Monthly Archives: April 2019

Vappuaaton aatoksia

|

Vappu on aina vähän ahdistavaa aikaa. Vaikka vapaapäivä ja keväästä iloitseminen ovat sinänsä positiivisia asioita, tähän aikaan vuodesta on aina erinäisiä huolehdittavia asioita ja noudatettavia kalmalinjoja. Tänä vuonna kaikenlaisia asioita on hoidettavana aivan erityisen paljon, ja olen joutunut priorisoimaan sekä pakollisten aikataulujen että oman jaksamiseni pakottamana. Erinäiset pienet ja suuret sivuasiat, joita olen lupautunut hoitamaan, kummittelevat taustalla lisäten stressiä ja huonontaen unen laatua, mikä laskee etenkin tutkimuksellista työtehoa. Oikea ratkaisu voisi olla hoitaa aina heti kaikki, mikä hoidettavissa on. Viime aikoina olen noudattanut sellaista hyväksi havaitsemaani konstia, että kun mieleen tulee jokin (yleensä epämieluisa) asia, joka on tehtävissä mutta tekemättä, lasken kolmeen ja teen sen.

Bonam Walpurgis noctem!

En osallistu tänään mihinkään vappuaaton rientoihin, vaan työskentelen niin kauan kunnes väistyminen keskustasta muuttuu välttämättömäksi. Huomisen aion kuitenkin viettää tavanomaisten vappuaktiviteettien parissa miettimättä mitään työ- tai muitakaan asiallisia asioita.

Muuten olen toukokuussa lupautunut puhumaan klingonin kielestä fiktiivisten kielten seminaarissa (8.5.), minkä jälkeen osallistun Leedsissä konferenssiin (10.5.) pitämällä esitelmän (joka ei ole vielä ihan valmis), jonka perään pidän vielä toisen (11.5.), vähemmän akateemisen esitelmän Heinrich von Günterodesta sekä työpajan hänen näkemyksistään I.33:n miekkailutekniikoista (11. ja 12.5.). Näiden jälkeen osallistun tutkijakoulun (vai onko se koulutusohjelman) kesäkonferenssin (27.-28.5.) tekstityöpajaan tekstillä, joka pitäisi vielä kirjoittaa valmiiksi, mutta joka onneksi edustaa puhtaimmillaan “pitää enää kirjoittaa” -tyyppiä. Molemmat mainitut konferenssit liittyvät tutkimustyöhöni ja edistävät väitöskirjani valmistumista, mikä on tietysti hyvä asia.

Hans Döckinger

|

Nathanael Schlichtegroll mainitsee aiemmin käsittelemässäni kirjassa Münchenin kuninkaallisen kirjaston kokoelmasta löytyvän “merkillisen painetun kirjan”, jossa on hänen mukaansa seuraava “otsikko” (s. 16):

Hanns Görg Döckinger bin ich genannd
Ulm das ist mein Vaterlandt
Meines löblichen Handwerks ein Glaser
Auch ein Mayster und Freyfechter der
mannhaften und ritterlichen freyen
Kunst des Fechtens, Mitbürger und Inn-
wohner in der fürstlichen Hauptstadt München.

Anno Domini 1605.

Hoff zu Gott und nicht verzag,
denn das Glück kompt alle Tag.

[‘Hanns Görg Döckinger on nimeni, Ulm on kotikaupunkini, kunnioitetulta ammatiltani lasinpuhaltaja, myös mestari ja vapaamiekkailija miehuullisessa ja ritarillisessa miekkailun vapaassa taidossa, kansalainen ja asukas ruhtinaallisessa pääkaupungissa Münchenissä. Herran vuonna 1605. Luota Jumalaan äläkä vaivu epätoivoon, sillä onni tulee joka päivä.’]

(Ilmeisesti sanojen Glaser ja der sekä freyen ja Inn- on tarkoitus rimmata. Ehkä myös München ja [fünfen]?)

Lisäksi Schlichtegroll mainitsee kirjan olevan jaettu viiteen osaan, joissa käsitellään kaikenlaisia kamppailulajeja jalan; teos on omistettu ‘Durchlautigen Hochgebornen Fürsten und Herrn, Herrn Joh. Casimir, Pfalzgraven bey Rhein, Hertzogen in Baiern’ ja painettu Augsburgissa vuonna 1600 Michael Mangerin painotalossa Elias Willerin kustantamana. Kiinnostavaa on, että kuvaus vastaa täydellisesti Joachim Meyerin teoksen toista painosta aina palatsikreiville osoitetun omistuksen sanamuotoja myöten.

