Aihearkisto: digittäjät

Digitekemisestä aineistoa

Ensimmäisestä periodista on selvitty, joulutuotteet ovat täyttäneet kauppojen hyllyjä ja ensilumikin on jo saatu – tosin hyvin vähäisessä ja märässä muodossa. Digittäjät eivät kuitenkaan kylmästä kelistä ja pimenevistä päivistä ole moksiskaan; meneehän kaikki aika sinisen valon pauloissa – monilukutaitotutkimuksia lukiessa tietenkin! Ei suinkaan Suomen Ladun (tai muiden palveluiden) seuranhakuilmoituksia lukiessa!

Nimikkotutkimuksemme toteutettiin Helsingin esikaupunkialueella sijaitsevassa päiväkodissa vuonna 2017. Kyseinen päiväkoti valikoitui tutkimuskohteeksi maantieteellisen sijaintinsa takia; tutkimus nimittäin haluttiin toteuttaa kulttuurisesti ja kielellisesti moninaisella sekä matalan sosioekonomisen aseman omaavalla alueella. Tutkimusalueella perheiden riippuvuus sosiaaliturvasta ja sosiaalinen vähäosaisuus ovat suuremmat kuin missään muualla Helsingissä. Päiväkodin lapsista monilla oli myös erityistarpeita. Taka-ajatuksena haastavan ryhmän valitsemisessa oli se, että jos tutkimuksen työpajat on toteutettavissa erityistarpeisen lasten kanssa, onnistuvat pajat myös muissa ryhmissä.

Kuten ehdimme jo nopeasti mainita, tutkimuksen toteutus koostui työpajoista, joita oli yhteensä kuusi kappaletta. Pajakokonaisuuden ideaan pääsee halutessaan tutustumaan tarkemmin täältä ja tuokiosuunnitelmat löytyvät täältä. Pajat toteutettiin pienryhmille aamupäivisin kuuden viikon aikana; jotta kaikki pajat saatiin tehtyä kaikkien lasten kanssa, toteutettiin jokainen paja useita kertoja mukauttaen paja jokaisella kerralla lasten erityistarpeille. Työpajojen kulku nauhoitettiin äänitteenä puhelimelle, sekä ryhmän varhaiskasvattajat haastateltiin tutkimuksen rajaamista varten. Haastattelut myös nauhoitettiin. Haastattelutyyppejä on monia erilaisia, mutta artikkelista itsestään ei käy tarkemmin ilmi käytetty haastattelutekniikka (Ronkainen, S. Pehkonen, L. Lindblom-Ylänne, S. & Paavilainen, E., 2014, Tutkimuksen voimasanat, s.116).

Vaikka aineistoa kerättiin useammasta lapsesta, rajattiin tutkimus käsittelemään seitsemäätoista 4-5-vuotiaasta lasta. Tähän rajaukseen päädyttiin, koska kyseinen lapsiryhmä oli ainoa, jonka kanssa tehtiin kaikki kuusi eri pajakokonaisuutta. Tutkimuksessa on siis kyseessä tyypillisestä tapaustutkimuksesta, jossa osallistujien havainnot, haastattelut ja erilaiset asiakirjat ja arkistoasiakirjat ovat käytetty yhdessä. Asiakirjoilla tarkoitetaan tutkimuksen taustateoriaa. Tapaus- eli case-tutkimuksissa keskitytään hyvin pieneen kohderyhmään, mutta kyseiseen otantaan paneudutaan syvällisesti eri näkökulmista. Kyse on siis laadullisesti tutkimusmenetelmästä.

Tutkimuksessa selvitettiin, miten uusi teknologia toimii välittäjänä ja mahdollistaa sosiaalista kanssakäymistä. Samalla selvitettiin, mikä johtaa lapset tekemään yhteistyötä tai työskentelemään itsenäisesti luodessaan digitaalista materiaalia. Kaikki pajat eivät sisältäneet digitaalista tekemistä, joka kuitenkin oli tutkimuksessa keskiössä; onhan tutkimusongelmana digitaalisen tekemisen käyttö sosiaalisen vuorovaikutuksen luomisessa. Ei-digitaaliset pajat olivat kuitenkin hyödyllisiä lapsiin tutustumisessa ja sitä kautta erityistarpeiden huomioon ottamisessa. Jos lapsi esimerkiksi käyttäytyy samalla tavalla ei-digitaalisessa ja digitaalisessa tekemisessä, voidaan päätellä, ettei syynä tietynlaiselle käytökselle välttämättä ole tietynlainen laite.

