Tiistai 19.12.2017: Paluu Kapkaupunkiin

Pimeässä nukkuminen pitkästä aikaa sujui hyvin, mutta herääminen oli aikaisempaa hankalampaa. Aamulla oli vuorossa hotelliaamiainen, josta olin haaveillut jo kauan. Siellä oli nimittäin esillä tuoreita hedelmiä sekä tuorepuristettuja mehuja.

Aamiaiselle kuljetaan huoneeltani puutarhapolkua pitkin, ja ympäristön lämpö, liike ja värit hämmästyttivät. Meinasin säikähtää kuoliaaksi, kun mustahöyheniset, punasiipiset kalliorakkelit pölähtivät puskasta lentoon. Etelämantereella ei liiku mitään pieniä matalalla lentäviä objekteja, ei ainakaan muuten kuin tuulen suuntaan.

Kävimme Arton kanssa ihmettelemässä sataman seutua. Nautimme ensimmäisen ravintola-aterian. Salaatti oli itsestään selvä valinta. Retkikunnan aikana ei ollut ehtinyt olla vailla juuri mitään muuta kuin runsaita tuoreita, kypsentämättömiä kasviksia.

Iloksemme saimme Kapkaupunkiin jätetyt Afrikan-matkatavarat toimituksena hotelliin samana päivänä. Tuohon asti olimme pukeutuneet samoihin pitkähihaisiin, lämpimiin vaatteisiin, joissa lähdimme Etelämantereelle. Matkatavaroiden saavuttua saatoimme vaihtaa kevyisiin kesävaatteisiin. Mekko, sandaalit ja hellehattu olivat tervetullutta vaihtelua vaelluskenkiin ja villapaitaan Kapkaupungin keskikesän paahteessa.

Merkittävä etappi oli myös ensimmäinen vierailu ruokakaupassa. Etelä-Afrikassa on saatavilla valtavasti hedelmiä, ja ostoskoriini päätyi kilo litsejä, puoli kiloa kirsikoita sekä kaksi keltaista papaijaa. Ryhdyin tutustumaan näihin heti hotellihuoneeseen päästyäni. Litsit olivat niin mehukkaita, että tahmeaa nestettä lensi niistä avattaessa joka suuntaan. Päädyin viemään ne kylpyhuoneeseen, jonka lattialla viimeistelin lähes koko säkin. Tämän toimenpiteen aikana ymmärsin, miten onnekas nykyihminen on siinä, että tuoreita hedelmiä on esimerkiksi Suomessa saatavana koko talven ajan.*

Kaikkiaan jatkuva lämmin paahde kevyen tuulen kera miellytti varsin kovasti.

Säännöstelin yhä internetin käyttöä. Kuukauden uutispaasto ei tuntunut yhtään huonolta tilanteelta. Avatessani sosiaalisen median sain runsaasti mukavia syntymäpäiväonnitteluita, mutta suurin osa odottavista uutisvirran julkaisuista käsitteli erilaisia närkästyksen aiheita poliittisesta maailmasta. Halusin pysyä hyvien yöunien kuplassani vielä hetken.

*Myöh. huom. Jopa niin, että vähempikin riittäisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.