Tämän viikkoisessa blogitekstissä avaamme, että miten tutkijamme Jaana Pesonen on hankkinut aineistonsa tutkimusta varten. Hänen tutkimuksensa aiheena on Monikulttuurisuudesta Tatun ja Patun Suomessa: Kansallista tarinaa rakentamassa vai uudenlaista suomalaisuutta tuottamassa? Tutkimuksessa pyritään vastaamaan miten määritellä yhtenäisyys ja moninaisuus sekä käsitettä monikulttuurinen lastenkirjallisuus. Pesonen tarkastelee monikulttuurisuutta käsitteenä ja miten tuottaa moninaisuutta ilman epätasa-arvoisia valtasuhteita enemmistön ja vähemmistöjen välille. Aiempi ajatuksemme tutkimusmenetelmästä, ei kohdannut Pesosen aineistoa koska lähdimme pohtimaan tutkimusta eri näkökulmasta. Pohdimme ryhmänä, että meidän menetelmällämme ei olisi päässyt yhtä kattavaan lopputulokseen kuin Jaana Pesonen on päässyt.

Tutkimusaineiston pohjana on käytetty erilaisia haastatteluita kuten puhelinhaastattelu ja sähköpostihaastattelu Tatu ja Patu -kirjasarjan toiselle kirjoittajalle, Aino Havukaiselle.
Muita lähteitä ovat useat monikulttuurisuudesta kertovat lasten kirjat kuten Kuka pelkää mustaa poikaa (Riikonen, T. 1991) ja Pikku Xing (Virtanen, L. 2004). Pesonen on käyttänyt tausta aineistoina myös vanhoja tutkimuksiaan ja maahanmuutosta sekä monikulttuurisuudesta kertovia kirjoja tai tutkimuksia mm. Suomalainen vieraskirja. Kuinka käsitellä monikulttuurisuutta (Huttunen, L., Löytty, O. & Rastas, A. 2005) ja Oulun yliopiston tutkimus ”Sanassa maahanmuuttaja on vähän kitkerä jälkimaku.” Kirjallisen elämän ylirajaistuminen 2000-luvun alun Suomessa (Nissilä, H-L. 2017).
Tatun ja Patun päivitetyn Suomen kirja arvioita (Volotinen, T. 2017) sekä Tatu ja Patu työntouhussa -kirjaa (Havukainen. A, Toivonen, S. 2006) on hyödynnetty tutkimusta tehdessä.
Jaana Pesonen on kerännyt aineistonsa 2017.

Aineisto on laaja ja kattava sekä sen avulla on pystytty pohtimaan moniulotteisesti monikulttuurisuutta, tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta.
Tutkimustulokset, joihin päästään ovat moniselitteisiä eivätkä niin sanotusti kiveen hakattuja faktoja. Pesosta siteeraten ”Tatun ja Patun päivitetty Suomi tuntuukin ehdottavan, että sata vuotiaasta Suomesta saa ja voi olla ylpeä, mutta työtä tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden eteen on tehtävä edelleen.”
Tässä edellä näemme, että ei ole varsinaista yhtä totuutta vaan kaikki on tulkinnan varaista.

Satuilijat

#aineisto

Viime viikolla esittelimme tutkimuksemme aiheen ja kysymykset muille ryhmille. Aiheenamme kansallistunne on osoittautunut hankaliksi tutkia, sillä kaikilla on varmasti oma käsityksensä kansallistuneesta sekä mitä se merkitsee kullekin. Hyvän saamamme vinkin sekä oman nimikkotutkijamme (Jaana Pesonen) kautta tutustuimme Tatun ja Patun Suomi -kirjaan. Kansallistunne rakennetaan lapsille hyvin Suomen luonnon, eläinten sekä nimikkohenkilöiden ja historian myötä. Kun me aluksi mietimme kansallistunnetta sekä miten rakentaa sitä lapsille sopivaksi nämä asiat eivät tulleet mieleen, vaikka varhaiskasvatuksessa juuri keskitytään opettelemaan Suomen eläimiä ja kasveja sekä tärkeitä henkilöitä kuten Aleksis Kiveä ja Tove Janssonia. Lähdimme liikkeelle ehkä liiankin abstrakteista asioista emmekä keskittyneet konkreettisiin lapsille sopiviin asioihin, jotka mielletään suomalaisiksi, yhtenäistä kansallistunnetta rakentavaksi.

Lähdemme pohtimaan mikä voisi olla lasten yhtenäinen kansallistunne? Miten saada se rakentumaan lastenkirjallisuuden kautta? Rakentaisiko juuri Tatun ja Patun Suomi -kirja lapsille yhtenäistä kansallistunnetta, sillä löytyyhän kaikille kirjasta jotain, johon voisi samastua; jääkiekkoa, eläimiä, luontoa, muumeja, sauna ja salmiakkia. Tutkijamme tekstin kautta päädyimme myös aiemmin mainitsemiin lastenkirjallisuuden stereotypioihin sillä, Tatu ja Patu -kirjan päähenkilöt ovat vaaleaihoisia lapsia ja eri ihonvärit ovat edustettuina sivurooleissa. Voisikohan kirjaan mahdollisesti lisätä monimuotoisuutta antamalla Veeralle esim. ystävän näkyvämpään rooliin, kuka ei edusta vaaleaa ihonväriä. Tämä ongelma ei kosketa ainoastaan Tatu ja Patu -kirjaa vaan myös suurta osaa suomalaista lastenkirjallisuutta. Tatu ja Patu -kirjan ensimmäisessä painoksessa 2007 näkyy kylläkin vähän muutosta perinteiseen perhemalliin, sillä siihen on lisätty enemmän vähemmistön sekä laajemmin erilaisten kulttuurien rooleja, mutta kysymyksemme yhä on, että jäävätkö nämä pienempiin rooleihin, ns. koristeiksi taustalle.

Toni/arvotyhjiö mainitsi kommenteissa, että professorimme Dervin, oli viitannut, että kansallistunne on konstruktio, joka muuttuu ajassa. Tietyt asiat varmasti muuttuvat, mutta jos lapsille rakennetaan yhtenäistä kansallistunnetta, niin tapahtuisiko se pysyvillä asioilla kuten luonto, eläimet ja historian merkkihenkilöt.

Aleksi, Fanny, Janette, Kirsikka, Mia, Mirva ja Paula/Satuilijat