Tag Archives: eläimet

Maakiitäjäisten ravinnonvalinta

|

Tarvikkeet

  • muovisia laatikoita, esimerkiksi tukkukarkkilaatikoita
  • erilaisia ruoka-aineita

 

Maakiitäjäiset ovat helposti löydettäviä hyönteisiä, joita voidaan käyttää hyödyksi käyttäytymiskokeissa. Keväästä syksyyn maakiitäjäisiä voi löytää lehtometsistä ja tuoreilta kankailta helposti: maahan kaivetaan isohko kuoppa, johon asetetaan tukkukarkkilaatikko, tai joku muu riittävän korkea (> 3 cm) sileä- ja suorareunainen laatikko. Laatikko pitää asettaa kuoppaan niin, että laatikon reuna ei ole maantasoa korkeammalla ja että laatikon ja maan väliin ei jää koloa. Suurin osa maakiitäjäisistä on yöaktiivisia, joten seuraavana aamuna kannattaa tarkastaa onko ansaan päätynyt maakiitäjäisiä ja vapauttaa muut hyönteiset ja eläimet, jotka ovat päätyneet ansaan.

Maakiitäjäisiä voi pitää elossa laatikossa huoneenlämmössä, kun niille on järjestetty suojaa ja riittävästi kosteutta. Maakiitäjäiset ovat aggressiivisia, joten kaksi koirasta samassa laatikossa saattaa aiheuttaa ongelmia.

Cafeteria-kokeeksi kutsutaan koetta, jossa eläinyksilölle annetaan joukko erilaisia ruokavaihtoehtoja ja tutkitaan mikä niistä kiinnostaa eniten eläintä. Samaan aikaan voidaan antaa esimerkiksi kaksi tai kolme erilaista ravintoainetta. Eläimen on hyvä olla nälkäinen kokeen alussa, joten hyönteiset kannattaa ruokkia ensin, sitten pitää pari päivää nälässä ja tämän jälkeen asettaa kokeeseen.

Laatikossa on hyvä olla kosteutta ja suojaa niin paljon, että eläimet viihtyvät riittävän hyvin. Jos laatikkoon lisätään kariketta, on huomioitava, ettei siinä ole mitään syötävää maakiitäjäiselle. Esimerkiksi talouspaperit voivat olla hyvä turvallinen varmasti syötäväksikelpaamaton vaihtoehto.

Tutkimuksessa voidaan selvittää useita erilaisia tutkimuskysymyksiä, esimerkiksi: Ovatko maakiitäjäiset kasvinsyöjiä vai petoja? Vaihteleeko eri maakiitäjäislajien ruokamieltymykset? Kuinka paljon vaihtelua lajin sisällä on? Vaikuttaako maakiitäjäisen nälkäisyys syödyn ruuan määrään tai mieltymyksiin?

Eläviä rapuja

|

Tarvikkeet

  • Akvaario tai riittävän suuri astia, jossa kansi
  • Soraa ja kiviä pohjaksi
  • Keraamisia ruukkuja, tiiliä tai suurempia kiviä, muoviputkia piiloiksi
  • Hyvälaatuista luonnon vettä
  • Ruokaa, kuten porkkanaa

Rapujen pitäminen elossa luokkahuoneessa on suhteellisen helppoa. Rapu pysyy elossa huoneenlämmössä, jos mukana on hapetin. Jos hapetinta ei ole saatavilla, ravut kannattaa pitää jääkaapissa. Ravut selviävät myös hyvin kuivassa (kosteiden talouspapereiden kanssa) jääkaapissa. Rapuja ei kannata laittaa monia samaan akvaarioon, koska ne saattavat syödä toisensa.

Rapuja voi ruokkia rapupelleteillä tai esimerkiksi porkkanalla. Rapu on kaikkiruokainen, joten muut akvaarion asukit voivat myös joutua syödyiksi.

Rapujen käyttäytymistä on helppo tarkkailla: miten ne käyttävät eri raajojaan, miten ravut käyttäytyvät toisiaan kohtaan ja miten ravut hankkivat ravintoa. Ravut ovat niveljalkaisina osa yhtä eliökunnan suurinta sopeutumislevittäytymistä: nivelikästä jalkaa. Rapuja voidaan vertailla kuivan maan niveljalkaisiin, kuten hyönteisiin ja pohtia mitä sopeumia niillä on vesielämään.

Ravustuskausi on 21.7. – 31.10., muulloin rapu on rauhoitettu. Suomessa myös viljellään rapuja, jotka on saatavilla ympäri vuoden. Myös akvaarioliikkeistä myydään rapuja.