Mielestämme valitulla tutkimusmenetelmällä päästiin hyvin konkreettisesti kiinni digitaalisen sisällön tuottamisen haasteisiin. Materiaalista nousi hyvin esille ryhmän haasteet, mutta myös tekemisen tuoma oppimisen ilo. Meitä on kuitenkin jäänyt mietityttämään, minkälaista materiaalia olisi tullut jonkin toisen päiväkodin tai maantieteellisen alueen kohdalla. Valittu päiväkoti saattoi ainakin osittain olla jopa liian haastava. Kriittisesti ajatellen vaarana on se, että tulokset ovat liian heikot ja tämän vuoksi tulokset eivät anna todellista kuvaa (Ronkainen, ym., 2014, Tutkimuksen voimasanat, s. 117). Olisi mielenkiintoista nähdä millaisia tuloksia olisi saatu erityyppisen ryhmän kanssa; aineiston alkuperällä on kuitenkin väliä (Ronkainen, ym., 2014, Tutkimuksen voimasanat, s. 111). Toinen kiinnostava seikka on, miten dokumentointivalinta vaikuttaa lopputulokseen? Mitä, jos pelkän ääninauhoituksen sijaan tuokiot olisi videoitu? Tutkimusen voimasanat (2014, s. 119) huomioi, että litteroinnin tarkkuus on tärkeä ottaa huomioon.  Artikkelista ei kuitenkaan käy ilmi, miten tämä on huomioitu. Tunteita ei aina välttämättä ilmaista verbaalisesti; varsinkin kun kyse on erityistarpeisista lapsista, joista osalla on kielellisen kehityksen viivästymistä.

Sydämellisin terkuin,

Digittäjät/Ryhmä 5

Digitalisaation vaikutuksia varhaiskasvatuksessa

Halusin selvittää vielä tarkemmin digitalisaation tuomia muutoksia varhaiskasvatuksen saralla. Tässä muutamia ajatuksia, jotka tulivat vastaan lukiessani eri tekstejä digitalisaatioon ja digilaitteisiin liittyen.

Voimme itse vaikuttaa siihen, miten digilaitteet tulevat vaikuttamaan omassa arjessamme työrintamalla. Yhtenä tärkeänä digilaitteiden tuomana haasteena voidaan pitää opettajien ammattitaitoa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että opettajien teknologiset taidot eroavat toisistaan merkittävästi. Digilaitteiden tuominen päiväkoteihin saattaa siis asettaa varhaiskasvatuksen opettajat eriarvoiseen asemaan teknologiaosaamisen perusteella. Osaamisen lisäksi eriarvoisuutta voi myös lisätä päiväkodin ulkopuoliset tekijät, kuten eri kunnissa vanhat laitteet tai niiden riittämättömyys.

Varhaiskasvatussuunnitelmassa osoitetaan varhaiskasvatuksen yhdeksi tehtäväksi erilaisissa digiympäristöissä harjoittelu. Miten vasun antama tehtävä voidaan täyttää, jos ammattilaisilla ei ole sopivia työkaluja sulauttaa esimerkiksi digilaitteita päiväkodin arkeen? Opettajien asenne digilaitteita kohtaan voi olla yksi haasteista, sillä kaikki opettajat eivät lähtökohtaisesti ole kiinnostuneita laitteiden käytöstä tai laitteiden kanssa toteutettavien tuokioiden suunnittelusta.

Lasten näkökulmasta katsottuna tulevana varhaiskasvatuksen opettajana on tärkeää huomata myös erot lasten digitaidoissa. Siinä missä toiset lapset osaavat käyttää esimerkiksi tablettia ja puhelinta jo sulavasti tietyissä toiminnoissa, toisten lasten kohdalla taas päiväkodissa/esikoulussa käytetyt laitteet saattavat olla ensikosketus digilaitteisiin. Näin ollen on hyvä huomata jokaisen yksilön oma taitotaso, jotta lapsen digitaitoja voidaan parhaimman mukaan vahvistaa.

