Muistoja Hyytiälän kesistä

Hyytiälän metsäasema on perustettu noin 110 vuotta sitten metsäylioppilaiden kenttäkurssikeskukseksi. Nykyisin Hyytiälä tarjoaa paljon muutakin, kuten lähtökohdat metsien ja ilmakehän vuorovaikutuksen, metsien kaukokartoituksen, metsänhoidon sekä suometsien monipuoliselle huippututkimukselle. Tulevaisuudessa varmasti myös puurakentamiseen liittyvät tutkimukset tuovat Hyytiälälle mainetta ja kunniaa.

On kuitenkin hyvä muistaa, että monenkirjavien tutkimusryhmien lisäksi metsäylioppilaat samoavat Hyytiälän metsissä vielä tänä päivänä ja toivottavasti pitkälle myös tulevaisuudessa. Seuraavaksi muutamia poimintoja omista Hyytiälä-muistoista.

Hyytiälä on kaikille Helsingin yliopistosta valmistuneille metsänhoitajille pyhä paikka. Vuodesta toiseen Metsätalon / Metsätieteiden talon teoriaoppeja on siirretty käytäntöön alueen metsissä. Hyytiälä on ennen kaikkea metsäylioppilaiden ja metsänhoitajien yhteisöllisyyden keskeinen lähtökohta.

Hyytiälän kesän 2007 metsäylioppilaat Impivaaran edustalla perinteisessä ryhmäkuvassa, valmiina kurssilounaalle.

Oma Hyytiälän kesäni ajoittui vuoteen 1988. Majoitustilojen seinillä komeilevat nimet vuosien ja vuosikymmenten varrelta. Oma nimeni löytyy Impivaaran alakerran nurkkahuoneen seinältä. Jotain hataria mielikuvia kesän opinnoistakin on jäänyt mieleen, mutta kirkkaimmat muistot liittyvät kurssikavereiden kanssa vietettyihin iltoihin: sikajuhlat, rapujuhlat, rosvopaistijuhlat, Impivaaran salakapakka pubescens, kesäjuhlat, kurssityön tekeminen, kurssin lauttasauna, Hyytiälän Iso (Suomen paras) sauna ja monenlaiset urheilusuoritukset, kuten Pilkotun maraton. Osa näistä on pysynyt perinteiden joukossa vielä nykyisin, osa on korvattu uusilla.

Yksi mieleen jäänyt hauska, hieman nolokin tapahtuma liittyi kirkkovenesoutuun, joka kuuluu vanhoihin perinteisiin. Kurssi souteli Tampereen seudulla viikonlopun erinäisiin satamiin tutustuen. Ennen soutua vene piti hakea Parkanosta. Keikalla oli mukana veneen kuljetukseen varattu rekka sekä kaksi pakettiautollista metsäylioppilaita. Pysähdyimme huoltoasemalla, ja menin käymään vessassa. No, vessasta palattuani näin pakettiautojen takavalot, kun ne karauttivat rekan perässä kohden uusia seikkailuita. Molemmissa autoissa kurssikaverit luulivat, että olen siinä toisessa.

Siinäpä sitten ensimmäisenä kysymään huoltamon kassalta, että mikäköhän paikkakunta lienee kyseessä – karttaa kun ei tullut pahemmin pakettiauton kyydissä seurattua. Parkanoksi paikka paljastui. Rahaa ei ollut taskun pohjalla yhtään killinkiä ja pankkikorttikin oli väärään pankkiin – siihen aikaan automaatteja oli jokaisessa kadunkulmauksessa, mutta kaikilla pankeilla oli omansa. Eipä auttanut muu kuin nostaa peukku pystyyn maantien varressa, ja yrittää liftailla. Parin tunnin epäonnisen yrityksen jälkeen annoin periksi ja marssin taksitolpalle. Taksikuski vähän kohotteli kulmiaan, kun ilmoitin, että noin 100 km keikka pitäisi tehdä luotolla, kun rahaa ei nyt vaan ole mukana. No, kuski kuitenkin heltyi ja heitti minut Hyytiälään. Siellä pistettiin tupakavereiden kanssa kolehti pystyyn, että reissuni saatiin maksettua.

Vuonna 2001 palasin Hyytiälään opettajana. Olin metsänarviomistieteen (metsäläissanaston mukaan Marv) vt. professori, ja vastuullani oli neljän viikon kenttäkurssi. Kesä oli ikimuistoinen. Kurssi oli yksi kaikkien aikojen suurimmista, yli 80 opiskelijaa, mutta hyvin selvittiin. Opiskelijoissa oli todellakin virtaa niin opintoihin kuin kaikenlaiseen Hyytiälään kuuluvaan oheistoimintaan. Tuolloin ymmärsin, että haluan jatkossakin pysyä yliopistolla ja olla tavalla tai toisella mukana opetuksessa. Luulin tuolloin, että opettajakesäni olisi ainutkertainen. Näin ei kuitenkaan lopulta ollut, vaan vastasin Marv-peruskurssista ja samalla myös sen neljän viikon kenttäosuudesta kaikkiaan 7 vuotta. Toisin sanoen ehdin tutustumaan kokonaiseen opiskelijasukupolveen.

