Fuksisivu

Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa!

Uudella opiskelijalla on edessään suuri muutos, kun hän siirtyy lukiosta yliopistoon. Yliopisto on monelle täysin uusi ympäristö. Isoin ero lukio-opiskeluun lienee vastuun siirtyminen opiskelijalle itselleen. Tämä niin kutsuttu akateeminen vapaus , ja toisaalta vastuu, on yliopistomaailman paras ja pahin puoli. Opiskelijan vapaus koskee niin opiskelua kuin vapaa-aikaakin.

Yliopistolla opetus on suurimmilta osin jaettu luentoihin ja laskuharjoitustilaisuuksiin, joissa käyminen on todella suositeltavaa ja tehokkaan opiskelun kannalta käytännössä lähes pakollista. Yleensä läsnäolo etenkin luennoilla on kuitenkin vapaaehtoista, eli poissaoloista ei seuraa mitään. Vapaa-ajan elämä on yliopistossa keskittynyt esimerkiksi ainejärjestöihin, osakuntiin ja harrastusseuroihin. Ystäväsuhteiden syntymisessä niiden järjestämät tapahtumat ovat erityisen tärkeitä.

Koronapandemian vuoksi opiskelijatapahtumia on hieman vaikeaa järjestää verrattuna aiempiin vuosiin. Teemme kaikkemme, että teidän fuksisyksystä tulee mahdollisimman hauska. Fuksisyksyn tapahtumista tiedotetaan sähköpostitse ja fuksien Facebook-ryhmässä, johon voit liittyä tästä linkistä.

Resonanssi on kaikkien fysiikan opiskelijoiden ainejärjestö. Pidämme huolta opiskelijoiden asemasta laitoksella, mutta ennen kaikkea olemme tapa tutustua toisiin opiskelijoihin. Järjestämme monia erilaisia tapahtumia, kuten elokuvakäyntejä, saunailtoja, peli-iltoja ja paljon muuta. Mikäli haluat osallistua toimintaan, se onnistuu helposti tulemalla mukaan mihin tahansa Resonanssin järjestämään tapahtumaan, joista ilmoitetaan etenkin Facebook-ryhmässämme (Resonanssi) ja sähköpostilistallamme. Toinen, ehkä jopa helpompi tapa on käydä luentojen välissä juttelemassa opiskelijahuoneellamme Physicumin ala-aulassa Unicafen keittiön takana. OH:lla tunnelma on rento. Siellä voi juoda kupin kahvia, pelata erilaisia pelejä, kuten pöytälätkää tai shakkia, tai vaikkapa lukea Aku Ankkaa tai Helsingin Sanomia. Meistä hauskinta tietysti olisi, jo ottaisit osaa keskusteluumme, joka välillä karkaa yllättäville aihealueille. Etenkin perjantaisin.

Tervetuloa fysiikan laitokselle!

Saara Takala
Resonanssin ⅓ fuksivastaava
saara.takala@helsinki.fi
044 277 3179
Daniel Oikarinen
Resonanssin ⅓ fuksivastaava
daniel.oikarinen@helsinki.fi
044 511 0019
Sanna Lehikoinen
Resonanssin ⅓ fuksivastaava
sanna.ae.lehikoinen@helsinki.fi
045 123 9392

Tavoitat meidät kaikki myös osoitteella fuksivastaava@resonanssi.org.