Muuttunut media ja sen vaikutuksista

Ymmärrys median muutoksesta

HY+:n järjestämän ”Väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisy kouluissa” -koulutuksen kolmannessa osuudessa pohdittiin mediaa otsikolla ”Kiistanalaiset keskusteluaiheet hybridissä mediaympäristössä.” Luennoitsijoina toimivat apulaisprofessori Johanna Sumiala ja tutkija Minttu Tikka Helsingin yliopistosta.

Kun hybridillä mediaympäristöllä tarkoitetaan perinteisen ja sosiaalisen median yhteenkietoutumista, se tuo mukanaan lisääntyneen määrän toimijoita, alustoja ja toimintalogiikkoja viestintään. Kun yhä useammalla on mahdollisuus osallistua viestintään (esim. Twitter, Facebook, Instagram, Telescope, Snapchat, Periscope ja erilaiset keskustelualustat)  tällöin ”kuka tahansa voi olla toimittaja, mutta kukaan ei ole editori”. Siinä missä perinteisissä medioissa toimii edelleen joitain säätelymekanismeja, länsimaisessa sosiaalisessa mediassa näin ei ole. Minkälaisia ongelmia tämä muutos tuo mukanaan?

Siirtyminen hybridiin mediaympäristöön on johtanut muun muassa:

• Journalistien portinvartijan roolin kaventumiseen (”Jos meidän lehtemme ei julkaise kouluampujan nimeä, joku muu tekee sen.”)
• Useiden narratiivien samanaikaiseen kiertämiseen (vaihtoehtoiset tulkinnat, valeuutiset)
• Viestin kierron kiihtymiseen eli acceleraatioon (mitä enemmän viestiä kierrätetään, sitä enemmän algoritmit tekevät sitä näkyvämmäksi)
• Yhteisen, jaetun julkisuuden hajoamiseen ihmisten eriytyessä seuraamaan uutisointia omaa todellisuuskuvaansa vastaaville alustoille, sekä perspektiiviharhoihin koetuista uhista (ks. Ipsos Mori).
• Julkisuuskuplien syntymiseen.

Edellä mainituista syistä hybridin mediaympäristön voi nähdä olevan luonteeltaan ennalta-arvaamaton. Kun yksilö hakeutuu niiden lähteiden äärelle, joista hän saa tukea omille ajatuksilleen, kuplautuminen vahvistuu ja muiden äänten jäädessä kuulematta, tulkinnat yksinkertaistuvat entisestään. Tällöin ihmiset alkavat elämään eri sosiaalisissa todellisuuksissa.

Median muutosta kuvaa myös siirtyminen deadline-journalismista online-journalismiin, jolloin uutiset päivittyvät koko ajan ja uutisvälitys nopeutuu. Tämä johtaa siihen, ettei tietoja ehditä samalla tavalla tarkistaa, vaan mahdolliset virheet korjataan sitten, kun tietoa saadaan lisää. Sisältö on kuitenkin jo tässä vaiheessa saattanut lähteä kiertämään ja huhuihin perustuva tieto levitä laajalle. Kun median rektion tapahtuneeseen pitää tapahtua nopeasti, sisällöt ovat usein yksinkertaistuksia monimutkaisista teemoista.

Se, että eri toimijat journalismin kentällä taistelevat lukijoiden huomiosta, johtaa jatkuvaan kamppailuun näkyvyydestä. Tämä kilpailutilanne itsessään saattaa kiihdyttää, yksinkertaistaa, emotionaalista ja visuaalistaa viestintää. Kuinka saada ihmiset tietoiseksi taustalla vaikuttavista mekanismeista ja sitä kautta median sisältöjen muotoutumisesta? Yksinkertaistuva ja yksipuolistuva viestintä johtaa tulkintojen polarisoitumiseen, joka itsessään lisää jännitteitä yhteiskunnan eri toimijoiden välillä.

Kiistanalaiset keskusteluaiheet

Kun kurssiosallistujilta kysyttiin, mitkä aiheet mediassa ovat tänä päivänä kiistanalaisia, esille nousivat maahanmuutto, terrori-iskut, venäjä-politiikka, rokotukset, imetys, islam-opetus, ravinto, uusi OPS, lasten pelaaminen, syntyvyys ja miesten syrjäytyminen. Kouluttaja kysyy tässä vaiheessa: ”Mistä asiasta vallitsisi konsensus?”

Koulutukseen osallistujilta kysyessäni kiistanalaisista aiheista oppilaitoksissa vastaukseksi tuli seuraavia teemoja:

Kurssiosallistujat Kaija Laivuori ja Merja Malmberg olivat kysyneet opettamiltaan oppilailta, mitä aiheita he näkevät kiistaa herättävinä. Esille oli noussut seuraavia teemoja:

Hybridi mediaympäristö ja Charlie Hebdo -iskut

Sumiala ja Tikka kuvasivat hybridejä mediaympäristöjä Charlie Hebdo -iskujen yhteydessä. Iskujen uutisoinnissa alueella olevien ulkopuolisten ja panttivangeiksi joutuneiden henkilöiden oma viestintä eri medioihin nousi poikkeuksellisen suureen rooliin osaksi hybridiä mediatapahtumaa. #JeSuisCharlie kasvoi suuriin mittasuhteisiin ja sai voimakkaan symboliarvon. Tilannetta yksittäisten häshtägien voimakkaasta leviämisestä kuvattiin heat map:n avulla, joka kuvastaa #JeSuisCharlie:n leviämistä Charlie Hebdo iskujen jälkeen kansainvälisesti.  Sumialan, Valaskiven, Tikan ja Huhtamäen kirja Hybrid Mediaevents julkaistaan toukokuussa 2018.

