Ryhmä 11 blogiviikon osa 3

3. SENSITIIVISYYS
Hyvää keskiviikkoa kanssaopiskelijat! Tervetuloa takaisin meidän blogin pariin! Kolmantena blogipäivänä käsittelyssämme on tutkimuksessa esiintyvä sensitiivisyys.
Aineistossa sensitiivisyys määritellään tietynlaisena herkkyytenä varsinkin erityistukea tarvitsevien lasten parissa. Jotta saavutamme kasvatuksessa sensitiivisyyden herkkyyden, kasvuympäristöön tulee luoda yhteisöllinen ilmapiiri. Olemme todenneet, että sensitiivisyys on todella merkittävä ominaisuus varhaiskasvatuksen ammattilaisella. Varsinkin erityislasten kanssa työskentelevillä, merkitys korostuu.

Suprize kuuluisalla vuorovaikutuksella eli millä tavalla aikuinen kohtaa enemmän tukea tarvitsevaa lasta,  on vaikutusta myös siihen, miten muut lapsen kohtelevat näitä tukea tarvitsevia lapsia, ja saavat aikuisilta käytösmalleja.
On kuitenkin tärkeää, että yleiselläkin tasolla aikuinen huomio sen, millä tavalla lapset yleisesti rakentavat vertaissuhteita, eli miten he käyttäytyvät yleensäkin toisiaan kohtaan.

Pidimme ryhmässä yhteisen aivoriihen asiasta ja löysimme sensitiivisyydelle uuden merkityksen noin miljoonan lukukerran jälkeen. Huomasimme, miten tärkeää on, että aikuinen uskaltaa heittäytyä lasten tasolle leikin aikana. Ei ole lapsen edun mukaista, että aikuinen istuu tuolillaan valvomassa lapsia ajatellen, ettei kyseisessä tilanteessa voisi muutakaan tehdä. On äärimmäisen tärkeää, että leikkiin uskalletaan heittäytyä mukaan, ja kannustetaan lasta luomaan ja kuvittelemaan uutta. Aikuinen ei saisi ajatella olevansa niin sanottuna ylivaltiaana verrattuna lapsiin.

On siis äärimmäisen tärkeää että varhaiskasvatuksen ammattilainen käyttää aikaa ja ajatusta sensitiivisyytensä kehittämiseen ja ylläpitoon, sillä maailma ja lapsuus muuttuu jatkuvasti, vaatien aina erilaista reagointikykyä hankalissa tilanteissa. Mikäli varhaiskasvatuksen ammattilainen tai kuka tahansa muu aikuinen kohtelee lasta ja tämän tunteita sensitiivisesti, voidaan sanoa toimittavan lapsen edun mukaisesti ainakin sensitiivisyyden osa-alueella.

– Ryhmä 11 ja vuorovaikuttajat 😀

One thought on “Ryhmä 11 blogiviikon osa 3

  1. Sivuraiteella

    Erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä aihe. Mielestäni oli hyvä pointti nostaa heittäytymisen rooli sensitiivisyyttä tarkastellessa. On varmaankin totta, että aikuisen rooli leikissä ja lapsen tasolle heittäytymisessä on valtava merkitys lapsen kokemukselle aikuisen osallisuudesta. Millaisena lapsi nähdään ja pystyykö aikuinen kulkemaan lapsen rinnalla tukien ja auttaen. Koen myös itse kentällä työskennellessäni, että myös juuri leikeissä lapsen sisäinen maailma tulee kuulluksi ja nähdyksi. Tämä taas on lapsen tunnetaitojen kehittymiselle äärimmäisen tärkeää.

    Jäin myös pohtimaan lapsuuden muuttumista. Sensitiivinen kohtaaminen ja tunteiden tukeminen kumminkaan koskaan tulee vähemmän arvokkaaksi. Tältäkin kannalta aiheenne on siis erittäin mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Älylaitteiden lisääntyessä ja vuorovaikutuksen ehkä sitä kautta vähentyessä. On varmastikin äärimmäisen tärkeää, että päiväkodissa osataan olla läsnä lapsille oikealla otella juurikin sensitiivisyyden ja kunnioituksen kautta.

    Kiitos ajatuksista.

    Sivuraide ryhmä Elina

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *