Kurkunkasvattajan ongelma

Tällä kertaa hyvin lyhyt ja pikainen päivitys kasvutarinaan. Käväisin eilen tiluksilla ja havaitsin kurkun innostuneen kasvamaan aivan älyttömästi. Miksipä olisinkaan ennen sen hankintaa selvittänyt, kuinka paljon tilaa kurkku vaatii, tai edes sitä, miten ja mihin suuntaan tuo kyseinen kasvi kasvaa. Minua oli odottamassa muiden kasvien päälle levähtänyt kurkku, josta ei kyllä millään ota selvää, mihin suuntaan se haluaisi kasvaa. Tietysti olisin tässä voinut vilkaista googlesta, mitä tuolle rehulle pitää tehdä, mutta oli mukamas niin kiire, että päädyin soveltamaan. Mukanani oli pari keppiä ja langanpätkä, joiden avulla yritin sitoa oksia johonkin suuntaan. Seuraavan kerran pääsen katsastamaan tiluksia vasta vajaan viikon päästä. Nyt voin todellakin sanoa, että jännittää, mihin asti kurkku on siinä ajassa ehtinyt kasvamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *