys- ja tutkimusmyönteisyys voidaan lukea yhdeksi syyksi. Helsingin yliopiston kielikeskuksen edustajat osallistuivat konferenssiin omin posterein tai esitelmin.  Täten suomalainen ääni kantautui erinomaisesti eurooppalaisiin korviin.

Suomalaiset olivat suurin yksittäinen maaedustus CercleS-konferenssissa Puolan Poznanissa.

Konferenssi tarjoaa foorumin institutionaaliseen itsereflektioon

Konferenssin tärkeimpänä antina kielikeskusopetuksen ja –kehittämisen kannalta voidaan pitää käsitystä siitä, mihin suuntaan yliopistotasoista kieltenopetusta missäkin päin Eurooppaa kehitetään. Millaisia nousevia makrotrendejä on ilmassa, ja millaisia pedagogisia taustaoletuksia kehitykseen liittyy? Entä mitä vallitseva tilanne kertoo meistä ja Suomesta?

Kautta tarjonnan esitelmissä ja postereissa näkyi suurta variaatiota niin tutkimusaiheissa, -asetelmissa kuin -intresseissäkin. Vallitsevaa tilannetta voi pitää merkkinä siitä, että opettajien ja kehittäjien kiinnostukset ovat moninaiset. Mitä suurempi on variaatio, sen suurempi on myös vapaus tutkia ja kehittää itsenäisesti, ylhäältä tulevan käskyn sijaan. Tässä asiassa tilanne on myös kotikielikeskuksessamme kunnossa.

Kieltämättä erilaisia lähestymistapojakin näkee yksilöiden ja yhteisöjen tekemisissä.  Yksi Suomen selkeä vahvuus kieltenopetuksessa on digitalisaation jalkauttaminen. Uudet avaukset ja yksilöllisesti räätälöidyt lähestymistavat ovat meillä vahvasti keskiössä: prosessi, oppiminen, merkityssuhteet – ei vain se, mitä joku on tehnyt. Kieltenopetuksen digitalisoitumista ei tule yksinkertaistaa yhdeksi isoksi saavutukseksi, joka itsessään lisää rimakauhua. Sitä pitää tarkastella suhteessa useampiin eri ulottuvuuksiin ja nähdä siirtymä monimerkityksellisempänä. Tätä näkökulmaa käsiteltiin esimerkiksi Niinivaara, Wallinheimo & Pitkäsen esitelmässä, joka sai laajaa kiinnostusta ja kiitosta konferenssiväeltä.

On tärkeää pysyä itse ajan tasalla muunkin kuin oman tekemisensä kohteiden kanssa. Parhaimmillaan löytää ne paikat ja toimijat, joiden kiinnostuksenkohteet seurailevat samoja latuja. Näistä voi tulla yhteistyökumppaneita!

Kielikeskuslaisia Poznanin teknillisen yliopiston edustalla.

Johtaminen ja henkilöstön kielikoulutus näkyväksi

Kielikeskuslaiset jalkautuivat yleisöksi eri teemojen esitelmiin. Opetuksen kehittäminen, globaalistuva maailma, työelämävalmiudet ja digitalisaatio puhututtivat erityisesti ja edelleen. Tänä vuonna oma aiheensa oli kielikeskusten johtaminen.

Monet kielikeskukset etsivät tai määrittelevät uudelleen paikkaansa muuttuvissa taloudellisissa ja poliittisissa olosuhteissa; mikä on kielikeskuksen rooli, miten se näkyy yliopistossa vai näkyykö? Voiko kielikeskus tai kielikeskusopetus ottaa kantaa oman maan ja maailman poliittisiin tapahtumiin?

Euroopan kielikeskukset ovat hyvin erilaisia rahoitukseltaan ja johtamiseltaan, osaksi myös tehtäviltään. Johtamisessa toisaalta halutaan edistää ja käytetään jaettua johtamista (esim. Shared leadership as a management practice in Finnish university language centres, Antti Hildén, Tampereen yliopisto), toisaalta esimerkiksi henkilöstön ammatillinen kehittyminen saatetaan nähdä varsin tarkkaan määriteltynä ja ylhäältä seurattavana toimintana (Continuing Professional Development-workshop).

Henkilöstön kielikoulutuksesta oli ohjelmassa vain vähän, mutta esitelma Towards a bilingual university: helping staff to develop communicative competence in English (Jitka Hlouskova, Pavel Brebera, Language Centre, University of Pardubice, The Czech Republic) kertoi, miten Pardubicen yliopistossa (henkilöstöä n. 1100) Tsekeissä oli erillisen projektin puitteissa tutkittu henkilöstön englannin kielen kielikoulutustarpeita sekä -tasoja ja tulosten perusteella käynnistetty erisisältöisiä ja -muotoisia koulutuksia. Esiin olivat nousseet muun muassa koulutusten aikataulutusongelmat ja huoli työajan riittävyydestä sekä vähäinen kiinnostus online-kursseihin. Samansuuntaista tuloksia nousi esiin vuonna 2008 HY:n henkilöstölle tehdyssä kielikoulutustarvekyselyssä. Projektin puitteissa oli onnistuttu saamaan tarjolle kattavasti kursseja eri tarpeisiin, ja myös kielivalmennuksesta oli saatu positiivisia kokemuksia perinteisemmän kielikoulutuksen rikastuttajana.