Digilaitteet ovat tuoneet mukanaan varhaiskasvatuksen piiriin myös paljon myönteisiä ilmiöitä. Kuten omassa artikkelissammekin esitettiin, laitteet voivat olla rakentamassa ja lisäämässä vuorovaikutusta niin lasten ja aikuisten kuin kodin ja päiväkodinkin välillä. Kodin ja varhaiskasvatuksen eri tahojen välinen yhteistyö on muuttunut digitalisaation myötä. Päiväkodilla on mahdollisuus käyttää esimerkiksi Muksunkirja -palvelua turvallisesti ja suojatussa ympäristössä. Kaikki tiedotteet ja sähköiset dokumentit, esimerkiksi vasut, kulkevat koko ajan mukana ja ovat jatkuvasti vanhempien käytettävissä. Vanhemmille voidaan myös tallentaa ja esitellä päiväkodin muistoja uudella tavalla. Näin vanhemmat voidaan liittää aikaisempaa tiiviimmin päiväkodin arkeen ja lisätä tietoisuutta sen toiminnasta.

Yksi digilaitteiden mukanaan tuoma hyöty on oppimispelit. Erilaisten oppimispelien pelaamisesta on hyötyä lapsille, ja niiden avulla lapsi voi opetella esimerkiksi matemaattisia taitoja ja lukutaidon perusteita. Ainakin omasta kokemuksestani tiedän, miten innoissaan ja eri tavalla lapset tarttuvat oppimispelien ihmeelliseen maailmaan.

Digitalisaatio ja digilaitteet ovat tuoneet mukanaan myös tiettyjä riskejä. Esimerkiksi digiturvallisuuteen liittyen tietosuoja-asiat ovat tärkeässä roolissa henkilökohtaisia tietoja käsiteltäessä. Kuvien ja muiden tietojen jakaminen sisältää riskejä niiden päätymisestä kolmansille osapuolille. Lähtökohtaisesti digilaitteilla ja niiden käytöllä voi olla sekä myönteisiä, että kielteisiä vaikutuksia lapsen sosiaalisen, fyysisen kuin psyykkisenkin kehityksen osa-alueisiin.

Kaikesta huolimatta ainakin itse seuraan mielenkiinnolla jatkuvaa kehitystä ja uusia innovaatioita, jotka tulevat vaikuttamaan tulevassa työympäristössämme!

– Digittäjät

Selätä digimörkö – parhaat vinkit jakoon!

Apua! Olemme huomanneet, että opiskelijoiden keskuudessa hiippailee digimörkö. Digilaitteet uhkaavat jäädä päiväkodin kaappeihin pölyttymään ja pedagogisen sisällön suunnitteleminen tuntuu haastavalta, jopa pelottavalta.

Mielestämme (ja vasunkin mielestä) digilaitteisiin tutustuminen kuuluu kaikille ja laitteiden käyttö on tärkeä taito ihan jokaiselle. Parhaimmillaan digilaitteiden käyttö luo päiväkotiryhmässä vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuudentunnetta. Vaikka opettaja on tässä avain, kaikkea ei tarvitse osata ensin – laitteisiin tutustumisen voi aloittaa yhdessä ihmetellen.

Mitä digilaitteilla sitten voi tehdä? Tartu haasteeseen: Lue ja jaa kommenteissa parhaat digivinkkisi!

Digilinkit:

  • Mediakasvatusseuran sivulla on paljon hyödyllistä asiaa. Tutustu esimerkiksi vinkkeihin pelikasvatuksesta.
  • Mediakasvatuskeskuksen sivuilla, voi hakea oppimateriaaleja ideoita esimerkiksi ikäryhmän pesuteella.
  • Monilukutaitoa Opitaan Ilolla (MOI) -kehittämisohjelma. Moi-hankkeen sivuilta löytyy myös maksullisia materiaaleja kasvattajille tilattavaksi.
  • Mediataitokoulu tarjoaa tietoa, tutkimusta ja tehtäviä mediakasvatuksesta ja median ilmiöistä. Palvelun tavoitteena on kehittää mediataitoja sekä vahvistaa valmiuksia mediakasvatukseen.
  • MLL-sivuilta löytyy varhaiskasvatuksen materiaaleja mediakasvatuksen tueksi.
  • Oivaulluksia eskarista –hanke tarjoaa 100 oivallusta mediareppuun.
  • Koulukinon sivuilta löydät oppimateriaaleja leffäelämyksen kaveriksi

Kaupalliset vakaopen kaverit

Koska tietenkin innostuttiin aiheesta, oli pakko kysyä muutama vinkki (nimikkotutkijamme lisäksi) myös alan kaupalliselta toimijalta. Monien alan toimijoiden sivuilta löytyy myös ilmaisia palveluita ja ainakin demoja kokeiltavaksi. Ideoita hakemaan siis!

