Ruralia-instituutin projektipäällikkö, Aapo Jumppanen
Ruralia-instituutilla on kaksi toimintayksikköä toinen Seinäjoella ja toinen Mikkelissä. Tämä tarkoittaa sitä, että jonkun täytyy aina välillä matkustaa. Tällä kertaa oli minun vuoroni. Minun piti esitellä kansainvälistä tutkijavaihto-ohjelmaa Ruralia Visiting Scholaria ja sen tuloksia Mikkelin yliopistokeskuksen aamubrunssilla kello 8.40 alkaen. Lue loppuun
Ruralia-instituutin projektipäällikkö Aapo Jumppanen
Lähdettiin ajamaan pojan kanssa mökiltä mummolaan. Viljelyksiä ja kotieläimiä ei näkynyt. Alkutuotanto oli käynyt vähiin, metsä tietysti kasvoi hyvin niin kuin ennenkin. Toisaalta muutama vuosi sitten perustetun ratsastustilan omistajan kalenteri oli kuulemma täynnä tilauksia elokuun loppuun saakka ja valtatien varteen oli perustettu matkailukohteita – oli eläinpuisto, kylpylä ja uusi paikallinen ravintola. Maaseutu muuttui. Lue loppuun
Blogitekstin on kirjoittanut professori Leo Granberg Ruralia-instituutista. Yhteystiedot: leo.granberg@helsinki.fi
Teimme maaliskuun lopulla kymmenen päivän matkan Laatokan ympäristöön. Matkalla tapasimme kyläläisiä, yrittäjiä ja hallintoväkeä kuudessa kylässä ja kolmessa keskuksessa. Näiltä seuduin aloitimme kymmenen vuotta sitten kenttätutkimuksen Venäjällä. Tuolloin oli leimaa-antavaa työttömyys, alkoholismi, kamppailu viimeisten toimivien maatalousyritysten pelastamiseksi ja edes minimaalisen toimeentulon turvaamiseksi. Mummot luopuivat eläkkeestään, jotta lapset saataisiin koulutettua. Palkkaa ei maksettu, joten tavarat pantiin kiertämään velaksi. Nyt tuntui ilmassa olevan toivoa. Lue loppuun
Nurmo tarvitsee kotiseutusuunnitelman
Kaikilla ihmisillä ei ole kotia, mutta jokaisella on kotiseutu. Se koostuu kolmenlaisista asioista: luonnonympäristöstä, rakennetusta ympäristöstä ja henkisestä ympäristöstä. Kotiseutu eletään omaksi.
Luonnonympäristöllä voi olla valtava vaikutus yksilöön. Ei ole tavatonta, jos aikuisen miehen silmät kostuvat, kun lapsuuden tuttu leikkikivi on käännetty syrjään. Tunnekuohua on vaikea selittää järkiperäisesti edes itselleen. Puun kaataminen voi synnyttää kansanliikkeen – ja on usein synnyttänytkin. Eikä puuhun tarvitse välttämättä liittyä erityisiä maisema-arvoja. Puu voi olla elämää suurempi vaikkapa siksi, että juuri sen luona kylän nuoret ovat aina tavanneet toisiaan. Asukkaiden tuntema loukkaus on todellinen ja syvä: ilman puuta paikka ei enää tunnu samalta. Mutta metsänhoitajahan ei voinut tietää…
Rakennettu ympäristö herättää vähintään yhtä vahvoja tunteita. Kirkon polttaminen suututtaa myös niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon. Se kuohuttaa jopa toisella puolella Suomea. Yhteiseen kulttuuriperintöön kohdistuva rikos on anteeksiantamaton. Palaneen rakennuksen raunioilla tuntuu kuin olisi menettänyt palan omasta itsestään.
Kotiseudun avainkohteen ei tarvitse ole erityisen kaunis. Jos lapsia pyydetään nimeämään viisi kotiseudun tärkeintä paikkaa, eniten mainintoja saattaa kerätä rähjäinen lautatarha tai takapiha. Paikka ei ehkä ole arkkitehtoninen helmi, mutta se voi olla yksi kotiseudun tärkeimmistä kiinnekohdista. Siellä me on aina pyöritty… Leikkipaikan menettämisestä aiheutuva närkästys, suru tai järkytys voi olla pysyvä.
Luonnonympäristö ja rakennettu ympäristö jättävät jokaiseen pysyviä jälkiä. Tärkeintä kotiseutua on kuitenkin henkinen ja toiminnallinen ympäristömme. Miten syödään, puhutaan, pukeudutaan, käyttäydytään, miten meillä päin tavataan ajatella ja toimia eri tilanteissa. Tapojen tuttuus saa olon kotoisaksi – tai vieraaksi. Tätäkään ympäristöä ei pidä tahallaan loukata. Kadunnimen vaihtaminen voi herättää kapinan. Vieras tai muuten oudoksi koettu nimi loukkaa, sillä nimi on paikan muisti. Oma kieli on ihmisen identiteetin ytimessä. Siksi murresanan kirjoitusasu voi synnyttää pitkällisiä oppiriitoja maakuntalehden yleisönosastossa.
—
Nurmon halki virtaava joki ja sen rannoille levittyvät perinnemaisemat, nauhamainen kyläasutus Ylijoelta Kouran ja Veneskosken kautta Keski-Nurmoon ja Alapäähän, ovat tärkeä alue nurmolaisuuden rakentumisessa. Kun Nurmonjokilaaksoa tarkastellaan ison kaupungin osana, on tärkeää että alueen kulttuuriarvoja ja sen asukkaiden identiteettiä kohdellaan kunnioittavasti. Tätä on kulttuurisesti kestävä kehittäminen.
Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti on aloittamassa hankkeen, jonka tarkoituksena on tunnistaa ja kartoittaa ne tekijät ja kohteet, jotka ovat nurmolaisuuden peruspilareita. Tarkoituksemme on toteuttaa kevään 2012 aikana pilottihankkeena Nurmonjokilaakson kotiseutusuunnitelma. Sen onnistumisessa tarvitsemme apua kaikilta alueen kotiseudukseen kokevilta ihmisiltä. Kotiseudun syvärakenteita, ydinarvoja ja avainkohteita ei voi asiantuntija osoittaa ulkopuolelta. Kotiseutu on kokemuksellinen asia. Jokainen mielipide on tärkeä. Jokaisella on kotiseutu, ja kotiseutu on kokonaisuus.
Sulevi Riukulehto
aluehistorian tutkimusjohtaja
Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Epanet-verkosto
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Nurmoo-Seuran toimittamassa Nurmon Joulu 2011 –kotiseutulehdessä.