Kuukausi: marraskuu 2020

Traverse on ollut matkalla jo päiviä, ja olemme odottaneet, koska siihen saa yhteyden VHF-radiolla. Aamulla ennakoitiin, että saattue alkaisi olla jo kantaman päässä. Aamupäivällä tulikin yhteydenotto Priitiltä terveisineen, ja siitä lähtien alettiin tähyillä koillishorisonttiin.

Lähdimme tänään Arton kanssa ottamaan näytteitä poran avulla Basenin koillisrinteessä sijaitsevasta hyvin säilyneestä pikriittijuonesta, mikä oli myös sopiva paikka tähystämiseen. Juoni oli noin 85 metrin korkeudella jään pinnasta, johon päästiin ajamaan kelkoilla, joten tuon verran saimme kantaa työvälineitä rakkarinteessä. Teimme aggregaatille ja Hilti-poralle kuormaliinoista henkselit, joilla ne sai kannettua selässä. Lekat, johtokelat ja reput jäivät toiseen erään. Takaisin tullessamme meillä oli lisänä vielä kaksi hienoa kivinäytettä, joten saimme yhteensä nousta ja laskeutua rinteen neljä kertaa.

Ylhäällä oli mahdollista havainnoida kiintoisaa ilmiötä, kun kirkkaansiniselle taivalle muodostui sumupilviä Basenin päällä. Nämä pilvet liittyivät tovereihinsa vuoren sivuilla ja matkustivat jäätä pitkin koilliseen. Niihin aikoihin näin koillisen suunnasta syrjäsilmällä kirkkaan valonvälähdyksen. Se oli lyhyt, mutta mikä muu se olisi saattanut olla kuin ajoneuvon ikkuna? Kuulimme pian radiokeskustelun, että traverse oli juuri ajamassa sumuun.

Ehdimme jo ajaa takaisin Aboalle ja purkaa kelkat. Silloin kiipesin Laran kanssa vielä kerran katsomaan koilliseen, ja siellä traverse sitten oli. Näky tiesi, että näkisimme kohta uusia ihmisiä ensi kertaa melkein kahden viikon jälkeen. Kolme, pitkänomaista, teräväpiirteistä hahmoa liikkui jääaavikolla hitaasti ja kaukana. Ne olivat painavia rekiä vetäviä Pistenbully-traktoreita.

Traversen lähestyminen kiihdytti asemalla alkanutta valmistautumishulinaa. Messiä laitettiin jälleen hienoksi, hytteihin vietiin uusia liinavaatteita ja Pekka valmistautui laittamaan illallisen ulkogrillillä. Saunassa käytiin hyvissä ajoin ennen vieraiden saapumista, jotta he pääsevät heti radionkin välityksellä kaipaamaansa löylyyn. Jo aikaisemmin oli sisäänkäynnin yläpuolelle pystytetty salot, joissa roikkui tulijoiden kansallisuuksia edustavat Viron ja Saksan liput.

Kun traverse oli jo lähestymässä vuoren juurta, Mika ja Esa lähtivät saapujia vastaan lumirenkaisilla maastoautoilla. Keräännyimme pihalle vastaanottamaan vieraat. Näimme viimein melkein kaksi viikkoa sitten Neumayerille jättämämme Priitin ja neljä saksalaista traversen jäsentä. Saimme vieläpä tuliaisiksi karamelleja.

Aamu oli aurinkoinen, jopa lämmin. Kokoonnuimme heti aamiaisen jälkeen moottorikelkkakulkueeksi ja lähdimme kohti eteläistä näkymää hallitsevaa Plogen-nunatakia. Retkikunnan muut jäsenet halusivat korjata vuoren huipulla seisovan repeater-maston, jonka avulla alueen radioliikenne saa paremman kattavuuden. Laite ei ole ollut toiminnassa, ja pelättiin sen särkyneen talvimyrskyissä.

Ajoimme ensin suoraan kohti naapurivuorta. Jäätikön päällä oli enimmäkseen varsin tasaista lunta. Lähestyessämme Plogenin jyrkkää, basalttikerroksista koostuvaa seinämää aloimme erottaa siinä rakenteita. Nousimme idän kautta kiertäen vuoren päälliselle jäätikölle. Ensimmäinen etappi oli repeater-antenni. Siinä oleva vika osoittautui pieneksi ja helposti korjattavaksi.

Me geologit lähdimme moottorikelkoilla pohjoiseen päin pitkin vuorta reunustavaa kruunua. Maasto oli haastavaa, ja etenkin huipun tuntumassa täynnään syviä sastrukeja (myöh. huom. sastrugeja). Pääsimme perille putoamatta railoihin ja pysäköimme kelkat aivan moreenin kupeeseen. Mahdollisesti railoisilla alueilla on turvallisempaa liikkua ajoneuvolla kuin kävellen, ja vauhtia saisi olla sen verran että mahdolliset lumikannet eivät ehdi murtua. Möykkyisessä kovassa hangessa vauhdin pitäminen on kuitenkin haastavaa tällä ajokokemuksella.

Kiersimme pitkin laavakivistä koostuvaa vuorenharjaa kohti pohjoista ja toivoimme löytävämme juonen, josta on otettu näyte aikaisemmin. Tarkastimme kahteen kertaan alueen, jossa juonen olisi kaikkien merkkien mukaan pitänyt olla*. Juonia löydettiinkin, mutta ei tätä kyseistä hyvin säilynyttä ja oliviinipitoista. Tältä osin geologin työ on helpottunut teknologian myötä. Nykypäivän käsi-GPS:stä saatavat koordinaatit riittävät helposti kivinäytteen sijoittamiseen vuoren kokoiselle paljastumalle, mutta vielä 20-30 vuotta sitten tällaisia laitteita ei joko kannettu joka kenttäreissulla mukana tai sitten signaalia häirittiin tarkoituksella, jolloin merkitty piste saattoi sijaita 200 metrin säteellä missä vain. Niin oli tämänkin pisteen laita. Otimme paluumatkalla kuitenkin näytteen Plogenin huipun ohi kulkevasta juonesta. Se oli hienorakeinen, mutta siisti ja terve.

Paluumatkan maisemat olivat oikein hienot. Ajoimme taas lujaa, tasaisilla jopa 50 km/h. Kaasukäteni tuppasi tottumattomana väsymään pitkän matkan aikana. Maisemaa hallitsivat kaksi vuorta, Plogen ja Basen. Illalla tapahtui hämmästyttävä ilmiö: tuuli loppui. Aseman lippu roikkui tangossa.

*Myöh. huom. Ennen GPS:n valtakautta hankalissa paikoissa sijaitsevien näytteenottopisteiden kuvaamiseen käytettiin muun muassa tarkkaa korkeustietoa. Esimerkiksi tässä tilanteessa se ei kuitenkaan sulkenut pois riittävästi paikkoja, jotta paljastuma olisi löytynyt käytettävissä olevassa ajassa.

Aamu oli hieman eilistä tuulisempi, ja taivaalla on jonkin verran pilviä. Sää oli joka tapauksessa kirkas ja valoisa, mikä oli hyvä, sillä generaattori oli yöpynyt vuorenrinteessä. Ajoimme aamiaisen jälkeen moottorikelkoilla jatkamaan eilisen juonipaljastuman poraamista. Maisema siitä paikasta on hyvin hieno. Vuoren rinteen vierellä näkyy lumikuopaksi kutsuttu valkea rotko. Taivaalla liiteli yksittäisiä lumimyrskyliitäjiä. Taivaalla oli myös tänään suuria värillisiä rengashaloja.