Sanoma Pro kertoo olevansa oppimateriaalien markkinajohtaja Suomessa, joten kyselimme SanomaPron Santtu Toivoselta ajatuksia digilaitteiden käytöstä varhaiskasvatuksessa. Santtu on ollut koko työuransa tekemisissä digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kehittämisen kanssa. Vaikka sanoman keskeisimpiä käyttäjiä ovat luokan- ja aineenopettajat (ja ylemmät asteet), on heillä paljon osaamista aiheesta, jota myös me varhaiskasvattajat voimme hyödyntää.

Santtu korosti, että modernit digitaaliset laitteet ja toimiva infra (esimerkiksi riittävän nopeat verkkoyhteydet) ovat perusedellytys digitaalisten oppimateriaalien leviämiselle. Varhaiskasvatuksessa päätelaitteita ja sen myötä digitaalisia materiaaleja on vielä perusopetustakin vähemmän. Hän kuitenkin uskoo, että digitaalisuus ja digitaalisten materiaalien käyttö kasvaa kaikilla kouluasteilla ja lopulta myös varhaiskasvatuksessa. Santun mukaan: Mitä nuoremmat lapset ovat kyseessä, sitä tärkeämpää digilaitteiden käytössä ovat esimerkiksi pelillisyys ja liikunnallisuus.

Kuva SanomaPro:lta

Santtu mainitsi myös yhden hienon keissin liikkumisen pelillistämisestä, jossa Oppi&ilo on mukana: ReimaGOn pelillistetty käyttö päiväkodeissa. Kyseessä on aktiivisuusranneke, jolla mitataan lasten liikkumista päiväkodissa päivän mittaan. Oppi&ilo toteutti maailmankartan ja siihen liittyviä leikkejä, jossa lapset pääsevät liikkumaan sen perusteella, miten oikeasti liikkuvat.

Yllä mainitun ReimaGO:n lisäksi kännyköillä käytettävät paikkatietoon pohjautuvat pelit voisivat sopia hyvin päiväkoti-ikäisille. Näitä palveluita on paljon Seppo ja taz parina esimerkkinä.

Kirjallisuus ja pelivinkit

Kuinka kasvattaa Diginativii (Satu Irisvik & Jenni Utriainen) on erityisesti joka kodin hakuopas, joka tarjoaa apua diginatiivien kasvataamiseen. Kirjaa varten on haastateltu eri alojen asiantuntijoita sekä joukkoa vanhempia. Varmasti ideoita myös ammattikasvattajille.

Linda Liukas on Suomen tunnetuin koodauslähettiläs, joka on luonut todella suositun Hello Ruby -kirjasarjan. Sarjaan kuuluu 4 kirjaa.

  • Löytöretkellä internetissä
  • Matka tietokoneeseen
  • Maailman paras koodi-satukirja (kirjasta saa hyviä ideoita ja malleja erilaisten tietokoneettomien tehtävien teettämiseen, saakohan noista muista?)
  • Robotti koulussa

Bee-Bot on yksinkertainen ja hauska ohjelmoitava robotti, jota ohjataan kulkemaan alustalla (matolla) koodaamalla näppäimillä. Katso video! Matto voidaan tehdä lasten kanssa, 15x15cm papereille/maalarinteippi ruudukko (koska Beebot kulkee 15cm askelin) tai tilaamalla valmiita Beebot alustoja. Bee-Bottia ohjelmoidessaan lapsi oppii ongelmanratkaisua, loogista ajattelua sekä sen hyödyntämistä yksinkertaisten toimintaohjeiden antamiseen.

Esimerkki Bee-Botin käyttöön:

Yhteinen tarinankerronta. Valitaan yhdessä tuttu tarina, joka luetaan lapsille ja he kuvittavat sen piirtämällä. Kuvat laitetaan sekalaisessa järjestyksessä alustalle. Lapset ohjaavat Bee-Bottia alustalla tarinanmukaisessa järjestyksessä ja kertovat samalla tarinan uudelleen.

 

Tulipas pitkä lista! Olisiko sulla jakaa lisää vinkkejä vakaope-kavereille?

Digittäjät (Laura ja Katri)

RUUTUAIKA – HYVÄ VAI PAHA?

Ruutuaika, tunteita ja eri mielipiteitä herättävä käsite – puolesta ja vastaan. Monenlaiset mediat ovat käsitelleet aihetta monesta eri näkökulmasta ja aiheen tiimoilta on tehty paljon eri tutkimuksia. Nykyään ruutuaika käsitteenä on vanhanaikainen, mutta onko se hyvä vai paha asia?

Elämme digitalisaation yltäkylläisessä länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa monella lapsella on fantastiset oltavat verrattuna esimerkiksi 90-luvun lamavuosiin. Ruutuajan käyttö vaihtelee paljon perheittäin. On myös paljon lapsia matalan sosioekonomisen aseman perheissä, joille pienimpiä murheita on ruutuaika. Ei välttämättä ole olemassa edes mitään teknologisia laitteita kotona, koska niihin ei yksinkertaisesti ole varaa tai varat käytetään johonkin muuhun ns. tärkempään, esimerkiksi päihteisiin. On tehty tutkimuksia siitä, että peruskouluikäisten kaukonäkö on huonontunut liiasta digilaitteiden käytöstä, ei enää suunnata katsetta kauas; vaan lähelle, ruutuun. Lasten liikunta, mahdollisesti yöunet ja mielenkiinto leikkeihin sekä sosiaalinen vuorovaikutus kärsii ja vähenee, jos ollaan enemmän yksin ruudun ääressä, kuin perinteisellä tavalla yhdessä. Perinteiset arvot katoavat hiljalleen ja yhteiskunta ajautuu kohti digimaailmaa, jossa robotitkin korvaavat osan hyvistä eläkeikää lähestyvistä ihmistyöntekijöistä.

Varhaiskasvatuksessa digitalisaatio ei ole onneksi vielä vallannut kaikkea tekemistä. Tietysti digilaitteista on paljon hyötyä kouluissa ja varhaiskasvatuksessa, mutta henkilökunnan koulutukseen ja laitteiden laatuun tulisi satsata enemmän euroja, että digilaitteiden käyttö olisi tasa-arvoista, kehittävää ja monipuolista lasten kasvun sekä taitojen kehittymisen kannalta. Olen hieman kriittinen digilaitteiden käytöstä varhaiskasvatuksessa jo alle kolmivuotiaiden ryhmässä, mutta mielenkiintoni on herännyt tämän Kohti tutkivaa työtapaa-kurssin myötä.

Kaikki meidän ryhmästä ei jaa kanssani samaa ajatusmaailmaa digilaitteiden käytöstä. Omasta kokemuksestani omalle taiteelliselle 10-vuotiaalle lapselle parasta tekemistä digilaitteiden vastapainoksi on taide, luonnossa liikkuminen, muut liikuntapainotteiset harrastukset ja legoilla rakentelu sekä suunnittelu. Yhdessä tekeminen perheenä on kaiken hyvän lähde, vaikka yhteinen metsäretki tai hyvän elokuvan katseluhetki. Toki digilaitteet ovat läsnä arjessamme, mutta en halua niiden valtaavan liian suurta osaa meidän perheen elämän palapelissä. Meillä on ollut välillä kokeiluna kahden viikon mediakielto, kun esimerkiksi pelaaminen on vienyt lapsen mennessään ja aiheuttanut esimerkiksi levottomuutta sekä aggressiota. Eron huomaa selkeästi lapsen käytöksessä ja mielialassa, jos teknologialaitteiden käyttö pysyy kohtuuden rajoissa – silloin ei tarvitse kytätä ruutuaikaa, kun omatoimisesti lapsi tekee muutakin kuin rakastaa ruutua. Esimerkiksi pelaaminen pleikkarilla tai älypuhelimella addiktoi eri lapsia eri tavalla. Tämä kurssi on minulle myös henkisen kasvun ja kehittymisen paikka, mitä tulee digimaailmaan, laitteisiin ja teknologian kehittymiseen tässä meidän ”robotiikka-teknologia” väritteisessä yhteiskunnassa.

Katja Tuusinen. 😊 DIGITTÄJÄT, ryhmä 5.

Kuka opettaisi opettajaa?

Digitaalisuus tuli varhaiskasvatukseen ja jäi sinne!

Jo ”kohti tutkivaa työtapaa”-kurssin alkupotkaisussa lööppi: ”Digilaitteiden käyttö päiväkodissa edellyttää hyvää pedagogista suunnittelua” sai meissä jo jonkin aikaa työkokemusta kentällä hankkineissa, aikaan moninaisten ajatusten virran. Toisaalta tiedämme käytännön tasolla, mitkä ovat ”kentän” valmiudet digilaitteiden käyttöön ja kuinka pedagogisesti suunniteltua digilaitteiden käyttö tällä hetkellä on (tai ei ole). Toisaalta tiedostamme nykymaailman odotukset ja velvoitteet suhteessa yhteiskunnan digitalisoitumiseen.