Maakiitäjäisten oppimiskyky

|

Välineet

  • T-labyrintti
  • muovilaatikoita (esim. tukkukarkkilaatikko)
  • kariketta

Maakiitäjäiset ovat helposti löydettäviä hyönteisiä, joita voidaan käyttää hyödyksi käyttäytymiskokeissa. Keväästä syksyyn maakiitäjäisiä voi löytää lehtometsistä ja tuoreilta kankailta helposti: maahan kaivetaan isohko kuoppa, johon asetetaan tukkukarkkilaatikko, tai joku muu riittävän korkea (> 3 cm) sileä- ja suorareunainen laatikko. Laatikko pitää asettaa kuoppaan niin, että laatikon reuna ei ole maantasoa korkeammalla ja että laatikon ja maan väliin ei jää koloa. Suurin osa maakiitäjäisistä on yöaktiivisia, joten seuraavana aamuna kannattaa tarkastaa onko ansaan päätynyt maakiitäjäisiä ja vapauttaa muut hyönteiset ja eläimet, jotka ovat päätyneet ansaan.

Maakiitäjäisiä voi pitää elossa laatikossa huoneenlämmössä, kun niille on järjestetty suojaa ja riittävästi kosteutta. Maakiitäjäiset ovat aggressiivisia, joten kaksi koirasta samassa laatikossa saattaa aiheuttaa ongelmia.

Maakiitäjäisten oppimiskykyä voi tutkia T-labyrintissä. Se on nimensä mukaisesti T:n muotoinen labyrintti, johon maakiitäjäinen vapautetaan ja jonka päässä maakiitäjäinen voi valita kääntyykö se oikeaan vai vasempaan.

Toiselle puolelle labyrinttiä voidaan asettaa suoja tai esimerkiksi ruokaa, jolloin maakiitäjäinen tuntee puolen houkuttelevaksi. Toisen puolen voi jättää tyhjäksi, tai siitä voi tehdä epämiellyttävämmän, esimerkiksi lisäämällä sinne suolaa tai – kuten kerran on onnistuneesti tehty – sitomalla muurahaisen liekaan.

Yksittäinen maakiitäjäisyksilö lasketaan labyrintin alkuun kymmenen kertaa ja joka kerta huomiodaan 1) kumpaan suuntaan maakiitäjäinen kääntyy labyrintin päässä ja 2) kuinka kauan maakiitäjäisellä kestää labyrintin päähän. Jos maakiitäjäiset oppivat, niiden pitäisi yhä useammin valita oikea puoli ja päätyä sinne nopeammin.

 

Maakiitäjäiset ja reunavaikutus

|

Välineet:

– purkkeja (esim. jukurttipurkki, muovituoppi, tms.
– puutarhalapio tai muu kaivausväline
– vettä johon on lisätty astianpesuainetta ja suolaa (tai jos haluaa säilöä näytteet pidemmän aikaan niin 70% glykoli-liuosta)
– vauvaharso
– pinsetit
– paperinpalasia, joihin kirjoitetaan näytteen tunnus
– lyijykynä

 

Ihmisen vaikutuksesta eliöiden elinalueet ovat merkittävästi pirstoutuneet. Erityisesti pirstoutumisesta seuraa niin sanottujen reuna-alueiden (ekotonien) merkittävä lisääntyminen. Reuna-alueiksi kutsutaan kahden erilaisen ekosysteemin välistä vaihettumisvyöhykettä, jossa on yleensä molempien alueiden piirteitä.

Suomalaisessa maisemassa tyypillisimpiä reuna-alueita ovat metsänreunat, joissa metsä rajoittuu esimerkiksi avohakkuuseen, rakennettuun alueeseen tai peltoon. Lajeille, jotka vaativat hyvin tarkasti tietynlaista elinympäristöä, reuna-alueet eivät ole yleensä soveltuvaa elinaluetta. Siksi metsien pirstoutuessa todellisen metsän määrä on vielä pienempi kuin pelkkä metsänala, koska varsinainen metsä alkaa vasta jonkun verran metsänreunasta metsään päin.

Reuna-alueella sekä bioottiset että abioottiset vaikutukset ovat hyvin erilaisia kuin kummallakaan ekosysteemillä, joiden vaihettumisesta on kyse. Esimerkiksi pellon ja metsän rajalla mikroilmasto on hyvin erilainen kuin pellolla tai metsässä. Myös lajisto on yhdistelmä kummankin ekosysteemin lajistoa, joten lajien väliset vuorovaikutukset eroavat merkittävästi kummastakin ekosysteemistä.