Kun tarkastelemme muuttuvaa maailmaa ja sen tuomia haasteita, keskiöön nousee, luonnollisesti ja onneksi, oppiminen. Konferenssin ensimmäinen plenaristi Jens Ocksen, Volkswagen Poznanin toimitusjohtaja, herätti mielipiteitä esitelmällään, jonka aiheena oli muuttuva (yritys)maailma ja kulttuurikysymykset. Yksi hänen ajatuksistaan, johon lienee helppo yhtyä, oli, että meidän tulee auttaa nuoria ihmisiä kulkemaan läpi maailman, jota kuvaavat sanat ”volatility, uncertainty, complexity, ambiguity”. Pyrkikäämme sitä kohti!

Teksti: Janne Niinivaara, Kari Pitkänen, Sinikka Karjalainen, Leena Evesti ja Tuula Lehtonen

Kielikeskus edusti konferenssissa seuraavasti:

Posterit:

Language skill level tests for applicants to the University of Helsinki

– a case study

Leena Evesti, Päivi Vetsch

Translators and revisers as agents of bilingualism and multilingualism at the University of Helsinki

Marjukka Heinonen

Esitelmät:

Twenty years of unit development discussions – lessons learned

Sinikka Karjalainen, Ulla-Kristiina Tuomi, University of Helsinki, Finland

 

“Scientific writing in English is new to me”: University students’ reflections on self-efficacy and writing skills

Laura Mendoza, Aalto University, Tuula Lehtonen, University of Helsinki

 

How students learn academic writing autonomously

Åsa Mickwitz, Marja Suojala, University of Helsinki

 

The dark side of digitalization: How to build on worries and fears

Janne Niinivaara, University of HelsinkiJanne, Kari, Kirsi

 

Towards communication competence with student-centered digital learning environments

Katariina Hollanti, Janne Niinivaara, Tuuli Nilsson, University of Helsinki

 

Three doors to digitalized teaching

Janne Niinivaara, Kari K. Pitkänen, Kirsi Wallinheimo, University of Helsinki

 

Mitä Pedaforum 2018 kertoi vuorovaikutusosaamisen opettamisen ja oppimisen tilasta

Pedaforum järjestettiin Turussa 15-16.8.2018

Kun satoja pedagogiikan asiantuntijoita kokoontuu yhteen, saadaan aikaan innostunutta hälinää, syväluotaavia keskusteluja ja tulevaisuuteen suuntaavaa pohdintaa. Turussa 15.–16.8. järjestetty Pedaforum–seminaari oli minulle ensimmäinen laatuaan, ja siksi tuntuikin upealta huomata, kuinka suuri joukko meitä opetukseen ja pedagogiikkaan panostavia ja sitä tutkivia on. Toinen toistaan mielenkiintoisemmat työpajat, työryhmät ja aiheet seurasivat toisiaan ja välillä todella harmitti, etten voinut osallistua moneen päällekkäiseen tapahtumaan. Siksi päätinkin seurata tapahtumia oman työpajani ja ammattini näkökulmasta. Minua kiinnosti, miten vuorovaikutusosaamista opetetaan ja opitaan korkeakouluissa. Mielenkiinnolla kuuntelin myös sitä, nousevatko vuorovaikutukseen liittyvät teemat keskusteluun.

Vuorovaikutusosaamisen teema näkyi päivillä työpajoissa ja myös keynote-luennoissa. Sitä käsiteltiin kuitenkin verrattain kapeasti. Moneen kertaan kuulin sen olevan ”pehmeää” tai ”geneeristä” taitoa. Tämä näkemys on mielenkiintoinen, koska se pitää usein sisällään ajatuksen siitä, että vuorovaikutusosaamisen oppiminen ja osaaminen tapahtuu jotenkin itsestään, muun oppimisen sivussa. Toinen työpajoissa ja esitellyissä tutkimuksissa esille noussut asia olikin puhe siitä, kuinka ”vuorovaikutustaidot tässä ja tässä tutkimuksessa nousivat niiksi taidoiksi, joita tulevaisuudessa pitäisi osata” tai ”opiskelijat raportoivat oppineensa näitä huonoimmin ja tarvitsisivat niitä”. Kuunneltuani tätä kaksi päivää, kysynkin: miksi edelleen on niin, että pedagogeina toistamme tätä asiaa, muttemme pyri ratkaisemaan sitä? Kenen vastuulla tämä oppiminen ja opettaminen on?

Puheviestinnän yliopisto-opettaja Johanna Järvelin-Suomelan kanssa pidetyssä työpajassamme käsittelimme sitä, miten opimme ja opetamme vuorovaikutusosaamista. Tieteenalallamme vuorovaikutusosaaminen voidaan jaotella monella tavalla, aika usein kuitenkin niin, että se puretaan viideksi osa-alueeksi: tiedoksi, taidoksi, asenteeksi, motivaatioksi ja etiikaksi. Nämä alueet ja niiden osaaminen vaikuttavat siihen, kuinka taitavasti ja osaavasti toimimme eri tilanteissa. Vuorovaikutusosaaminen on siis kontekstisidonnaista ja opittavissa ja opetettavissa.

