Rautameteoriitti Lieksan ja Annama-kondriitin tervetuliaisjuhlat

Eilen keskiviikkona 30.5.2018 Kumpulan kartanossa vietettiin harvinaista juhlallisuuksia. Peräti kaksi uutta meteoriittia liittyi Luonnontieteellisen keskusmuseon geologisiin kansalliskokoelmiin. Kutsuväki koostui meteoriittien kanssa työskentelevistä tutkijoista, kunniavieraina olivat tietysti Lieksa-meteoriitin löytäjä Pekka Vallimies ja Annama-meteoriitin takana olevat Ursan Tulipalloryhmän edustajat.

Hämmästyttävän yhteensattumana mainittakoon, että molempien meteoriittien löydöllä oli eilen vuosipäivä – Lieksalla 1- ja Annamalla 4-vuotispäivä.

Viimeinen kosketus ennen Lieksan meteoriitin siirtymistä meteoriittiarkkuun.

Pekka Vallimies löysi nyrkinkokoisen rautameteoriitin kappaleen ollessaan korvasienimetsällä tasan vuosi sitten. Hän totesi kiinnittäneensä huomionsa ruosteiseen kivenkappaleeseen, joka oli tullut esille hakkuun jälkeisessä metsänkäsittelyssä. Koneen jättämässä viiltourassa makasi ruosteinen kappale osittain paljastunutta lohkaretta vasten. Kun Vallimies otti sen käteensä, kivi alkoi puhutella häntä kokoonsa nähden suuren painonsa kautta. ”Tällaista ei ole Pekan kädessä ennen ollut”, hän ajatteli. Selvältä myös näytti, että kappale ei ole ihmisen tekemä. Vallimies jatkoi kuitenkin vielä toiseen paikkaan korvasieneen, ja sieltä niitä vihdoin löytyikin. Ajatus meteoriitista kehittyi illan aikana kotona ja vahvistui, kun netistä löytyi Kari A. Kinnusen ottama kuva rautameteoriitista. Hänelle Vallimies lopulta kappaleen lähettikin, ja Geologian tutkimuskeskuksen laboratorioissa laboratorioissa varmistui, että kappale ei sovi maalliseksi löydökseksi.

Lieksasta tuli näin ollen 14. Suomesta löydetty meteoriitti, ja ensimmäinen koskaan Suomesta löydetty rautameteoriitti. Toisin kuin kondriitit, tällaiset kappaleet ovat peräisin differentioituneista emäkappaleista. Sellaiset ovat aurinkokunnan alkuvaiheessa olleet osana suurikokoista asteroidia tai planetesimaalia, jonka lämpötila on kohonnut riittävän suureksi sulattamaan ne kokonaan. Metalli on tällöin painovoiman vaikutuksesta painunut kappaleen ytimeen. Kun asteroidi tai planetesimaali on sittemmin törmäyksessä tuhoutunut, avaruuteen on jäänyt silkkaa metallia sisältäviä kappaleita. Jossain vaiheessa tämän Lieksan kappaleen rata on ristennyt maapallon kanssa, ja se on jäänyt Lieksaan odottamaan löytäjäänsä. Putoamisen ajankohta ei ole selvillä.

Löytäjä Pekka Vallimies asettaa Lieksan rautameteoriitin omalle tyynylleen muiden suomalaisten meteoriittien seuraksi.

Oli iloinen asia, että löytäjä halusi lahjoittaa tämän avaruuden ikiaikaisen kulkijan museoon. Kun Vallimies laski sen vihreälle tyynylle samaan koristeelliseen jugend-tyyliseen meteoriittiarkkuun muiden Suomen meteoriittien kanssa, löytö pääsee inspiroimaan ihmisten mieliä myös tulevina satoina vuosina, ja sen tutkimuksia voidaan jatkaa menetelmien edelleen kehittyessä tulevaisuudessa.

Ursan Tulipallotyöryhmän edustajat Esko Lyytinen, Maria Gritsevich, Tomas Kohout, Jarmo Moilanen ja Marko Pekkola luovuttavat Annama-meteoriitin.

