Viime viikolla esittelimme tutkimuksemme aiheen ja kysymykset muille ryhmille. Aiheenamme kansallistunne on osoittautunut hankaliksi tutkia, sillä kaikilla on varmasti oma käsityksensä kansallistuneesta sekä mitä se merkitsee kullekin. Hyvän saamamme vinkin sekä oman nimikkotutkijamme (Jaana Pesonen) kautta tutustuimme Tatun ja Patun Suomi -kirjaan. Kansallistunne rakennetaan lapsille hyvin Suomen luonnon, eläinten sekä nimikkohenkilöiden ja historian myötä. Kun me aluksi mietimme kansallistunnetta sekä miten rakentaa sitä lapsille sopivaksi nämä asiat eivät tulleet mieleen, vaikka varhaiskasvatuksessa juuri keskitytään opettelemaan Suomen eläimiä ja kasveja sekä tärkeitä henkilöitä kuten Aleksis Kiveä ja Tove Janssonia. Lähdimme liikkeelle ehkä liiankin abstrakteista asioista emmekä keskittyneet konkreettisiin lapsille sopiviin asioihin, jotka mielletään suomalaisiksi, yhtenäistä kansallistunnetta rakentavaksi.

Lähdemme pohtimaan mikä voisi olla lasten yhtenäinen kansallistunne? Miten saada se rakentumaan lastenkirjallisuuden kautta? Rakentaisiko juuri Tatun ja Patun Suomi -kirja lapsille yhtenäistä kansallistunnetta, sillä löytyyhän kaikille kirjasta jotain, johon voisi samastua; jääkiekkoa, eläimiä, luontoa, muumeja, sauna ja salmiakkia. Tutkijamme tekstin kautta päädyimme myös aiemmin mainitsemiin lastenkirjallisuuden stereotypioihin sillä, Tatu ja Patu -kirjan päähenkilöt ovat vaaleaihoisia lapsia ja eri ihonvärit ovat edustettuina sivurooleissa. Voisikohan kirjaan mahdollisesti lisätä monimuotoisuutta antamalla Veeralle esim. ystävän näkyvämpään rooliin, kuka ei edusta vaaleaa ihonväriä. Tämä ongelma ei kosketa ainoastaan Tatu ja Patu -kirjaa vaan myös suurta osaa suomalaista lastenkirjallisuutta. Tatu ja Patu -kirjan ensimmäisessä painoksessa 2007 näkyy kylläkin vähän muutosta perinteiseen perhemalliin, sillä siihen on lisätty enemmän vähemmistön sekä laajemmin erilaisten kulttuurien rooleja, mutta kysymyksemme yhä on, että jäävätkö nämä pienempiin rooleihin, ns. koristeiksi taustalle.

Toni/arvotyhjiö mainitsi kommenteissa, että professorimme Dervin, oli viitannut, että kansallistunne on konstruktio, joka muuttuu ajassa. Tietyt asiat varmasti muuttuvat, mutta jos lapsille rakennetaan yhtenäistä kansallistunnetta, niin tapahtuisiko se pysyvillä asioilla kuten luonto, eläimet ja historian merkkihenkilöt.

Aleksi, Fanny, Janette, Kirsikka, Mia, Mirva ja Paula/Satuilijat

Kiitos kaikille kirjoittajille kiinnostavista postauksista! Ensimmäisen Sivuraiteilla-ryhmän blogipostauksen jälkeen pohdimme, onko lukijan mahdollisuus tulkita tekstiämme niin, että meillä varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoilla on noussut hattuun ja arvostelemme päiväkodeissa työskenteleviä sosionomeja. Tekstin kirjoittajilla oli tarkoitus korostaa opettajien pedagogista osaamista, ei missään nimessä aliarvioida muiden ammattiryhmien työtä varhaiskasvatuksen työkentällä. Toki tähän koulutukseen hakeneina olemme opiskelupaikoistamme kovin ylpeitä ja sitä on saatava näin meidän kesken vähän tuulettaakin!