Ryhmämme artikkelissa kuvattiin työpajoja, joissa lapsia opetettiin käyttämään digitaalisia laitteita. Kun mietin omia taitojani ja artikkelin kirjoittajien käyttämää tekniikkaa, jouduin toteamaan, etten olisi itse osannut opettaa lapsille näitä taitoja.

Varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa yhtenä laaja-alaisen osaamisen osa-alueena monilukutaitoa sekä tieto-ja viestintäteknologista osaamista. Tässä varhaiskasvatushenkilöstön tehtävänä on tukea taitojen kehittymistä ja ohjata lapsia tieto- ja viestintäteknologian monipuoliseen ja turvalliseen käyttöön. Herää vain kysymys, onko opettajien osaaminen vaadittavalla tasolla? Tähän tiedämme vastauksen: Ei ole!

Kuka opettaisi opettajaa?

Monellakaan työntekijällä ei ole digitaalisia valmiuksia ohjata monipuoliseen laitteiden käyttöön eli ihan käytännön tieto- taito puuttuu. Eikä tilanteeseen ole odotettavissa muutosta. Ainakaan vielä digitaalisuutta ei opeta koulutuksessa, eikä aiheeseen liittyvä koulutus keskity laitteiden hallintaan tai niiden monipuoliseen käyttöön. Kuinka me siis kykenemme opettamaan diginatiiveiksi uuden sukupolven, kun itseltämmekin puuttuu tieto- taitoa aiheesta?

Kentällä työskentelee paljon varhaiskasvatuksenopettajia, joiden tutkintoon ei ole alun perinkään liittynyt digitaalisuuteen liittyvää opetusta. Työ-elämässä on omasta aktiivisuudesta kiinni, kuinka paljon tietoa haluaa ja ehtii aiheesta hankkia. Eli kentällä on paljon väkeä, joilla ei ole tarvittavaa tieto- taitoa. Eikä kaikkien kiinnostus riitä siihen, että hankkisi kyseisiä taitoja vapaa-ajallaan.

Kursseja tälle saralle ei ole juurikaan valittavissa. Mennään peppu edellä puuhun, kun ensin hankitaan tabletteja ym. laitteita ja sitten huomataan, että niitä ei osata käyttää. Tai käyttö on enintään tabletilla pelaamista. Parhaimmillaan digitaalisuus kuitenkin monipuolistaa oppimista ja opetusta, mutta kuka opettaisi opettajaa??

 

-Digittäjät

Digittäjät tutkijatreffeillä Satu Valkosen kanssa

On perjantai, lokakuun 4.päivä kello 8.15. Luulisi, että Minervassa olisi hiljaista ja rauhallista, mutta ei.. Digittäjät ovat saapuneet innoissaan tapaamaan nimikkotutkijaansa Satu Valkosta haastattelun merkeissä. Mediaeksperttimme Ilmari etsi kuumeisesti haastattelutilaa, ja löysi aiheeseen sopivasti Caledonian. Tila oli meille oivallinen, koska siihen oli panostettu digitaalisesti huomattavasti enemmän kuin muihin tiloihin, ja kaupan päälle saimme vielä tilaesittelyn. Voiko aamu enää paremmin alkaa 😊Odottavin tunnelmin istuimme kuulemaan, millainen henkilö tehtäväartikkelimme kirjoittaja ja tutkija Satu oikein on.  

Satu on koulutukseltaan lastentarhanopettaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kasvatustieteiden maisteri. Hän on ollut 2000-luvun alusta asti kiinnostunut digitaalisuuteen liittyvästä tutkimustyöstä, ja kaikki lähti siitä, kun hän järjesti kyselytutkimuksen lapsille liittyen television käyttöön. Nyt hän keskittyy pääosin varhaiskasvatuksen kaupallistumiseen ja markkinointiin, digikasvatuksen kulkiessa edelleen sivussa. Tällä hetkellä käynnissä on tutkimus kestävästä elämäntavasta. Satu työskenteli yliopistovuosien välillä vuosia MLL:ssa, joka tarjosi hänelle haasteita ja mielenkiintoisia tehtäviä uralla. Siellä hän toimi mediakasvatuksen kehittäjänä, sekä “kentällä” mm. lasten sijaishuollossa. 