Illan toinen tähti (vai pitäisikö sanoa tähdenlento – sitähän se oli aivan kirjaimellisestikin) oli Annama-kondriittimeteoriitin pienempi pääkappale. Sen tarina alkoi kirkkaana tulipallona pohjoisessa Suomessa ja Venäjän luoteiskulmalla. Ursan Tulipallotyöryhmän (joista paikalla olivat muun muassa Jarmo Moilanen, Esko Lyytinen, Maria Gritsevich, Tomas Kohout ja Marko Pekkola) kamerat rekisteröivät sen lentoradan, ja ryhmän laskijat saivat rajattua putoamispaikan Venäjälle Kuolan niemimaan erämaahan melko hyvällä tarkkuudella. Tomas Kohout kertoi puheessaan, että meteoriitin löytämisessä tarvitaan ennen kaikkea onnea. Vaikka meteoriitti olisi pudonnut sopivasti pimeään, pilvettömään aikaan ja putoamispaikka olisi selvillä muutaman kymmenen neliömetrin tarkkuudella, maastosta riippuen kappaleiden löytäminen saattaa olla hankalaa tai jopa mahdotonta. Lisäksi on tärkeää, että projektissa on useita vetureita – yksittäinen tekijä väsähtää aina jossain vaiheessa suunnittelua ja etsintä menee eteenpäin, jos mukana on muita innostuneita ottamaan vetovastuun siinä vaiheessa. Kaikki tämä osui nappiin neljä vuotta sitten. Annama-meteoriitin ensimmäinen kappale löytyi kahden päivän etsinnän jälkeen, kun etsintä oli jo lopetettu: seurue ajoi kahteen kertaan sen ylitse autolla pientä tietä pitkin. Meteoriitti löydettiin vasta toisella kerralla, sillä ensimmäisellä kerralla aurinko oli paistanut suoraan vasten kulkusuuntaa. Seuraava kappale löydettiin pian sen jälkeen. Kondriitti sai nimen Annama läheisen joen mukaan.

Maria Gritsevich asettaa Ursan Tulipallotyöryhmän sekä venäläisten ja norjalaisten kollegojen yhteistyöllä löytyneen Annama-meteoriitin kondriittivitriiniin.

Annama on erityisen harvinainen meteoriitti, sillä sen lentorata ilmakehässä ja sitä kautta myös rata aurinkokunnassa ennen maahan törmäistä on ollut mahdollista laskea. Tällaisia meteoriitteja tunnetaan maailmaltakin vain hyvin vähän. Se on luokiteltu H5-kondriitiksi ja lisätty kansainväliseen meteoriittikatalogiin. Sille tehtyjen lukuisten tutkimusten perusteella on saatu selvitettyä, että Annaman todennäköinen kotitaivaankappale on asteroidivyöhykkeellä Marsin ja Jupiterin välisellä alueella kiertävä asteroidi 6 Hebe, josta se on irronnut jo noin 30 miljoonaa vuotta sitten. Kaikkien vaiheidensa jälkeen Annama-meteoriitti lepää nyt omalla paikallaan Luomuksen kondriittivitriinissä.

Ekskursio Ahvenistolle, Suomenniemelle ja Viipurin batoliitille

Magmapetrologian kandidaattikurssin ekskursio Kaakkois-Suomen rapakivibatoliiteille kuuluu olennaisena osana geologian opetuksen kevääseen. Kurssi käydään usein toisena opintovuonna, ja se käsittelee kivisulien muodostumista, kiteytymistä ja kaikkia niitä prosesseja, jotka vaikuttavat magmakiven syntyyn.

Ennen väitöskirjaprojektiani työskentelin Geotieteiden ja maantieteen laitoksella yliopisto-opettajan pestissä ja sitä ennen opetusassistenttina, joten tämä retki keväiseen järvimaisemaan on muodostunut perinteeksi jo minullekin. Väitöskirjantekijänä minulla on viiden prosentin opetusvelvollisuus, ja olin ilahtunut, kun Tapani Rämö pyysi minut jälleen mukaan. Kenttätyöhän on geologin parasta aikaa.

Kvartsi-maasälpäporfyyrijuonella.

Kävimme katsomassa ensimmäisinä päivinä Viipurin batoliitin pienempiä satelliitti-intruusioita, Ahveniston ja Suomenniemen komplekseja. Riikka Fred esitteli uutta tutkimustaan Ahveniston kompleksin happamien ja emäksisten kivisulien sekaantumisrakenteista. Einari Suikkanen kertoi omasta työstään Suomenniemen alkalimaasälpäsyeniittien parissa. Kävimme tapaamassa silmästä silmään myös muutamia ällistyttäviä juonia, joissa keskenään aivan eri maailmoista peräisin olevat kalimaasälpähajarakeet ja basalttinen perusmassa ovat päätyneet keskenään samaan rakoon.

Kuolimo-järven alkalimaasälpäsyeniitti.

Ekskursio päättyi jättiläismäiselle Viipurin batoliitille, jonka kiehtovimpia kohteita on Ylämaan spektroliittilouhos. Suuret, iridisoivat labradoriittirakeet säkenöivät huomioita herättävästi kaikilta kalliopinnoilta etenkin sateisella säällä. Tällä kertaa saimme nauttia loistavista hellesäistä, joten komeimpien kiteiden katseluun tarvittiin vesipulloa.

Spektroliittimegakide Ylämaalla.

Oli piristävää olla kolme päivää kunnolla ulkona energisten, innokkaiden opiskelijoiden kanssa. Ryhmä oli reipas ja aktiivinen. Ja toisaalta – oma ajattelu ei joudu milloinkaan paremmin koetukselle, kuin tarkkaavaisen kuuntelijan tekemiin kriittisiin kysymyksiin vastatessa.