Tietoisuus ja ymmärrys siitä, että erilaiset kriisit, konfliktit ja voimakkaat tunnekuohut hyödyttävät aina jotakin tahoa, on tärkeä. Charlie Hebdo -iskujen jälkeen muslimien tila on kaventunut ranskalaisessa yhteiskunnassa ja oikeistopopulismi ottanut tilaa.

Miten hillitä polarisaatiota ja vastakkainasettelua hybrideissä mediaympäristöissä?

Kuinka median muutosta ja sen aikaansaamia vaikutuksia tulisi käsitellä oppilaiden kanssa? Miten saada heidät tietoiseksi tiedon kuplautumisesta, fragmentoitumisesta ja tekoälystä, joka ohjaa sitä, mitä meistä kukin medioissaan näkee? Ensisijaisen tärkeää on tuoda esille ymmärrystä siitä, että media ei ole sellaisenaan todellisuuden peili.

Kurssiosallistujista osa kantoi huolta siitä, ettei oppilaat hallitse edes perustiedonhankintataitoja. Opettajana toimiessani testasin yhdeksäsluokkalaisten kykyä erottaa ne kysymykset, joihin hakukoneilla voi löytää vastauksen kysymyksistä, jotka perustuvat mielipiteisiin. Kun ymmärrys mielipiteisiin perustuvan tiedon hakemisen mahdottomuudesta oli saavutettu harjoittelimme kriittistä tiedonhankintaa. Esitin oppilaille seuraavat kysymykset:

• Onko maapallo litteä?
• Onko holokausti tapahtunut?
• Onko ilmastonmuutos todellinen?

Tehtävä osoittautui hyödylliseksi ja tiedonhankinnan kriittisyyttä voimakkaasti kehittäväksi. Harjoituksen yhteydessä maapallon litteydestä tietoa hakiessaan oppilaat törmäsivät ensimmäiseksi optimoituun verkkosivustoon, jonka sisällön kuvaus alkoi seuraavalla lauseella:  ” Jos maa olisi iso pallo, kallellaan, heiluva ja liikkuisi läpi äärettömän avaruuden, niin silloin paikallaan olevia tai tasaisia vesi pintoja ei olisi olemassa.”

Lisäksi hyvänä voi pitää harjoitusta, jossa tiedonhankinnan kohteena olevasta ilmiöstä (esim. Egypti) tietoa haetaan ensin kolmessa eri ryhmässä. Yksi ryhmä hakee tietoa Egyptistä matkakohteena, toinen Egyptin historiasta ja kolmas Muslimiveljeskunnasta. Muutamien omaan teemaan liittyvien hakujen jälkeen kaikki hakevat tietoa hakusanalla Egypti, ja tarkastellaan, kuinka aiemmat haut ovat optimoineet hakutuloksia.

Jotta mediaympäristöjen vahvistama yhteiskunnallinen polarisaatio ei voimistuisi, mihin jokaisen ihmisen pitäisi sitoutua kommunikoidessaan ja toimiessaan eri mediaympäristöissä? Nick Couldryn (2012) mukaan kommunikaation etiikkaan tulisi kuulua:

• Tarkkuus, jolloin on pyrittävä todellisuuden tarkkaan kuvaamiseen ilman stereotypioita. Koska teemat ovat usein kompleksisia, niitä ei tule liiallisessa määrin yksinkertaistaa. Tarkkuuteen kuuluu myös julkaisemisnopeuden hidastaminen, jotta esimerkiksi lähteet ehditään tarkoituksenmukaisella tavalla tarkistaa.
• Vilpittömyys, eli sitoudutaan henkilökohtaisesti siihen, mitä julkaistaan.
• Huolenpito ja seurauseettisen näkemyksen huomioiminen. Voiko julkaisemisella olla haitallisia seurauksia jollekin ihmisryhmälle?

Edellä kuvattujen hyveiden vaaliminen edellyttää kehittynyttä näkökulmanottokykyä, ja siihen pyrkiminen tietoista harjoittelua. Tästä huolimatta em. hyveiden mahdollisuudet on tuotava esille oppilaiden kanssa keskustellessa. Nuorille on korostettava medioissa toimiessa perinteisen tietoturvallisuuden ja julkaisumoraalin lisäksi yksilönvastuuta myös tästä laajasta näkökulmasta. On luotava ymmärrystä siitä, että yksilöt ovat mukana rakentamassa maailmassa esiintyviä ilmiöitä.

Mutta miten kasvattaa liikkumatilaa kiistanalaisista aiheista keskustelemisessa tilanteessa jossa verkkoympäristössä ei päästä mistään aiheesta jaettuun konsensukseen? Yhtenä keinona Helsingin yliopiston opiskelijat ovat käynnistäneet hankkeen Kaikkien Some, jonka tavoitteena on kampanjoida parempien yhteiskunnallisten somekeskustelujen puolesta. Julkaistua sisältöä pääsee tarkastelemaan esimerkiksi Twitterissä kanavalla @KaikkienSome ja #KaikkienSome. Aiheeseen liittyvää tematiikkaa käsitellään myös Helsingin yliopiston ”Vihapuhe” tutkimushankkeessa, josta lisätietoja hankkeen blogista.

Kirjoittaja: Katja Vallinkoski, väitöskirjatutkija