Joachim Meyerin teos ei ole millään mittarilla merkillinen, ja jos kyseessä on Meyerin tunnettu teos, tuntuu oudolta, että tämä olisi mennyt Schlichtegrollilta jotenkin ohi. Mikäli kyseessä on Döckingerin hämmästyttävän samankaltainen miekkailukirja, voidaan yhtä hyvin kysyä, miksi hän ei ylipäänsä mainitse Meyeria lainkaan. Ja kuka edes on Hanns Görg Döckinger?

Baijerin valtionkirjaston kappaleessa Meyerin toisesta painoksesta on vanha leima ‘BIBLIOTHECA REGIA MONACENSIS’. Se voisi periaatteessa olla Schlichtegrollin käsittelemä kappale,  jonka hän on ehkä sekoittanut muistiinpanoissaan toiseen kirjaan, josta yllä oleva lainaus on peräisin.

Tiedustelin asiaa Baijerin valtionkirjastosta. Vastaaja epäili teoksen kadonneen kokonaan, koska sitä ei löydy luetteloista. Sain kuitenkin toisen viitteen Döckingeriin, sillä Anton Maria Koboltin baijerilaisten oppineiden ja kirjailijoiden luettelon vuonna 1825 ilmestyneestä tarkistetusta painoksesta löytyy seuraava kohta:

Döckinger, Joh. Georg, aus Ulm und als bürgerlicher Glaser in München ansäßig, gab 1605 ein Buch von der Fechtkunst in quer 4. in die Presse.

Ainoa tieto, joka poikkeaa Schilchtegrollin ilmoituksesta, on kirjan formaatti (vaakakvartto kuten Meyerilla) ja painovuosi, joka tosin on 1605 myös edellä lainatussa tekstikohdassa.

Hieman myöhemmin Hans Ferdinand Maßmann viittaa Schlichtegrollin tiedonantoon käsin kirjoitettuja miekkailukirjoja koskevassa artikkelissaan (Serapeum 1844, s. 59) antaen nimen muodossa Hans Georg Döllinger ja todeten alaviitteessä, että Schlichtegroll on vain vahingossa liittänyt tähän vuoden 1605 tietoon Meyerin kirjan Augsburgin-painoksen julkaisutiedot. En tiedä, perustuuko Maßmannin tieto virheestä ajatustenvaihtoon Schlichtegrollin kanssa vai vain oletukseen.

Viimeisenä mainittakoon Gustav Hergsell, joka lainaa Schlichtegrollia lähes sanasta sanaan vuonna 1887 ilmestyneen Talhoffer-laitoksensa johdannossa (s. 9). Silmiinpistävänä erona edelliseen sitaatin keskimmäinen kappale onkin seuraavanlainen:

Anno Domini 1600. Augsburg.

Schichtegrollin teos oli tuttu Hergsellille, joten hänen tietonsa on mitä luultavimmin suoraan siitä, vaikka hän onkin muokannut yllä olevan kohdan vastaamaan Schlichtegrollin antamia painopaikka- ja -aikatietoja.

Pidän mahdollisena, että Döckinger on yksinkertaisesti kirjastossa olevan Meyer-kappaleen alkuperäinen omistaja, ja yllä olevat rivit ovat peräisin sittemmin kadonneesta exlibriksen virkaa toimittavasta lapusta, joka on mahdollisesti peittänyt nimiösivun niin, että Schlichtegroll ei ole sitä huomannut. Uutta tietoa voisi periaatteessa löytyä Münchenin vanhasta käsin kirjoitetusta kirjastoluettelosta, jota ei ole digitoitu, ja vuonna 1602 ilmestyneestä mainitun kustantajan kirjaluettelosta, jonka ainoa tunnettu (ja digitoimaton) kappale sijaitsee Gothassa, sekä tietysti Döckingerin henkilöön liittyen asiakirjalähteistä.

Kuukauden kirja: Leibesübungen und körperliche Erziehung 52 (1933)

|

Maaliskuun (!) kirja on jälleen saksalaisen liikunta-alan lehden vuosikerta, tällä kertaa Leibesübungen und körperliche Erziehung 52 vuodelta 1933. Kyseinen lehti ilmestyi vuosina 1924-1942.

Vuosi 1933 on tunnetusti merkittävä Saksan historiassa, sillä tammikuussa Adolf Hitleristä tuli valtakunnankansleri, mikä johti erinäisten vaiheiden kautta parlamentaarisen demokratian muuttumiseen keskusjohtoiseksi diktatuuriksi. Liikunnan rooli kansallissosialistisessa valtiossa näkyy selvästi käsillä olevassa lehdessä, kuten tietysti ajalle tyypilliset aatesuuntaukset. (Kansallissosialistisen opettajaliiton ruumiillisen kasvatuksen osasto esitellään sivulla 396.)

