Helsingin yliopistolla tulostaminen aiheuttaa päänvaivaa monille. Kumpulan kampuskirjastolla sekä tutut että tuntemattomat ovat pyytäneet minua kertomaan kuinka saada pdf-tiedosto paperille. Säästääkseni tähän kuluvaa aikaa olen sittemmin kirjoittanut yksityiskohtaisen kuvauksen tulostuksesta. Kuten Wikipedia meille kertoo, Elisabeth Kübler-Rossin kehittämä ja populaarikulttuurissa usein esiintyvä surun viisi vaihetta -teoria ei todellisuudessa välttämättä kuvaa surevan ihmisen tunteiden järjestystä. Harvempi tietää, että se toimii kuitenkin hämmästyttävän tarkkana mallinnuksena yliopiston tulostimen käytön vaiheista.
1. Kieltäminen (”Ei se niin vaikeaa voi olla!”)
Useimmilla kirjaston käyttäjillä on terveen pelokas suhde tulostimeen. Laitteen käyttöohjeet vaikuttavat kielletyltä informaatiolta, sillä ne on taitavasti piilotettu laittamalla ne yliopiston nettisivuille.
On huomautettava, että skannaus on yliopistolla naurettavan helppoa. Tulostuskortin rekisteröiminen vaikuttaa vaikealta, mutta itse skannaukseen ei tarvitse käyttää aivoja. Silmiä kannattaa kuitenkin käyttää! Ohje: avaa skannattu tiedosto ja katso näkyykö mitään. Jos näkyy, taputa itseäsi päähän. Jos ei, skannaa uudestaan. Tämä on monille se vaikea vaihe, ja on ymmärrettävää, jos sinäkin tarvitset ohjeen¹. Skannauksen oppiminen toimii valitettavasti porttina printtaukseen.
Tulostamisen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu toiveajattelu: voiko muutaman paperin printtaus tosiaan olla niin vaikeaa? Tässä vaiheessa tulostaja kerää ohjesivulta oudosti jaoteltua tietoa kuin kadoksissa olleita keskiaikaisia käsikirjoituksia. Synkin salaisuus on kätketty Unigrafian sivuille: tulostussaldoa on ladattava aluksi vähintään viisi euroa, vaikka haluaisi printata vain muutaman sentin edestä yksittäisiä lappusia. Viisaimmat kääntyvät takaisin, mutta moni maksaa uhrilahjan hampaitaan kiristellen ja jatkaa yrittämistä.
Huolimatta siitä, että fuksiläppäri ilmoittaa säännöllisesti yhdistäneensä itsensä lukuisiin eri tulostimiin, kukaan ei ole vieläkään löytänyt niitä kampukselta tai onnistunut printtaamaan niillä mitään. Sähköpostitulostus puolestaan kuulostaa jo ajatuksen tasolla kyseenalaiselta. Tiedosto on lähetettävä sähköpostiosoitteeseen, jonka Outlook luulee helsinki.fi-muodon vuoksi kuuluvan henkilölle nimeltä Print Canon. Ohjesivu kertoo, että tiedoston voi ”vapauttaa” laitteelta viimeistään vartin kuluttua. Tässä kohtaa tulostajan kannattaisi muistaa, että kaikki mitä internetissä sanotaan, ei ole totta. Silti hän lähettää sähköpostin ja etsiytyy printterin ääreen tasan viidentoista minuutin kuluttua.
2. Viha (”Tämähän ei edes toimi!”)
Internetin kansanviisaus kertoo, että epäluotettavuuden huippu on tulostin kiireessä. Värimusteiden akuutti loppuminen mustavalkotulostetta tehtäessä on noussut klassikon asemaan. Yliopistollakin printterin vaivat ja kolotukset ovat lukemattomia ja hankalasti parannettavia. Helpoimmin ratkaistavaa on se, kun paperi tukkii tulostimen. Se on yllättävän yleistä, vaikka kuulostaakin yhtä järkevältä kuin ”vesi on taas tukkinut hanan”.
Kirjastonhoitajat tunnistavat tulostimista kyselevät asiakkaat jo kaukaa ja luikahtavat karkuun kauhistunein katsein. Perään ei auta juosta, koska ne eksyttävät sinut ovelasti hyllyväleihin ja poistuvat paikalta luultavasti Physicumin ja Chemicumin välisen maanalaisen salakäytävän² kautta.
Todelliset ongelmat alkavat, kun tulostusjono ammottaa tyhjyyttään huolimatta varttitunnin kulumisesta. Toistuva sisään- ja uloskirjautuminen hakkaamalla korttia laitteen kylkeen muuttuu taikauskoiseksi rituaaliksi. Määrittelemättömän ajanjakson jälkeen tulostajan on luovutettava ja käytävä lounaalla.
Muutamien tuntien kuluttua jonoon on ilmestynyt tiedosto. Kangastuksilla on tapana kadota nopeasti, joten nyt on salamannopeasti lyötävä sattumanvaraisia näppäimiä. Printteri raksuttaa ja kohisee. Tiedosto katoaa jonosta, mutta ei koskaan päädy paperille. Yhden A4:n hinta katoaa saldosta.