Pedaforumissa puhuttiin esimerkiksi siitä, kuinka ryhmätyötä tekemällä oppii ryhmätyötä. Tämä on toisaalta totta, opimme toimimaan eri tilanteissa ja ehkä huomaamme, millaiset toimintatavat kannattavat. Ongelma ryhmätyötaitojen opettelussa pelkästään käytännössä on kuitenkin se, ettemme usein opi kaikkia vuorovaikutusosaamisen osa-alueita. Saatamme myös tiedostamattamme toimia tai toistaa toimimattomia tapoja tai ajatusmalleja. Avain (jonka myös työpajamme osallistujat kokivat tärkeäksi) onkin tiedostaminen, sellaiset metakognitiiviset taidot, joiden avulla voimme tulla tietoiseksi vuorovaikutusosaamisestamme ja osaamattomuudestamme. Tätä voimme kaikki opettaa. Tätä myös harvoin opitaan sattumalta ja sivussa.

 

Tiedostaen eteenpäin

Ilokseni kuulin, että seuraava Pedaforum on Helsingissä. Toivonkin, että yksi aihe siellä olisi jo päätettyjen teemojen sisällä ja lomassa tietoiseksi tuleminen vuorovaikutusosaamisesta. Tällöin vastaisimme myös monien tutkimusten ja palautekyselyiden toiveeseen näiden taitojen kehittymisestä. Toivon todella, ettei kenenkään ensi vuonna tarvitse näyttää dioja, joissa listataan vuorovaikutustaitoja ja sanotaan ”että näillekin varmaan tarttis tehdä jotain”.  Tehdään, yhdessä!

Kuten aluksi kirjoitin, olen puheviestinnän ammattilaisena onnellinen, että vuorovaikutusosaamisen teema on noussut keskusteluun. Innoissani keskustelin ja havainnoin monialaista toimintaa ja puhetta aiheen ympärillä Pedaforumissa. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin. Heitänkin meille kaikille haasteen: miten omassa opetuksessani, työssäni tai opiskelussani voisin kehittää omaa vuorovaikutusosaamistani ja tukea muiden osaamisen rakentumista?

 

Riikka Järvelä

Puheviestinnän yliopisto-opettaja

Helsingin yliopiston kielikeskus

Hands on internalization

Cultural Mythbusters in Action!

After the huge success of the first Language Centre workshop “Talking Cultures” in March, a second one was organized. At “Cultural Myth Busters” on 19th of April participants gathered at specific language tables, hosted by international students, and discussed stereotypes from different angles. A multitude of fascinating, confusing and funny stereotypes and myths about different countries were gathered on posters around the room. They were then debated at the language tables in Chinese, English, Finnish, French, German, Italian, Japanese, Korean and Spanish and placed in categories ‘true’, ‘false’, and ‘partly true’. OOTU assistant Ignacio Valero Rodenas gave some inspiration with his presentation about Spanish myths and their explanations. (Did you know that one origin of the siesta is that people had to work two different jobs during the war to make ends meet? So much for the stereotype of lazy Spaniards!) At the end of the session participants finished with a poster walk to see each other’s results. These posters are also currently exhibited in the Language Centre (Fabianinkatu 26) on the second floor and have already been curiously inspected by many students and staff members.

The workshop is part of a new event series from the Language Centre that started this spring. The idea of these events is to bring international and local students together, brush up language skills and to learn more about intercultural communication and different cultures. They also help international students integrate into the university community while providing internationalization at home for local students.

LC events are organized by OOTU (Support for Teaching and Learning) specialists Nina Sulonen and Janne Niinivaara, trainee Sina Timme and international OOTU assistants Ignacio Valero Rodenas and Zi Yu. Workshops will continue the following academic year and are open for all University of Helsinki students and staff.

Asian Language Clubs

Due to the past success, Asian language clubs were organised once again by the language centre during the spring semester 2018. In five bi-weekly meetings participants got together with international hosts to practice speaking Chinese, Japanese and Korean. Thanks to motivated hosts, partakers got to not only practice their language skills but also experience a variety of cultural activities and internationalisation at home. The clubs are great for students that do not have the possibility of attending other language classes or simply wish to extend their knowledge beyond what they learn in lessons.

The informal and relaxed atmosphere made for a great learning environment, and the feedback speaks for itself: “I had so much fun in language club! I wish to attend next semester as well!” & “I really like this language club. Glad to know some people who also want to learn Mandarin. And it’s much easier for me to make friends with them.”& “Five stars to all staff and student helpers.”

For the hosts, the clubs enabled them to better integrate into the university community, make new friends and get to know the local culture better. It was also a way to feel at home away from home by being able to speak their language and share their culture. Or as one host wrote: “Thank you for arranging this language club activities! Every two weeks on Friday, when I meet you two, I feel very happy!!! Having chances to meet someone who can speak Chinese is the luckiest thing in my exchange life!”

The hosts really went above and beyond in preparing fun activities and conversational topics. One club participant described their host as “very supportive and involved” and making sure they had fun practicing the language. During the sessions hosts introduced the club participants to writing haiku (a type of poetry) and folding origami, and even a chance to practice calligraphy with authentic materials. The topics of conversation varied from food to recent events. Traditional games were played, such as Ddaki, where players first fold paper into little square tiles and then try to throw them in such a way that the other player’s square is flipped over. Not only made it for great entertainment, it was also quickly learned how to cheer or complain in another language. A visit to the botanical garden and different museums in Helsinki were also part of the program. During the last session, club coordinator Nina Sulonen and language centre trainee Sina Timme also introduced some Finnish culture: sima and donuts in a small pre-vappu celebration.

