Fuksi-Suomi-Fuksi -sanakirja

Prujut? Nopat? Approt? Syksyn aikana uusien opiskelijoiden sanavarasto kasvaa huomattavasti ja varsinkin alkuun kuulee paljon termejä, joiden sisältö ei välttämättä heti tule kontekstista selväksi. Halusimme helpottaa sinun yliopistomaailmaan siirtymistäsi avaamalla muutaman sanan, jotka tulevat luultavasti vastaan:

Akateeminen vapaus/vastuu
Yliopisto-opiskelun omatoimisuuden tuoma uhka ja mahdollisuus.

Akateeminen vartti
Luennot, ja yleensäkin kaikki toiminta yliopistolla (paitsi tentit!) alkavat varttia yli
tasan.

Alina-sali
Tila Uuden ylioppilastalon kolmannessa kerroksessa, jossa järjestetään paljon
erilaisia tapahtumia, kuten sitsejä ja vuosijuhlia.

Approt
Kevyestä baarikiertelystä koostuva suunnistustyyppinen tapahtuma, jossa
suoritetaan tutkintoja, esimerkiksi Limeksen ja Helsinginkadun approt.

Assari
Laskuharjoitusassistentti. Tarkastaa harjoitukset ja pitää laskuharjoitustilaisuuden,
yleensä vanhempi opiskelija.

Excu, ekskursio
Opintomatka tai vierailu esimerkiksi yritykseen, leffaan tai urheilun pariin.

Fuksi
Ensimmäisen vuoden opiskelija, eli Sinä!

Halko
Hallituksen kokous, yleensä puhuttaessa ainejärjestöistä.

Hiekkis
Hiekkalaatikko, rauhallinen opiskelupaikka Physicumin katon rajassa.

HIT
Hullujen Ideoiden Toimikunta. Järjestää spontaania tapahtumaa yllättäviin aikoihin.

Jäärä
n. vuoden opiskelija, yleensä yliopistoelämän tai ainejärjestötoiminnan parissa
astetta paremmin viihtynyt henkilö. Tietää lähes kaikesta lähes kaiken.

Klusteri, Klusse, Kertsi, Christina Regina
Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestöjen yhteistyöjärjestö
Matlu ry:n ylläpitämä kerhotila Leppäsuonkadulla, Kampin metroaseman lähellä.

Käpistelijä
Tietojenkäsittelytieteiden (TKT) opiskelija, löytyy usein opiskelijahuoneeltaan
Gurulasta.

Laitostentti
Tentti, jossa voi käydä tekemässä rastiin jääneen (tai hylätyn) tentin tai kokonaisen
kurssin, mikäli luennoitsijan kanssa on näin sovittu.

Laskarit
Laskuharjoitukset eli ”kotitehtävät”. Tärkeä osa lähestulkoon kaikki fysikaalisten
aineiden kursseja.

Laskupaja
Luokka, jonne voi mennä tekemään laskareita ja jossa pidetään laskaritilaisuuksia.

Maagi, maatikko
Matematiikan opiskelija/pimeyden velho. Viettää aikaansa Exactumissa
käpistelijöiden kanssa.

Noppa
Opintopiste (op), vastaa n. 27 h työpanosta tai 0,5 opintoviikkoa.

OH
Opiskelijahuone, kohtaamispaikka, hengailutila ja potentiaalikuoppa. Täältä löytyy
kahvia, juttuseuraa, avautumiskirja sekä mahdollisuus mm. pöytälätkän tai shakin
pelaamiseen.

Osakunta
Poikkitieteellinen opiskelijayhdistys, kokoaa porukkaa yhteen samasta
maakunnasta. Käytännössä kuka tahansa voi mennä mukaan toimintaan ilman
kytköksiä mafiaan.

Prujut
Luentomuistiinpanot, jotka kurssin luennoitsija laittaa kurssin kotisivulle. Sisältää
yleensä pääpointit kurssin aihepiireistä enemmän tai vähemmän luettavasti.

Sitsit
Akateeminen pöytäjuhla, johon kuuluu syömistä, juomista ja laulamista. Tulevat
tutuksi syksyllä järjestettävillä fuksisitseillä.

Tuutori
Tuki ja turva, jonka puoleen voi kääntyä oli huoli mikä tahansa.

Vujut
Akateemiset vuosijuhlat. Opiskelijajärjestön vuoden kunniakkain ja hienoin
tapahtuma. Erityisesti puhuttaessa tasavitosin järjestettävistä juhlista.