Talvi muuttuu kesäksi ja manner toiseksi. Taivas pysyy silti samana, tulen vain näkemään sen eri kulmasta. Ja etelän ristin! Entäpä ihmiset? Continue reading
Projekti aavikkoerämaassa
Haa, koko sunnuntain ja maanantain välisen yön puuhailin hiirenhiljaa huoneessani, jottei muu perhe häiriintyisi. Lähden vasta torstaina Afrikkaan ja nyt jo suorastaan hypin seinille. Continue reading
Muutoksen tekijät ja tukijat
Suomenvierailullani kävin katsastamassa kuulemisen, joka järjestettiin yliopistolain ja Helsingin yliopiston johtosäännön uudistuksista. Joku voisi sanoa, että muutoksia tulee ovista ja ikkunoista, vaikka kukaan ei niitä edistä.
Ekologista lokeroa etsimässä
Mihin minä oikein kuulun? Mikä on oma paikkani osana maailmaa ja osana biologista tutkimusta? Olen kiinnostunut vielä liian monesta alasta ja etsin vasta omaa ekologista lokeroani. Tiedän, että se edellyttää ankaraa työtä ja kovaa taistelua, muiden yksilöiden raakaa syrjäyttämistä, mutta olen valmis siihen.
Nyt olen lähdössä Afrikkaan! Alle kolmen viikon kuluttua olen yksin aavikkoisen Namibian syleilyssä, norsujen, gasellien ja jellonien keskellä, lähellä ihmisyyden syntysijoja. En voi itse uskoa sitä – mutta kukaan lähipiiristäni ei sen sijaan tunnu olevan kovinkaan yllättynyt taas tästä yhdestä omapäisyyden osoituksesta.
Mistä on peräisin tämä villi ajatus lähteä kolmeksi viikoksi Namibiaan vapaaehtoistyöhön? Jaa-a, en kai vain voi luonnolleni mitään, kun janoan päästä pakenemaan maailmalle ja tyydyttämään elämisen- ja seikkailunhaluani. Vain karkaamalla pois kotoa säännöllisin väliajoin voin välttää ahdistuksen, joka välillä yrittää saada minut valtaansa täällä Suomessa. Ja toiseksi: biologian opiskelu ei ole kyennyt antamaan minulle haluamaani tyydytystä, vaan kauhukseni sain syksyllä huomata, etten viihdykään Viikissä niin hyvin kuin olisin toivonut. Minua vainosi jatkuvasti epämiellyttävä tunne, etten todella päässyt toteuttamaan itseäni.
Vika oli minussa itsessäni. Olen huono sopeutumaan uuteen ympäristöön, vaikka siedänkin hyvin muutoksia. Olen hidas tutustumaan uusiin ihmisiin, vaikka tulenkin hyvin toimeen kaikkien kanssa. Biologia on intohimoni ja tutkijan ura haaveeni.
Tiedän, että olen matkalla oikeaan suuntaan ja vain biologian kuivien perusopintojen kautta voin päästä haluamaani tavoitteeseen. Omapäisenä ja itsenäisenä sutena en vain haluaisi alistua tähän arkipäiväiseen matkantekoon.
Eikä tarvitsekaan, jos itse olen aktiivinen. Siis sovellan itseäni ja teen kaikkeni yhdistääkseni opintoni ja tosielämän janoni toisiinsa. Ja nyt tunnun vihdoin löytäneen oikean suunnan hämmentävän ja sekasortoisen syksyn jälkeen.
Matkustan Namibiaan paitsi nuoruuden intoa uhkuvana tutkimusmatkailijana, myös havainnoivana ja näkemäänsä hyödyntävänä harjoittelevana biologina. Samalla kun tyydytän huimapäisyyttäni teen myös oppimispäiväkirjaa matkastani ja toivon mukaan ansaitsen sillä jokusen opintopisteen. En joudu potemaan omantunnontuskia opintojen laiminlyömisestä, mutta kuitenkin voin iloisena näyttää kieltä ankeille luentosaleille, jotka eivät kykene antamaan minulle murto-osaakaan siitä, mitä maailmalla on annettavanaan.