Internationalisation specialist Nina Sulonen was very satisfied with the clubs: “Thanks to all participants and our really great hosts, we will continue the Asian language clubs after the summer break.”

Text and photos: Sina Timme

Learning language is learning culture – “Talking Cultures” workshop at the Language Centre

On the 15th of March 2018 the Language Centre held the #LCevents workshop “Talking Cultures” as a way to let members of the University of Helsinki practice their foreign language skills, while learning more about intercultural communication. Starting with a brief introduction about intercultural communication gave participants the necessary context to delve deeper into the topic at 9 different language tables. There students and the odd staff member could communicate in Chinese, English, Finnish, French, German, Italian, Japanese, Nordic languages and Spanish. Members of the Language Centre’s course assistant program took over as hosts of the different language tables, creating an authentic atmosphere and giving participants the chance to communicate with natives.

At the end of the workshop the teams from each table had produced a poster with important factors of communication for their chosen language and culture. The following poster walk allowed participants to look at what the other teams produced and to discuss what they had learned.

This project was a true collaboration between staff and students. Under guidance of the LC OOTU (Support fo teaching and learning) specialists Nina Sulonen and Janne Niinivaara, international OOTU assistants Ignacio Valero Rodenas and Zi Yu LC trainee Sina Timme developed the idea of having a workshop.

The aim was to have an event type that sets itself apart from formats such as language cafés or clubs. To do so, the concept needed some added value, besides having participants practice their language skills. Hence, the idea of a workshop was born. The project also further increases the involvement of international students and bringing them together with local students.

In view of the university’s goals of increasing internationalization and promoting multiculturalism, as well as fostering an environment of equality and diversity, the topic intercultural communication was chosen. Whereas not all students or staff have the chance to take part in a course on intercultural communication, this workshop was a chance to spike their interest in the topic and to open them up to the topic in a welcoming and fun way. This format of the workshop also further decreased barriers of talking, as no teachers were visibly present, and it was different to normal classroom activities.

Through this workshop and future ones, the Language Centre and its staff and students take an active role in creating a diverse work and study atmosphere, as well as increasing multicultural awareness; two of the key focus areas of the university’s equality plan.

 

Text: Sina Timme

Photos: Janne Niinivaara

 

International student involvement at the language centre: a student’s perspective

Hei. I’m Sina. I am a trainee at the language centre of the University of Helsinki. I came to Finland as a master’s exchange student, and helped out at the language centre as a course assistant in the German unit and OOTU assistant in the autonomous learning unit. I enjoyed my stay immensely, and the collaborative and creative atmosphere in the language centre is what made me want to do an internship here.

International student inclusion has been a part of my student life since the beginning. I was born and raised in Germany but ended up doing most of my studies abroad. I got my Bachelor in Business Administration from the Netherlands, where I was also active as a student buddy and promotional student and got my first experience of student inclusion and involvement. Moreover, I went abroad for a practical semester in Hong Kong and an Erasmus exchange in Tampere. Through having a tutor in Tampere, and later in Helsinki, I got another glimpse of how students could impact the university community. Yet, those activities are separate from actual classes and thus student involvement is limited.

As my idea about cultures, people and learning had evolved over the years and become one of my main interests, I decided to do my Master in Intercultural Management, in France. There I studied ethnography, intercultural communication, diversity management and related subjects, which gave me even more tools and frameworks of how to look at interactions and communications between people and cultures. I also helped conceptualising and leading intercultural workshops, as well as helped develop a training game in relation to gender, sexual orientation and gender identity. The workshops allowed us to apply what we had learned by sharing the knowledge with our student participants. Even more significantly was the training game, as it is a real life project with a company, allowing us students to shape an actual, sellable tool. Other groups organised a career event or planned a programme for international visitors. Nonetheless, these are again examples of limited student involvement. Students are given more autonomy, and interact with the university community and partners, yet, this is very program and course specific, and does not represent a wider approach.

Finally, my exchange brought me to the University of Helsinki, and I got to know a different approach to (international) student inclusion and involvement. Compared to my previous experiences, the approach at the Language Centre of the University of Helsinki, shows an extraordinary amount of trust into the students and openness for collaboration. It is based on fostering equality, inclusion and learning on multiple levels, and adds significant value for everyone involved.

Professional value of international student assistants

First of all, international student inclusion is very rewarding from a professional point of view. It enables course assistants to learn from experienced professionals and gives them a chance to try out different activities and ideas, to truly show initiative, since it all happens in a safe and supportive environment. This is valuable not just to those aiming to be a teacher in the future. The collaboration with the teachers and other assistants is a great source of exchange, learning and creativity. For me, it also meant gaining confidence in my skills as an assistant, confidence when presenting and explaining something in front of a group. Learning to explicate something complex, to non-native speakers, has a significant impact on one’s communication skills. This improvement in confidence and communication skills of the course assistants can contribute to their integration into the university community and feeling more at ease in their foreign environment, as well as their professional skills.