Aukeama Minkowskin artikkelista (s. 268-269). Kuvituksessa Nicolaes Petter, Fabian von Auerswald ja Paulus Kal.

Kamppailukirjallisuuden tutkimuksen (tai oikeastaan tutkimushistorian) kannalta merkittävintä vuosikerrassa on Helmut Minkowskin runsaasti kuvitettu artikkeli ‘Deutsche Ringbücher und Ringhandschriften des Mittelalters’ (s. 259-270). Artikkeli käsittelee niin käsin kirjoitettuja kuin painettujakin lähteitä tarjoten lähinnä yleiskatsauksen aiheeseen.

Minkowski mainitsee kamppailuterminologian palautuvan ainakin 1200-luvulle viitaten Nibelungeniin sekä muuten terminologian osalta Talhofferin tunnettuihin käsikirjoituksiin (Gotha, chart. A 558 sekä München, cod. icon. 394a) sekä I.33:een, jonka osalta hän jopa mainitsee relevantit sivunumerot.

Muuten saksalaisia tappelutaitoja verrataan artikkelissa japanilaiseen jiu-jitsuun, jonka otteet Minkowskin mukaan löytyvät vanhoista saksalaisista lähteistä. Minkowski toteaa myös, että kämmensyrjälyönti oli tunnettu Saksassa jo neljäsataa vuotta ennen kuin se tuli uudelleen tunnetuksi jiu-jitsun myötä.

Minkowskilta löytyy samasta vuosikerrasta myös artikkeli, joka käsittelee sotilaskoulutusta Englannin kouluissa ja yliopistoissa (‘Die militärische Ausbildung in Schulen und Universitäten Englands’, s. 109-114) sekä juttu englantilaisista partiotytöistä (‘Die Girl Guides. Ein Beiterag zur englischen Jugendbewegung’, s. 361-366). Sittemmin häneltä on ilmestynyt Das Ringen im Grüblein (1963), jota käsittelen toisella kertaa.

Minkowskin mukaan kunnollinen painitekniikka sai myöhemmin väistyä kyseenalaisempien liikkeiden tieltä, mistä esimerkkinä Paschen (1667) puolustus olutkannua vastaan.

Vuosikerrasta löytyy myös muita liikuntahistoriallisesti kiinnostavia artikkeleita. Max Uhligin artikkeli sisältää otteita Comeniuksen Orbis pictuksesta (145-147), joihin sisältyy myös luonnollisesti miekkailukoulua käsittelevä luku, jota olen käsitellyt tässä blogissa; Erwin Mehl käsittelee puolestaan saksalaista miekkatanssia (‘Schwerttanz und Achwerttanzspiel im germanischen Kulturkreis’, s. 305-308), Friedrich W. Heyden ruumiinkulttuuria renessanssin taiteessa (‘Kunst und Körperkultur in der Renaissance’, s. 329-336), ja Gisela Piaschewski anglosaksien ruumiinharjoituksia aikana ennen normannivalloitusta (‘Leibesübungen und körperliche Erziehung bei den Angelsachsen bis zur normannischen Eroberung 1066’, s. 540-547).

Mainittakoon myös päätoimittajan Martin Boyen  keilan- eli käsikranaatinheittoa käsittelevä artikkeli (‘Das Keulenwerfen, s. 285-291) sekä Hans Aignerin keilailun lyhyt historiikki (‘Kegel und Kugel. Ein Beitrag zur Geschichte des Kegelspieles’, s. 480-486).

Anglosakseja Piaschewskin artikkelin kuvituksesta (s. 546).

Muunlaista kulttuurihistoriallista mielenkiintoa on puolestaan dosentti A. Arnoldin artikkelissa rotuominaisuuksien ja urheilullisen lahjakkuuden suhteesta (‘Ein Beitrag zur Frage des Zusammenhanges zwischen “Rasseeigentümlichkeiten” und besonderer Begabung für Leibesübungen’, s. 49-50). Jotkut antropologit olivat esittäneet, että Puolan enimmäkseen varsovalaisista koostuvalla maajoukkueella esiintyvät lapanoidiset ja armenoidiser rotukomponentit erottaisivat heidät muista varsovalaisista ja toimisivat siten selittävänä tekijänä heidän urheilullisuudelleen. Arnold kuitenkin toteaa mittailtuaan saksalaisten liikunnanopettajien ja verrokkiryhmien kalloja, että urheilijat eivät eroa “rotuominaisuuksiltaan” muusta väestöstä.