Tässä tutkimuksessa selvitetään miten kahden eri ekosysteemin rajalla eliömäärä vaihtelee. Helpoiten seurattavia hyönteisiä ovat maakiitäjäiset, joita löytyy hyvin erilaisia lajeja ja joiden metsä- ja avoimen maaston lajisto on hyvin erilainen. Maakiitäjäiset ovat kenttäkerroksen aktiivisia petoja, joten ne liikkuvat paljon ja osuvat todennäköisesti kuoppapyydyksiin.

1. Ensin valitaan sopiva tutkimusalue, jossa on selkeä kahden ekosysteemin välinen reuna-alue sekä molemmat ekosysteemit jatkuvat riittävän pitkälle reunasta poispäin.

2. Kuoppapyydys kaivetaan maahan niin, että sen reuna on maaperän tasolla. Jos purkki on hiemankaan ympäröivää maastoa korkeamalla, hyönteiset eivät tule niin helposti purkin sisälle. Kuoppapyydyksen pohjalle laitetaan hieman pesuaine-suola-vesi-seosta. Pesuaine poistaa pintajännityksen, jolloin eläimet hukkuvat eivätkä pääse karkuun. Suola auttaa säilömään näytteitä, eivätkä ne heti tuhoudu. Lopuksi ansan päälle voidaan laittaa iso lehti tai vastaava suoja, jotta sadevesi ei pääse ansan sisälle. Ansaa ei ole syytä myöskään asettaa paikkaan, jossa sateen sattuessa vesi virtaa.

3. Kuoppapyydyksiä asetataan aivan kahden elinympäristön rajalle siitä molempiinkin ympäristöihin esimerkiksi 1, 2, 5, 10, 25, 50 ja 100 metrin päähän reunasta. Linjastoja kannattaa tehdä ainakin kolme noin 50 metrin päähän toisistaan, jotta tulokset ovat luotettavia.

4. Pyydykset pitää kokea viikon sisällä. Pyydyksen sisältö voidaan heittää vauvaharsoon ja valuttaa neste maahan. Jokaisen harson sisälle pitää laittaa paperilappu, johon on lyijykynällä kirjoitettu näytteen tunnus. Harson voi viikata nyytiksi ja näytteet kuljettaa näin laboratorioon. Kaikki poikkeava – kuten näytteen tulviminen – on syytä merkitä muistiin!

5. Laboratoriossa kaikista näytteistä nypitään erilleen eri lajit ja lasketaan näiden määrät. Oppaista voi yrittää etsiä nimiä eri lajeille. Eri näytteiden biodiversiteetti voi arvioida esimerkiksi indeksien avulla.

Missä näytteissä on eniten eri lajeja? Entä mitkä ovat indeksien mukaan monimuotoisimpia? Mistä tämä johtuu?

Miten eri ekosysteemien lajisto eroaa? Onko näytteissä lajeja, jotka löytyvät vain toisesta elinympäristöstä? Onko lajeja jotka eivät esiinny reuna-alueella? Mistä tämä voi johtua?

Risteytyskokeet banaanikärpäsillä

|

Välineet:
– jäykät pinsetit
– pieni pensseli
– kasvatusastioita, joissa happea läpäisevä korkki
– preparointimikroskooppi tai hyviä suurennuslaseja

Aineet:
– eetteria tai muuta nukutusainetta
– banaanikärpäsiä (saa esimerkiksi yliopistoilta joissa tehdään kokeita banaanikärpäsillä)

Tyypilliset banaanikärpästen mutaatiot:
– villityyppi
– tynkäsiivet: autosomaalinen resessiivinen
– kierteiset siivet: autosomaalinen dominantti
– keltainen ruumis: X-kromosomaalinen resessiivinen
– tumma ruumis: autosomaalinen resessiivinen
– valkosilmaiset: X-kromosomaalinen resessiivinen

Banaanikärpäsnaaras parittelee ensimmäisen kerran 8-12 tuntia kuoriutumisen jälkeen, joten risteytyskokeita varten kasvatusastia on tyhjennettävä kaikista aikuisista kärpäsistä ja naaraat on otettava sivuun korkeintaan kahdeksan tuntia tyhjennyksestä. Kun naaraita pidetään kolme-neljä päivää keskenään, mahdollisten paritelleiden naaraiden pääsyn mukaan tunnistaa ensimmäisten toukkien kuoriutumisesta.

