Helsingin yliopisto
Sateiseen, harmaaseen Müncheniin laskeuduimme hieman aikataulusta myöhässä, ja konetta vaihdettiin juosten. Ehdimme silti hyvin Helsingin-koneeseen.
Parin tunnin kuluttua viimeisenä Kapkaupungin aamuna ilmaan heitetty povaus toteutui täsmällisesti. Lentokone alkoi laskeutua, painui harmaaseen pilveen, ja pian pyörät koskivat märkää kiitotietä lumilaikkuisen, vesisateisen lentokentän keskellä. Keskipäivän hämärässä näkyi ensimmäisiä joulukoristeita. Puolisoni Tomas oli vastassa kentällä vesisateesta märässä takissa. Toivotimme Arton kanssa hyvää joulua toisillemme – lähdimme nyt eri suuntiin oltuamme kaksi kuukautta yhdessä lähes yötä päivää.
Oma tieni vei seuraavaksi jouluruokaostoksille läheiseen hypermarkettiin, jossa kävi kiihkeä kuhina kaikkien muidenkin valmistautuessa jouluaaton viettoon joulumusiikin tahdissa. Luomuruisjauhoja hyllystä valitessani en voinut olla hämmästelemättä sitä, että olen jälleen täällä tutussa ympäristössä muiden suomalaisten keskellä. Kuten Aboalla katsomamme Etelämantereen kokki -elokuvan lopussa , löysin itseni miettimästä, oliko Antarktis todella totta.
***
Kiitos tutkimusmatkaseurasta koko FINNARP2017-retkikunnalle: Mikalle, Priitille, Laralle, Pekalle, Antille, Esalle, Vesalle ja erityisesti Artolle, jonka kanssa seikkailimme aamusta iltaan. Lisäksi kiitän Suomen Akatemiaa sekä kaikkia niitä eri kansallisuuksien edustajia, joihin matkalla törmäsin, ja niitä, jotka Etelämantereen hyvässä hengessä auttoivat työtämme eri tavoin. Kiitos matkaseurasta myös tämän lukijalle!