Suomi mainittu! (S. 547.)

Muuten vuosikerran loppupuolella mainostetaan “Saksan kohtalonkäänteen” muistokolikkoa (s. 448) sekä kirjoitetaan saksalaisen urheilun tarkoituksesta ja organisoinnista kansallissosialistisessa Saksassa (s. 473-475), ruumiinharjoituksista uudessa kansallissosialistisessa valtiossa (s. 475-476, 517-520 ja 554-555) sekä siitä, mitä liikunnanopettajan tulee tietää rodunjalostuksesta (s. 501-503). Myös tuloillaan olevat Berliinin kesäolympialaiset ovat esillä (s. 108-109, 533-535).

Muuan lyhytmiekkateksti

|

Johannes Liechtenauer runoili kamppailusta sekä ratsain että jalan, haarniskassa ja ilman. Miekkailu ilman haarniskaa tapahtuu pitkällä miekalla (mit dem langen schwert) eli pitäen miekkaa kaksin käsin kahvasta; haarniskoituna tapahtuva taistelumiekkailu (kampffechten) puolestaan tapahtuu keihäin, painiottein ja lyhyellä miekalla (mit dem kurczen schwert) eli pitäen vasemmalla kädellä miekan puolivälistä (kuten kuvassa alhaalla).

Liechtenauerin taistelumiekkailun miekkaa koskeva osa alkaa seuraavasti (Wierschinin editiosta, s. 152, säejako minun):

Wo man von schaiden
schwert zucken sicht von jn baiden,
so soll man stercken.
Die schutten recht eben mörcken.

Suomeksi mahdollisesti jotain sen suuntaista kuin ‘kun nähdään, että molemmt ovat vetäneet miekat esiin, silloin on vahvistettava ja muistettava vallit’. Stercken ja die schutten voidaan nähdä myös “muurien vahvistamisena” ja “piiritysvalleina” eli osana sotilasmetaforaa, jota käsittelin edellisessä konferenssiesitelmässäni, mutta palaan siihen toisella kertaa.

Taistelumiekkailua. (Augsburg, UB Augsburg – Oettingen-Wallersteinsche Bibliothek, Cod. I.6.4to.2, fol. 84v.)

Yllä olevaan pätkään löytyy Peter von Danzigin kirjoittama lyhyehkö selitys eli glossa käsikirjoituksesta Rooma, Biblioteca dell’Academia Nazionale dei Lincei e Corsiniana, 44 A 8 (fol. 112rv), jonka mukaan vahvistaminen viittaa siihen, että vasen käsi tarttuu säilän keskiosaan, ja vallit siihen, että on suojattava voimakkaasti ja tarpeeksi korkealla; lisäksi on yritettävä lyödä ja pistää vastustajaa ja varottava, jos vastustaja tekee valehyökkäyksen ponnella.

Samoihin säkeisiin on myös anonyymi glossa, joka löytyy käsikirjoituksesta Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487 (fol. 98r-101v, 123rv, 126rv, ja 102r-103r, Wierschinin editio s. 152-154, 165-166; Wierschin jättää huomiotta sen, että toisen varoasennon lopun ja kolmannen alun sisältävät lehdet ovat väärässä paikassa; digiversiossa lehdet ovat 122 ja 125, ja muu teksti alkaa lehdeltä 97). Tämä edellistä huomattavasti pidempi teksti antaa ymmärtää, että die schutten viittaa Martin Hundfeldin vastaavasta tekstistä tuttuun neljään varoasentoon (die vier hůten mitt dem kurtzen schwert), joista vastustajaa pistetään, ja stercken siihen, että jos vastustaja sitoo aseen, on todettava, onko hän kova vai pehmeä (hert oder waich am schwert), ja toimittava sen mukaan. Tätä seuraa joukko kustakin varoasennosta alkavia esimerkkejä, joita on yhteensä parisenkymmentä kappaletta.

