Helsingin yliopisto
Aamu oli aurinkoinen, jopa lämmin. Kokoonnuimme heti aamiaisen jälkeen moottorikelkkakulkueeksi ja lähdimme kohti eteläistä näkymää hallitsevaa Plogen-nunatakia. Retkikunnan muut jäsenet halusivat korjata vuoren huipulla seisovan repeater-maston, jonka avulla alueen radioliikenne saa paremman kattavuuden. Laite ei ole ollut toiminnassa, ja pelättiin sen särkyneen talvimyrskyissä.
Ajoimme ensin suoraan kohti naapurivuorta. Jäätikön päällä oli enimmäkseen varsin tasaista lunta. Lähestyessämme Plogenin jyrkkää, basalttikerroksista koostuvaa seinämää aloimme erottaa siinä rakenteita. Nousimme idän kautta kiertäen vuoren päälliselle jäätikölle. Ensimmäinen etappi oli repeater-antenni. Siinä oleva vika osoittautui pieneksi ja helposti korjattavaksi.
Me geologit lähdimme moottorikelkoilla pohjoiseen päin pitkin vuorta reunustavaa kruunua. Maasto oli haastavaa, ja etenkin huipun tuntumassa täynnään syviä sastrukeja (myöh. huom. sastrugeja). Pääsimme perille putoamatta railoihin ja pysäköimme kelkat aivan moreenin kupeeseen. Mahdollisesti railoisilla alueilla on turvallisempaa liikkua ajoneuvolla kuin kävellen, ja vauhtia saisi olla sen verran että mahdolliset lumikannet eivät ehdi murtua. Möykkyisessä kovassa hangessa vauhdin pitäminen on kuitenkin haastavaa tällä ajokokemuksella.
Kiersimme pitkin laavakivistä koostuvaa vuorenharjaa kohti pohjoista ja toivoimme löytävämme juonen, josta on otettu näyte aikaisemmin. Tarkastimme kahteen kertaan alueen, jossa juonen olisi kaikkien merkkien mukaan pitänyt olla*. Juonia löydettiinkin, mutta ei tätä kyseistä hyvin säilynyttä ja oliviinipitoista. Tältä osin geologin työ on helpottunut teknologian myötä. Nykypäivän käsi-GPS:stä saatavat koordinaatit riittävät helposti kivinäytteen sijoittamiseen vuoren kokoiselle paljastumalle, mutta vielä 20-30 vuotta sitten tällaisia laitteita ei joko kannettu joka kenttäreissulla mukana tai sitten signaalia häirittiin tarkoituksella, jolloin merkitty piste saattoi sijaita 200 metrin säteellä missä vain. Niin oli tämänkin pisteen laita. Otimme paluumatkalla kuitenkin näytteen Plogenin huipun ohi kulkevasta juonesta. Se oli hienorakeinen, mutta siisti ja terve.
Paluumatkan maisemat olivat oikein hienot. Ajoimme taas lujaa, tasaisilla jopa 50 km/h. Kaasukäteni tuppasi tottumattomana väsymään pitkän matkan aikana. Maisemaa hallitsivat kaksi vuorta, Plogen ja Basen. Illalla tapahtui hämmästyttävä ilmiö: tuuli loppui. Aseman lippu roikkui tangossa.
*Myöh. huom. Ennen GPS:n valtakautta hankalissa paikoissa sijaitsevien näytteenottopisteiden kuvaamiseen käytettiin muun muassa tarkkaa korkeustietoa. Esimerkiksi tässä tilanteessa se ei kuitenkaan sulkenut pois riittävästi paikkoja, jotta paljastuma olisi löytynyt käytettävissä olevassa ajassa.