Jäin miettimään vielä asiaa harjoitustutkijakollegani Ainun heijastellessa ajatuksia laadukkaasta pedagogiasta. Minkä tahansa ammatin edustajat varhaiskasvatuksessa ovatkaan kyseessä, koulutus ei takaa sitä, toimiiko tiimi hyvin ja miten eri työntekijät tulevat kuulluksi ja ottavat vastaan pedagogisesti perusteltuja tai ei niin perusteltuja viestejä toisiltaan.

Didaktiikan luennolla on mainittu luokanopettajan autonominen työnkuva koululuokassa. No, päiväkodissa lapsiryhmien kanssa työskentelevä henkilöstö taitaa olla autonomisen työskentelytavan vastakohta? Toiminnan suunnitteluvaiheessa monesti jo keskustellaan tiimin kanssa vaihtoehdoista ja etenkin toteutusta mietitään yhdessä. Toiminnan ohjaus tapahtuu toisinaan yksin, joskus yhdessä ja arjen yllätyksellisyyden vuoksi limittäin ja lomittain. Tämän lisäksi lapsiryhmän ohjaamisen lisäksi tapahtuu esimerkiksi toiminnan suullista arviointia ja reflektointia tiimissä, uudempien kollegoiden, sijaisten ja opiskelijoiden perehdyttämistä, vanhempien kohtaamista pitkin päivää, yhteyden pitoa muihin, talon ulkopuolisiin tahoihin puhelimitse, sähköpostilla tai tapaamisilla.

Kaikki tämän tyyppiset tekijät muodostavat aikamoisen hämähäkinseitin ja reunaehdot työn toteuttamiseen ja vaatii aimo annoksen tilannetajua ja roppakaupalla sressinsietokykyä. Kahta samanlaista päivää ei ole ja se on myös työmme parhaitakin puolia mielestäni!

Tiimin tuki ja osaaminen on parhaimmillaan vahvuus, mutta hyvässäkin tunnelmassa tällainen vuorovaikutustykitys voi olla pitkässä juoksussa monelle uuvuttavaa. Siksi otankin uudeksi aiheeksi jokaista meitä ehkä jo aiemmissa tehtävissä koskettaneen ja varmasti jokaiselle eteen tulevan asian; voinko tehdä laadukasta pedagogista opetusta niin ettei tee parastaan huomaamattaan oman hyvinvoinnin kustannuksella?

Tällä kysymystä en lähesty närkästyneenä valittamismielessä. Haluaisin kuulla ihan neutraalisti ja konkreettisesti, miten opiskeluaikana voisi valmistautua huolehtimaan tästä supertärkeästä osaamisalueesta, eli hyvinvoinnista huolehtimisesta. Se lienee valtavan paljon monimutkaisempi asia oppia kuin vaikkapa tekninen lähdeviittaus tai tutkimussuunnitelman teko. Millaisia kokemuksia tai ajatuksia blogin lukijoilla on siitä, miten voi rajata ja hallita omia työtehtäviä ja omaa työaikaa niin, ettei se uuvuta opettajaa? Millaisella asenteella voisi lähteä työpäivään niin ettei antaisi itseään 100% likoon vaan oppisimme kehittämään työroolin joka suojaisi meitä niin kutsutulta vuorovaikutustykitykseltä?

Luokanopettajan työssä on ehkäpä mahdollista ohjata esim yksi oppitunti ilman muiden aikuisten kanssa saman aikaista kommunikointia mutta päiväkodissa tilanne on monesti hieman sekava. Aamulla voi yrittää hahmottaa tulevaa työpäivää mutta tilanteet elää ja muuttuu niin että ei voi kuin todeta että tavallinen työpäivä on sellainen, että parasta on hymyillen ja luottavaisesti ottaa vastaan mitä tuleman pitää. Pieni mind fullness harjoitus työmatkalla esimerkiksi voisi rauhoittaa mieltä. Päivän päätteeksi saattaa silti olla takki tyhjä. Herättääkö tämä ajatuksia? Onko työssä jaksamiseen mahdollisuutta valmentautua tai opiskella, vai onko kaikkien haettava oma tapansa ”selviytyä” haastavassa työssä itse.

Heitin kerran ihan vain puoliksi vitsinä idean työnantajalleni, että voisiko jokaiselle työntekijälle kustantaa jumppalippujen lisäksi psykoterapialiput? No eipä nyt sentään, tietenkin tulevissa työpaikoissamme on hyvää työnohjausta. Silti on tärkeää olla tietoinen omista kipukohdistaan ja olla tietoinen siitä millaiset asiat pitkässä juoksussa saattavat väsyttää työssä. Olemme aika kovassa myllyssä, kun teemme työtä oma persoonamme tärkeimpänä työkaluna. Jari Salminen kertoi luennolla, että on ohjeistanut päiväkotien henkilöstöä menemään silloin tällöin sienimetsään esimerkiksi iltakoulutuksen sijasta. Muita ideoita?

Pidetään huoli itsestämme, kanssasisaret- ja veljet. Iloista viikonloppua!

Sivuraide/ Sari Heinonen

Sekavaa, outoa, ihmeellistä, uutta. Ryhmätyömme on edennyt alun kaaoksesta työskentelyvaiheen kaaokseen. Valitsimme aiheeksi lööpin ”Opiskelijat hämmentyneitä tutkijan väitteestä – maa ei sittenkään ole pallo”. Aiheen valitseminen sujui yhteisymmärryksessä, koska tuo kyseinen lööppi oli kaikkien ryhmäläisten mielestä sopivan humoristinen ja kiinnostava. Tutkimussuunnitelma saatiin kasaan ryhmätapaamisessa alun sekasorron ja ajatusten pallottelun (pun intended) jälkeen, ja menetelmäksi valikoitui muutamien vaihtoehtojen kautta kenttätutkimus. Halusimme tarttua itse lööppiin ja todistaa väitteen vääräksi – vaikka väkisin!

Koko työtavan lisäksi myös blogin kirjoittaminen oli meille uutta. Tehtävään lähdettiin uteliaasti, vaikka ryhmäblogin tekeminen vaatiikin henkilökohtaista blogia enemmän suunnittelua ja työnjakoa. Aihetta pohdittiin ensin isona ryhmänä, tekstin sisältö jaettiin aihealueiden mukaan karkeasti kappaleisiin ja ideoita heiteltiin brainstorming-tyylisesti. Selkeät ohjeet toki helpottivat työtä ja toimivan suunnitelman sekä hyvän yhteistyön pohjalta kirjoittaminen lähti etenemään hyvin. Toiseen blogiin ei ollut selkeää aihetta, mikä tavallaan vaikeutti hommaa, mutta myös jätti tilaa lentäville ajatuksille. Vastuun ja vapauden tematiikka jatkui siis tässäkin. Ensimmäistä blogia löyhemmän rajauksen sisällä toimiminen antoi kuitenkin hienon tilaisuuden päästä harjoittelemaan yhteistyötä ja ryhmässä työskentelyä.

Tavoitteena Kohti tutkivaa työtapaa -kurssilla on kehittyä tutkimuksen suunnittelussa ja tekemisessä. Toistaiseksi tutkiva työtapa tuntuu pikemminkin hutkivalta työtavalta. Kehitystä kuitenkin tapahtuu – hitaasti, mutta epävarmasti. Keskustelimme siitä, millaisin keinoin ryhmätyötä voidaan parantaa kulkiessamme kohti tutkivaa työtapaa ja jättäessämme sen hutkimisen vähemmälle. Näitä keinoja on ainakin tehtävänannon huolellinen lukeminen, yhteisen sävelen löytäminen ja aiheessa pysyminen sekä ryhmän jäsenten erilaisten vahvuuksien tehokkaampi hyödyntäminen. Lähiopetuskerroilla opimme koko ajan uusia menetelmiä ja työtapoja, joita voimme kukin tahoillamme hyödyntää myöhempien opintojen aikana esim. kandityötä tehdessä. Tärkeää on myös oppimaan oppiminen, joka mahdollistaa itsenäisen kehittymisen akateemisten tekstien ja tutkimusten parissa.

Päivä päivältä karttuu ymmärryksemme siitä, mitä tieteellinen tutkimus on ja mitä se meiltä vaatii. Matkaa on, mutta ryhmässä sen taittaminen on hetkittäin jopa sangen mukavaa.

Ryhmä 8: Jyrki, Suvi, Katriina, Elli, Vieno, Vilhelmiina, Roosa, Taru, Samu ja Mikko.

Moi, yliopistokaverit!

Aiheemme on lasten ylipaino ja sen vaikutus sydämen- ja hengityselinten kuntoon. Mielenkiinnon aiheeseen herättivät ylipainon yleisyys ja siihen vaikuttavat tekijät. Liikunta ja terveelliset elämäntavat olivat myös vaikuttavia tekijöitä aiheen valinnassa.

Koska tutkimusaiheemme on laaja, rajasimme aihetta hieman. Suljimme pois vitamiinien ja lisäravinteiden vaikutukset, sekä mahdollisuuden ylipainon periytymisestä.

Päätimme tehdä tutkimusta syksyisin ja keväisin oppilaiden ensimmäisenä ja kolmantena lukuvuotena. Myös lasten vanhemmille lähetetään kyselylomake koskien perheen elintapoja. Koimme, että tutkimalla kyseisiä luokkia, saisimme tarkempia tuloksia. Vertailemme esimerkiksi miten iltapäivätoiminta vaikuttaa lasten elintapoihin. Oletamme suurimman osan ensimmäisen luokan oppilaista käyvän iltapäiväkerhoa, josta he saavat säännöllisesti välipalan sekä mahdollisuusuuden erilaisiin leikkeihin ja urheiluun. Koska kolmannella luokalla oppilaat eivät käy enää iltapäiväkerhossa, tarkastelimme millaista välipalaa lapset syövät vai syövätkö he ollenkaan. Pohdimme myös, mitä lapset tekevät koulupäivän jälkeen. Kokemustemme perusteella osa vanhemmista oppilaista suuntaa koulupäivän jälkeen kauppaan ja ostaa herkkuja välipalaksi. Vapaa-aikaa vietetään usein esimerkiksi elektroniikkalaitteiden parissa. Emme voi yleistää sitä koko ikäluokkaan, mutta verratessa ensimmäisen luokan oppilaisiin heitä on huomattavasti enemmän.

Toisella ryhmäkerralla jaoimme tehtävät. Osa ryhmästä kirjoitti blogitekstiä ja loput työstivät seuraavan viikon powerpoint-esitystä, jotta saisimme tehtävät aikataulun mukaisesti valmiiksi.

Ryhmä 1 / Julia, Laura, Elisa, Emilia, Johannes, Milena, Anna, Lotta, Nea & Maria

Moikka kaikki opiskelijakaverit!

Kohti tutkivaa työtapaa – kurssilla saimme valita meitä kiinnostavat aiheet, joiden mukaan ryhmät ryhmätyötunteja varten koottiin. Valitsimme aiheen ”Lasten temperamentilla ja tuen tarpeilla on vain vähäinen yhteys lapsen kognitiiviseen suoriutumiseen”. Aihe herätti meissä jokaisessa paljon ajatuksia, joten heti ryhmäytymisen alussa kävimme paljon kiivasta keskustelua. Ryhmässämme kyseenalaistettiin, ihmeteltiin, kyseltiin ja otettiin selvää sekä naurettiin. Oli mahtavaa huomata, miten innostuneita kaikki olivat heti alkuhetkistä lähtien. Monella oli kokemusta tutkimusten teosta jo lukioajoilta, mutta joukosta löytyi myös niitä, joilta kokemusta löytyy enemmän “tutkimuskentältä” eli useamman vuoden kokemusta pienten lasten kanssa työskentelystä. Toivomme, että tulevien ryhmätyötuntien aikana pystymme erilaisilla näkökulmillamme täydentämään toisiamme. 