Mieli tekee soittaa Teams-puhelu henkilölle Canon, Print ja sanoa ilkeästi. Se ei ole mahdollista. Tulostaja yrittää raivolla saada tiedostonsa useaan kertaan läpi sekä fuksiläppäriin liitetyistä tulostimista että Print Canonin läpäisemättömästä seulasta. Se ei onnistu. Helpdesk on suljettu tunteja sitten. Kirjastossa kukaan ei kuule huutoasi³.
3. Neuvottelu (”Ehkä saan rahani takaisin!”)
Neuvottelu on tulostuksen katkerin ja lyhin vaihe. Tulostaja yrittää kirjautua Unigrafian sivulle toivoen, että rahan katoaminen oli vain optinen harha tai tulostimen erhe. Sivustolle ei tuntemattoman teknisen vian takia pääse enää ollenkaan. Syvällä sisimmässään tulostaja tietää, ettei printteriin enää kannata sen päivän aikana koskea, mutta hän ei kuuntele sisimpänsä ääntä ja koskee silti. Saldo on edelleen vajaa. Jono on edelleen tyhjä.
4. Masennus (”En kestä tätä!”)
Vihan jälkeen on jäljellä enää pohjaton epätoivo. Tulostaja vajoaa kirjaston lattialle istumaan ja nojaa päätään printterin kylmään, harmaaseen kylkeen kuin Titanic jäävuoreen. Laite ei päästä enää ääntäkään. Suunta on hukassa, päämäärä saavuttamaton. On etsittävä vastauksia ympäröivästä maailmasta.
Tulostaja raahautuu ylös ja yrittää etsiä paperisia tulostusohjeita viereisiltä pöydiltä. Löydetyt ohjeet muistuttavat vinkkejä, joita saattoi saada fuksikurssien Zoom-laskareissa puolen tunnin odottamisen jälkeen: niissä on kerrottu se ainoa asia, jonka olisi itsekin osannut päätellä. Pöydällä on sen lisäksi vain kulhollinen ilmaisia korvatulppia, joille ei kirjaston kuolemanhiljaisuudessa ole koskaan mitään käyttöä, paitsi silloin kun joku puhuu ryhmätyötilassa⁴ suhteettoman kovalla äänellä tai kirjastotäti raahaa rullakkoa pitkin käytäviä.
Ilmoitustaululta ei löydy mitään printtaamiseen liittyvää. Ei edes puhelinnumeroa, josta saisi HYYn kriisiapua epäonnistuneille. Taululla on taidekoulun mainos. On pohdittava hetki kaikkia elämänvalintoja, jotka ovat johtaneet tilanteeseen. Ehkä pelastus löytyisi juoksemalla mahdollisimman kauas Kumpulasta. Tulostaja harkitsee hetken, mutta muistaa, ettei alanvaihto ole ratkaisu siihen(kään), että tärkeä asiakirja ei printtaa itse itseään.
Taululla on mainos osakunnan paritanssikurssista. Paritanssilla ja tulostamisella on paljon yhteistä: kumpaakin pakoili lukiossa henkensä edestä, mutta harhautui kerran kokeilemaan yliopistolla siinä uskossa, ettei se voi olla niin vaikeaa. On se. On vakavasti pohdittava, tuntuisiko myös tulostamisessa epäonnistuminen merkittävästi vähemmän kiusalliselta vuosijuhlien pöytäosuuden ja muutaman alkoholiannoksen jälkeen. Tulostaja kuitenkin hylkää ajatuksen vaikeasti toteutettavana.
Ilmoitustaulun tarkempi tutkiminen ei tuo apua, pelkästään mainoksia kaksi kuukautta sitten pidetyistä konserteista. On istuttava kirjaston kummalliselle, matalalle tuolille ja tuijotettava tyhjyyteen. Suhteettoman pitkän tuumaustauon aikana kukaan muu ei ole yrittänyt printata mitään. Syy alkaa tuntua ilmiselvältä.
5. Hyväksyminen (”Tämä ei ole ainoa paikka, jossa voi printata!”)
Romahduksen jälkeen on hyväksyttävä tosiasiat. Tulostaminen yliopistolla on pirullisen vaikeaa. Tavallisen kirjaston sähköpostitulostus on ilmaista pari ensimmäistä kertaa. Näiden vaihtoehtojen välillä päättäminen jätetään harjoitustehtäväksi lukijalle.
Mirja Ojuva
Päätoimittaja
Alaviitteet:
[1] Jos et kuitenkaan opi tätä ensimmäisen opiskeluvuotesi loppuun mennessä, sumeisiin ja ylivalottuneisiin laskaripalautuksiin kyllästyneet fuksikurssien assistentit ilmestyvät keskiyöllä ovellesi Matter and Interactions aseenaan ja poistavat Sisusta ajatuksen voimalla suorituksesi peruslabroista.
[2] Tämä on oikeasti olemassa.
[3] Paitsi kanssaopiskelijat. Turpa kiinni.
[4] Fuksit ei muista, kun tiskin vieressä oleva seinätön alue oli merkitty ryhmätyötilaksi ja sitä käyttivät sellaiset ihmiset, jotka tykkäsivät huutaa kirjastossa. (Esim. minä. Sori.)