Briefly in English: Significant amounts of fossil fuels need to be left untapped to meet the climate targets set out in the Paris Agreement. Most climate policies focus on reducing demand for fossil fuels. Supplementing these policies by limiting fossil fuel supply offers a promising way to influence emissions also in countries with looser climate regulations.
Tutkijoiden keskuudessa on laaja ymmärrys tarpeesta jättää suurin osa fossiilisista polttoaineiden käyttämättä Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Keskustelu aiheesta kiihtyi toukokuussa, kun kansainvälinen energiajärjestö (IEA) julkaisi raporttinsa Net Zero by 2050. Raportin esittelemä skenaario ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi 1,5 asteeseen vaati kaiken öljynetsinnän lopettamista ja ehdotti, ettei uusia öljykenttiä avata tuotantoon enää vuoden 2021 jälkeen. Tavoite on kunnianhimoinen ja sen saavuttaminen vaatii paitsi ilmastopolitiikan kunnianhimon nostamista, myös uusia keinoja ilmastopolitiikan työkalupakkiin.
Ylivoimaisesti suurin osa nykyisistä ilmastotoimista, oikeastaan kaikki mieleen tulevat keinot, keskittyvät vähentämään fossiilisten polttoaineiden kysyntää. Suomen kivihiilikielto, uusiutuvan energian tukiohjelmat ja Euroopan Unionin päästökauppa vähentävät kivihiilen ja maakaasun energiakäyttöä. Bensan verotus, päästöstandardit ja sähköautojen tuet vähentävät öljyn kulutusta liikenteessä. Vakiintuneessa ajattelutavassa keskitytään päästöihin siellä missä ne syntyvät. Vaikka fossiilisten polttoaineiden tuotantoon ei suoraan puututa, ilmastotoimet laskevat odotukset öljyn hinnasta niin alas, ettei uusien öljykenttien avaaminen ole enää kannattavaa.
Nykypolitiikan varjopuolet
Puhtaasti fossiilisten polttoaineiden kysyntään keskittyvällä politiikalla on kuitenkin heikkoutensa. Ensinnäkin matala öljyn hinta lisää päästöjä etenkin maissa, joilla ei ole omaa kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Samalla näennäisesti ilmastomyönteiset tuottajamaat kuten Kanada, Norja tai Irlanti päätyvät ulkokultaiseen tilanteeseen, jossa ne vähentävät kyllä omia päästöjään, mutta jatkavat öljykenttien avaamista ja öljyn tuottamista vientiä varten.
Toisena varjopuolena osa öljy-yhtiöistä ei näytä uskovan merkittävään kysynnän vähentymiseen tulevaisuudessa, vaan ne avaavat uusia kenttiä ja suunnittelevat tuotantoa yli 50 vuoden päähän. Osa energiayhtiöistä näyttää jopa tietoisesti lyövän vetoa 1,5 asteen tavoitteita vastaan. Kysyntään keskittyvä ilmastopolitiikka jättää fossiiliset polttoaineet maahan vain, jos yksikään yritys ei koe kenttien avaamista kannattavaksi. Öljyinvestointien jättäminen markkinoiden päätettäväksi kuitenkin altistaa ”voittajan kiroukselle”: Maailman viimeisen öljykentän avaa todennäköisesti se yhtiö, jonka uskomus tulevasta öljyn hintakehityksestä on eniten väärässä.
Vaihtoehtoinen lähestymistapa
Tätä taustaa vasten osa ympäristötaloustieteilijöistä on päätynyt suosittelemaan nykyisten toimien lisäksi niin kutsuttua tarjontapuolen ilmastopolitiikkaa, joka kohdentuu suoraan fossiilisten polttoaineiden tuotannon rajoittamiseen. Tämä ajattelutapa korostaa öljyntuottajamaiden mahdollisuutta vaikuttaa ilmastopäästöihin rajojensa ulkopuolella. Alueellinen tuotannon rajoittaminen nostaa öljyn hintaa maailmanmarkkinoilla. Korkeampi öljyn hinta johtaa puolestaan päästöjen vähentämiseen ja kannustaa puhtaiden teknologioiden kehitykseen myös siellä, missä ilmastotoimet ja yleinen ympäristösääntely laahaavat perässä.