Kun olimme lopettelemassa töitä ennen lounasta ja henkisesti valmistautumassa nostamaan painavaa aggregaattia nyt alamäkeen kelkan reen luokse, näimme alhaalla liikkuvan oranssin pisteen. Se saapui yllättäen luoksemme jyrkempää lumiluiskaa myöten. Mika oli lähtenyt testaamaan Arctic Truck –maastoautoa talven jälkeen ja päättänyt tulla työpistettämme katsomaan. Auto pääsi nousemaan rinnettä kelkkoja ylemmäs, ja painava kone saatiinkin sen kyytiin kuten muutkin tykötarpeemme.

Matkalla alas huomasin, että moottorikelkan ajaminen onkin oikeastaan aika hauskaa.

Iltapäivällä saimme geologisille tutkimusvälineille autokyydin moreenilaaksoon. Generaattori sai nyt käydä auton lavalla, kun porasimme irti kappaletta ensimmäisenä kenttäpäivänä tavatusta Vestfjellan pikriittien kantamuotolohkareesta. Poran terä antoi periksi iltapäivän lopulla. Se oli loppuun ajettu, täysin tasapäinen. Radioteitse saatiin asemalta Esalta tieto, että varakappale on olemassa, ja lähdin sitä noutamaan. Työ saatiin päätökseen sen avulla.

Meillä on nyt pitkälti kaikki näytteet, mitä täältä toivottiin saatavan. Huomenna, jos sää pysyy hyvänä, koko retkikunta suuntaa naapurivuori Plogenille, ja meillä on mahdollisuus yrittää saada sieltä vielä yksi toiveissa ollut näyte.

Yö ja seuraava aamu olivat tyyniä, kirkkaita ja aurinkoisia. Kaikki odotuksessa olleet tehtävät ja askareet lähtivät aamulla käyntiin kerralla. Ajoneuvoille perustettiin tankkauspiste, ja logistikot jatkoivat viimeisiä valmisteluja, jotta olisimme valmiit ottamaan vastaan pian saapuvan lentokoneellisen vierailevia tutkijoita ja traversen, joka pääsi viimein lähtemään Neumayerilta.

Me Arton kanssa lähdimme tiedustelemaan, pääsisimmekö moottorikelkoilla viime tiistaina löydetyn juonenpätkän lähelle. Idea oli kuljettaa sinne myöhemmin moottorikelkan reellä aggregaatti. Suuresta kiintokallion palasta taikka lohkareesta saataisiin silloin irti näyte käyttämällä samaa poraa, jota käytettiin juuri ennen myrskyä Aboan pihapiirissä.

Matka Aboan kaakkoiskulmassa sijaitsevalle paljastumalle oli alkuosastaan hieno. Ensin lasketaan vuorta alas kohti etelää, ja edessä avautuu silloin valtava jäälakeus ja noin 30 kilometrin päässä toinen nunatak Plogen. Rinteen alla käännytään vasemmalle sitten, kun railoiset alueet vuoren juurella on vältetty. Lumi on välillä kovettunut aaltoilevaa merenpintaa muistuttaviksi sastrukseiksi*. Vuoren tullessa vastaan alkoivat hankaluudet. Reitti huipulle voi kulkea ainoastaan lumella, ja sitä on rinteen tuossa kohdassa ainoastaan paksun, jäisen luiskan päällä. Luiska on vielä jyrkkä ja vino joka suuntaan. Äskeinen myrsky oli ajanut jään päälle uutta pehmeää lunta, joka liukui alta, kun sille varasi painoa. Sopiva reitti lähes ylös asti kuitenkin löytyi.

Borschkeittolounaan jälkeen lähdimme kohti paljastumaa. Mukana oli toisen moottorikelkan reessä painava aggregaatti, polttoainekannu, leka, vasaroita ja piikkauskone. Ajoreittejä sommittelemalla molemmat kelkat olivat lopulta niiin ylhäällä kuin ne sai vain ajettua, mutta piste oli silti vielä noin 30 metrin päästä siitä, minne maksimimäärä jatkojohtoliitoksia yletti. Rakensimme liinoista kantolaitteen, jolla painavan koneen kuljettaminen muuttui hieman kätevämmäksi. Toivottu sijainti saavutettiin, ja lohkareesta saatiin irti suuri palanen.

Ilta kuitenkin yllätti. Painavat tarvikkeet ja irti saatu pala jäivät rinteeseen odottamaan huomista. Sään pitäisi pysyä hyvänä, joten kaiketi jatkamme töitä siellä.

*Myöh. huom. Olen yrittänyt kirjoittaa ”sastrugeiksi”. Sastrugi on monikkomuotoinen nimitys polaarialueilla esiintyville koville lumidyyneille.

Päivä alkoi jo tutuksi käyneeseen tapaan myrskyisenä. Tuuli ulisi nurkissa koko yön. Sunnuntai on kokin vapaapäivä, ja tuurausvuoro osui tänään geologeille. Lähdin vain ulkona käydäkseni viemään roskia. Biojätteelle, poltettavalle jätteelle ja sekajätteelle on kaikille omat asemansa noin sadan metrin säteellä aseman päärakennuksesta. Polttojätteen kontti on kauimpana. Kun myrskytuuli pöllytti pehmeää lunta ja sitä tuli vielä taivaaltakin, asema näytti päätepisteessä vain hennolta varjolta. Voin kuvitella, että ei tarvitsisi mennä kovin kauas eksyäkseen kunnolla. Roskapussin asentaminen kontin sisäpuolelle ei ollut ihan helppo juttu sekään, kun pussi itse olisi mielellään lähtenyt tuulen mukaan kuten kontin ovikin.

Päivää vietettiin katselemalla Kummeli-jaksoja. Laittelimme samalla ruoaksi makaronilaatikkoa tuoreiden itujen kera ja jälkiruoaksi creme brulé’ta poltetulla sokerilla.

Ruokailun aikana ujellus nurkissa loppui ja taivas alkoi kirkastua. Sininen tuli näkyviin pilvien takaa ja auringonsäteet osuivat sinne tänne jäätiköllä. Ilma leppyi hetkessä lähes tyyneksi.

Vesihuolto oli pitkään ollut pelkästään lumen varassa, joten nyt päätettiin lähettää tiedusteluryhmä katsomaan, josko jäätiköltä saataisiin jo juomavettä. Me geologit saimme luvan lähteä mukaan, sillä olemme olleet kiinnostuneita vedenottopaikan lähellä sijaitsevasta moreeniharjanteesta.

Lähtö tarkoitti, että sain aloittelijan opastuksen moottorikelkan käyttöön. En ollut ajanut sellaista värkkiä koskaan, ja kyydissäkin ollut vain täällä noin viikkoa aikaisemmin. Kelkka kulki kuitenkin kuuliaisesti ja saavutimme sinisen jään vuoren juurella nopeasti.

Jää oli mahtavan kaunista. Se hohti arvokkaan turkoosina ja syvänä. Sisälle oli jäänyt vangiksi erikokoisia ja –muotoisia ilmakuplia. Moreeni itsekin oli vaikuttava kokoelma alueen kivilajeja. Sen korkeimmalla kohdalla sijaitsi selvästi kihun mieluisa ruokailupaikka: kivillä oli pieniä, kevyitä luita ja oksennuspalloja.

Hyvin samantyyppinen myrsky on jatkunut myös tänään koko päivän. Näkyvyys on heikko ajoittaisen sankankin lumisateen ja ajolumen vuoksi. Tuuli tulee pohjoisesta.

Tänäänkin on siis pysytty sisällä. Konemestari Esa kävi laittamassa toisen generaattorin käyntiin ja Antti ja Lara täyttivät sulatussäiliötä lumella, mutta muuten ollaan keskitytty pitämään säätä sisällä. Pekalla on tietysti joka tapauksessa työtä, koska syömme myrskystä huolimatta.

