Olen jo vuosia suunnitellut päivittäväni järjestelmäkameran uudempaan. Vanha Nikon D50 on edelleen hienossa kunnossa 12 vuoden aktiivikäytön jälkeen, mutta sen ominaisuudet resoluutiosta lähtien ovat selvästi uusia malleja heikompia. Esimerkiksi revontulia kuvatessa ISO 800 on vanhalla kennolla jo liian suuri herkkyys, ja näkyy kuvissa kohinana.
Tulevalta Etelämantereen tutkimusmatkalta haluaisin saada joka tavalla kunnollisia kuvia, jotka kestäisivät aikaa kuten diat aikanaan. Päädyin hankkimaan käytetyn täyskennoisen ammattilaismallin, Nikon D800:n 24-70 objektiivilla. Yhdistelmän paino lasketaan kiloissa, ja verottaa siten rankasti muita henkilökohtaisia tavaroitani – sallittu henkilökohtaisten matkatavaroiden paino mukana kuljetettavaksi on vain 12 kg.
Vastedes on siis turha syyttää kameraa, jos ei onnistu. Entinen omistaja, nuori hääkuvausta harjoittava herrasmies, demonstroi niitä monia toimintoja, jotka olivat auttaneet hänen työskentelyään. Minun pitää vielä opetella itse löytämään omaan käyttööni parhaiten soveltuvat asetukset.
Luonnontieteellisen keskusmuseon geologiset kokoelmat ovat avoinna kesäkuukausien ensimmäisen viikonlopun perjantaina ja lauantaina, ja seuraavan kerran Suomen luonnon päivänä 26.8. Me museon geologit olemme silloin siellä vastaamassa kävijöiden kysymyksiin ja muutenkin puhumassa maapallosta.
Olen osallistunut avoimiin oviin lähes joka kerta sinä aikana kun kokoelmat ovat sijainneet Kumpulan kartanossa, mutta vielä ei ole tullut sellaista päivää, että ei olisi kysytty jotakin uutta. Tällä kertaa pohdittiin posliinin valmistukseen käytettäviä mineraaleja (ne ovat maasälvät, kvartsi ja kaoliini), eri alueiden kivilajien lujuuksia ja luonnon asbestimineraalien vaarallisuutta villieläimille. Toistuvia, mutta aina kiehtovia aiheita ovat geologinen iänmääritys, fossiilien löytömahdollisuudet ja jalokivien arvoon vaikuttavat tekijät.
Kumpulan kartanon suuri sali, jossa geologisten kokoelmien mineraalinäytteet on järjestetty kemiallisen koostumuksensa mukaisesti.
Kaikkiin kokoelman saleihin liittyy tarinoita ja anekdootteja, mutta omat mieluisimmat alustustarinani liittyvät meteoriittihuoneeseen. Suomalaisten meteoriittien vitriini on hieno ja arvokas, ja se herättää kävijöiden kiinnostuksen luonnostaan. Kun onnistuu johdattelemaan kävijöiden ajatukset sopivalla tavalla kallioperän, maapallon ja lopulta aurinkokunnan ikään, ja siitä siirrytään kondriittien kiistattomaan johtoasemaan kaikkeen muuhun maalliseen nähden, kävijät usein uppoutuvat vitriiniin hiljaisuuden vallitessa. Silloin en enää häiritse, vaan annan heidän jäädä pohtimaan tätä lyhyttä hetkeä maailmankaikkeuden historiassa. Muistan saman hetken omalla kohdallani, kun kävin ala-asteella luokkaretkellä Arppeanumin Kivimuseossa.
Monet vierailulla käyvät mineraali- tai meteoriittiharrastajat ovat erittäin hyvin perillä aloistaan, ja heiltä kuulee usein uuttakin.
Täällä käydään myös itse rakennuksen vuoksi. Kumpulan kartanon päärakennus hallitsi maisemaa ja ympärillä levittäytyneitä tiluksiaan valmistumisensa aikoihin. Myöhemmin se on toiminut kansakouluna, ihotautisairaalana ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kansliana. Nyt rakennus on ensi kertaa avoinna yleisölle.
Uusi työasemani saapui tänään valmiiksi asennettuna omassa pienessä pahvilaatikossaan. Tästä kapeasta harmaasta läppäristä tulee toivottavasti hyvä kaverini monen vuoden ajaksi, ja se lähtee mukaan myös kentälle. Myös ulkoinen näyttö saapui. Nyt kelpaa! Otin heti ilon irti käyttelemällä uutta CorelDrawia, joka ei alkuunkaan pyörinyt väliaikaislaitteessa. Venytin myös virtuaalisen työpöydän kahdelle ulkoiselle näytölle, mikä helpottaa valtavasti suuren datamäärän ja tekstin käsittelemistä.
Kuvassa myös uudet geologinvasarat ja pari varavartta. Tämä nippu on lähdössä kentälle näytteenottoon etelään. Tällaiseen käyttöön menevien vasaroiden täytyy olla joko käyttämättömiä tai hyvin puhdistettuja, jotta pohjoisen pallonpuoliskon arktisten eliöiden siemeniä tai itiöitä ei päädy koskemattomalle napaseudulle. Vasarat voidaan siis sisäänajaa vasta perillä kohteessa.
Geologinvasaroita ja uusi työasema. Vasarat kestävät oikein käytettyinä kymmeniä vuosia.
Helsingin yliopisto