Useat pienet öljyntuottajavaltiot, viimeisimpänä Grönlanti, Espanja, Tanska ja Irlanti, ovat jo kieltäneet öljynetsinnän maanrajojensa sisällä. Tällaisten yksipuolisten toimien riskinä on ilmastohyödyn kumoutuminen, jos korkeampi öljyn hinta kasvattaa etsintää ja tuotantoa muissa maissa. Tämä skenaario voidaan kuitenkin välttää, jos tuotantoa onnistutaan rajoittamaan globaalisti muodostamalla eräänlainen öljyntuottajien ilmastokoalitio nykyisten ilmastosopimusten rinnalle — alkuperäinen Pariisin sopimus ei nimittäin edes erikseen mainitse fossiilisia polttoaineita. Suuret tuottajamaat perustivat huhtikuussa presidentti Bidenin aloitteesta niin kutsutun nettonollafoorumin (net-zero producer forum), johon kuuluvat Kanada, Norja, Qatar, Saudi Arabia ja Yhdysvallat. Jos öljyntuotannon rajoittamiseen siirrytään koordinoidusti, olisi tämä luonteva foorumi sen toteuttamiselle.
Miten saada öljyntuottajamaat sitoutumaan rajoittamaan tuotantoaan? Ilmastomuutoksen torjunta aiheuttaa väistämättä haittaa maille, joiden julkinen talous on riippuvainen fossiilisten polttoaineiden verotuksesta. Koordinoitu tarjonnan rajoittaminen kuitenkin nostaisi öljyn hintaa, mikä puolestaan kasvattaisi tuotannossa olevien öljykenttien verotuloja ja näkyisi positiivisesti valtio-omisteisten energiayhtiöiden taseessa. Tarjontapuolen ilmastokoalitio tuotantoa rajoittaessaan käyttäisi markkinavoimaa öljymarkkinoilla. Rinnastusta öljyntuottajamaiden järjestö OPEC:iin on vaikea välttää. Merkittävä ero näillä kahdella kuitenkin on: Tarjontapuolen ilmastopolitiikan lopullinen päämäärä on edistää puhtaiden teknologioiden kehitystä ja edesauttaa öljyn jättämistä maan uumeniin, ei tuottajien edun maksimointi.
Tietopohjaa politiikan tueksi
Tarjontapuolen ilmastopolitiikka on uusi ja radikaaliksikin luonnehdittu keino. Tuotannon rajoittamisessa ei kuitenkaan ole sinällään mitään ennennäkemätöntä, sillä jo nyt puolensataa maata käyttää öljyn verotuksessa tuotantoperusteisia veroja ja rojalteja, jotka vähentävät kannustimia öljynetsintään ja –tuotantoon. Käynnissä olevassa tutkimushankkeessa pyrimme arvioimaan näiden verojen ja historiallisten veromuutosten vaikutuksia yritysten öljynetsintään, -tuotantoon ja löydöksiin, ja siten luomaan tietopohjaa tarjontapuolen ilmastopolitiikoiden vaikutuksien arvioimiseksi. Alustavat tulokset vaikuttavat lupaavilta. Tarjontapuolen ilmastopolitiikka ei kenties olekaan niin epärealistista kuin aiemmin on ajateltu.
Lassi Ahlvik
on ympäristötaloustieteen apulaisprofessori Helsingin Yliopiston Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan taloustieteen osastolla. Hän on tutkimuksessaan keskittynyt tutkimaan sekä kysyntä- että tarjontapuolen ilmastopolitiikan vaikutuksia, kustannuksia ja hyötyjä.
Lisäluettavaksi
Kansainvälinen energiajärjestö (2015). Net Zero by 2050. https://www.iea.org/reports/net-zero-by-2050
Asheim, G. B., Fæhn, T., Nyborg, K., Greaker, M., Hagem, C., Harstad, B., … & Rosendahl, K. E. (2019). The case for a supply-side climate treaty. Science, 365(6451), 325-327.
Welsby, D., Price, J., Pye, S., & Ekins, P. (2021). Unextractable fossil fuels in a 1.5° C world. Nature, 597(7875), 230-234.
Photo by: Jan-Rune Smenes Reite from Pexels