Kärpästen käsittelyä varten ne pitää nukuttaa. Banaanikärpäset nukutetaan esimerkiksi eetterillä. Tämä onnistuu laittamalla pari pisaraa eetteriä pumpuliin ja sitten nukutusastiaan. Kasvatusastiaa koputtamalla kärpäset saa astian pohjalle ja korkin poistettua ne voidaan kopauttaa nukutusastiaan, joka suljetaan mahdollisimman nopeasti. Myös pumpulipuikon kastaminen eetterillä ja tämän laittaminen kasvatusastiaan voi toimia. Lisäksi on saatavilla kaupallisia tuotteita.

Nukutusaineen vaikutus toimii yleensä 5-10 minuuttia. Useampi perättäinen nukutus saattaa tappaa kärpäset, kuten myöskin liiallinen nukutusaineen annostelu. Kuolleen kärpäsen tunnistaa siitä, että sen jalat ja siivet ovat suorassa kulmassa ruumiiseen nähden.

Nukutetut kärpäset asetellaan valkoiselle paperille ja järjestellään sukupuolen mukaan. Banaanikärpästen sukupuolet erottaa helposti: kun kärpänen on selällään, koiraan takaruumis on kapeampi ja takaruumiin kärki on tummempi. Harjoittele esimerkiksi tällä sivustolla: http://www.biologycorner.com/fruitflygenetics/sex.html

Myös koteloista voidaan tunnistaa sukupuoli, mutta tämä vaatii enemmän tarkkuuta. Koiraskoteloiden ensimmäisissä raajoissa näkyy jo tummat parittelukammat. Nämä puuttuvat naarailta.

Risteytyskokeisiin voidaan ottaa vaikkapa kuusi yksilöä per sukupuoli. Kärpäset siirretään kasvatusastiaan ja niiden annetaan herätä siellä. Aikanaan kärpäset parittelevat ja lisääntyvät. Kasvatuskaapissa (28 astetta) kärpäset kehittyvät huomattavasti nopeammin kuin huoneenlämmössä: kehittyminen munasta aikuiseksi kestää noin 11 päivää, kun huoneenlämmössä saattaa kestää kolmekin viikkoa. Ennen kuin F1-polvi kuoriutuu, P-polven yksilöt otetaan pois kasvatuspullosta, jotta eri sukupolvet eivät sekoitu.

F1-polven kärpäsille voidaan risteytyksestä riippuen laskea odotusarvot fenotyypille ja sitten laskea risteytyksen tulokset. Kun kaikki kärpäset ovat kuoriutuneet, ne nukutetaan ja niiden fenotyyppi selvitetään. Havaittuja fenotyyppejä voidaan verrata odotettuihin fenotyyppeihin. Samalla voidaan valikoida vanhemmat F2-polven kärpäsille.

 

Jos kasvatuksia pidetään yllä pidemmän aikaa, kärpäset pitää siirtää uuteen kasvatuspurkkiin noin 20-30 päivän välein. Purkkien nimeäminen ja kirjan pitäminen mitä missäkin löytyy on olennaista! Banaanikärpäsiä voidaan käyttää moneen muuhunkin tutkimukseen.

Kasvatusliuos (1 l – noin 100 kasvatusastiaan):
– 9 dl vettä
– 15 grammaa hiivaa
– 10 grammaa soijajauhetta
– 70 grammaa maissijauhoa tai mannaryynejä
– 5 grammaa agaria
– 1 dl siirappia
– hieman kuivahiivaa

Sekoita hiiva- ja soijajauhe desilitraan vettä sekä erikseen maissijauho ja agar desilitraan vettä. Kiehauta muu vesi ja sekoita joukkoon maissijauho-agar -seos. Sekoita hyvin. Tämän jälkeen lisää hiiva-soija-seos. Keitä 10 minuuttia. Anna hieman ja siirrä sitten kasvatusalustoihin, joissa seos jäähtyy. Kun seos jäähtynyt kädenlämpöiseksi, lisää pinnalle vähän kuivahiivaa. Jäähtyneeseen seokseen voi lisätä homeiden kasvua estävää ainetta kuten etikka, Nipag M tai propionihappo.

Flow learning -pelejä

|

Flow learning – 4 avainsanaa: Leiki, käytä aisteja, kohtaa luonto, jaa elämyksiä

Flow learning luontoretki:
Vaihe 1: Innostuksen herättäminen (liikunnalliset luontoleikit)
Vaihe 2: Tietoisuuden suuntaaminen (aistiharjoitukset)
Vaihe 3: Suora kokeminen (omakohtaiset havainnot)
Vaihe 4: Inspiraation jakaminen (pienessä ryhmässä kokemusten jakaminen)
Harjoituksia vaiheeseen 1
  • Rakennamme puun
Ohjaaja selostaa puun eri osia ja niiden toimintaa ja kutsuu ryhmän jäseniä muodostamaan pala palalta puuta. Ensin valitaan yksi esittämään puun ydintä, joka on kovaa ja vanhaa, mutta kuollutta puuta. Seuraava henkilö esittää puun pääjuurta, joka ankkuroi puun maahan ja nostaa vettä maasta. Sitten seuraa joukko maassa makaavia sivujuuria, jotka juurikarvoillaan imevät maasta vettä ja ravinteita. Rakentamista jatketaan ja lopulta seuraa puun kuori, joka suojaa tulipaloilta ja hyönteisiltä. Leikissä jokaisella puun osalla on oma tehtävä. Esim. sivujuuret ”ryystävät” äänekkäästi jne. Leikin lopussa tuhohyönteinen (ohjaaja) yrittää päästä nakertamaan puuta kuoren läpi.
  • Lepakko ja yökköset
Miltä tuntuu pyydystää ravintoa pimeässä? Leikkiin osallistujista yksi on lepakko,4-5 muuta esittävät yökkösiä ja loput muodostavat turvallisuutta antavan piirin leikkiöiden ympärille. Lepakko yrittää silmät sidottuna pyydystää yökkösiä. Lepakko huutaa ”lepakko” ja yökköset ”yö”. Ääniä seuraamalla lepakko yrittää ottaa yökköset kiinni. Kiinni saatu ykkönen poistuu piirin ulkopuolelle.
  • Pöllöt ja varikset
Osallistujat jaetaan kahteen ryhmään, joista toiset ovat pöllöjä ja toiset varikset. Kummallekin merkitään ”kotipesä” n. 20 m päähän pelikentän keskustasta. Joukkueet asettuvat n. 5 m päähän toisistaan. Ohjaaja esittää epätosia ja tosia väittämiä luonnosta. Kun väittämä on tosi, pöllöt jahtaavat variksia ja kun epätosi, varikset jahtaavat pöllöjä. Jos pöllö tai varis on saatu kiinni, ennen kuin hän on ehtinyt kotipesälle, hänet liitetään kiinniottajan joukkueeseen. Väittämät voivat ilmiselviä, vaikeita taikka ympäristön perusteella aistittavissa.
  • Eläinten osat
Aluksi 4-5 henkilönryhmät saavat valita jonkin alueelle tyypillisen eläimen. Vasta sitten ryhmälle kerrotaan, että jokaiselta ryhmältä odotetaan esitystä, joka ilmentää eläimen tyypillistä käytöstä ja ruumiinosia. Kukin ryhmä esiintyy vuorollaan. Yleisö yrittää arvata, mitä eläintä kukin ryhmä esitti.
Harjoituksia vaiheeseen 2
  • Korvat höröllä
Ryhmä seisoo ringissä tai istuu maassa. Kukin sulkee silmänsä ja avaa korvaansa, sekä nostaa kätensä nyrkissä eteen. Kaikki hiljentyvät kuuntelemaan luonnon ja ihmisten ääniä. Aina kuullessaan yhden äänen voi nostaa yhden sormen pystyyn. Kuuntelulla hiljennyttään keskittymään edessä oleviin muihin tehtäviin sekä avataan aistit tarkkailemaan ympäröivää luontoa.
  • Äänikartta
Ryhmälle näytetään kartonkipalasta, johon on piirretty X-merkki. Osallistujille selitetään, että kartonki on äänikarttapohja ja että X tarkoittaa kuuntelijan sijaintia kartalla. Kullekin jaetaan kartonkipala ja kynä ja annetaan ohjeeksi mennä sopivaan paikkaan istumaan. Kartongille on tarkoitus piirtää jokin symboli kuvaamaan jokaista ääntä, jonka retkeläinen kuulee istuessaan. Merkit voivat olla viitteellisiä, kuten aaltoviiva kuvamassa tuulta tai nuottimerkit linnun laulua. Ideana on, että aika käytetään kuuntelemiseen, ei piirtämiseen. Tehtävää varten annetaan aikaa 5-10 min. Retken aikana voidaan tehdä useampi äänikartta, jos ympäristö on vaihtelevaa.
