On tullut viimeisen blogipostauksen aika. Tutkijatentistä on nyt reilu viikko ja siitä jäi hyvät muistot. Olimme ehtineet jo aiemmassa tutkijatapaamisessa kysymään Anna Rainiolta lasten toimijuudesta, leikkipedagogiikasta ja hänen dialektisesta teoreettisesta lähtökohdastaan hyvin paljon kysymyksiä, mutta silti tuntuu, että pääsimme tentissä vielä hieman syvällisempään ymmärrykseen aiheesta. 

Kurssin alussa meillä oli jo vähän ajatuksia, miten tutkimusta tehdään. Ensimmäistä oppimistehtävää tehdessä ryhmämme törmäsi aika olennaisiin ongelmiin tutkimuksen rajaamisesta ja muuttujien minimoimisesta. Kävimme aiheesta laajaa keskustelua ja uskalsimme olla eri mieltä sekä tuoda esille, jos emme ymmärtäneet jotain. Nämä alun keskustelut loivat hyvän pohjan ryhmämme työskentelylle ja loivat meille sitä ymmärryksen ja tiedon perustaa, jota kurssilla tarvittiin. 

Lööppi oli hyvin monitulkintainen. Siitä sai irti olennaisen ilmiön, mutta se on vielä hyvin laaja rajaus. Meidän oli tarkoituskin törmätä ongelmiin ja kysymyksiä oli tarkoitus herätä enemmän kuin vastauksia. Tällä tavalla olisimme miettineet aihetta itse ja huomanneet, missä meidän tulisi laajentaa osaamistamme. Todella hyödyllisiä asioita, kun lähtee opiskelemaan uutta asiaa tai tutkimaan uutta. Täytyy osata esittää oikeita kysymyksiä. Opetukseen liittyen on puhuttu siitä, että kurssin tavoitteet ja tehtävien tarkoitus olisi hyvä avata opiskelijoille, sillä tällä kurssilla sitä ei tehty niin paljon. Se ei niin haitannut, mutta tässä voisi kuitenkin olla pieni kehityksen vara. 

Kun saimme tietää nimikkotutkijamme ja pääsimme hänen työnsä kimppuun, meistä tuntui kuin kurssi olisi vasta alkanut kunnolla. Nimikkotutkimuksemme oli todella kiinnostava. Tutkimuksen dialektinen viitekehys laittoi meidät katsomaan toimijuutta hieman toisesta näkökulmasta. Ristiriidat ja niiden kohtaaminen ja käsitteleminen voivat kehittää lasten toimijuutta. Leikkimaailmapedagogiikka tarjoaa hyvän ja turvallisen ympäristön ristiriitojen kohtaamiselle, sillä silloin ristiriitoja voi käsitellä leikkimaailmasta käsin ilman oppilaan ja opettajan välistä valtasuhdetta. Tosin toimijuuden havaitsemiseen tarvitaan opettajalta myös sensitiivisyyttä, jotta myös mielensisäinen ulospäin näkymätön toimijuus tulisi huomattua. Ristiriitojen käsittelyyn sinänsä ei tarvita leikkimaailmaa, vaan ennen kaikkea opettajan herkkyyttä huomata tilanteet ja tarttua niihin hetkessä sekä kykyä kuulla lasten aloitteita ja antaa niiden johdattaa toimintaa. 

Mielestämme oli tehokas tapa käydä tutkimuksen voimasanoja kappale kerrallaan ja soveltaa oppimaansa heti käytäntöön. Pääsi pureutumaan jokaiseen aiheeseen kunnolla ja rajatusti kokonaisuus kerrallaan. Tämän lisäksi ryhmämme laajat keskustelut auttoivat oppimaan. Keskusteluissakin joutuu soveltamaan, kun muotoilee asiat omin sanoin. Lopussa kaikki aiheet vielä koottiin yhteen tutkijatenttiä varten. 

Tutkijatentin jälkeen olisi voinut jatkaa keskustelua Annan kanssa. Tentissä ei ollut aikaa kysyä kaikkea mitä olimme koonneet, mutta saimme hyviä vastauksia kysymyksiimme. Jäimme miettimään yhtä kysymystämme siitä, kuinka paljon omaan intuitioon voi luottaa tutkimuksessa ja voiko tutkimusta tehdä ilman, että heijastaa omia kokemuksia tai ideologeja. Tentin tärkeimpänä antina jäi mieleen kysymys siitä, onko tällaisen kuvitteellisen maailman kautta käsitellyt vaikeat, mm. oikeudenmukaisuuteen tai eettisyyteen, liittyvät ongelmat, joita leikkimaailmassa asetetaan lasten ratkottavaksi, helpompi käsitellä nimenomaan kuvitteellisen juonen ja roolihahmojen kautta. Entä, jos puhuttaisiin todellisen maailman tapahtumista, olisiko ”oikeista asioista” keskustelu vaikeampaa? Anna Rainio piti mahdollisena myös todellisten ongelmien ratkomisen, mutta kuvitteellisen maailman kautta ja draaman keinoin kynnys tällaisten keskustelujen aloittamiseen voi olla matalampi.   

Myös etnografinen tutkimusmenetelmä, eli läheinen kanssakäyminen tutkittavan kohderyhmän kanssa ja heidän elämässään mukana oleminen tuli tämän kurssin ja nimikkotutkimuksemme kautta tutuksi. Se vaikuttaa erityisen hyvältä menetelmältä, kun halutaan ymmärtää tietyn ryhmän sisäistä kulttuuria ja heidän antamiaan merkityksiä asioille. Anna Rainio kertoi syttyvänsä tällaisen tutkimuksen tekemisestä, emmekä oikeastaan ihmettele, sillä se on varmasti kokonaisvaltaisempi ja vuorovaikutteisempi tutkimustapa, kuin vaikkapa vain asiakirjojen tutkiminen tai kyselylomakkeiden vastausten tilastollinen analyysi. Lisäksi tutkija pääsee hyödyntämään intuitiotaan, kun hänen on tehtävä valintoja elävässä tilanteessa, ja päätettävä, mikä tilanne on tutkittavan ilmiön kannalta olennaista kuvata tai kuvamateriaalin perusteella tutkia.  

Pohdimme tentissä niitä sosiaalisia taitoja, joita tällainen leikkimaailmapedagogiikka-kokeilu parhaassa tapauksessa lapsille voi kehittää. Tulimme yhdessä tutkijan kanssa tulokseen, että tilanteiden kautta, joissa lapset ovat voineet tehdä itsenäisiä päätöksiä ja kuljettaa leikin juonta ja astua ikään kuin opettajan auktoriteetin yli ja tulla itse vastuullisiksi toimijoiksi, he voivat saavuttaa sellaista itseluottamusta ja valmiutta aktiivisuuteen ryhmässä, joka kantaa myöhempiinkin elämänvaiheisiin. Tällainen draamakasvatus voi lisätä lapsilla kykyä ottaa tulevaisuudessa aktiivisempi rooli muissakin ryhmissä. Ja opettajille on aina terveellistä pystyä hieman luopumaan kontrolloinnin tarpeestaan.  

Ryhmätyöskentely oli antoisaa ja ryhmämme tuntui pelaavan hyvin yhteen. Se loi oppimiselle hyvät mahdollisuudet. Hiouduimme ryhmäksi, joka työskenteli tasapuolisesti, kaikki jäsenet huomioiden, kuunnellen ja omia mielipiteitä esiin tuoden. Ryhmässä uskalsi olla oma itsensä ja kysellä tyhmiäkin, kun itselleni tutkimuksen tekeminen oli melko lailla uutta asiaa. Kun asioita tuli käsiteltyä monelta eri kantilta, oma ajattelu myös kehittyi. Luulenpa, että ryhmällä oli suuresti merkitystä siihen, miten paljon tästä kurssista sai irti oman oppimisen kannalta. 

Oli hyvä, että saimme itse valita tutkimuslööppimme. Tämä varmisti sen, että aihe oli itseä kiinnostava ja lisäksi sen, että ryhmän muutkin jäsenet olivat kiinnostuneet siitä. Meillä oli siis alun alkaenkin jotain yhteistä, vaikka emme muuten toisiamme tunteneetkaan. Haastavan aiheen haltuun ottaminen tapahtui kuin vahingossa, kun työskentelimme ryhmässä. Oman tutkimussuunnitelman tekemisestä oppi paljon ja se antoi hyvän pohjan seuraaville tehtäville, jotka tuntuivat sujuvan jo helpommin, kun ensimmäisen tehtävän tieteelliset termit ja tutkimuksen tekemisen käsitteistö olivat alkaneet avautua.  

Kaiken kaikkiaan kurssin anti oli mielestäni oikein herkullinen ja kurssi mahdollisti asioiden hyvin syvän oppimisen. Tämän takasi soveltamisen suuri osuus ja nimikkotutkijan kanssa kommunikointi. 

Kiitos ryhmän jäsenille hyvistä keskusteluista ja jatkuvasta kannustuksesta. 

”Leikki on lasten työtä, ja työ on lastenleikkiä!” 

Lisäämme blogitekstiin vielä linkin Gunilla Linqvistin leikkimaailmapedagogiikkaan, jotta halukkaat voivat tutustua. 

https://www.researchgate.net/publication/233231560_Creative_Pedagogy_of_Play-The_Work_of_Gunilla_Lindqvist  

Terveisin: Pedagogiikan hukkaamat

Viimeinen Blogi ryhmä 11

Ryhmä 11 katsoo vielä kerran taakseen – kiitollisena syksyn yhdessä kuljetusta huikeasta matkasta lööpistä tutkijatenttiin. Kiitollisena Hilpön ja Lipposen ohjauksesta, tavasta olla, luoda kannustava ja uteliaisuuden herättävä ilmapiiri ja tehdä työtä. Kiitollisena mielenkiinnon herättäneestä ryhmiin jakamisesta raflaavien lööppien perusteella sekä opettavaisesta ryhmätyöstä ja yhdessä kaikkien ryhmien kanssa sukeltamisesta tieteen ja tutkimuksen tekemisen maailmaan, erilaisiin tapoihin tutkia ja nähdä maailmaa.

Isossa ryhmässä opimme tekemään uudella tavalla ryhmässä työskentelyä, vastuunjakoa, uskallusta uusiin rooleihin ryhmässä ja sitä kautta vuorovaikutustaitojen ja keskustelutaitojen kehittymistä, luottamusta, kannustamista, tukemista…

Ennen kaikkea koimme, että kurssin tapa tutustua tutkimuksiin antaa paljon uusia näkökulmia elämään – Tutkimuksen teosta ja tavoista tutkia olemme oppineet paljon uutta – osaamme enemmän kiinnittää huomiota siihen mikä on tärkeää/merkittävää ja mikä ei. Kurssin edetessä vaihe vaiheelta opimme muun muassa tieteellisten tutkimusten lukutaitoa ja ymmärrystä mitä tarkoittaa tutkimuksen tekeminen, miten monin eri tavoin voidaan tutkia ilmiöitä. Tutkijatapaaminen avasi käsitystämme siitä mitä kaikkea on huomioitava tutkimusta suunnitellessa ja tehdessä. Ryhmäesitykset antoivat tilaisuuden astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle, uskaltaa astua estradille ryhmän tuen ja kannustuksen saattelemana – ylittää itsensä ja yhdessä ryhmänä.

Ryhmä 11 – Aada, Anu, Elisa, Elsa, Emilia, Erja-Liisa, Janika, Nicole, Sara, Tiina.A, Tiina.S

Tutkijatenttiin valmistautuminen meni ryhmältämme luontevasti. Olimme kaikki tutustuneet tutkimukseemme siihen mennessä jo niin syväluotaavasti, että saavutimme yhteisen flow-tilan saadessamme viimein pureutua mieleen nousseisiin kysymyksiin. Odotimme tutkijatenttiä innoissamme tietäen saavamme kysymyksiimme myös vastaukset.

Tutkimuksemme oli englanninkielinen ja sisälsi paljon uutta sanastoa, jonka sisäistäminen oli aluksi haastavaa. Tutkimuksessa oli paljon mittauksia ja testejä, sekä niiden tuloksia ja johtopäätöksiä. Vaikka tutkimuksen syvällinen ymmärtäminen oli aluksi hankalaa, sen läpikäyminen ryhmän kesken auttoi meitä jokaista saamaan selkeän kokonaiskuvan tutkimuksen kulusta, sekä tuloksista, jotka yllättivät meidät kaikki.

Tutkijaamme Sari Slotteen oli miellyttävää tutustua. Jo tutkijatapaamisessamme vallitsi rento ilmapiiri, joka mahdollisti erityisen vapaan keskusteluluontoisen tilanteen, joka vahingossa venähtikin yli kaksituntiseksi. Iloksemme saimme pidettyä saman ilmapiirin myös tutkijatentin ajan. Tentti säilyi keskustelunomaisena tilanteena, jossa meillä vain oli suunnitelmallisemmat aiheet ja syväluotaavammat kysymykset.

Olemme ryhmän kanssa tulleet jo hyvin läheisiksi ja meillä on toiminut yhteistyö moitteettomasti. Sen takia onkin haikeaa, että kurssi on nyt loppumassa. Olemme päättäneet hakeutua samaan ryhmäkokoonpanoon heti seuraavan mahdollisuuden tullen.

Ryhmä 1 kiittää ja kuittaa!

3. SENSITIIVISYYS
Hyvää keskiviikkoa kanssaopiskelijat! Tervetuloa takaisin meidän blogin pariin! Kolmantena blogipäivänä käsittelyssämme on tutkimuksessa esiintyvä sensitiivisyys.
Aineistossa sensitiivisyys määritellään tietynlaisena herkkyytenä varsinkin erityistukea tarvitsevien lasten parissa. Jotta saavutamme kasvatuksessa sensitiivisyyden herkkyyden, kasvuympäristöön tulee luoda yhteisöllinen ilmapiiri. Olemme todenneet, että sensitiivisyys on todella merkittävä ominaisuus varhaiskasvatuksen ammattilaisella. Varsinkin erityislasten kanssa työskentelevillä, merkitys korostuu.

Suprize kuuluisalla vuorovaikutuksella eli millä tavalla aikuinen kohtaa enemmän tukea tarvitsevaa lasta,  on vaikutusta myös siihen, miten muut lapsen kohtelevat näitä tukea tarvitsevia lapsia, ja saavat aikuisilta käytösmalleja.
On kuitenkin tärkeää, että yleiselläkin tasolla aikuinen huomio sen, millä tavalla lapset yleisesti rakentavat vertaissuhteita, eli miten he käyttäytyvät yleensäkin toisiaan kohtaan.

Pidimme ryhmässä yhteisen aivoriihen asiasta ja löysimme sensitiivisyydelle uuden merkityksen noin miljoonan lukukerran jälkeen. Huomasimme, miten tärkeää on, että aikuinen uskaltaa heittäytyä lasten tasolle leikin aikana. Ei ole lapsen edun mukaista, että aikuinen istuu tuolillaan valvomassa lapsia ajatellen, ettei kyseisessä tilanteessa voisi muutakaan tehdä. On äärimmäisen tärkeää, että leikkiin uskalletaan heittäytyä mukaan, ja kannustetaan lasta luomaan ja kuvittelemaan uutta. Aikuinen ei saisi ajatella olevansa niin sanottuna ylivaltiaana verrattuna lapsiin.

On siis äärimmäisen tärkeää että varhaiskasvatuksen ammattilainen käyttää aikaa ja ajatusta sensitiivisyytensä kehittämiseen ja ylläpitoon, sillä maailma ja lapsuus muuttuu jatkuvasti, vaatien aina erilaista reagointikykyä hankalissa tilanteissa. Mikäli varhaiskasvatuksen ammattilainen tai kuka tahansa muu aikuinen kohtelee lasta ja tämän tunteita sensitiivisesti, voidaan sanoa toimittavan lapsen edun mukaisesti ainakin sensitiivisyyden osa-alueella.

– Ryhmä 11 ja vuorovaikuttajat 😀