Käytimme aikaa runsaasti keskusteluun koskien tutkimusartikkelia, joka oli pieni pätkä kokonaisuutta. Tutkimuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli saada koostettua opas, miten käyttää digilaitteita. Tutkimus oli osa MOI-hanketta, jossa tarkoituksena oli myös avata monilukutaidon pedagogiikkaa. Tutkimuksen rakenne ja runko määräytyivät ulkopuolelta. Tällä hetkellä päiväkotien ongelmana on, ettei jakseta kehittää uusia toimintatapoja, koska kaikki energia ja aika menee selviytymiseen päiväkodin arjessa. Ajatuksen tasolla asioita pystyisi muuttamaan, mutta motivaatiota siihen ei riitä käytännön ongelmien tasolla. Satu kertoi, ettei tutkimuksen ollut tarkoituksena jäädä vain yksivaiheiseksi. Tarkoitus oli jatkaa toisessa vaiheessa kenttätyötä, mutta se ei ole mahdollista ilman alkuperäisiä tutkijoita. Tämä viittaa vahvasti myös aiemmin mainittuun tutkimusten juurtumisen puutokseen. Kun ei ole mahdollista jatkaa tutkimusta, monet tutkimukset jäävät vain pintaraapaisuksi ja pilottitasolle.  

Tapaamisen loppupuolella keskustelimme mediakasvatuksen nykytilasta. Satun mielestä opettajankoulutuksessa pitäisi olla enemmän mediakasvatusta, sekä välillistä, että varsinaisia kursseja aiheesta. Opetuksen tulisi sisältää opetusta laitteiden pedagogiseen käyttöön, niin että opitun voisi siirtää työelämään suunnitelmallisemmin. Korkeakouluissa ei ole tällä hetkellä tarpeeksi digiopintoja ja se pienikin osa on ripoteltu sinne tänne. Ymmärsimme, että avoimessa yliopistossa tai muualla, josta opiskelija ei opintopistekannalta hyödy, on kursseja, mutta niihinkin hakee ne, jotka ovat valmiiksi kiinnostuneita aiheesta. Satu muistutti keskustelussa, ettei digilaitteita tule käyttää ihan jokaisessa hetkessä. Pitäisi lähteä liikkeelle pienissä ryhmissä ja tarpeeksi helpoista ja realistisista harjoitteista tai leikeistä. Kun perustaidot on saatu kuntoon, voidaan lähteä haastamaan lapsia vaikeammilla projekteilla. 

Yleisiä keskustelussa tulleita ajatuksia Satun puolelta; Keskustelussa tuli muutaman kerran ilmi, etteivät tutkimukset digikasvatuksesta juurru ihmisiin, eikä niitä tuoda tarpeeksi esille. Tätä kautta tutkimukset eivät siirry käytännönkään tasolla ja tämä on Satun mielestä huolestuttavaa. Hän ajattelee digilaitteista siten, ettei niitä tarvitse ajatella joko hyvänä tai huonona, vaan välineenä. Laitteiden avulla pystymme syventämään lapsen ajatusmaailmaa eri tavoilla. 

Lopuksi Satu vielä korosti aikuisen roolin tärkeyttä. Lasten kanssa pitää tehdä muutakin kuin olla vain laitteilla. Luetaan yhdessä kirjoja, tarinoidaan ja leikitään tarinallisia leikkejä. 

Haastattelumme olisi jatkunut vielä pidempäänkin, mutta kunkin omat aikataulut eivät sitä enää sallineet. Siispä jatkoimme perjantaipäivää kukin tahoillammeJokaiselle varmasti jäi kuitenkin edelleen odottava mieli jatkosta; mitä keksimmekään tutkijatenttiin….sitä odotellessa😊. 

Tsemppiä kaikille alkaneeseen viikkoon!

– Digittäjät

 

Digittääkö vai eikö digitä?

Täällä kymmenen innokasta aloittaa matkansa kohti tutkivaa työtapaa. Ryhmässämme on monipuolinen kirjo ihmisiä eri elämänvaiheista; osalla on jo mittava kokemus töistä varhaiskasvatuksen tai muun alan parissa, kun taas osa on tullut Penkereelle lähes suoraan lukiosta. Tutustumiskierroksella löytyi myös heti kaksi viulistia! Hienoa, että on niin paljon erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia.