On the other hand, there is also professional value for language students and teachers. Economic circumstances such as an increasing demand for Chinese language skills, happenings such as Brexit or economic developments that affect the demand for example for Spanish, and French, force language centres to rethink their approaches and what they offer. The content of classes can shift, for example to focus on CVs, job applications and current affairs. International course assistants can ease these continuous adaptations. Through student inclusion, for example by having native course assistants, language is brought to life and presented more realistically. These students can bring in their up to date knowledge about their culture, relevant terminology and nuances that are not present in a simple text book. The teachers can expand their cultural and linguistic knowledge without having to attend separate trainings or use their limited time. Meanwhile, language students benefit from up to date and authentic input.

From language teaching towards intercultural competences

Not only do people from different cultural backgrounds come together in classes, but language teaching also goes beyond just language. For example, when my Swedish teacher talks about fika or the new gender-neutral pronoun I am not just learning the language, I am learning the culture, values and habits in Sweden. But this can also become an issue. In my opinion, language teaching can also accidentally generalise and reduce a culture to stereotypes. Having international assistants helps to keep material and input for the students up to date, especially when talking about sensitive topics such as stereotypes, minorities, political aspects and many more. Moreover, meeting a native speaker gives students the possibilities to ask questions and challenge what they might have seen or heard in the media. This can also lower inhibitions when talking to foreigners in the future and decrease the barrier between Finnish and internationals in general. Instead of feeling estranged when learning a new language and culture, they have the chance to ask questions and to get a native’s point of view. In return, the course assistants get to ask local students about their culture, which also makes the students reflect on what they consider ‘normal’ and increase their cultural self-awareness.

Each assistant brings in a unique personal and academic background, which results in a lot of fresh thoughts and creative ideas. In my case, due to my background I am well aware of cultural differences and how to approach them. Having this knowledge, combined with my other experiences abroad, I as a language centre assistant or trainee, can say “stop, watch out” or “this seems typical in Finland but have you considered that elsewhere…” And I know that my comments will fall on open ears. Being included in such a way, and having what makes me different seen as a value helps greatly in making me feel more equal and welcome at the university. Instead of being just a guest or addition to the university I become an active, contributing member.

This awareness and openness towards cultural differences is not just important on a personal level. The existence of intercultural studies and the many human resource trainings regarding this, prove that intercultural communication is an issue especially in the work place and when getting people to work together. Cultural competences and intercultural awareness are on an increasing amount of job adverts. In my opinion, gaining these competences early on is not just “nice” but a significant asset. Language classes bring together people from very different fields, some which might have hardly any exposure to the international community of the university and Finland in general. Attending classes where course assistants are present, gives students a safe place to learn from each other and to build up their intercultural competences.

Unique guidance opportunities

Languages and communication skills are key competencies in a majority of jobs nowadays, be it business, research or healthcare. Thanks to the assistants, language students get to practice their communication skills more thoroughly and get out of their comfort zone; as assistants can spend more time on students than teachers and have more flexibility. For example, as an international trainee, I am hosting pronunciation clinics. Due to my flexible schedule, I can meet with small groups of students and focus on their individual needs and wants. This can also help students who might otherwise not be able to follow courses fast enough, those who have a very tight schedule, and those that want to perfect their level of speaking to use it in a professional setting. Due to having international assistants, the language centre is able to expand its offers in various ways, e.g. by offering language clubs for select languages and different workshops. In regards to job skills, offers can include CV and interview training, grammar clinics, etc. Coming from a more business related background, I can let that shape my work here and advocate for an increasing focus on employability and working culture.

Moreover, the international assistants can also build up a more personal bond with students. The assistants can also talk to them on a more personal level, which can be more motivating for students, as they get to choose the topics and can focus on what they care about. This applies especially to out of classroom activities. During autonomous courses assistants can organise get-togethers and excursions outside the normal classroom frame. No matter how low the hierarchy between teachers and students in Finland, it is still a distinction that can make it challenging for students to freely express themselves. Activities without teachers allow students to learn and engage in a different atmosphere and lowers inhibitions to speak.

Embracing diversity

Last but not least, I also feel responsible for representing diversity and the interests of minority groups – not just due to my studies and interests. I can use my own experiences as a member of several minority and diverse groups, to raise questions, awareness and issues that might get overlooked otherwise or are unique to e.g. non-Finnish students. Knowing that I can be an advocate and push for inclusion and diversity is a very empowering feeling. It is a simple fact that teachers and staff simply do not have the resources to focus on every little detail. Thus, having course assistants to point out e.g. outdated job terminology and offer insight into neologisms and new gender neutral words, adds another level to this cooperation. International assistants can also help with making the courses more accessible for non-Finnish students e.g. by helping with translations and paying special attention to those students in class. Not only is it a goal of the university to foster a positive attitude towards diversity and equality, I know from personal experience that the inclusion of diverse people and situations in the classroom materials can mean the world to the students who identify with them. International students can also offer a better insight and increase awareness of minority groups and their struggles in the assistant’s home country and culture, e.g. ethnical minorities, but also the treatment of gender and sexual minorities or different religions.

The unique guidance opportunities mentioned previously are nice in general, but especially useful for people who have problems during normal classes or those who have a learning disability. Consequently, course assistants can ensure that those students receive more attention and support. This fosters equality and understanding for unique learners and ensures that people do not get left behind.

To conclude

To keep up the quality of language teaching, we need to be creative, and this program gives international students the opportunity to make a positive impact – not separate from classes or the rest of the university, but by being right in the middle of everything, working together with language centre staff and students.