Puuanalyysipuista punnitaan runko ja oksat. Kuva vuodelta 2001.
Lopuksi pöllit kannetaan tien varteen ja viedään Hyytiälään saunapuiksi.

Itse asiassa tuo aika oli lähtökohta myös omalle tutkimusryhmälleni: monet fuksit, myöhemmin assarit päätyivät myös jatko-opiskelijoiksi. Ensimmäiset heistä ovat jo edenneet akateemisella uralla aina professoriksi asti. Monia Hyytiälän käyneitä näkee metsänhoitajien tapahtumissa. Yksi yliopistouran hienoimpia juttuja onkin seurata entisten opiskelijoiden kehitystä ensin opiskelijoina ja myöhemmin työurillaan. Vanhoja opiskelijoita tulee usein vastaan myös kaupungilla (no korona-aikana vähemmän). Heidän kanssaan keskustelu on helppo aloittaa Hyytiälän kesän muisteluista.

Tuon intensiivisen Hyytiälä-jakson jälkeen en enää ole ollut kenttäkurssien vastuuopettaja. Olen kuitenkin pyrkinyt käymään Hydessä joka kesä metsänarvioinnin kurssiosuudella. Yksittäisistä harjoituksista perinteinen puuanalyysi on suosikkini. Harjoituksessa kyse on yksittäisen puun ominaisuuksien mittaamisesta ja tarkastelusta. Oma mielenkiintoni lähtee siitä, että pääsen minäkin kerran kesässä oikeisiin hikihommiin, eli kaatamaan, karsimaan ja pilkkomaan muutamat puut. Vastaava harjoitus on ollut ohjelmassa jo pitkään. Myös metsäylioppilaat ovat ymmärtäneet harjoituksen fyysisen ulottuvuuden: vuoden 2003 Forstihuudossa edellisen vuoden konkarit antoivat forstifukseille vinkkejä seuraavasti: ”Nosta rautaa! Hyden aloittaville järjestää Markus Holopainen heinäkuun alussa kuntotestin, sillä Marvista ei pääse läpi, ellei pysty nostamaan 70 kg:n tyvitukkia (=the lowest log of the tree).”

Markus metsurin hommissa ensimmäisenä opetuskesänä 2001 – puuanalyysipuiden karsintaa.

Tarkasteltaessa opiskelijapalautetta pitkältä ajanjaksolta (oma kokemukseni kattaa vuodet 2001-2021), Hyytiälän kenttäkurssit ovat aina saaneet osakseen ylistystä ja kiitosta. Opiskelijat ovat pitäneet kenttäkursseja tärkeimpänä yksittäisenä metsätieteiden opetuksen osa-alueena. Myös metsätieteiden opettajat ovat olleet yhdessä rintamassa säilyttämässä kenttäkurssien perinnettä: teoria on tärkeää, mutta välillä on mentävä metsään. Nykyisin ensimmäisen opiskeluvuoden Hyytiälässä suoritettavien kenttäkurssien pituus on yhteensä 10 viikkoa: syksyllä johdantojakson yhteydessä viikko ja seuraavana kesänä 9 viikkoa.

Kenttäkurssien merkitys on korona-aikana korostunut. Metsätieteet on ollut ainoa Helsingin yliopiston koulutusohjelma, joka on pystynyt pitämään kenttäkurssit suurin piirtein suunnitellusti myös korona-aikana. Näin ollen opiskelijoilla on ollut mahdollisuus koronarajoituksista huolimatta tutustua sekä kurssikavereihin että opettajiin. Myös tulevaisuudessa kenttäkursseille on tarvetta. Osittainen etäopetus tai jonkinlainen hybridimalli on tullut jäädäkseen, mutta kaikkea ei voi opettaa etänä. Ja yhteisöllisyyden merkitys tulee varmasti entisestäänkin korostumaan.

”Pää pystyyn – edellisetkin sukupolvet ovat selvinneet – eivät täysijärkisinä, mutta metsänhoitajina” (Forstihuuto, 3/2003).

Kirjoittaja: Professori Markus Holopainen on Hyytiälän veteraani, metsätieteiden osaston johtaja ja metsäylioppilaat ry:n esimies.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.