Ryhmämme lööppi, ”Digilaitteiden käyttö päiväkodissa edellyttää hyvää pedagogista suunnittelua”, herätti joukossamme ajatuksia ja kiivasta keskustelua moneen suuntaan. Osa ryhmästä näki digilaitteiden käytössä päiväkodissa haasteita. Tällaisiksi mainittiin esimerkiksi, että opettajien taidot vaihtelevat ja he kokevat asian jopa pelottavana. Koettiin myös, ettei Digilaitteiden käyttöön opetuksessa ole olemassa riittävästi työkaluja. Osalle ryhmässä heräsi epäilyksiä, vaikuttaako digilaitteiden käyttö lasten keskittymiseen ja tarkkaavuuteen. Helposti digilaitteiden käyttö jää merkityksettömän pelaamisen tasolle, kun osaamista muuhun ei ole. Puolestapuhujat taas muistuttivat, että digilaitteet mahdollistavat paljon muutakin, kuin esimerkiksi Eka-pelin pelaamisen.

Vasukin edellyttää, että lapsen kuuluu saada tutustua viestintäteknologiaan monipuolisesti. Digilaitteiden käytön tulisi olla pedagogisesti perusteltua ja tekemisen suunniteltua niin, että laitteita käytetään monipuolisesti yksin sekä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Laitteissa olisi potentiaalia moneen asiaan, mutta haasteena on saada tarvittava tieto-taito käytäntöön mukaan.

Syitä lööpin valintaan oli yhtä monta, kuin on ryhmäläisiäkin

  • Halu työelämässä erikoistua mediakasvatukseen ja  sittain onkin jo. Kirjaimellisesti siis oman alan juttuja.
  • Aiempi työkokemus ja koulutus digitaalisesta viestinnästä, joten aihe tuntui omalta. Omien lasten päiväkodissa myös kyseltiin vinkkejä aiheen opettamiseen, koska ryhmän opettajat pitivät aihetta vieraana. Josko täältä saisi vielä idean tai pari!
  • Digilaitteet varhaiskasvatuksen käytössä ja pedagogisena apuvälineenä ovat itselle melko tuntematon alue, jonka takia mielenkiinto heräsi ja haluan tietää aiheesta lisää.
  • Työelämässä olen nähnyt, miten digilaitteita on hankittu innolla, mutta sitten niitä ei ole osattu käyttää/hyödyntää ja ovat jääneet nurkkiin pölyttymään. Haluaisin löytää ideoita siihen, miten laitteet saataisiin ihan oikeasti ja monipuolisesti käyttöön.

Mielipiteet aiheesta ovat siis kirjavia. Kaikkia ryhmäläisiä kuitenkin yhdistää usko aiheen tärkeyteen ja merkityksellisyyteen.

Hommat käyntiin ja ryhmäjaon tuomat haasteet

Ruokaruuhkan välttämiseksi jäimme työstämään ensimmäistä tehtävää, kun muut lähtivät syömään. Olimmekin saaneet homman jo hyvin eteenpäin siinä vaiheessa, kun muut palasivat työskentelemään. Vaatii selvästi oman aikansa, jotta löydämme tavat saada 10 henkilön keskinäinen työskentely järkeväksi ja toimivaksi. Suuren ryhmäkoon ongelmat kuitenkin helpottuivat osaksi sillä, että jaoimme lopuksi ryhmän omine vastuualueineen pienempiin osiin.

Ajattelimme, ettei kaikkien kannata jatkossa tehdä kaikkea, vaan jaamme tehtäviä ryhmän kesken. Asioiden kokoamista varten perustimme kaikille jaetun OneDrive-kansion yliopiston tunnusten alle. OneDrive toimii kuten Google Drive eli voimme kaikki työstää samaa dokumenttia samaan aikaan. Viestintää varten perustettiin oma Whatsapp-ryhmä.

Jännityksellä odotamme tietoa omasta nimikko-tutkijasta. Osa meistä ei ole koskaan tehnyt tieteellistä tutkimusta, joten tällä kurssilla oppii varmasti paljon uutta. Olemmekin kaikki innoissamme, että pääsemme tutkimaan erilaisia kohteita ja syventymään niihin.  Maailma on digitalisoitunut todella nopeasti. Toivottavasti tämä kurssi ja tutustuminen aiheeseen antaa konkreettista tukea käytännön tasolle digilaitteiden mahdollisuuksista.

Blogiterkuin,

Ilmari, Petra, Heini-Katariina, Niina, Johanna, Katja, Katri, Riina, Laura ja Sauli