 

Sina Timme,

Language Centre Trainee

 

Vuosi alkoi osaamisen kehittämisellä

Kielikeskuksessa lukukausi on käynnistynyt vauhdikkaasti. Opetustoiminnan lisäksi on aikaa kuitenkin jäänyt säännöllisen henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Helmikuussa Kielikeskuksen henkilöstölle järjestettiin kaksi seminaaria, oppimisen haasteisiin keskittynyt HILC-seminaari (16.2) ja tutkimusseminaari (23.2).

HILC-seminaarissa kuultiin kahden asiantuntijan esitykset. Erja Sandberg antoi väitöstutkimuksensa pohjalta kieltenopettajille vinkkejä siihen, miten ADHD-oireista opiskelijaa voi tukea opinnoissa ja pedagogisessa suunnittelussa. Kielikeskuksen oma englannin yliopisto-opettaja Deborah Clarke vuorostaan esittelin dysleksiaan sovellettavia tukitoimia kielenoppimisessa.

”Aito kiinnostus monenlaisen oppijuuden tukemiseen näkyi osanottajien määrässä ja innostuneissa keskusteluissa ja kysymyksissä. Kaikkien opettajien tavoitteena on kehittää pedagogiikastaan sellaista, että se mahdollisimman hyvin tukee monenlaista oppimista” kiitteli Kielikeskuksen ERI-ryhmän* vetäjä, englannin yliopistonlehtori Leena Karlsson.

Kielikeskuksen kurssiassistentti Mohsene Chelirem kiitteli Deborahin englanninkielistä esitystä ja koko tilaisuutta:

”It was an amazing opportunity for me to meet the staff of the Language Center at the University of Helsinki. Fortunately we had some time to discuss what are the main difficulties that a person with Dyslexia may meet during his day/life and what are the tools and strategies that can help them.”

Tutkimusseminaarissa 23.2. kerrattiin aluksi TUHAT-profiilin päivitykseen liittyviä perustoimintoja ja tietokannan uusia ominaisuuksia Aija Kaiteran johdolla. Seminaarin jälkipuoliskolla kuultiin kaksi hissipuhetta, joiden pohjalta keskusteltiin. Michele Simeon kertoi akateemisen kirjoittamisen vertaisryhmätoiminnasta, Sara Kirla ja Riina Uusikulku Erasmus-vaihdossa Göteborgin yliopistossa saamistaan inspiraatioista liittyen keinoihin ja muotoihin, joilla opiskelijoiden oppimista ohjataan. Molemmat hissipuheet nostattivat vilkasta keskustelua.

“Puheena olleet ohjaamisen käytänteet herättivät kokeilunhalua, josta kenties saadaan tulevaisuudessa kuulla vielä tutkimuksenkin muodossa – oppimisen ohjaamiseen ja oppimistuloksiin liittyvää tutkivaa oppimista ja oppivaa tutkimista jatkuvasti tarvitaan”, sanoo pedagoginen yliopistonlehtori Johanna Vaattovaara.

*= Kielikeskuksen ERI-ryhmä keskustelee oppimisen tasa-arvoon ja esteettömyyteen liittyvistä ongelmista ja niiden ratkaisuista Kielikeskuksen opetus- ja ohjaustoiminnassa.

Pieni, suuri, legendaarinen

Miten raikkaalta tuntuukaan kerran vuodessa, ja juuri pimeimpään aikaan, tapahtuva ajatusten vaihto jo legendaariseksi muodostuneen Minikonferenssin muodossa!”

– Suvi Punkkinen, yliopisto-opettaja, Minikonferenssin järjestelytoimikunnan jäsen –

yleiso_sali

Minikonferenssin yleisö kuuntelemassa Mirjami Matilaisen ja Lauri Haapasen posteriesityksiä.

mk_tervetuloa

Noin 70-päinen joukko kokoontui järjestyksessä viidenteen Minikonferenssiin, joka perinteiseen tapaan järjestettiin marraskuun viimeisenä torstaina. Tällä kertaa tämä viime vuosina HY:n ja Aallon Kielikeskusten yhteisesti järjestämä konferenssi pidettiin Helsingin yliopiston kielikeskuksessa. Konferenssissa kuultiin alustuksia jälleen useista kielten opetukseen liittyvistä aihepiireistä. Digitalisaation uudet tuulet olivat esillä useammissa esitelmissä (muun muassa Pasi Puranen, Jaana Suviniitty & Diane Pilkinton-Pihko ja Sofia Sevón & Taija Votkin), samoin käytännön kielistrategia Aallossa (Erja Antell & Heidi Rontu) sekä HY:n Kielikeskuksen työelämähanke (Johanna Vaattovaara & Sinikka Karjalainen ja Carola Rewell-Heikkinen & Johanna Manner-Kivipuro).

”Minulle tuli konferenssin aikana useamman kerran iloisesti mieleen, että tämä on jo viides kerta, kun järjestämme yhteistä konferenssia. Ja esityksiä kuunnellessa vahvistui se näkemys, että tätä pitää ehdottomasti saada lisää, tätä traditiota pitää jatkaa. Opimme entistä enemmän tuntemaan kollegoita ja jakamaan asioita ja testaamme mukavassa ilmapiirissä omia ajatuksia, omia uusia hankkeita”, iloitsee saksan lehtori Pauli Kudel Aalto-yliopistosta. Pauli oli mukana järjestelytoimikunnassa ja toimi konferenssissa digitaalisuutta käsittelevän rinnakkaissession puheenjohtajana.

yleiso_luokka

Anna-Maria Peltomäen esitys videoitujen haastattelujen käytöstä opetuksessa tempaisi kuulijat mukaansa.