  • Luonnoton polku
Tehtävän tarkoituksena on käsitellä suojavärejä ja opettaa katsomaan tarkkaan yksityiskohtiakin. Ohjaaja virittää maastoon jonkun valmiin polun varteen n.30 m pitkän köyden, jonka toiselle puolelle hän sijoittaa n. metrin levyiselle vyöhykkeelle 15–20 luonnotonta esinettä. Niistä osa on selvästi huomattavissa, osa ovelasti kätketty oksien ja heinänlomaan, puun rungolle, kaarnan koloihin jne. Osallistujat lähetetään matkaan etsimään (mutta ei poimimaan) köyden varrelle piilotetut esineet. Reitin päässä ohjaaja kysyy jokaiselta, kuinka monta esinettä oppilas oli huomannut. Jos kaikkia esineitä ei ole huomattu, ohjaaja voi sanoa esineiden lukumäärän ja lähettää osallistujat uudelle kierrokselle. Lopuksi reitti käydään vielä yhdessä läpi ja kerätään esineet samalla pois.
Harjoituksia vaiheeseen 3
  • Tuhatjalkakävely
Tuhatjalkakävlyn avulla voidaan tutustua uuteen ja outoon ympäristöön. Osallistuja asettuvat 5-6 henkilön jonoissa toistensa taakse silmät kiinni ja edellä olevan hartioista kiinni pitäen. Ohjaaja on tuhatjalkaisen silmät ja asettuu yhden jonon ensimmäiseksi. Kävelyn aikana maastoa tarkkaillaan kuunnelleen, haistelleen ja tunnustelleen. Tuhatjalkainen aloittaa hitaan kulkunsa maastossa. Ohjaajan johdattelemana se kömpii kivien yli, kiertää puita, konttaa heinäkasoissa, kumartuu pensaiden ali jne.
  • Kamera
Toinen parista on kamera ja toinen kuvaaja, joka nappaa kuvia ”kameran” (parinsa) ”filmille” eli aivoihin. Kuvajaa kuljettaa hellävaraisin ottein arvokasta kameraa, joka pitää silmät kiinni. Kun kuvaaja on valinnut kuvauskohteen, hän asettelee parinsa sopivalle etäisyydelle ja taputtaa häntä kerran olkapäähän. Silloin kamera (pari) avaa silmät 5-6 sekunniksi ja kun kuvaaja taputtaa olkapäälle kahdesti, silmät suljetaan taas. Kuvaaja ottaa kolme kuva, jotka kamerana toimiva henkilö muistaa viikkojenkin päästä. Tärkeätä on, että keskitytään tehtävään, eikä jutella niitä näitä ja kamerana toimiva todella myös pitää silmät kiinni ja avaa ne vasta, kun pari on taputtanut olkapäälle. Parit vaihtavat roolia, jolloin molemmat saavat toimia kamerana ja kuvaajana.
  • Puuhun tutustuminen
Osallistujat jaetaan pareihin, josta toisen silmät sidotaan tai ne pidetään kiinni. Näkevä kuljettaa turvallisesti parinsa puun tai pensaan luo. Matka kuljetaan hieman mutkitelleen, niin ettei reittiä pysty heti tunnistamaan. Kaikkien parien täytyy toimia hiljaa, ettei äänet paljastaa myöskään reittiä. Kun sopiva puu tai pensas on löytynyt sokkona oleva tutustuu siihen paitsi näköaistia käyttäen niin, että hän voi tunnistaa kohteen uudelleen. Tutustumisen jälkeen pari kuljetetaan mutkittelevaa reittiä pois paikalta. Sitten silmät avataan ja yritetään löytää kohde uudelleen. Kun oma puu tai pensas on löytynyt, osat vaihdetaan.
Harjoituksia vaiheeseen 4
  • Luonnon inspiroimia mietelauseita
Osallistujat valitsevat joko paperilapuille valmiiksi kirjoitettujen mietelauseiden joukosta yhden taikka kirjoittavat lapulle oman mietelauseen luonnosta. Sen jälkeen reflektoidaan itsekseen, mitä lause itselleen merkitsee. Palataan piiriin 10-15 min kuluttua ja jaetaan ajatuksia muiden osallistujien kanssa.

Lähde: Lappalainen, A. 2003. Biologianoppiminen 2000-luvulla. Osa 1 .Harjoitustöitä. Helsingin yliopiston opettajakoulutuslaitos.