Tehtävänantona oli selvittää, millä tutkimustavalla lähtisimme tutkimaan kyseistä väitettä. Aihetta oli mielestämme helpointa lähestyä kvalitatiivisesti suhteellisen pienellä otannalla, koska kvantitatiivinen tutkimus vaatisi suuremman joukon sekä pidemmän ajanjakson tutkimukselle. Totesimme myös, että temperamentin yhteyttä kognitiiviseen suoriutumiseen olisi hankala mitata ainoastaan tilastollisesti esimerkiksi lomakkeilla, koska tarvitaan fyysinen läsnäolo tutkittavan kohteen kanssa. Ajatuksena oli, että saadaan yleiskatsaus pienestä ryhmästä lyhyellä aikavälillä, joten menetelminä käyttäisimme havainnointia ja haastatteluja. Lapsia havainnoitaisiin heidän toimiessaan sekä yksin että ryhmässä. Haastatteluilla selvitettäisiin ensisijaisesti vanhempien ja päiväkodin työntekijöiden näkemystä lasten kognitiivisesta suoriutumisesta. 

Ensimmäisellä ryhmätunnilla saimme projektin hyvin käyntiin. Jaettuamme ajatuksia aiheesta, aloimme hahmottelemaan tutkimuksen rakennetta ja luonnetta. Tiedonkeruumenetelmien lisäksi pohdimme myös tutkimuksen haasteita ja saimme aikaan rakentavaa keskustelua monesta eri näkökulmasta.  

Seuraavaksi lähdemme rakentamaan tarkempaa tutkimussuunnitelmaa. 

Anni Ilkka, Jenna Lepistö, Ella Halkosalmi, Rosa Schmelzer, Tuula Vilva, Jasmiina Heikkinen, Saara Kekkonen, Julia Lind, Vilma Rissanen, Jonna Kaffka 

Moikka kaikille!

Nyt on kaksi viikkoa yliopistoa takana, ja alkujännityksestä on selvitty. Yliopiston rytmiin ja luentoihin alkaa pikkuhiljaa tottua. Vaikka yliopisto onkin uusi ympäristö, tuntuu se jo aika kotoisalta. Eri kursseilla on syntynyt myös hyviä keskusteluja luennoitsijoiden puheenvuorojen ohella. On tärkeää, että keskustelunaiheita löytyy ja myös me opiskelijat saamme jakaa ajatuksiamme. Innolla siis odotamme, mitä tuleva tuo!

Tällä viikolla oli ensimmäinen Kohti tutkivaa työtapaa -luento. Mieleen jäi erityisesti Glorian puheenvuoro. Oli mielenkiintoista kuulla, kuinka hän on kiertänyt eri puolilla maailmaa tutkien samalla varhaiskasvatusta. Lisäksi Gloria kertoi, kuinka suomalaiset ovat hyvin vakavia. Kuitenkaan samaa ei voi sanoa lapsista. Tällaiset kulttuuriset tavat opitaan vasta myöhemmin iän myötä.

Luennolla jokainen sai itse päättää mielenkiintoisista tutkimusartikkeleista yhden, jota tällä kurssilla lähdetään ryhmässä työstämään. Meidän ryhmäläisiä kiinnosti eniten artikkeli “Tutkija varoittaa: Lapsia arvioidaan heidän oletetun kulttuurinsa perusteella.” Aihe herätti paljon keskustelua ryhmässämme. Aloimme heti pohtimaan, millaisilla tavoilla voisimme lähteä tutkimaan kyseistä aihetta. Lukuisten vaihtoehtojen jälkeen päädyimme kuitenkin kvantitatiiviseen tutkimukseen, jossa pohdimme esimerkiksi, vaikuttaako koulutusasema oletuksiin. Ryhmämme päätyi kahteen hypoteesiin: mitä korkeammin koulutettu, sitä avarakatseisempi, sekä mitä enemmän eroaa ulkonäöllisesti, sitä isommat oletukset.