Helsingin yliopiston kielikeskuksen ranskan yliopisto-opettaja Suvi Punkkinen kehui Minikonferenssin esityksiä. Hän kertoo saaneensa kollegoiden esimerkeistä vastauksia mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin, ja samalla rohkeutta mennä pedagogisesti eteenpäin.

”Nostan hattua Aallon kielikeskuksesta Aija Elgille ja Petri Myllyselle, jotka ovat suunnitelleet suomen kielen MOOC-kurssin ulkomaalaisille. Luova kirjoittaminen puolestaan sai Paul Gravesin yhtä luovassa esityksessä sopivat reunaehdot, joiden raameissa voi uskaltaa vaikka runoilla opiskelijoiden kanssa. Lopuksi vielä erityismaininta kenellepä muulle kuin HY:n kielikeskuksen verkko-opetuksen ja viestinnän koordinaattori Janne Niinivaaralle, joka rohkeasti nosti esiin ja samalla toivottavasti karisutti epäilyjämme liittyen digiin”, Suvi kiittelee.

Konferenssin järjestelyissä oli auttamassa myös kaksi Kielikeskuksen kurssiassistenttia; Polina Bogdanovskaia ja Aliaksei Babets. He auttoivat keittiön puolella ja huolehtivat ruokailun sujuvuudesta. ”On aivan mahtavaa saada opiskelijoita tiiviimmin mukaan Kielikeskuksen erilaisiin tapahtumiin, he ovat aina innostuneita osallistumaan ja heistä on suuri apu”, iloitsee Kielikeskuksen kansainvälisten asioiden koordinaattori Nina Sulonen.

Konferenssin pääarkkitehti, pedagoginen yliopistonlehtori Johanna Vaattovaara HY:stä oli konferenssin jälkeen hyvillään. ”Kaamosväsymyksestä ei ollut tietoakaan esitelmäsessioissa, ja ruokaa ja juomaa oli illanistujaisissa juuri sopivasti. Pienet eväät saatiin antaa kotiin viemisiksi kurssiassistenteille, jotka toimivat mainiona keittiöapuna”, Johanna summaa.

Ja lopuksi lehtori Tuula Lehtosen davincikoodimainen tehtävä lukijoille: Minikonferenssin loppumetreillä heräsi kysymys juhlasalin ikkunoiden yläpuolella olevista symboleista. Mitä tekemistä lääketieteen symbolilla, sauvalla ja sen ympärille kiertyneillä käärmeillä, on Kielikeskuksen rakennuksen kanssa? Rakennushan rakennettiin alun perin Liikemiesten kauppaopistoksi. Googlaamalla selvisi, että samantapaisia symboleita on kaksi. Toinen symboloi liikealaa ja alan väkeä. Lisätietoa googlaamalla.

 

Puhutaan arvioinnista!

hilc_arviointi_paneeli

Johanna Manner-Kivipuro (vas), Anu Matarma, Matias Koponen, Kaarina Tuokko ja Jacqueline Chávez Turro alustivat arviointi-HILCiä paneelikeskustelulla.

Nelisenkymmentä kielikeskuslaista kokoontui arvioinnin äärelle torstaina 17.11 järjestetyssä HILC-seminaarissa.  Seminaarin avasi Kielikeskuksen Opetuksen kehittämisryhmän puheenjohtaja Carola Rewell-Heikkinen, joka muistutti arviointia koskevien kysymysten keskeisyydestä osana Iso Pyörä prosessia. Iltapäivän ytimenä oli keskustella kriittisesti Kielikeskuksen ja yleisemminkin yliopistomme arviointikulttuurista, jolle annettiin seminaarin alkajaisiksi avoimella lappuäänestyksellä arvosana Bolognan asteikolla 0-5. Karkean kartoituksen perusteella keskiarvo näytti asettuvan 3+ tuntumaan, eli heti alkajaisiksi saatettiin todeta, että läsnäolijat olivat saapuneet seminaariin kehittämisen hengessä – arviointikäytänteissä nähtiin vielä monipuolistamisen mahdollisuuksia.

Seminaari alkoi paneelikeskustelulla. Paneeliin osallistui kolme opiskelijajäsentä ja kaksi opettajajäsentä. Opiskelijoita edustivat ansiokkaasti Kielikeskuksen opiskelijaneuvostolaiset Anu Matarma (käyttäymistieteellinen tdk) ja Kaarina Tuokko (valtiotieteellinen tdk) sekä Kielikeskuksen johtokunnassa jäsenenä toiminut Matias Koponen (teologinen tdk). Opettajajäseninä paneelissa keskustelivat ruotsin yliopisto-opettaja Johanna Manner-Kivipuro ja espanjan yliopisto-opettaja Jacqueline Chávez Turro. Paneelia moderoi pedagoginen yliopistonlehtori Johanna Vaattovaara.