Kiinnostavaa tässä on se, että se vaikuttaa muodostavan oman Liechtenauerin säkeistä itsenäisen kokonaisuutensa, mikä ei ole sinänsä tavatonta, sillä runosäkeillä on – kuten Lecküchnerilläkin – lähes paratekstuaalinen funktio sisällyluettelona. Genren näkökulmasta kiinnostavinta on kuitenkin se, miten teksti eroaa Liechtenauerin esitystavasta siinä, että teksti jakaantuu varoasentohin, ja että varoasennot on numeroitu yhdestä neljään eikä nimetty enemmän tai vähemmän kummallisilla nimillä. Näiltä osin kyseessä on sama formaatti, joka tavataan myös vanhimmassa tunnetussa lähteessä eli I.33:ssa, ja henkisesti lähellä yhtä lailla varhaisen Fiore dei Liberin numeroituja mestareita, joiden alle liikkeet ja vastaliikkeet on järjestetty.

Dies Mediaevales 2019 (konferenssiraportti)

|

Olin loppuviikosta Jyväskylässä Dies Mediaevales 2019 -konferenssissa, jonka tämänkertainen teema oli “kriisit”.

Konferenssi alkoi torstaina. Outi Merisalon alkusanojen jälkeen ensimmäisen keynote-luennon piti Albrecht Classen, jonka aiheena oli myöhäiskeskiajan henkinen kriisi paradigmamuutoksena.

Oma esitelmäni “Sodankäynti metaforana keskiaikaisessa miekkailuterminologiassa” oli onnekseni ensimmäisenä ensimmäisessä sessiossa, joten sain sen heti pois alta. Samassa sessiossa Elina Terävä puhui Raaseporin linnan löydöistä ja Andrew Pattison metsästävistä kirkonmiehistä. Kuulijoita oli paikalla mukavasti. Omasta aiheestani käydyt keskustelut niin keskustelulle varattuna aikana kuin myöhemmin tuopin äärellä osoittautuivat varsin hedelmällisiksi.

Elina Terävä puhuu Raaseporin varusesineistä.

Myöhämmin iltapäivällä osallistuin sessioon, jossa Erika Pihl puhui itselleni entuudestaan tuntemattomasta mutta äärimmäisen kiinnostavasta Le Roman de Silence -teoksesta. Samassa sessiossa Katja Fält käsitteli ruumista keskiaikaisissa kirkkomaalauksissa, ja Leena Valkeapää puhui Muinaismuistoyhdistyksen taidehistoriallisten tutkimusretkikuntien materiaalin kaatuneesta julkaisuhankkeesta.

Vastaanoton jälkeen torstai-ilta jatkui pubiruoan sekä vanhojen ja uusien tuttujen kanssa.

Turun tuohikirjeen alkua.

Perjantain plenaarissa Janne Harjula käsitteli kirjallista viestinnätää keskiajan Suomessa. Erityisen kiinnostava oli Turun tuohikirjeen transkriptio ja sen tulkitsemisen problematiikka (SKAS-lehden alustava artikkeli aiheesta löytyy täältä).

Aamupäivän istunnossa Harri Hihnala kertoi Sirpa Aallon kanssa kirjoittamansa artikkelin ”Saagat tuntevat Suomen kuninkaat” – pseudohistoriallisesta kirjoittelusta Suomen muinaisuudesta” taustoista. Aiheesta löytyy myös blogikirjoitus Glossan blogista, jonka kommentointi jouduttiin sulkemaan sinne eksyneiden kommentaattorien uhkaavan käytöksen vuoksi.

Iltapäivällä opin Kirsi Kanervan esitelmästä, että (Eyrbyggja sagan mukaan) maistamalla haavasta vuotanutta verta voi todeta sen olevan holblóð eli “onteloverta”, minkä perusteella voidaan todeta uhrin saaneen kuolettavan haavan. Lauri Ockenström puolestaan puhui keskiaikaisista talismaaniohjeista, mitä seurannut keskustelu ohjekirjallisuuden ja niiden käytön suhteesta oli äärimmäisen kiinnostavaa sekä tutkimusintressieni eli artes-kirjallisuuden että muiden kirjallisten harrastusteni kannalta.

Kahvitauon jälkeen myönnettiin Glossa ry:n Valoisa keskiaika -kunniamaininta dosentti Georg Haggrénille. Konferenssi-illallinen nautittiin Alvar Aalto -museossa. Kohokohta oli Minja Niirasen ja Pekka Toivasen musiikkiesitys, jonka ohjelmistossa oli muun muassa Walther von der Vogelweide ja Piae Cantiones Hemminki Maskulaisen suomennoksina.

Konferenssin viimeisestä, Virpi Mäkisen pitämästä keynote-luennosta otin talteen kiinnostavia kirjallisuusviitteitä siitä, miten kerjäläisiin tulisi suhtautua (mm. tämä ja tämä).

Kiitokset viekä tätäkin kautta järjestäjille, avustajille, puhujille ja osallistujille!