Keskustelimme ryhmätunnilla aktiivisesti myös monikulttuurisuuteen liittyen, ja syntyi monia mielenkiintoisia näkökantoja asiaan. Edistyimme hyvin oppimistehtävän suhteen, ja pilkoimme myös ryhmämme vastaamaan tietyistä tehtävistä -vaikka tietysti ryhmänä työskennelläänkin. Kaiken kaikkiaan luennolta ja ryhmäosuudelta jäi hyvin positiivinen fiilis ja odotamme innolla tulevaa tutkijatenttiä!

Roosa, Sanna, Jonna, Lotta, Serafina, Lotta, Susanna, Laura, Maija ja Ronja

KTT 1 tehtävä “ Lasten kapasiteetti tuottaa ymmärrettävää tekstiä on laajempi kuin osaamme ajatellakaan ”
Tutkimus, jota ryhmämme käsittelee ei ehkä ollut se kaikkein suosituin. Kuitenkin meille, jotka sen valitsimme, oli melko nopeasti selvää että tässä sitä on jotain mielenkiintoista. Aliarvioimmeko lasten kykyjä? Tarjotaanko liian vähän ohjausta, tukea ja mahdollisuuksia lasten kehittyä kielellisesti? Saavatko lapset tarpeeksi haasteita tekstin tuottamiseen? Huomioidaanko lasten kielelliset mahdollisuudet muunkielisten osalta tasa-arvoisesti? Huomataanko lukivaikeudet tarpeeksi ajoissa? Ideoita ja kysymyksiä lenteli ja kun saatiin tekniset asiat synkronoitua päästiin alkuun. Vaikka valmista ei ihan vielä ole tarjota luettavaksi niin jotain kuitenkin.

Pohdintoja: * Minkä ikäisistä lapsista on kyse ?
* Pitäisikö opetus aloittaa aikaisemmin kuin ensimmäisellä luokalla?
* Mitä tekstin tuottamisella tarkoitetaan tutkimuksessa ( kirjoittaminen, sanelu yms ) ?
——–> voi olla monimuotoista piirretty, laulettu yms (MOI hanke )
Minkälaista opetusta kielellisen kehityksen suhteen tehdään päiväkodeissa ja miten sitä voisi kehittää?
Miten määritellään kapasiteetti ja tuottavan tekstin määritelmä?
Esim.saduttaminen, onko tuottavaa tekstiä, kun lapset keksivät päiväkodeissa tarinoita, jotka kirjoitetaan ylös
http://mediataidekasvattaa.fi/oppimateriaalit/mita-tarkoittaa/artikkeli-sara-sintonen-ja-kristiina-kumpulainen-monilukutaito-moninaisuutena-toimintana-ja-osallisuutena/ Tässä artikkelissa pohditaan erilaisia tekstin tuottamisen muotoja, kirjoittajat HY lehtoreita
Lukivaikeudet: miten vaikuttaa tutkimukseen, jos lapsella on lukivaikeuksia, vaikuttaako tutkimukseen
Keskitytäänkö yhteen metodiin, vai onko käytössä monenlaisia tutkimustapoja?
Mikä on ymmärrettävää tekstiä?
Miten rajataan tutkittavat?
Minkälaisia kokemuksia tuottavan tekstin luomisesta: omat kokemukset ja työelämän pohdinnat
Tutkimuksen pituus.
Pystyykö tekstin tuottoa tutkimaan ilman että lapsi ymmärtää puhetta?
Mihin tekstin tuottaminen on yhteydessä?
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/99793/OT%20Maanselka.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Miten tutkitaan:
Paikka ja ympäristö:
-miten vaikuttaa koti/päiväkoti; sosiaalinen ympäristö
Minkä ikäisille tutkimussuunnitelma rajataan?
Voiko tuottava teksti olla leikkimistä? Kertomus? Puhetta?
Kuvakorttien avulla käytännön tutkimista: Lapsille kuvakortteja: kuinka monesta sanasta koostuu, mikä lasketaan tarinaksi/tekstiksi. Lasketaanko tarinan kertominen korteilla tekstin tuottamiseksi?
Kaksikielisyys; tuottaa tekstiä kahdella kielellä
Ehdotus tutkimukseen: kirjuri, joka kirjaa lasten tuottamaa tekstiä–
Tutkimus olisi hyvä toteuttaa leikkiin piilottaen -> Tarinan luomisen konteksti eri tavoilla
Leluja avustamassa tarinan tuotossa.
Roolileikki tai muu leikki, joka testaa luovuutta.
Varhaiskasvatusope-opiskelijoiden tutkimussuunnitelma
Kuva välineenä, mistä lähtökodista lähdetään liikkeelle
Huomioidaan rajoitukset, pelot yms.vaikuttavat tekijät lapsen rohkeuteen ja luovuuteen
Vasu-näkökulma: mitä oppimisen osa-alueet
Tutkimuskysymys: Tutkitaan 6-vuotiaiden kykyä tuottaa tekstiä
Esim. video: Mitä tässä sinun mielestäsi tapahtuu, osaako tämän ikäiset kertoa, mitä videolla tapahtuu? Sarjakuvatyyli yms.
Saako lapsi tietää, että tämä osallistuu tutkimukseen vai yritetäänkö pitää asia piilossa siltä varalta että se vaikuttaisi tuloksiin.
Annetaanko lapselle jokin ulkoinen motivaattori esim. Tikkari osallistumisesta
Mahdollinen hyöty: motivaation parantuminen
Halutaanko teettää samanlainen testi kaikille vai yritetäänkö jakaa porukkaa vaikka kahdenlaisilla testeillä mahdollista vertailua varten?
Tutkimusidea: Annettaan lapselle sarjakuva, jossa puhekuplat ovat tyhjät ja tämän tehtävä on täyttää omatoimisesti (tai aikuisen avustuksella jos ei osaa kirjoittaa) puhekuplat. Tarinan järkevyydestä ja sanojen laajuudesta voidaan lajitella ainakin kolmeen kategoriaan. Ei mitään tolkkua teksissä eli puhekuplien sanoma ei yhtään sovi kuvien kanssa. Teksti sopii sarjakuvan sanomaan, mutta teksti on todella simppeliä kuten yksittäisiä sanoja repliikkien sijasta. Hyvä kokonaisuus eli tarina on järkevä ja sieltä löytyy lauseita tai niitä muistuttavia alkuja.

