Helsingin yliopisto
Lähtö oli vääjäämättömästi käsillä. Lentopäivän aamuna tuntui epätodelliselta ajatella, että huomenna tähän aikaan olisimme laskeutumassa Helsinki-Vantaalle, hämärään ja matalapaineiseen Suomeen.
Tilasimme Arton kanssa viimeiset tuorepuristetut hedelmämehut sataman putiikista ja istuimme suoraan taivaan laelta paistavan auringon alle nauttimaan niitä. Kuvittelimme, miten lentokone huomenna alkaisi laskeutua auringonpaisteesta pilvien päältä alaspäin, vajoten pilven sisään. Pilvi jatkuisi ja hämärä laskeutuisi. Vesi alkaisi virrata pitkin koneen ikkunoita, ja silloin ensimmäiset kuusenlatvat erottuisivatkin jo samalla korkeudella. Pyörät koskisivat kiitorataa, ja olisimme kotona.
Näiden mietintöjen päälle näkyi, kuinka sataman altaassa viuhui kalanpyrstö ja hylkeen ruumis kiemurteli sen ympärillä veden pinnassa. Kesti hetken selvittää, mitä siellä tapahtui: hylje oli löytänyt suuren kalanpyrstön, mutta ei saanut sitä nieltyä kokonaisena. Nyt se paiskoi pyrstöä vedenpintaa vasten tarkoituksenaan pieniä se helpommin syötäviksi annoksiksi.
Taksi erotti meidät etelän auringosta kello yksi. Noustuamme kyytiin auto pysähtyi seuraavan kerran lentoaseman katoksen alla, mistä kävelimme sisäteitse lähtöselvitykseen, turvatarkastukseen ja lentokoneeseen. Kuin ihmeen kaupalla ruumaan menevä laukkuni painoi lopulta vain 23 kg.
South African Airlinesin lento Kapkaupungista lähti kohti Johannesburgia, jossa odottelimme pari tuntia ja vaihdoimme lentokonetta. Sateisessa, pimeässä Johannesburgissa tapasimme täysin yllättäen lentokentällä kaksi kollegaa. Lensimme yölennolla ukkospilven läpi, jolloin siipiin iski pieniä salamoita. Myöhemmin taivas oli kirkas, ja näin pienen tulipallon Saharan yllä.