Helsingin yliopisto
Päivä alkoi jo tutuksi käyneeseen tapaan myrskyisenä. Tuuli ulisi nurkissa koko yön. Sunnuntai on kokin vapaapäivä, ja tuurausvuoro osui tänään geologeille. Lähdin vain ulkona käydäkseni viemään roskia. Biojätteelle, poltettavalle jätteelle ja sekajätteelle on kaikille omat asemansa noin sadan metrin säteellä aseman päärakennuksesta. Polttojätteen kontti on kauimpana. Kun myrskytuuli pöllytti pehmeää lunta ja sitä tuli vielä taivaaltakin, asema näytti päätepisteessä vain hennolta varjolta. Voin kuvitella, että ei tarvitsisi mennä kovin kauas eksyäkseen kunnolla. Roskapussin asentaminen kontin sisäpuolelle ei ollut ihan helppo juttu sekään, kun pussi itse olisi mielellään lähtenyt tuulen mukaan kuten kontin ovikin.
Päivää vietettiin katselemalla Kummeli-jaksoja. Laittelimme samalla ruoaksi makaronilaatikkoa tuoreiden itujen kera ja jälkiruoaksi creme brulé’ta poltetulla sokerilla.
Ruokailun aikana ujellus nurkissa loppui ja taivas alkoi kirkastua. Sininen tuli näkyviin pilvien takaa ja auringonsäteet osuivat sinne tänne jäätiköllä. Ilma leppyi hetkessä lähes tyyneksi.
Vesihuolto oli pitkään ollut pelkästään lumen varassa, joten nyt päätettiin lähettää tiedusteluryhmä katsomaan, josko jäätiköltä saataisiin jo juomavettä. Me geologit saimme luvan lähteä mukaan, sillä olemme olleet kiinnostuneita vedenottopaikan lähellä sijaitsevasta moreeniharjanteesta.
Lähtö tarkoitti, että sain aloittelijan opastuksen moottorikelkan käyttöön. En ollut ajanut sellaista värkkiä koskaan, ja kyydissäkin ollut vain täällä noin viikkoa aikaisemmin. Kelkka kulki kuitenkin kuuliaisesti ja saavutimme sinisen jään vuoren juurella nopeasti.
Jää oli mahtavan kaunista. Se hohti arvokkaan turkoosina ja syvänä. Sisälle oli jäänyt vangiksi erikokoisia ja –muotoisia ilmakuplia. Moreeni itsekin oli vaikuttava kokoelma alueen kivilajeja. Sen korkeimmalla kohdalla sijaitsi selvästi kihun mieluisa ruokailupaikka: kivillä oli pieniä, kevyitä luita ja oksennuspalloja.