Luin päivällä Shackletonin muistelmia Endurancen matkasta aivan näillä kulmilla. Illansuussa suunnittelimme uutta keittokatosta kotipihaani Mikan kanssa. Selvyys syntyi ainakin siitä, että nuotiopaikan tulisi olla pitkänomainen, suuri ja luonnonkivistä rakennettu.

Illan elokuva oli Badass.

Tänä yönä kaikki olivat heräilleet myrskyyn. Kontit tärisevät ja jyrinä on taukoamatonta. Tässä kirjoittaessani pöytä tärisee. Aikaisemmin tuulen mukana on tullut vain heikkoa lumisadetta tai pieniä jäisiä pisaroita sekä ajolunta, mutta nyt sataa kunnolla. Tuulen keskinopeus on tähän mennessä ollut jo 52 solmua*, puuskissa yli 59 solmua. Vain välttämättömiä ulkotöitä siis tehdään.

Käytimme aamupäivän messin ja asuinhyttien siivoamiseen. Asemalle on tulossa säiden hellitettyä vieraita sekä traversen että lentokoneen mukana, ja paikat haluttiin laittaa sieviksi. Messi oli oikein kodikas ulkona raivoavan myrskyn keskellä imuroituna ja pestynä. Kun kannoin pölynimurin pihan poikki omaan hyttiini, imuri oli hankala saada ovesta sisään. Lisäksi toinen korva täyttyi lumella tuon noin 10 metrin matkan aikana.

Lepoaikamme alkoi lounaasta kello 14. Iltapäivällä harrastettiin lukemista ja vanhojen retkikuntavideoiden katselua. Tulin jälkimmäisistä hieman merisairaaksi ja nukahdin hyttiini hetkeksi.

Vietimme illalla hienosti katetun pöydän ääressä juhlia asemalle saapumisen sekä kaksien samalla viikolla olleiden syntymäpäivien kunniaksi. Kokkimme Pekka oli leiponut tapahtuman kunniaksi hienon persikka-suklaakakun.

*Myöh. huom. Noin 27,8 m/s.

Tuuli yltyi yöllä myrskylukemiin. Aamullakin oli yli 40 solmun keskimääräinen sekuntinopeus. Se kuului tutkijankonttiin kotoisana pauhaavana jyrinänä. Tänäänkään ei siis ollut asiaa pois pihapiiristä.

Aamulla porasimme Arton kanssa samaa Hiltillä samaa lohkaretta, joka oli aikaisemmin roudansulatusoperaation kohteena. Tällä kertaa tarkoituksena oli erottaa palanen poraamalla tiheä verkko reikiä. Tämä toimitus onnistuikin parin tunnin ahertamisen jälkeen. Kappale sisältää paljon hyväkuntoisen näköistä oliviinia, joten se toivottavasti mahdollistaa toivotut tutkimukset.

Käytin iltapäivän arkisesti sisällä tietokoneen ääressä. Kirjasin loput havainto- ja näytteenottopisteiden koordinaatit ja ryhdyin vertaamaan aineistoa aikaisemmin havaittuihin juoniin ja otettuihin näytteisiin. Koostin nämä aineistot topografikarttaan, jonka voimme nyt toivottavasti ottaa mukaan seuraavalle kenttämatkalle ja nähdä ulkona liikkuessamme missä ollaan ja onko käsillä olevasta kohteesta olemassa aikaisempia näytteitä.

Eilen kylvetyt siemenet olivat jo itäneet. Pienet juuret olivat lähteneet alaspäin salaatinsiemenistä. Uudet kiuaskivet olivat tänään käytössä. Arto valitsi illan elokuvaksi kiehtovan uutuuden Toivon tuolla puolen.

Yöllä tuuli vaimeni hetkeksi ja maisema Plogen-nunatakille päin oli hienon pastellisävyinen keskiyön auringon paistaessa matalalta.

Yöllä havahduin siihen, että tuuli oli alkanut ujeltaa tuuletuskanavissa ja ravistella seiniä. Viereinen nunatak Plogen ei ollut näkyvissä valkoisen tuulen mukana lentävän lumen takaa, kun menin aamulla pihan poikki messiin. Päätimme tehdä vain operaatioita, jotka eivät vaadi poistumista kovin kauas tukikohdasta.

Otimme Arton kanssa rautakangen ja lapion ja suuntasimme eiliselle juonelle toiveenamme irrottaa sen ympäriltä sen verran jäätä, että näkisimme paremmin, onko oliviinipitoinen kivi todella kiinni kiintokalliossa. Hetken urakoituamme tuli selväksi, että toimituksella ei ollut kovin kirkas tulevaisuus. Moreeni ulottui jään alla lohkareemme ympärille, eikä umpijäisenä antanut kovin hyvin periksi edes rautakangen alla. Lisäksi näytti siltä, että jää syveni vielä joitakin metrejä ennen oletettua juonen reunaa. Päätimme luovuttaa.

Kolme lumimyrskyliitäjää kävi katsastamassa tilanteen tavallisella kohteliaalla kierroksellaan. Yhdellä niistä oli vatsapuolellaan oranssi läiskä. Retkikuntatoverit olivat jo aiemmin kertoneet petrelien tavasta osoittaa vihamielisyyttään sylkemällä oranssia, haisevaa tahmaa tunkeilijan päälle. Näyttää siltä, että eräs näistä kolmesta oli siis ollut jonkinlaisen kiistan osapuolena.

Olimme saaneet aamulla vielä yhden varsinaisen retkikunnan töihin liittyvän tehtävän, joka sopi geologeille: meidän piti noutaa saunaan uusia kiuaskiviä. Tämä olikin helppo tehtävä, sillä Basenilla esiintyy runsain mitoin oliviinipitoisia vulkaniitteja, joita Suomessakin mieluiten käytetään tähän tarkoitukseen. Parasta kiuaskiveä on hieman karkearakeisempi juonessa kiteytynyt diabaasi, joten tällaisen lohkareita valittiin ja lohkottiin. Arton kiuaskivikasasta tuli paljon komeampi kuin minun. Lujana kivenä diabaasia oli lähes mahdoton saada poikki halutusta paikasta, jos ei löydä vanhoja rakoja hyödynnettäväksi.

Iltapäivällä tuuli nousi ennestään. Kuormaliinat ja hupun remmit paukuttivat tuulessa. Ei ollut hyvä ilma lähteä pidemmälle kenttäreissulle. Jäimme Aboan pihapiiriin piikkaamaan Hiltillä erään pikriittisiirtolohkareen routaista alustaa, jotta sen kääntäminen ympäri traktorilla mahdollistuisi ehkä myöhemmin. Siirtolohkareen alapuoli on mahdollisesti vastaanottanut huomattavasti vähemmän kosmista säteilyä kuin alapuoli, ja saattaisi siksi olla otollisempi tulevia analyysejä ajatellen.

Illan myötä alkoi sataa lunta, ja white out palasi. Sain illalla tehtäväkseni laittaa tutkimusaseman vihannesviljelmät alulle. Tarkoitukseen on olemassa pieni vesiviljelylaitteisto. Kuuteen astiaan tuli erilaisia salaatteja, rucolaa ja pak choi –kaalia*.

Illan elokuva oli Mikan valitsema Moon River Island, erikoinen kertomus partioleirin tapahtumista vuonna 1965.

*Myöhempi lisäys. Salaatti kasvoi, ja Aboalle tammikuuhun asti jääneet retkikuntalaiset saivat siitä satoa! Ks. FINNARP:in Retkikuntaraportti 2.1.2018

Päivän suunnitelma oli kiertää tänään Basen-nunatakin kaakkoiskulma pikriittilohkareiden kartoittamiseksi. Tänään on myös syntymäpäiväni, ja sain aamiaispalaverissa yllätykseksi uuden hienon putkihuivin ja perinnevenekuvioisen mikrokuituliinan. Näine uusine varusteineni olin valmis lähtemään taas kentälle.