Kuten yltä voi huomata on tutkimuksen rajaamisessa vielä tekemistä aiheen ollessa niin laaja ja mielenkiintoinen, mutta tästä on hyvä jatkaa.

Emil, Sari, Samuli, Jesse, Hanifi, Aida, Heini, Keshika ja Antti.

Valitsimme tutkimusaiheeksemme “Lastenkirjallisuus rakentaa yhtenäistä kansallistunnetta”. Tapa millä ryhmät jaettiin tuntui erittäin toimivalta. Työskentely tehostuu ja motivaatio kasvaa kun aihe on kaikkia innostava. Me kaikki olemme kiinnostuneita kirjallisuudesta ja pidämme tärkeänä, että lapsille luetaan paljon kirjoja. Aloimme pohtia aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Niitä löytyikin paljon! 

Miten määritellään yhtenäinen kansallistunne? Katsotaanko tutkimusta suomalaisesta näkökulmasta vai eri maiden kulttuurien näkökulmasta? Mikä on suomenkielen taso -> luetaanko kirjoja vai katsotaanko kuvakirjoja? Keskitytäänkö tutkimuksessa suomalaiseen vai koko maailmanlaajuiseen lastenkirjallisuuteen?​

Mietimme myös, löytyykö lastenkirjallisuudesta yhteisiä samaistumisen kohteita vai onko niissä stereotypioita, joihin kaikki eivät voi samaistua. Minkälaisia ovat ylipäätään sukupuoliroolit lastenkirjallisuudessa? Päädyimme pohtimaan, että kansallistunne lastenkirjallisuudessa on kehittynyt ajansaatossa.​

Lopuksi saimme päätettyä tutkimuksen lähestymistavan. Tutkimuskysymystä täytyy varmasti vielä rajata, mutta tästä on hyvä jatkaa seuraavalla ryhmätunnilla!​

Aleksi, Fanny, Janette, Mia, Mirva ja Paula/Satuilijat