Panelistit kertoivat omista arviointikokemuksistaan opiskelijoina ja opettajina ja maalasivat kuvaa ihanteellisista arviointikäytänteistä. Opiskelijoiden osallistaminen sekä työelämätaitoja tukevat käytänteet nousivat opiskelijoiden puheenvuoroissa keskiöön. “Itsearviointi on yhtäältä tuttua, mutta toisaalta opiskelijoille voisi olla tähän liittyvää opiskelutaito-ohjausta”, totesi valtiotieteellisen opiskelija Kaarina Tuokko käsiteltäessä itsearvioinnin merkitystä oppimisessa.

hilc_yleiso-ja-paneeli

Keskustelussa nousi esiin myös, miten tärkeää opiskelijoita on tiedottaa mahdollisuuksista saada opettajilta tarkempaa palautetta. Jatkuvan ja monimuotoisen arvioinnin tarpeellisuus korostuu entistä enemmän, ja opiskelijat ovat siihen valmiita.

Paneelin jälkeen pöytäryhmissä työstettiin kysymyksiä liittyen suullisen kielitaidon arviointiin (pj. Heidi Mäkäläinen), kirjoittamisen ohjaukseen ja arviointiin (pj. Marja Suojala), sähköisen arvioinnin haasteisiin ja mahdollisuuksiin (pj. Janne Niinivaara), arvioinnin työnjakoon ja valtasuhteisiin (pj. Nina Dannert) sekä elinikäisen oppimisen tukemiseen arvioinnin keinoin (pj. Frédéric Nozais). Keskustelu oli vilkasta, ja asiaa olisi riittänyt käsiteltäväksi pidemmällekin iltaan. Kaksi asiaa keskustelusta voidaan kuitenkin yhteenvetona todeta. Ensinnäkin arviointi on ottamassa isoja askelia dialogiseen, elinikäistä oppimista tukevaan suuntaan. Toiseksi jokaisella opettajalla on omassa opetuksessaan mahdollisuus – ja tällä porukalla myös intoa – kehittää näitä käytäntöjä.

Opiskelijat kiittivät seminaarin jälkeen Kielikeskuksen henkilöstöä avartavasta kokemuksesta ja kiinnostuksesta arviointiin ja opiskelijan kokemukseen.  Osallistuneet opettajat puolestaan kiittelivät sitä, että opiskelijat kutsuttiin mukaan tuomaan omaa kokemusasiantuntijuuttaan opetuksen kehittämistyöhön.

Intoa ja himoa PedaForumissa 2016

Tämänvuotisen PedaForum -tapahtuman järjestämisestä vastasi Jyväskylän yliopisto, joka luotsasi 450-päistä osallistujajoukkoa huolenpidolla ja tyylillä. Päivien sloganiin Into ja himo kätkeytyi ajatus yliopistojen hyvinvoinnista uudistusmyllerrysten keskellä – nyt jos koskaan tarvitaan intoa ja himoa kehittämiseen, ja nyt jos koskaan nämä ovat koetuksella. Meille kouriintuntuvammaksi teemaksi nousi muutoksen mahdollistaminen tutkimuspohjaisen tiedon ja yhteistyökumppanien avulla.

PF_ulko

Kuva: Janne Niinivaara

PF_sisä

Kuva: Janne Niinivaara

Konferenssin varjoteemana oli terveys ja hyvinvointi, ja keskiviikon pääpuhuja, psykologi Martin Hagger puhuikin terveyspsykologian näkökulmasta otsikolla “Predicting and Understanding People’s Self-Regulation of Social and Health Behaviour”. Omasta tieteenalasta ja kontekstistamme käsin tämä pääpuhe syvensi ymmärrystä siitä, millaiset psykologiset mekanismit olisi otettava huomioon vaikkapa koulutusuudistuksen pedagogisessa tukemisessa: olennaista on vaikuttaa motivaatioon ja innostukseen, sillä edes kirkkaat intentiot eivät riitä siihen, että hyvät suunnitelmat uudistaa pedagogiikkaa jalostuvat käytännössä muutostoiminnaksi. (Mekanismin mutkat ovat pohjimmiltaan samankaltaisia kuin laihdutusaikeiden ja laihtumisen välinen kuilu.)

Digitaalisuus oli päivillä vahvasti esillä sillä ajatuksella, jolla itsekin olimme esityksessämme liikkeellä: digiloikataan pedagogiikka rinnalla ja sopivin askelin, opiskelijoiden ja opettajien yhteisesti sopimilla ehdoilla – mukavuusalueita venyttäen mutta niillä riittävästi pysyen. Opettajat ovat alkaneet laajasti havahtua siihen, että välineet ovat todellakin vain välineitä, joiden tehtävä on helpottaa omaa opetusta ja ennen kaikkea opiskelijoiden välistä viestintää, vuorovaikutusta ja oppimista. Keskeistä on miettiä, millä tavalla lisätään opiskelijoiden autonomiaa, missä opettajan kontrolli on välttämätön ja missä siitä voidaan luopua.

PedaForum-päivät tarjosivat jokavuotiseen tapaan raikkaan tilaisuuden tavata opetusalan kehittäjiä ja tutkijoita niin työn kuin iloisen seuran merkeissä. Tämänvuotinen tilaisuus antoi virkistävän alkupotkun syyskauteen ja uusiakin ajatuksia kohti uudistuvan yliopistokoulutuksen haasteita.

Johanna Vaattovaara ja Janne Niinivaara