Vielä ennen päivän operaatiota kävimme Arton kanssa läpi listan ja molempien muistiinpanot tähänastisista näytteistä, niiden koordinaateista ja näytteenottopisteen sijainnista suhteessa kohteeseen. Joskus tällaista operaatiota lykkää myöhemmäksi kenttätyön jatkamisen innosta. Jos jokin olennainen tieto sitten kuitenkin puuttuu tai on monitulkintainen, totuutta on vaikea muistaa ja vielä hankalampi selvitellä enää kotioloista käsin.

Lähdimme liikkeelle kohti pohjoisesta puhaltavaa leppeää tuulta. Eilen tuuli tuli melkein suoraan etelästä ja oli pureva ja piinallinen, mutta tänään se tuli lämpimästä pohjolasta. Pakkastakin oli aamulla ollut vain kuusi astetta. Eteneminen oli miellyttävää kevyen repun kanssa. Huomaa kyllä, että päivittäinen ja kokopäiväinen rinteiden kiipeily painavien varusteiden kanssa poikkeaa kotielämän rutiineista. Olin etenkin eilen varsin väsynyt, ja nukkuminen on hyvin mieluisaa.

Muutamia oliviinipitoisia lohkareita löytyi, mutta ei varsinaisia sensaatioita. Pidimme evästauon kaakkoisrinteessä, maisemassa jossa suuressa asemassa oli parinkymmenen kilometrin päässä jäätiköstä nouseva naapurivuori Plogen. Auringon ympärillä oli jälleen suuri halo.

Kiertäessä rinnettä pitkin kohti pohjoista vastaan tuli yksittäinen lumimyrskyliitäjä. Samassa paikassa jossa tapasimme sen, laavaa halkoi selvä juoni, jonka keskellä näytti olevan oliviinipitoisia lohkareita. Tämä oli hieno yllätys, sillä näytti, että kyseinen paljastuma saattaisi kuulua juoneen jota meidän olisi joka tapauksessa tarvinnut tutkia. Tämä paljastuma vain sijaitsi aivan lähellä asemaa siinä missä toiselle paljastumalle on monen kilometrin nousuja sisältävä reitti.

Basenin itäreunalla, lähellä moreenin peittämää laaksoa, maassa alkoi tulla vastaan harmaita, merimakkaramaisia kasvustoja. Ne ovat kaiketi jonkinlaista hyvin sitkeää ja kylmänkestävää sammalta. Ilmeisesti tämän pienen harjanteen lämpimällä pohjoisrinteellä lohkareiden välissä, irtonaisessa maassa, on pienen hetken vuodesta riittävän lämmintä, jotta sammal voi silloin talloin kasvaa minimaalisen vähän suuremmaksi. Toivon noille eliöille pitkää ikää.

Illalla saunan ja päivällisen jälkeen sain yllätyksen. Muut retkikuntalaiset olivat laatineet hienon kirahvikortin ja onnittelurunon. Kuori oli vielä koristeltu Aboan Suomi 100 vuotta –leimalla.

Päivän elokuvan, Etelämantereen kokki, oli valinnut Lara. Se kertoi vuodesta Japanin Dome Fuji –tutkimusasemalla, ja oli aivan hirveän hyvä ja hauska. Suosittelen katsomaan, jos haluaa nähdä realistisen kuvauksen tutkimusaseman elämästä. Ainakin näiden omien päivieni perusteella meno oli aivan yhtenevää.

Sain vielä satelliittisähköpostin kautta uutisia kotoa. Tulipalloryhmän laskelmat olivat tarkentuneet siinä määrin, että Inariin hiljattain pudonnutta meteoriittia voi niiden perusteella etsiä. Kotimieheni Tomas on mukana meteoriittiretkikunnassa, joka oli saavuttanut Inarin tänään. Toivottavasti heillä on onni myötä.