Matkalaukku on ollut pakattuna jo joulusta lähtien. Olen valmis lähtemään unelmieni tutkimusmatkalle Afrikkaan – olen aina ollut. Kyse on vain siitä, toteuttaako vihdoin suunnitelmansa ja saada haaveet sopivasti yhdistettyä todelliseen arkielämään.
Enää on osattava hillitä intoa sen verran, että saisin lopulta rajattua sopivat raamit tutkimus- ja opintopäiväkirjaa varten. Liikaa ei pitäisi ahnehtia – sen muistaminen olkoon haasteeni.
Kaksi päivää lääkitystä jäljellä
Palautuminen Madagaskarilta ei ollut helppoa, joskaan ei ylivoimaistakaan. Ennakkopeloista huolimatta kukaan ei päätynyt Auroran sairaalaan. Pienempiä vaivoja sen sijaan oli: ainakin yksi terveyskeskuskäynti ja lääkitys ameeban karkoittamiseksi sekä allekirjoittaneen flunssa ja mahatauti joulun aikana. (Hyviä keinoja muuten välttää joulukilot!)
Suurempia ongelmia taisi kuitenkin olla paluussa pimeyteen ja loskaan. Yllättävän nopeasti ihminen unohtaa kuinka epämiellyttävän kuuma tropiikissa oli. Continue reading
Kuiluista ja kurottautumisista akatemian vapaudessa
Syksyn pyrähdys Maastrichtissa on ohi. Moni kollega hämmästeli, kuinka lyhyen aikaan Jan van Eyck -akatemialla lopulta olin. Sitä ihmettelen näin jälkikäteen minäkin. Pari kuukautta humahti nopeasti, ja Hollannista lähettämäni paperitkin ovat löytäneet tutulle työhuoneelle. Sainko matkasta sen mitä hain? Kyllä vain. Luulisin. Continue reading
Euroopan nurmijärveläinen ydin
Tein retken Brysselin biennaaliin. Koska biennaali on ensimmäinen laatuaan, sen katalogitekstit käsittelivät alueen erikoispiirteitä ja sitä miksi näinä biennaalintäyteisinä aikoina kannattaa perustaa vielä yksi biennaali. Pääkuraattori Barbara Vanderlinden on koonnut näyttelyn delegoimalla eli kutsumalla mukaan eri instituutioita. Näistä viisi tuli Belgian ja Hollannin alueelta, kaksi Euroopan ulkopuolelta. Continue reading
Monet ovat gradun vaiheet – Ryhtymisen vaikeudesta
Samanlainen jännitys jyskyttää aivoissa, kuin ensimmäistä gradua kirjoittaessa. Kaiken lisäksi nyt käytössäni on ihan itse kerätty aineisto, josta seuraavien kuukausien aikana muovatuu jotakin hienoa, toivottavasti. Tämä on nyt se toinen vaihe, se kun pitäisi aloittaa jostakin, jotta edessä olisi se hieno kokonaisuus, jota tavoittelen. Continue reading
Älä vatvo, älä jämähdä
Syyslukukausi alkaa olla lopussa (jos nyt väitöskirjantekijän elämässä lukukausia on). Mitä jäi käteen? Kaiketi sen ymmärtäminen, että väitöskirja onkin tehtävä itse. Continue reading
Kotiinpaluu
Paperit ennen kaikkea, vaikka laidan yli pitäisi heittää kaikki muu, mietin laukkua paluumatkalle pakatessani. Ei chilisäilykkeitä, paahdettuja heinäsirkkoja tai tortilloja tällä kertaa. Vien laitoskahville vaikka piparkakkuja kulmakaupasta. Continue reading